..mutta haluaisin päästä tavoistani eroon. Taustasta sen verran, että en ole aina ollut tällainen, vaan vasta viimeiset kolmisen vuotta ja ikää 25 vuotta ja kaunis vaikka itse sanonkin. Miesehdokkaita on tarjolla ovista ja ikkunoista. Ennen tätä olin normaalilla tunnemaailmalla varustettu nuori nainen, kunnes eräs mies sekoitti pakan. Kolme vuotta mulle valehteli, petti luottamuksen joka ikinen kerta mutta joku kumma juttu sai roikkumaan tässä kusipäässä. Itkin iltaisin omaa surkeuttani, että mikä minussa on vikana kun hän ei minusta välitä.. Pikkuhiljaa huomasin "voimistuvani" ja pääseväni eroon tästä miehestä, kylmettämään itseni tunteilta.
Nyt olen huomannut kostavani kaikille muille miehille sen, mitä hän teki minulle. En päästä ketään oikeasti lähelleni, flirttailen jatkuvasti ja nautin siitä, että saan heidät rakastumaan. Haluan pitää langat omissa käsissäni, ja heitän heidät kuin rukkasen löydettyäni kiinnostavamman tapauksen. Ja kierre jatkuu. En vastaa enää puhelimeen, en viesteihin ja nähdessäni teeskentelen etten tunnekaan. Yleensä tämä jää kuitenkin tekstailu/tapailuasteelle, että mikään jakorasia en ole. Tunnen toisinaan huonoa omaatuntoa touhuistani, kun miehet lähettelee kaipaavia viestejä, mutta silloin tuntuu kuin piru toisella olkapäälläni sanoisi mulle, että se kusipää ansaitsi tulla kaltoinkohdelluksi. Vaikka ei mitään pahaa olisi itse tehnytkään. En voi kieltää sitä, etteikö elämä olisi nyt helpompaa, ei ole sydänsuruja eikä tuskaa.
En tunne kykeneväni suhteeseen enää kenenkään kanssa, vaikka haluaisin. Pystynkö enää tekemään asialle mitään, vai onko katkeruus vienyt lopullisesti vallan elämästäni?
Nyt olen huomannut kostavani kaikille muille miehille sen, mitä hän teki minulle. En päästä ketään oikeasti lähelleni, flirttailen jatkuvasti ja nautin siitä, että saan heidät rakastumaan. Haluan pitää langat omissa käsissäni, ja heitän heidät kuin rukkasen löydettyäni kiinnostavamman tapauksen. Ja kierre jatkuu. En vastaa enää puhelimeen, en viesteihin ja nähdessäni teeskentelen etten tunnekaan. Yleensä tämä jää kuitenkin tekstailu/tapailuasteelle, että mikään jakorasia en ole. Tunnen toisinaan huonoa omaatuntoa touhuistani, kun miehet lähettelee kaipaavia viestejä, mutta silloin tuntuu kuin piru toisella olkapäälläni sanoisi mulle, että se kusipää ansaitsi tulla kaltoinkohdelluksi. Vaikka ei mitään pahaa olisi itse tehnytkään. En voi kieltää sitä, etteikö elämä olisi nyt helpompaa, ei ole sydänsuruja eikä tuskaa.
En tunne kykeneväni suhteeseen enää kenenkään kanssa, vaikka haluaisin. Pystynkö enää tekemään asialle mitään, vai onko katkeruus vienyt lopullisesti vallan elämästäni?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saatathan sinäkin vielä joskus kasvaa aikuiseksi, mutta se saattaa vaatia elintapojen muutosta. Pidä tauko baarittelusta ja keskity itsetutkiskeluun niin ehkä opit vielä rakastamaan itseäsi, ja sitä kautta muitakin.
Tuossa tilanteessa olisi varmaankin parasta lopettaa pelailuhommat ja kokeilla, miltä tuntuu ajatella miehiä ihmisinä, ei sukupuolena. Jos nyt vaikka aloitat sillä, että koitat vuoden ajan jutella ihmisille ihan normaalisti ilman mitään taka-ajatuksia.
Provoltahan tämä myös tuoksahtaa kyllä.
Oot huono pelinainen, hyvä pelinainen jättää hienosti ja antaa kohteliaat pakit.
Näin miehiin säilyy hyvä suhde eikä kyse ole katkeruudesta vaan hauskanpidosta.
Olen myös monesti särkynyt ja sitten alkanut pelaileen ja taas kerran nytkin mietin miten olin niin tyhmä, että päästin kuoreni läpi ja päätän ettei koskaan enää.
En jaksa enää edes pelailla. Olkoon koko miessukupuoli missä lystää.
Älä pelaa jos siitä ei jää hyvä mieli, se on taitolaji.
Tarkoitus ei ole loukata ketään. Olen myös nainen ja hyvännäköinen.
Aloittaja on pelinainen. Termi juuri tarkoittaa sitä että ihminen vain pelaa toisella ja tämän tunteilla. Tavalliset irtosuhteet on sitten eri juttu, jossa kummatkin tietävät jutun jujun. Ei ole mitään "hyviä" ja "huonoja" pelinaisia.
Näinpä.. Miehet eivät kiinnosta minua persoonina vaan pelkästään itsetunnon kohottamisena ja leikkikaluina. Sitten kun alkaa kyllästyttää niin uutta matoa koukkuun vaan, eikä pakit edes tunnu missään. Otan miehiin vain silloin yhteyttä kun ei ole muuta tekemistä ja haluaa kohotusta itsetunnolle. En jotenkin osaa enää ottaa huomioon toisen ihmisen tunteita enkä jaksa vastata jos joku kaipaa neuvoja tai tukea. Tuntuu etten kykene muodostamaan aitoja ihmissuhteita muiden kuin naisten kanssa, koska naiset eivät koskaan ole pahoin tuottaneet pettymystä.
Haluaisin kuulla muiden pelinaisten-ja miesten kokemuksia. Oletteko kyenneet löytämään kumppanin johon olette oppineet luottamaan? Kuulemani mukaan pelimiehet ainakin jossain vaiheessa sitouduttuaan pettävät vaimojaan jatkuvasti ja joillakin jopa kaksoiselämä toisine perheineen.. Sellaista en haluaisi kuitenkaan kenellekään tehdä, varsinkaan itselleni että joutuisin elämään valheessa. Mieluummin vaikka loppuikäni yksin.
Paras olis että löytäisin jonkun toisen pelurin joka ymmärtää minua.. Mutta ne tahtoo säikähtää huomattuaan minun olevan samantasoinen vastapeluri joka ei lankea niiden ansaanja etsivät sitten heikompia uhreja...
Pelurimiehissä on se ero tuohon sinun juttuun verrattuna, että he haluavat vain päästä panemaan niin montaa naista kuin mahdollista. Mikään sydänten särkeminen ei heitä kiinnosta ja luulen, että se kuulostaa useimpien miesten mielestä hyvin julmalta tarkoituksella tehtynä. Pelurimiehet kuitenkin särkevät sydämiä tietämättään. Pelurimieheen ei siis tosiaan kannata tutustua, jos haluat jonkun, joka ymmärtää. Pelurimies "ymmärtää" vain siihen asti, kun on saanut naisen kaadettua.
Lähes jokainen pelimies voisi varmaan luottaa kumppaniin, mutta he eivät yleensä ole kiinnostuneet kumppanuudesta.
Voisin vielä lisätä, että sinun kannattaisi tosiaan hoitaa oma pääkoppasi kuntoon ennen kuin alat ajatella mitään seurusteluun liittyvää. Joku peluritaustaisten yhteisymmärrys kuulostaa niin vääristyneeltä pohjalta suhteen aloittamiselta, ettei siitä mitään tule. Pakkohan persoonallisuudessasi on olla joitain isompia sinua määrittäviä tekijöitä, joita toinen ihminen voisi syvemmällä tasolla ymmärtää ja arvostaa.
Kyllä niitä don juaneja ja muita naistennaurattajia on ollut maailman sivu täynnä, naisia joka sormelle ja kaikille leperellään samat luritukset. Se erottaa normimiehen ja pelimiehen, että normimies ilmoittaa vaan haluavansa panna eikä edes lupaa mitään muuta, pelimies valehtelee että pääsis panemaan. Itsekin jouduin tällaisen uhriksi.
Eikä se seksi aina ole edes niille se päällimmäinen motivoiva tekijä vaan joku muu, ehkä sama kuin minulla.
Jonain päivänä elämääsi astuu oikea mies joka kunnioittaa sinua naisena. Ihan omana itsenäsi. Viha laantuu ja katkeruus täytyy ikävä kyllä käsitellä pois. Tuskin se jää loppuelämäksi. On hyvä että suljet kaikki ulkopuolelle mitä tuohon kokemukseen liittyy ja jätät sen taaksesi. Kyllä se siitä.
Lopeta flirttailu niin olet uskottavampi niille jotka todella etsivät vakavasti seuraasi. Tietynlainen kylmyys on hyväksi. Käyttäydy ikäänkuin olisit varattu tai et ainakaan kiinnostunut kenestäkään tietystä. Älä ole epätoivoinen.
Sun pitäs vaan jollakin keinolla saada palautettua luottamus miehiin. Suurin osa meistä on kunnollisia ihmisiä, jotka osaavat ajatella asiaa myös toisen osapuolen kannalta. Luottamus ei palaudu hetkessä eikä siihen ole oikotietä. Kunnollinen mieskaveri tai parikin sellaista voisi olla hyvä tuossa vaiheessa. Voisit tutustua miesten ajatusmaailmaan neutraalisti ilman parisuhdetavoitteita tai seksiä.
Varmasti hän siis ap. ottaa neuvosta vaarin mutta kannattaa tehdä se ihan eri piireistä kuin missä on pyörinyt, jotta kaikki vanhat ajatukset nollaantuvat. Onnea matkaan.,
Kokemattomuus seurauksista johti ehkä kaikkeen tuohon ja nyt kokisit morkkista siitä kun et kuitenkaan todellisuudessa osannut hallita tilannetta. Olet eksyksissä joten käsittele epäonnistuminen ja jatka vähemmin huomiota herättävästi.
Itse teit väärin etkä osaa. Opettele miesten seurassa olemaan neutraali eikä flirttaileva. Flirttiä vaan heidän kanssaan jotka kiinnostaa.