Asia ei tietenkään kuulu minulle

Käsittääkseni naistensatula on kadonnut markkinoilta lähes täysin. Satula on se ainoa asia, joka hevosta, naista ja pyörää yhdistää.

Ajattelin asiaa hieman laajemmalti, sillä en voinut pyöräkaupassa käsittää miksi on olemassa pyörät sekä naisille että miehille. Lopulta jouduin päättelemään sen olevan jonkinlainen myyntikikka, jolla volaa voidaan lisätä ja ylläpitää hamemaailman lepatusta.

Mutta koska asun keskellä suunnatonta ihmispaljoutta, niin minun oli helppo vain vilkaista kadulla ympärilleni ja todeta, että hameita ei hybridisatuloilla näy. Naisten hamesatula on varattu hippitytöille ja Jopoille. Näin ollen olin varsin ihmeissäni naisten pyörien olemassaolosta ja tarjonnan huimasta määrästä, sillä sillä ei tuntunut olevan kannattajakuntaa, ei potentiaalia.


(huomioivaa naurua jäänteistä)
4120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikkea se ihmismieli tuottaa kello puoli kuusi aamulla. Ja siitä sitten sorvin ääreen, miesvaltaiseen yritykseen jossa ei helmat heilu edes siivoojilla. Rankkaa se on, miettiä sitten yöt läpeensä satuloja ja helmoja ja pyöriä ja hevosia ja yrittää laskea ne jotenkin yhteen ennen kuin herätyskello soi jälleen uuteen arkipäivään ilman helman vilaustakaan...

Äänestä
  • Tämä oli vain lumekirjoitus, eräänlainen roiskuva pärske vuolaan uoman laitamilla. Oikeastaan kyse oli rungon koosta ja painosta, vaihteiston laadusta ja hiilikuituosista. Mutta tuollainen ei ketään täällä kiinnosta.

    Joten ei tarvitse ollenkaan sääliä.



    (raksuttavaa naurua vaihteistosta.

    Äänestä

Olen tehnyt havainnon, että uusissa naistenpyörissä on nykyään aivan hel-ve-tin muhkea istuin, ja perverssin muotoinen. Joku on varmasti aikaa käyttänyt sitä suunnitellessaan ja samalla kuvitellut, että siinä on naisenpyllyn mukava istua. Ei ole! Kapea on parempi. Tiedoksi pyörämaailmaan.

Äänestä
  • Satulatuolissakin on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta en minäkään sellaista mihinkään fillariin laittaisi. Siinähän olisi äkkiä kuin toimisto pyörillä.

    Mjaa.

    Istuminen on yllättävän monimutkaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nasdaq kirjoitti:

Käsittääkseni naistensatula on kadonnut markkinoilta lähes täysin. Satula on se ainoa asia, joka hevosta, naista ja pyörää yhdistää.

Ajattelin asiaa hieman laajemmalti, sillä en voinut pyöräkaupassa käsittää miksi on olemassa pyörät sekä naisille että miehille. Lopulta jouduin päättelemään sen olevan jonkinlainen myyntikikka, jolla volaa voidaan lisätä ja ylläpitää hamemaailman lepatusta.

Mutta koska asun keskellä suunnatonta ihmispaljoutta, niin minun oli helppo vain vilkaista kadulla ympärilleni ja todeta, että hameita ei hybridisatuloilla näy. Naisten hamesatula on varattu hippitytöille ja Jopoille. Näin ollen olin varsin ihmeissäni naisten pyörien olemassaolosta ja tarjonnan huimasta määrästä, sillä sillä ei tuntunut olevan kannattajakuntaa, ei potentiaalia.


(huomioivaa naurua jäänteistä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu