Soijajuustot

Ostin makro bios merkkistä soija edamia ja hyi hitto oli ällöttävää! Maistoin riisin kokoisen palan ja hajuki oli epämiellyttävä.
Onko parempia "juustoja"? Miten soijajuustoja voi ylipäätään käyttää? Leivällä? Sulaako ne?
71035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itsekin ostin joskus tuota Edamia, ja maistui kyllä uskomattoman inhottavalta leivän päällä. Olen kuullut, että jotkut sekoittavat sitä soijajugurttiin ja levittävät pizzan päälle, jolloin maku kuulemma vastaa homejuustoa tms. En ole tutustunut ko. möhkäleeseen tuon yhden huonon kokemuksen jälkeen, mutta uskoisin, että ruuanlaitossa se toimisi ihan hyvin - se varmaan sulaakin, sillä kasvisrasvastahan se on valmistettu.

Muista soijajuustoista kokeilemisen arvoisia ovat ehdottomasti Tofutin tuorejuustot. Hyviä ovat myös saman yhtiön Cheddar-viipaleet, mutta yksittäispakattuja juustoja en osta periaatteesta. Maksavatkin aivan pirusti.

Äänestä

en nyt ota tähän soijajuusto asiaan kantaan, vaan olen ihan muissa merkeissä asialla. Olen kasvissyöjä, mutta käytän maitotuotteita. Onko juustossa jotain muutakin eläinperäistä kuin tuo maito? ihan kuin joskus olisin kuullut jostain juoksetteesta tms..

Äänestä
  • on teurasjätettä, tai jotain muuta yhtä kuvottavaa!

    Äänestä

  • My Monkey kirjoitti:

    on teurasjätettä, tai jotain muuta yhtä kuvottavaa!

    mutta kysymys kuului;onko sitä juustoissa? Mikäli, on onko kaikissa juustoissa? Ja millä sitä tuotteessa merkitään? jollai e-koodilla tms..?

    Äänestä

  • lola kirjoitti:

    mutta kysymys kuului;onko sitä juustoissa? Mikäli, on onko kaikissa juustoissa? Ja millä sitä tuotteessa merkitään? jollai e-koodilla tms..?

    kyllähän siinä paketissa lukee juoksute jos sitä tuotteessa on. joku "julia" juusto taitanee olla tehty ilman juoksutetta.
    yleensä "oikeissa" juustoissa juoksutetta on, koska sen avulla juusto saa kovuutensa. kai.

    Äänestä

  • My monkey kirjoitti:

    kyllähän siinä paketissa lukee juoksute jos sitä tuotteessa on. joku "julia" juusto taitanee olla tehty ilman juoksutetta.
    yleensä "oikeissa" juustoissa juoksutetta on, koska sen avulla juusto saa kovuutensa. kai.

    Nykyään juustoissa käytetty juoksute on lähes poikkeuksetta keinotekoista, ei siis eläinperäistä. Joissain Ranskan käsityönä tehdyissä satoja vuosia samalla reseptillä tehdyissä juustoissa voi tietty vieläkin olla eläinperäistä juoksutetta, mutta kyllä se muuten on nykyään labrassa tehtyä.

    Äänestä

  • vege kirjoitti:

    Hyvä juttu että on keinotekoisesti labrassa tehtyä! Hieman kuitenkin huolettaa että kun labraa on rakenettu niin onko silloin kunnioitettu eläimiä? Onkohan kuinka moni lintu tai hiiri menettänyt pesäkolonsa tai henkensä labran rakennustöissä. Ja miten on labran rakennusmateriaalien laita? Ei kai liimoissa tai rakennusmaaleissa ole käytetty eloperäisiä aineita. Miten on puutavaran laita? Onkohan rakennuspuut kaadettu suojelumetsästä ja ei kait vain betoniin käytetty hiekka ole peräisin luonnonkauniista soraharjusta? Näissä asioissa ei koskaan voi olla liian tarkkana! Nyt tarvittaisiin lisää tutkimustyötä jotta voitaisiin varmistua että tuotteiden teko, varastointi, kuljetus tai myyntivaiheissa ei ole rikottu eläinten oikeuksia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

My monkey kirjoitti:

Ostin makro bios merkkistä soija edamia ja hyi hitto oli ällöttävää! Maistoin riisin kokoisen palan ja hajuki oli epämiellyttävä.
Onko parempia "juustoja"? Miten soijajuustoja voi ylipäätään käyttää? Leivällä? Sulaako ne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu