vakavan sairauden aiheuttama masennus

Jep jep
Mulla samantyylinen sairaus ja elämä.

Sinulla on todella harvinainen sairaus ja varmaan sen vuoksi ei tämän sairauden vuoksi ole niin paljon tietoakaan saatavilla ja vertaistukea. Et ole vielä päässyt tätmän sairauden kanssa sinuksi, siis että olisit sen hyväksynyt asiaksi joka on ja sitä ei voi muuttaa . Tarkoitan että tämä sairaus masentaa ja musertaa sinua erittäin paljon nyt henkisesti. Henkisella asennoitumisella on valtava merkitys.
Jospa te kaikki joilla on tätä sairaus niin perustaisitte oman yhdistyksen, mikäli sitä ei vielä ole. Alkaisitte pitää tiiviisti yhteyttä ja vaikuttaa että uusia hoito- ja parannuskeinoja voitasiin kehitellä. Pois ajatuksesta että olet taakka. Joakisella on oma arvokas tehtävä yhteis- ja ihmiskunnassa. Ja se voi olla monella ja onkin aivan muuta kuin mitä tämä pyrokraattinen systeemi pyöritää.
En vähättle sinun sairautta, mutta nyt todella tarvitset apua tuon masennuksen ja mielialasi ja asenteitesi muutokseen. Onhan niitä monenlaisa elämäntapuksia, ja jokaisella on omansa. On jopa neliraajahalvautuneita, jotka ovat löytäneet todellisen elämisen ilon ja tarkoituksen, esim. amerikalainen Jone Ericson Dada. Halvaantui 17-vutotiaana sukellusonnettomuudessa.
Et kertonut sairauden nimeä, mutta jos potilaita on vähän niin henkilöllisyys tulee esille.

juuri henkiilöllisyyteni suojaamiseksi en valitettavasti kerro sairauden nimeä. jos kertoisin, google johdattaisi varmaan suoraan tänne, ja joku sairaudestani kiinnostunut läheinen näkisi tarinani.

olen ollut yhteydessä saman taudin omaaviin ihmisiin vertaistukitarkoituksessa mutten koe saavani siitä mitään hyötyä. näen heissä sairauden aiheuttamia asioita jotka minulla ovat vielä edessäpäin. voi melkeinpä sanoa sen masentavan kahta kauheammin.

sairaudesta löytyy paljon tietoa suhteessa siihen miten harvinainen se on. ymmärrän mistä on kyse ja tiedän siitä jo kaiken tarvittavan. kuten sanoit, en ole oppinut hyväksymään asiaa. enkä (näillä näkymin) koskaan tule niin tekemäänkään koska inhoan sitä yli kaiken

Kyllä fyysinen sairaus masennuttaa jos mikä. Joskus miettii että ne jotka ovat fyysisesti terveitä niin se olisi heille suuri ilon aihe joka auttaisi mahdollisessa masennuksessakin että kun on ainakin terve noin muuten vaikka masentaakin.

joop. anteeksi jos sekoitan termejä. en tiedä mikä termi tälle olotilalle olisi se oikea. onhan tätä jatkunut jo pari vuotta.

sairauteni aiheuttaa muitakin ongelmia tuon näön lisäksi, mm. kuulon alenemaa, joka vie kuuroksi tulevaisuuta kohden. toinen korvani on jo lähes kuuroutunut ja nyt toinenkin tähän saakka oreeton korva on alkanut jo oireilla. sekä käsissäni on motoriikka-ongelmia. kaikki pikkutarkka käsillä räplääminen on mahdotonta.

nämä kaikki vaivat kuuloa lukuunottamatta olen saanut leikkauksien jälkikomplikaationa. tuo kuuroutuminen kuuluu sairauteeni.

psykologini ja lääkärini ehdottivat minulle masennuslääkkeitä jokunen kuukausi sitten. en huolinut. käytän jo ennestään nukahtamista helpottavaa luontaistuotetta (en muista nimeä) että saan nukutuksi kaiken tän keskellä, ja ajattelin sen riittävän. aluksi se riittikin, ei enään. pitäisikö siis kokeilla noita masenuslääkkeitä? eniten mietityttää se miten vanhempani suhtautuisivat niihin. vaikka saahan aikuinen ihminen tehdä mitä haluaa, mutta vanhempani kun ovat tommosia...erikoisia. he eivät todellakaan ymmärrå miten vaikeaa tämä kaikki minulle on.

No ei kivalta kuulosta, näkö- ja kuuloaisti ovat sen verran tärkeitä, että sekoaisin itse ainakin ihan täysin jos ne menettäisin. Kurjaa, että tuollaista joudut kokemaan nuorella iällä. :(

En oikein osaa sanoo niistä masennuslääkkeistä sun kohdalla, itellä oli niistä vaan huonoja kokemuksia, kun niitä masennukseni hoitoon kokeilin. Nyt pärjään nukahtamislääkkeellä ja luontaistuotteilla. Niistä mainittakoon E-EPA ja fosfoseriini. Onko sulle tuttuja noi? Ainakin kalaöljyä käytetään masennukseen ym. Yritän saada noilla muistiani paremmaksi. Parin vuoden aikana oon saanut päänikin ja aistinikin toimimaan paremmin, mut ihan terveeksi en taida enää koskaan tulla..... Mielialakin pysynyt suht tasaisena, kunhan vaan saan nukuttua ja syön terveellisesti. Onneksi pääsin mukavalle ja osaavalle neurologille, joka puhui lääkkeistä ym. ihan erimalliin kuin kaikki tähänastiset terveyskeskuslääkärit. Tärkeäähän se ois sunkin saada nukuttua...

Kerroit tuntevasi olevasi taakka yhteiskunnalle...Hei, ihmisarvoa ei lasketa sillä oletko töissä, miten paljon pystyy opiskelemaan ym!!!! Sinä et mahda sairastumisellesi yhtään mitään! Olet ihan yhtä arvokas kuin ne jotka ovat menestyneet elämässään!!!! Believe me!!!

en tiedä noista.. käyttämäni tuote on melatonin 3mg

mulla kans muisti temppuilee välillä.. mistähän johtuu.. ja kokoajan sellainen pölkyllä päähän lyöty -olo. tuntuu ettei opiskelusta tuu yhtään mitään, ei jaksa lukea kokeisiin, tehdä tehtäviä.. yrittänyt tehdä sellaisia kursseja joista on hyötyä jatkossa..ruotsi ja matikka. ennen olin haka matikassa. aina paras arvosana todistuksessa/opintokortissa. nykysin ei tunnu sekää sujuvan hyvin.

itsekkin kärsin sairaudesta joka vie kuulon. on vienyt jo kylläkin lopullisesti 13v stten

nauti siitä niin kauan kuin mahdollista, niin minäkin tein!

t. eläkeläinen jo vuodesta 1999

olen ollut juuri sillä linjalla että nautin niin kauan kuin mahdollista, käsittelen asioitan juuri musiikin avulla. entäpä sitten kun se ei ole enään mahdollista? ahdistun varmaan niin paljon että siinä vaihessa olen valmis tappaamaan itseni.

tälläkin hetkellä ahdistaa. jatkuva tinnitys korvissani muistuttaa minua siitä, että kuuloni huononee hetki hetkeltä. en osaa hyväksyä asiaa. mätänen kotona kaiket päivät. en tohdi nähdä kavereitani, koska on rasittavaa kysyä jatkuvasti ''mitä?'' jos ja kun en saa selvää mitä he sanovat. ei noita tunnu edes kiinnostavan missä menen. kesäkuusta lähten en ole ollut lainkaan tekemisissä kenenkään kanssa. eikä ole heiltä päin soittoja kuulunut lainkaan. johtunee siitä kun he eivät muuta tee kun ryyppää. pitää istua jossain baarissa tuhlaamassa rahojaan joka vitun viikonloppu.. minulla vielä kaikenlisäksi on epilepsia, jonka vuoksi ei kärsi paljoa ottaa. sekin muuten aiheutuu siitä kun aivoistani on leikattu kasvain. ja sekin kasvain oli osa tätä paskamaista sairautta.

näin loppujen lopuksi, en juurikaan näe valoisia asioita elämässäni. en esim. tule koskaan saamaan B-luokan ajokorttiakaan vajaan näkökentän takia. sitä kun ensin ununelmoi omasta autosta ja kortista koko nuoren ikänsä ja sitten juuri autokouluun mennessä menettää puolet näöstään. se on kuin iskisi puukolla sydämmeen. en enää jaksa edes unelmoida mistään. mikään ei tule toteutumaan, missään ei ole enään järkeä. ei riitä ymmärrys, mitä väärää olen tehnyt että ansaitsen tällaisen kohtalon..

tekisi mieli jopa erota kirkosta, se pieniklin usko jumalaan kuoli siinä vaiheessa kun 1. leikkaus meni pieleen ja tämä alamäki alkoi.

jos olisin tiennyt että elämäni tulee olemaan tällaista, ja olisin saanut päättää, olisin mieluumin jäänyt syntymättä.

Hei 1meikäläine, olen hyvin hyvin pahoillani tilanteestasi eikä minulla ole tarjota juurikaan lohduttavia sanoja, sillä en ole kohtalotoverisi vaikka samanikäisiä ollaan. Olen huolissasi siitä että kirjoitat kuin elämäsi olisi jo ohi, tai kuin toivoisit sen olevan. Haluaisin kuitenkin ettet menetä toivoasi. Vaikka sairautesi on osaltaan tehnyt elämästäsi sietämätöntä/ahdistavaa/tuskallista/ym , se voi myös avata sinulle uusia mahdollisuuksia (kliseistä, kyllä. totta, ehdottomasti). Keissa antoikin siitä jo esimerkin.
Kirjoituksistasi voi päätellä että olet ennen kaikkea yksinäinen ja kaipaat vanhoja kavereitasi ja elämääsi. Ehkä voisit yrittää ottaa heihin yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Tosin jos he ovat kaikonneet sairautesi takia, eivät he sinun ystävyyden arvoisia olleetkaan, joten on aika hankkia uusia.

ei aina lohduttavia sanoja tarvitsekkaan. mieleni tulee paremmaksi jo pelkästä asiallisesta vastauksesta.

olet oikeassa. minusta tuntuu kuin elämä olisi osaltani ohi, vaikka sisimmässäni tiedän ettei se ole. en vain jaksa uskoa parempaan huomiseen. minulle on sattunut niin paljon ikäviä asioita 4 vuoden aikana eikä sairaus ole tuonut mukanaan mitään positiivista elämääni. moni heikompi olisi varmasti heittänyt lusikkansa seinään aikoja sitten.

minulla on...oli tasan 2 hyvää ystävää, toisen olen tuntenut 10 vuotta ja toisen 6. kumpikin ovat aika aika suosittuja. äkkiähän tämmöinen vanhempi ystävä jää syrjään vaikka tulin omasta mielestäni kummankin kanssa niin hyvin juttuun. vielä vuosi tai kaksi sitten.


kumpikin heistä läträä ton viinan kanssa joka viikonloppu.. arkisin heitä ei tavoita kun kumpikin ovat töissä. koulusta on ollut vaikea saaha kavereita kun on joutunut vaihtamaan alaa niin useasti.

ja en haluaisi luopua toivosta mutta pahoin pelkään että niin on pikkuhiljaa käymässä. katos kun olisi mukava saada elämässään myös niitä onnistumisia eikä sitä ainaista paskaa niskaansa. psykologini sanoja lainaten: ''sinä jos kuka, ansaitsisit lottovoiton itselleensä''

Hei ymmärrän kyllä, että on vaikeaa. Vaikeampaa kuin monella muulla.

Hae ne masislääkkeet, elämä alkaa tuntua paremmalta.

Ei kannata kituuttaa, vaan ottaa tarjottu apu vastaan.

Nyt et näe ehkä sitä, mutta olet aika masentunut ja keskityt siihen mikä on huonosti. Sen sijaan voisit kuitenkin miettiä kaikki ne asiat, jotka elämässäsi on hyvin. Masentunut ei vetoa ihmisiin ja masis vain edesauttaa yksinäisyyttä ja huonoa oloa. Ihmiset haluavat tavata iloisia ihmisiä tai ainakin sellaisia, jotka eivät valita huonosta olosta..

Ota jokainen päivä niin, kuin se olisi viimeinen. Nauti siis vielä nyt kuin voit, täysin siemauksin asioista, jotka pystyt näkemään, kuulemaan. Tallenna ne asiat sielusi syövereihin, jotta voit muistella niitä sitten joskus..Älä tuhlaa aikaa miettimällä turhia, vaan toimi ja nauti, sen minkä voit!

Itselleni näön menetys tai puhekyvyn menetys olisi pahinta. Pelkään, että menetän näköni joku päivä. Nyt iloitsen kaikesta mitä voin nähdä, tiedostaen sen, että joku päivä voin sairastua tai joutua onnettomuuteen ja menettää raajani. Siksi liikun, kun vielä voin.

Tiedostan, että sinulle tilanne on mahdoton ja masentaa. Mutta apua on tarjolla, ota se vastaan. Jos lääkäri ehdottaa masislääkettä, hän on nähnyt sen mitä itse et halua myöntää itsellesi. On aivan normaalia, että noissa olosuhteissa masentuu. Siitä ei tarvitse kuitenkaan kärsiä, vaan masislääkkeillä voi päästä taas nauttimaan elämästä, kun normiarki helpottuu ja asiat saavat toiset mittasuhteet..Tsemppiä!

1meikäläinen, olit huolissasi ettet saa töitä, mutta kuurouden tai sokeuden takia ketään ei voi olla ottamatta töihin, ellei sitten hae sellaisiin töihin jossa jompi kumpi tai kummatkin on välttämättömyys ( näitä työpaikkoja yllättävän vähän!). Lisäksi kuulon kuntoutus on suomessa huippuluokkaa: voit valita kaikkea mahdollista implantista viittomakieleen.

Mistään lääkkeistä en taas osaa sanoa mitään, mutta joillekin ne ovat varmasti avuksi. Etkä todellakaan missään nimessä saa ajatella että olet jotenkin pahana ihmisenä "ansainnut" sairautesi. Minua ainakin lohduttaa kuulla ettet haluaisi menettää toivoa. Toivottavasti et menetäkkään, koska silloin jäät paitsi niin monista elämän hyvistä puolista: kumppanista, lapsista, harrastuksista, tajuttomista asuntolainoista ym ym.

Erilaisissa tuki- ja keskusteluryhmissä/ yhdistyksillä voi helposti tavata ihmisiä, saada uusia ystäviä ja löytää jopa tyttöystävän ( tai poikaystävän jos se sopii paremmin)! Toivon ettet syrjäydy, se ja masennus sinun on voitettava niin voit jatkaa elämääsi. Tsemppiä:)

Hei,
haluan kertoa oman tarinani jos siitä olisi apua. Taustasi kuulostaa aivan liiankin tutulta verrattuna minun taustaani....
Itse sairastelin koko lapsuuteni ja teini-ikäni, enemmän tai vähemmän vakavia sairauksia. Kerran meinasin kuollakin erääseen "sairauteen", menin kuulemma viime hetkillä lääkäriin.
Yli 20-vuotiaana minulla todettiin erittäin harvinainen sairaus, lääkäri joka minua tutki sanoi että hänen lääkäri-aikanaan on kerran vain aiemmin ollut vastaava tapaus. Ja lääkäri ei ollut mikään nuori. Koin lääkärin "tuomion" kuolemantuomiona enkä nähnyt mitään syytä elää vaikka sinnittelinkin. Kuolemaa ei siinä sairaudessa luvattu, mutta sen jälkeen en olisi ikinä voinut elää normaalia elämää enää... En nähnyt mitään valoa tunnelin päässä.

Se miten itse selvisin noista painajaismaisista ajoista oli se että luin hengellisiä hyviä kirjoja kuten:
- Benny Hinn / Hyvää huomenta Pyhä Henki:
http://www.uskonkirjat.net/products/kbhhhph.html
- Merlin Carothers / Kiitoskirjat:
http://www.kotisatamankauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=8278

Lisäksi jätin rukouspyyntöjä eri paikkoihin kuten:
http://www.kotisatama.net/fi/rukous/esirukous.php
sekä eri seurakunnille joissa aloin käymään.

Uskon vahvasti että tämä ei ole tuomio sinulle, vaan Sinäkin voit parantua. Itse paraniin yliluonnollisesti kun minun puolestani rukoiltiin. Kun menin seuraavan kerran lääkärille, niin sairaus oli hävinnyt ruumiistani.

Itsekin ajattelin pitkään kun olin sairas, etten ikinä saa poikakaveria koska olen niin "vaivainen". Mutta annoin asialle aikaa vaikka se oli tosi vaikeata. Yritin saada ekana itseni kuntoon, eli tarkoitan ajatusmaailmaa ym. Kerroit ettet hyväksy sairauttasi, mielestäni niitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Mulla ainakin otti koville kun ihmiset ja lääkärit sanoi että sun vaan pitää oppii elään sen kanssa.

Kuuntelin myös paljon puheita mm. netin kautta jotka antoivat toivoa. Mulla auttoi esim. Niilo Yli-Vainion puheet:
http://www.saarna.net/puhuja.php?id=Ylivainio
Siellä on aiheita mm.:
Kuka tekee ihmeteot
Jumalan tahto parantaa, osa 1 ja osa 2
Sairaiden parantamisesta

Rukouspuhelinkin on olemassa mihin itsekin aikanaan soitin:
http://www.radiodei.fi/kry/?sid=2
Nuorten aikuisten rukoiluohjelma:
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=351

Jos on ookoo, niin mä haluaisin rukoilla sun puolestasi että paranet. Olen niin varma kuin mistään voin ikinä olla varma että sun elämällä on tarkoitus ja Jumalan tarkoitus sun elämälle on hyvä. Vaikkei nyt siltä tuntuisikaan.

Toivon että näistä mun kokemuksista olisi sulle apua, itselleni oli. Jos mulla ei olisi näitä keinoja ollut, niin todennäköisesti olisin haudassa nyt. Koska elämä todella potki mua päähän silloin. Jos jotain hyvää näistä kokemuksista jäi, oli jo pelkästään se että voin auttaa Sinua ja antaa Sulle toivoa että ihmeitä tapahtuu tänä päivänäkin!

Koittaisin sinuna kohdistaa ajatukseni niin paljon esimerkiksi Jumalaan ja hänen voimaansa, kuin ongelmiisi ja vaivoihisi. Itselläni oli ainakin paha tapa miettiiä liikaa sairauksiani jolloin olo tulee vieläkin kamalammaksi. Ja tottakai noi jutut on niin kalvavia, ettei niitä voikaan olla miettimättä - mutta sen mitä pystyy, niin keskittäisin katseeni Jumalaan.

Tulipas paljon tekstiä, mut aihe ja sun kokemukset kosketti niin läheltä mua...

Hirmupaljon tsemppiä sulle ja hali!!!!
Oot tärkee!!! On hienoa kun kirjoitat tänne ajatuksiasi, mielestäni kirjoitat hyvin.
Siunausta sulle!

sairaudelleni ei ole omaa virallista vertaistukiryhmää. ja kaikki esim kuuloliiton kokoontumiset ja kurssit on jossain pääkaupunkiseudulla, ja kun itse asun jotain 600km päässä sieltä. niin jippii... ja jotenkin en vain tunnu kuuluvani sinne.

olen käynyt sosiaalityöntekijän juttusilla omilleenmuuton ja sairaalakulujen takia. ja johonkin sosiaalihoitajaan olin aluksi yhteydessä ja hän vain antoi puhelimitse ohjeita ''ei kiinnosta'' -asenteella ja minä kaipasin enemmänkin että kädestä pitäen neuvotaan ja autetaan näiden asioiden kanssa. tuntuu että on niin voimaton olo muutenkin eikä jaksa yksinkertaisesti revetä joka paikkaan asioita hoitamaan. miksi näiden tukien hakeminen on tehty näin pirun vaikeaksi.. sen takia monikaan ei vaivaudu hakemaan apua ahdinkoonsa. noh, mitään tukia en tietysti saa koska aun kotona ja koska kela maksaa minulle kuntoutusrahaa. sen takia en voi nostaa opintolainaa enkä saada hoitotukeakaan. toimentulotukea saisin kuulema jonkin verran omillani asuessa muttei kertonut tarkkaa euomäärää..

kelasta kysyin, jos asuisin omillan, saisin kuntoutustuen päälle 300e asumistuen. kk tuloni olisivat noin 700e kk, siitä pois vuokra (350e-400e?) , siitä pois kaikki laskut mm. sähkö, vesi, puhelin ja netti, parit poliklinikkamaksut, joskus parinsataaleikkauksesta (ainakin kerran vuodessa) ja mitä noita nyt voisi muutakin olla. ainiin, ruokaakin pitäisi saada ja joskus ehkä jopa uusia vaatteita.

eli jos muuttaisin pois kotoa, jäisi minulle ainakin 100-150e vähemmän rahaa kuussa. aika paska systeemi suomessa. näin sitä tuetaan nuoria itsenäistymään. vanhempani onneksi ymmärtävät tilanteeni ja sanoivat etteivät he ole häätämässä minua pois vaan saan asua täällä niin kauan kun haluan. rahallisesti he eivät juurikaan minua voi auttaa, ovat kumpikin aika huonopalkkaisissa töissä. mutta minua kyllä hävettää kotona asuminen.ei vaan mahda mitään..

jossain mainittiin lapsista. haluaisin niitä kyllä mutta olen päättänyt etten hanki ainakaan omia. koska sairauteni on perinnöllinen. (itse kumminkin olen sukuni ensimmäinen sairastunut.) ja en halua kenenkään muun kärsivän tästä samasta pirulaisesta,etenkään oman lapseni.

nuori naine 777, rukoile vaan. mutta mun on pakko myöntää, etten itse usko jumalaan. sillä jos jumala olisi tuola jossain, ei hän kiduttaisi minua eikä muita tällä tavalla, mut kukin uskoo mihin tahtoo, tää on minun näkemys asiasta.

Voimia ja jaksamista sinulle aloittaja. Lämmin halaus.

terv. kroonista masennusta 30 v sairastanut Asperger-henkilö joka on myös fyysisesti sairas

1meikäläinen: kiitos vastauksestasi.
Ajattelin kirjoittaa vain oman kokemukseni, koska itse selvisin silloin vakavasta harvinaisesta sairaudestani joka kuulosti hyvin samantapaiselta kuin sairautesi jota kuvailit. Mulla otti silloin niin koville edes yhdenkin päivän jaksaminen, jopa joka tunti oli jaksamista. Sen takia olin avoin kaikille mistä saattoi apua tulla tilanteeseeni - lääkäreiltä kun sitä ei tullut.
Ajattelin silloin etten ainakaan mitään häviä siinä että meen rukoiltavaksi ym. Ja en ole päivääkään katunut sitä! Mulle apu tuli kun eräs henkilö rukoili mun puolesta ja Jumala paransi mut ja muistan vieläkin lääkärin ilmeen kun minut tutkittiin eikä sairautta enää ollut. Mä tiedän että nää kuulostaa ihan huuhaa-jutuilta, mut en voi muuta kuin sanoa että totta se on ja musta et mitään häviä siinä että kokeilet rukoilemista tai että sun puolesta rukoillaan. Se ei maksa mitään ja voit siinä vain voittaa - enemmän kuin ikinä voit kuvitellakaan.
Raamatussakin kerrotaan että oli sokeita ja kuuroja jotka saivat näkönsä ja kuulonsa takaisin kun Jeesus rukoili heidän puolestaan, näitä ihmeitä tapahtuu tänäkin päivänä, oikeasti.
Mutta toivon jaksamisia ja voimia Sinulle. Muistan sua rukouksin. Tsemppiä sulle.

1meikäläinen: miten olet nyt jaksellut?
Voimia ja tsemppiä tilanteeseesi.

ihan hyvin olen nyt viikonlopun yli jaksanut. saas nähdä miten käy kun arki taas alkaa.

näin yhtä ystävääni tänään pitkästä aikaa ja vietettin aikaa ihan useampi tunti, niin se kai sai mielen vähän paremmaksi. toivon vain että hän ymmärtää miten molemmat nautimme toistemme seurasta, ja että hän voisi soittella sen myötä enemmän tai kirjoittella vaikkapa naamakirjassa. onhan meillä jo kumminkin 10 vuoden pituinen historia.. tämä tapaaminen 5kk ''tauon'' jälkeen sovittiin kumminkin minun aloitteestani.

ja tottakai nämä tsemppaavat vastaukset kohottaa mielialaa, että kiitoksia kovasti kaikille. erityiskiitos sinulle tyttö21v, viestisi myötä uskalsin lähestyä vanhaa ystävääni onnistunein tuloksin. ehkä meilaan sulle jonain päivänä, mutta pääasiassa taian jakaa kuulumisia täällä, sillon kun siltä tuntuu.

kolmise viikkoo tää vähän parempi olo sit näköjää kesti.

olen yrittänyt sopia tapaamisia kahden kaverini kanssa, heillä tai ainakin toisella on joka kerta jotain muuta ''menoa'' ja lupaa soitella joku toinen päivä. soittoa vain ei ikinä tule. viikko vierähtää ja kysyn uudelleen vaikkapa kaljalle tai kahville, katsomaan leffaa niin vastaus on sama. ''ois ihan jees mut vähä muuta menoo just nyt mut minä soittelen..'' eikä ikinä sitten soitetakkaan.

jollen itse kysäse uudelleen, menee jopa kuukausia etten tosiaan kuule heistä sanaakaan. silti näen usein heidän facebook seinältä että he viettävät aikaa joidenkin muiden kanssa. olen heille kuin ilmaa.

olenkohan oikeasti sitten niin vastenmielinen ihminen ettei seurani enään kiinnosta, vai kun en ole välttämättä yhtä kyvykäs tekemään asioita verrattuna täysin terveisiin ihmisiin? kerta pitää tällä tavoin vältellä. sanosivat vaan suoraan päin naamaa mistä se kenkä puristaa.

Eipä ole häävi ystävä jos terveyden takia jättää tapaamatta