Onko mahdollista saada pelurimies aisoihin?

Olemme tunteneet vapun tienoilta asti ja tapasimme baarissa. Lähdin hänen luokseen, harrastimme seksiä ja aamulla mies pyysi numeroa. Siitä alkoi pari kuukautta kestänyt "tapailu" eli päädyimme samaan sänkyyn yleensä viikonloppuisin, kun molemmat olivat iltaa viettämässä kaveriporukalla. Lisäksi välillä näimme myös arkena. Yhtäkkiä mies vain jätti pitämättä yhteyttä tai saattoi olla yhteydessä, mutta ei kuitenkaan halunnut tavata.

Meni pari kuukautta ja aloin jo olla ns. unohtanut miehen ja siirtynyt eteenpäin. Kunnes viime viikonloppuna näimme sattumalta baarissa ja mies tuli juttelemaan. Sen jälkeen en voinut taaskaan vastustaa häntä, koska jokin hänessä on minulle vastustamattoman mielenkiintoista. Tiedän hänellä koko ajan olleen paljon muita naisia koko ajan, koska hän sanoi itsekin,että ei kykene olemaan vain yhden naisen. Ja selitti, että lopetti yhteydenpidon, koska häntä alkaa ahdistamaan, jos juttu lähtee menemään liian vakavaksi.

Olen kuitenkin mennyt ihastumaan häneen. Tajusin sen taas viime vkl:na, kun vietimme yön yhdessä. Jo pelkästään hänen katseensa saa minut sekaisin. Hänen lähellään on niin hyvä olla. Tiedän kuitenkin, että hänelle en merkitse yhtään mitään. Ja hän sanoi samaa jutellessamme, että oli tullut olo, että hän olisi minulle yhdentekevä. En uskaltanut sanoa siihen mitään, koska en halua hänen ahdistuvan.

Miten hänen kanssaan pitäisi toimia? Millainen käytös saa tällaisen miehen haluamaan tapaamisia uudelleen ja uudelleen? Mikä saa naistenmiehen koukkuun?
Esimerkiksi, kun laittelin hänelle viestiä enkä saanut vastausta, niin keskustelimme aiheesta, kun hän pyyteli anteeksi ja ihmetteli, että miksen laittanut vielä uutta viestiä, jos tosissani olisin välittänyt hänestä. Sanoin kuitenkin, että minulla on ylpeyteni tietyissä tilanteissa.
Haluaako hän naisten pönkittävän heikkoa itsetuntoaan kehumalla yms., mutta kuitenkaan loppupeleissä tällaista naista ei itselleen halua?

Pelimiehet tai heidän ajatuksistaan tietävät, kertokaa mielipiteenne :)
17825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mitä enemmän sä haluat roikut siinä ja annat sille sitä mitä se haluaa, sitä vähemmän sitä kiinnostat. Yksinkertaisesti siksi ettet varmaankaan eroa muista tämän pyörittämistä naisista millään tavalla, joten miksi juuri sinä tästä joukosta herättäisit erityisiä tuntemuksia. Olemalla ja käyttäytymällä muiden kanssa samalla tavalla?

Olet niin kuin et olisikaan. Et pidä yhtään sen enempää yhteyttä siihen kun se pitää sinuun, et vastaa tekstiviesteihin nopeasti vaan sitten kun joudat ja joihinkin jätät vastaamatta. Sinulla on muutakin elämää ja ihmissuhteita, eikä tämä ole mitenkään merkittävä osa niitä (ainakaan vielä). Olet kiinnostunut muistakin ihmisistä, ja saatat jopa flirttailla näille tämän seurassa.

Toisaalta voi olla ettei hän yksinkertaisesti halua sitoutua vaan pitää hauskaa. Tälle et todennäköisesti voi mitään, ja joudut vain hyväksymään ja sopeutumaan asiaan. Pahinta on että olet jo ihastunut häneen, jolloin olet jo pudonnut käytöksesi perusteella siihen samaan naisten joukkoon joita tämä pyörittää ja sieltä nouseminen jotenkin erityiseksi voi olla hieman hankalaa ja luultavasti täysin mahdotonta.

Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta jos käyttäydyt kuin muut naiset, huomaat hyvin pian olevasi yksi näistä muista naisista.

Äänestä

Ei ole!

Äänestä

Mahdoton tehtävä. Ei se sua rakasta, oot vaan pano.

Äänestä

Ilmeisesti kuitenkin vielä ootte nuoria ja mies ilmeisesti hyvännäköinen kun pillua työnnetään joka suunnasta. Siinä 30-35v iässä varmaan rauhottuu, et siihen asti kannattaa venailla.

Voi myös olla, ettet oo tarpeeksi hyvännäköinen, eli kelpaat vaan varapanoksi.

Äänestä

Jep, tätä olen itsekin pohtinut, että pitäisi ilmeisesti antaa vaikutelma, että mies ei tosiaankaan ole ainoa mielenkiintoinen asia elämässäni. Olemme kyllä vitsailleet toisillemme useasti muista naisista ja miehistä ja hän on todennut, että ei ole mielestään sen pahempi kuin minäkään miesten kanssa.
Ja en tiedä, sanoisin, että mies on varmasti yleisen mittapuun mukaan hyvännäköinen ja hänen olemuksessaan (ääni, katse, tapa puhua ja liikkua) on jotain semmoista, että tiedän sen vetoavan naisiin. Kavereideni mielestä hän ei kuitenkaan ole erityinen, joten kaipa makuja on taas monia.

Ehkä en tosiaan ole tarpeeksi hyvännäköinen, en tiedä. Haluaisin tietää, että kohteleeko hän kaikkia naisia samalla tavoin. Minulle on ainakin aina ihana ja etenkin se, että pitää lähellä, pussailee ja silittelee paljon.
Mutta minun on vaikea kuvitella, että jos itse tunnen niin voimakasta vetoa häneen, niin voiko hän olla tuntematta yhtään mitään? Vaikea käsittää, että voisi mennä niin ristiin, koska olen tosiaankin yrittänyt päästä eteenpäin ja pääsinkin, kunnes kohtasimme jälleen.

Äänestä

Vaikea sanoa ku ei tunne tapausta,meitä pelureita kun on moneen lähtöön,ja kaikilla omat motiivimme.Toiset etsii unelmiensa naista ja samalla vähän pitää hauskaa vaimokokelaiden kanssa,toiset taas ei välitä pätkääkään naisten tunteista vaan kierrättää naisia kuin ilmaisjakelulehtiä.Ota asia puheeksi ja sano millä säännöillä SINÄ pelaat,ja haluaako hän pelata samoilla säännöillä samaa peliä.

Äänestä

Hei!

Hei!

Hei kaverit hei!

Hei mä postaan nyt hei provon tänne liittyen länsinegrujen slangisanaan ''player'' tänne Suolikaksneloseen.

Hei katotaan mitä täst syntyy.

Äänestä

Kaikesta kertomastasi päätellen olet miehelle vain ja ainoastaan pelkkä panopuu silloin kun hän ei ketään kiinnostavampaa satu saamaan. Valitan, mutta tämä on totuus.

Sinulla ei tämän miehen kanssa ole mitään toivoa, ellet sitten halua jatkaa varapanona, vain sitä on sinulle tarjolla. Noin yleisellä tasolla periaatteessa pelimieskin voi kyllä joskus vakiintua, mutta se todennäköisyys, että pelimiehestä saisi pitkässä juoksussa uskollisen ja luotettavan miehen itselleen on äärimmäisen pieni (noin yksi miljoonasta). Kyllä ne tiikerin raidat sieltä aina lopulta pintaan puskevat.

Valitan jos vaikutin tylyltä. Totuus on joskus karua kuultavaa. Tämä siis ihan mieheltä. Tiedän mistä puhun. Turha vetää hernettä kenenkään nenään, jos nyt vaaleanpunaiset unelmat järkkyivät.

Äänestä

Miehet ei oo niin kovin monimutkaisia. Hän vaikuttaa siltä ettei kiinnosta = häntä ei kiinnosta. Simple as that.

Äänestä

Miksi jäädä roikkumaan mieheen joka pitää naisia joka sormelle kun varmasti on olemassa se mies tuolla jossain joka etsii juuri sinua? Kyllä teidän tiet kohtaa vielä...

Äänestä
  • Kuule mulla on ollut aivan sama tilanne! Kyseinen mies on minua 7v vanhempi. Olemme myös vitsailleet toistemme panoista yms. Joudumme yhteisen harrastuksen puolesta olemaan paljon tekemisissä toistemme kanssa, jolloin yhteistyömme pitää olla kitkatonta. Päätin kuitenki kertoa hänelle tunteistani, vaikka tiesin mitä tulevan pitää. Kertomisen jälkeenvälimme ovat vain syventyneet. Pystymme keskustelemaan kaikesta taivaan ja maan välillä, vaikka mitään seurustelusuhdetta siitä ei olekkaan syntynyt. Nyt kun olen oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, olen huomannut, että arvomme ovat samanlaisia. Joten rohkeasti kerrot vain ihastumisestasi! Nykyään omat tunteeni eivät ole enää ihastumisen tasolla, vaan olemme todella hyviä ystäviä, jotka harrastavat silloin tällöin seksiä. Hän on myös alkanut rauhoittumaan, joten kyllä pelimiehenkin pystyy kesyttämään, jos vain haluaa! =)

    Äänestä

"Oikea" pelimies ei päästä tuommoista tilannetta tapahtumaan. Hän huolehtii myös siitä, ettei naiselle jää epäselväksi mikä on homman nimi, mutta tekee sen hienovaraisesti ja tyylikkäästi.

Äänestä

PiIIun antamisella alkaneesta suhteesta ei tule oikeaa suhdetta, oli sitten pelimies kyseessä tai teppo tavis. Ei kelepaa sellanen nainen. Lämpösenä voi sen verran pitää että uudestaan saa...

Äänestä

enää ei toivoa kun menit jo antamaan

Äänestä

Nyt kyllä alku viesti kuulosti ihan liian tutulta.

Äänestä

ajattelin just samaa, kun sdggd :-D toivottavasti vaan ei ole sama mies, sitä kun ei koskaan tiedä!

Äänestä

Pitää sua varmana panona kun aina lankeat siihen kun näät sen. Sitä ei kiinnosta mikään muu sussa kuin seksi. Jos vielä törmäät, ole etäinen äläkä roiku sen perässä.
Voihan sitä seksiä toki harrastaa jos haluat, mutta et sitä miestä tule itselles saamaan. Jo toi viestijuttukin oli mielestäni aika selkeä. Käänsi sun "syyksi" sen, että hän ei vastannut, kun et toista viestiä perään laittanut. Ei vaan kehdannut sanoa että ei kiinnosta.
En halua kuulostaa tylyltä, mutta kuulosti niin tutulta tilanteelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olipasfiksuataas kirjoitti:

Olemme tunteneet vapun tienoilta asti ja tapasimme baarissa. Lähdin hänen luokseen, harrastimme seksiä ja aamulla mies pyysi numeroa. Siitä alkoi pari kuukautta kestänyt "tapailu" eli päädyimme samaan sänkyyn yleensä viikonloppuisin, kun molemmat olivat iltaa viettämässä kaveriporukalla. Lisäksi välillä näimme myös arkena. Yhtäkkiä mies vain jätti pitämättä yhteyttä tai saattoi olla yhteydessä, mutta ei kuitenkaan halunnut tavata.

Meni pari kuukautta ja aloin jo olla ns. unohtanut miehen ja siirtynyt eteenpäin. Kunnes viime viikonloppuna näimme sattumalta baarissa ja mies tuli juttelemaan. Sen jälkeen en voinut taaskaan vastustaa häntä, koska jokin hänessä on minulle vastustamattoman mielenkiintoista. Tiedän hänellä koko ajan olleen paljon muita naisia koko ajan, koska hän sanoi itsekin,että ei kykene olemaan vain yhden naisen. Ja selitti, että lopetti yhteydenpidon, koska häntä alkaa ahdistamaan, jos juttu lähtee menemään liian vakavaksi.

Olen kuitenkin mennyt ihastumaan häneen. Tajusin sen taas viime vkl:na, kun vietimme yön yhdessä. Jo pelkästään hänen katseensa saa minut sekaisin. Hänen lähellään on niin hyvä olla. Tiedän kuitenkin, että hänelle en merkitse yhtään mitään. Ja hän sanoi samaa jutellessamme, että oli tullut olo, että hän olisi minulle yhdentekevä. En uskaltanut sanoa siihen mitään, koska en halua hänen ahdistuvan.

Miten hänen kanssaan pitäisi toimia? Millainen käytös saa tällaisen miehen haluamaan tapaamisia uudelleen ja uudelleen? Mikä saa naistenmiehen koukkuun?
Esimerkiksi, kun laittelin hänelle viestiä enkä saanut vastausta, niin keskustelimme aiheesta, kun hän pyyteli anteeksi ja ihmetteli, että miksen laittanut vielä uutta viestiä, jos tosissani olisin välittänyt hänestä. Sanoin kuitenkin, että minulla on ylpeyteni tietyissä tilanteissa.
Haluaako hän naisten pönkittävän heikkoa itsetuntoaan kehumalla yms., mutta kuitenkaan loppupeleissä tällaista naista ei itselleen halua?

Pelimiehet tai heidän ajatuksistaan tietävät, kertokaa mielipiteenne :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu