Oiskohan kellään tallessa omenapiirakan ohjetta 70-luvulta, oli silloisen jauhopaketin kyljessä. Muuta en muista kuin että pohja oli hyvin kakkumainen ja päälle tuli omenaviipaleet. Monenlaista ohjetta olen kokeillut ja hakenut netistä mutta ei vastaavanlaista ole tullut. Vai liekö niin että aika kultaa muistot tässäkin asiassa.
Omenapiirakka
Kultaisi muistoja
161554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla on käytössä äitini ohje 70-luvulta.
150 g sulatettua rasvaa
4 dl sokeria
6 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 dl piimää tai viiliä tai vaihtoehtoisesti 1-1,5 dl maitoa.
kaikki sekaisin puuhaarukalla. Taikina pellille ja omenaviipaleet päälle. Sokeria ja kanelia pintaan ja uuniin.
225 asteessa kunnes on kypsän näköinen.
Haha ja sama löytyy minun kokkikirjastani joka on painettu 2011. :DDDDD Aika kultaa selvästi muistot.
Niinpä, on kannattanut painaa uuteenkin kirjaan.
12:35 käykö mustikat puolukat ynm samaan ohjeeseen
Käy käy ja raparperikin.
Mulla olis tämmöinen vanha resepti jotain 70-luvulta.
2 munaa
3 dl soketia
100g rasvaa
1 1/2 maitoa
4-5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhoa
Muna ja sokeri vaahdoksi. Sulatettu rasva ja lämmitetty maito seuraavaksi.
Leivinjauhe jauhojen sekaan ja ne seuraavaksi. Vatkataan kuohkearsi. Kaadetaan uunipellille. Päälle omena lohkoja jonka päälle kaneli seuraavaksi sokeria.
Uuni 225 astetta noin 20-30 minuttia.
Kyytipojaksi vaniliakastiketta.
Lisäys edelliseen Maitoa 1 1/2 dl.
IRHAlla on sellainen ohje, mitä minun kultainen äitini käytti. Hyvää tuli. Omenien tilalle voi laittaa tosiaankin mustikoita tai puolukoita.
Katsele sellaisia ohjeita joissa on paljon rasvaa ja käytä voita.
Saat maukkaan, mutta epäterveellisen piirakan. No joskus pitää herkutella.
Itse käytän vähärasvaisempia ohjeita ja tein juuri omppupiirakan pullataikinaan. Soseutin omput keittämällä vesitilkassa. Keitin siis paloina kuorineen hetken ja soseutin ne sauvasekoittimella. Lisäsin sokruu makuni mukaan.
Pyörittelin pullataikinasta palloja ja kohotin ne. Voitelin munalla ja pistin ison lasin pohjalla kuopat pullapalloihin. Kuoppiin pari lusikallista omppusosetta ja uuniin.
Söin hyvällä omallatunnolla heti kolme lämpysinä.
Oikein!!!
Nykyään kaikki "kotileipurit" tekee mukaomenapiirakan murutaikinaan vaikka pullataikinaan tehtyä ei voita mikään. Sama koskee mustikkapiirusta.. Joka typy ei osaa enää tehdä pullapohjalle niin että pysyy kasassa ja maistuu ;)
Kyl ohjetallessa.
Voisimpa sanoa.
Jotenkin tuli tuostakin jotain mielee.
Tää sen tyylinen, nopea ja hyvä!
4 munaa
3dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
4tl vaniljasokeria
200g voita
2dl maitoa
Munat ja sokeri sekoitetaan puuhaarukalla, muut aineet sekaan, sekoitetaan, paist. 200 asteessa 20min. uunin keskitasolla, päälle voi laittaa mitä haluaa milloinkin ja aina hyvä tulee!
Äitini joka on yli 90 vuotias teki aikoinaan tällä ohjeella omenapiirakan joka on uunipellin kokoinen annos
3 kananmunaa
3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1-2tl leivinjauhetta
1dl vettä
100g voita
vatkaa munat ja sokeri
lisää kiehautettu voi rasva seos kuumana
sitten jauhot johon sekoitettu leivinjauhe
päälle omenalohkoja ja sokeri kaneliseosta
on vähistä aineista hyvä ja riittää ainakin tavallisen kokoiselle uunipellille.
Tein tänään mustikka,punaherukkaleivonnaisen.