Minulla ei ole mitään asiantuntemusta tärhtieteestä, ei sitten mitään. Tiedän ainoastaan jotain fysiikan peruslakeja, valovuoden määritelmän, parsekin ja vastaavaa. Tämän sanon siksi ettei kukaan kuvittele todellisen asiantuntijan kysyvän tätä mikä minua nyt kiinnostaa:
Näin kerran Youtubessa ihan mahdottoman hienon videon mutten löydä sitä enää.
Se alkaa katsellessa jotain Himalajan jäätiköitä, siitä kuva etenee ensin kuun kiertoradalle, siitä maata ulompien planeettojen kiertoradalle, siitä muiden aurinkokuntien luo samalla kun havainnollistetaan miten oma aurinkokuntamme katoaa muiden joukkoon. Siitä edetään edelleen ajateltuun lunnunradan ulkoreunaan ja kauemmaksikin. Video antaa kalpean käsityksen siitä minkö suuruusluokan mittasuhteiden kanssa olemme tekemisissä.
Paluumatka tapahtuu käänteisesti mutta on yhtä huimaava kokemus. Taisi kestää jotain 6 ja puoli minuuttia koko pätkä. Paras lajissaan mitä olen nähnyt.
Onko kellään linkkiä tähän videoon? Jos on jotain muista vastaavia, huolisin mahdottoman mielelläni linkkejä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Oulun tietomaan planetaariossa on mahdollisuus nähdä tuollainen matka, missä matkataan maailman ääriin ja takaisin.. Alkaen Oulusta ...
Taisipa joku idea siihen simuloituun matkaan tulla minultakin:)
Tässä etsimäsi:
http://www.youtube.com/watch?v=Ufl_Nwbl8xs&feature=fvwrel
Tämä huikea puolitoistatuntinen "pätkä" kannattaa myös ajan kanssa katsoa ja HD:nä:
http://www.youtube.com/watch?v=wGCOmVQiRNY&feature=related
Tuo jälkimmäinen on poistettu.
Harmi juttu. Se oli nimittäin todella hyvä. Enkä tajunnut ajoissa ladata sitä kovalevylle.
Journey to the edge of the universe
Lämpimät kiitokseni avusta. Eka oli todellakin etsimäni. Ja toinen näyttää hyvinkin puolitoistatuntisen arvoiselle.
Muistaako kukaan minkä niminen oli se brittiläinen ohjelma aurinkokunnastamme, jossa matkusteltiin eri planeetoille?
Tuli taannoin telkustakin.
Space Odyssey: Voyage to the Planets
Ou jee..tattista..