Lähtökohtaisesti ihmiset suhtautuvat

toisiinsa hyväntahtoisesti, sanovat psykologit ynnä muut ihmissuhde- ja elämäntaito-opettajat.

No, sillä varmaan tarkoitetaan sitä, että kun kadulla kävellään niin lähtökohtaisesti siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan.

Mutta annas olla, lähtökohtaisesti hyväntahtoinen suhtautuminen päättyy heti, kun jostakin ihmisestä saa jotain sellaista tietää, mistä on hyvä revitellä, ilmaista vahingoniloa, tölviä tms. Lähtökohtaisesti ihmiset ovat siis hyväntahtoisia eli välinpitämättömiä toisiinsa nähden. Tämä ilmenee myös siinä, että (ainakaan nykyään) ei auteta - esim. kuinka moni auttaa naapuriaan, jos tälle joku vahinko tapahtuu - ei varmaan moni. Sen sijaan seistään ja pällistellään ja ollaan että katos vaan, heheh, sinne meni, tai vaihtoehtoisesti kauhistellaan että voi kamala, hirveää. Mutta auttavaa kättä ei löydy.

Siksi on turha työpaikallakaan odottaa, että välitetään. Yhdentekevää mitä kenellekin tapahtuu.
Lähimmäisen rakkautta tai kunnioittamista ei löydy! Se rajoittuu lähinnä omaan perheeseen - vaimoon, mieheen, lapsiin, äitiin, isään.
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Totta.Mitä erinomaista on olla ystävällinen vain "veljilleen"?

Luonnevikaiset revittelevät muiden asioilla tai pahasti loukkaantuneet.

Näki tässä HCD:N jutussa, kuinka asiaa on revitellty jokaisessa mediassa.
"Kiusaajan" vanhalle viinalle haiseminen on kaikkien tiedossa.

On melkosen lapsellista touhua mutta kyllä siihen itsekin syyllistyn.

Jos minua joku kiusaa,kerron sen mahdollisimman moneen paikkaan, vaikka minun pitäisi olla TÄYSIN VÄLINPITÄMÄTÖN.

KIUSAAJA ON NÄKYMÄTÖN OLENTO.

Antaa ihmisten nauraa ja olla vahingoniloisia,tölviä ja kiusata.

Saavat rangaistuksensa jossain vaiheessa elämää.
Jumala ei tykkää pahantekijöistä vaan rankaisee heitä.

Siihen uskon ja luotan.
Pitää vain uskoa itseensä, että on loistava tyyppi, vaikka kuinka nauretaan.

Työpaikalla on sitten omat kuviot ja keinot toimia.

Äänestä
  • Mitä erinomaista on olla ystävällinen vain "veljilleen"?

    Tuohon tekstistäsi leikattu lauseeseen: Niin, eikös sitä laulussakin lauleta, että kerran mulla oli kaikki: rahaa, ystäviä, hieno elämä. Vaan sitten kun menetin rahat ja hienon elämän, niin kaikkosi ystävätkin.

    Siinä se ystävällinen veljilleen. Nobody knows me!

    Pitää uskoa itseensä. Ja löytää se pointti, että kun kerran aivan epäasiallisuuksista on kyse, niin niiden levittelijä ja niillä rehentelevä, ei muuta kuin peittää omat ongelmansa vetämällä jonkun muun esiin. Ja jos siinä on kyse jostain aivan perättömistä, niin siinähän on sitten rikosilmoituksen paikka! Solvaus! Täytyy vain olla todistajat löydettävissä.

    Mutta sinänsä jos kyse on siis työpaikkakiusaamisesta eli epäasiallisesta kohtelusta (oli se sitten mitä tahansa) niin itse olen kyllä ymmärtänyt asian niin, että minun kohteena ei tarvitse kerätä todisteita, vaan kun ilmoitan työnantajalle niin hänen, koska hän ottaa minut töihin ja sopimuksen tekeminen tarkoittaa sitä että hän tarjoaa asialliset olosuhteet työn suorittamiseen, eli työnantajan on selvitettävä asia!

    Ja jos ei auta, niin sitten työsuojelupiiri!

    Ai niin, näin se menee että sitten työsuojelupiiri - mutta kun sielläkin on ihmisiä töissä, ihmisiä joilla on omat ongelmansa ja turhautumisensa ja mitä sitten onkaan, niin ei käy niin kuin on ilmoittaessaan ajatellut! Että loppujen lopuksi turha valittaa minnekään ja kaikkinainen teksti hienoista työsuojelun periaatteista on yhtä tyhjän kanssa. Se on vaan tekstiä, joka on laadittu sen takia, että joillakin on ollut siinä laatimisessa puuhaa!

    Äänestä

  • jlsjflgldsghlsdgh kirjoitti:

    Mitä erinomaista on olla ystävällinen vain "veljilleen"?

    Sitten jotkut, elämänsä hallitsijat, sanovat ihmisen saadessa (tai hehän käyttävät sanaa joutua) vaikeuksia että syy on hänen oma, häneltä on elämänhallinta kateissa.

    Siis? Syyttävät ihmistä itseään.

    Mutta onneksi löytyy kyllä sellaisiakin, jotka sanovat, että aina ei välttämättä ole niin, että kyse on ihmisen omasta hallintataidon häviämisestä, vaan hallintaa häiritään oikeasti ulkopuolelta! Siis myöntävät, että joskus tilanne voi tosiaankin olla mahdoton - eikä syy ole itsessä!

    Itsetunto ja elämän hallinta!

    Niin kuin tuo elämähallinta sanana, on sellainen muotisana että!

    Äänestä

  • hallinta kateissa kirjoitti:

    Esim. työvoimatoimisto sanoo: Silloin kun työntekijä työpaikalla joutuu vaikeuksiin, lähtökohta on se, että työsuojeluviranomaisten kautta on hoidettava!

    Joutuu vaikeuksiin!

    Äänestä

  • mitäs me, joutumatto kirjoitti:

    Esim. työvoimatoimisto sanoo: Silloin kun työntekijä työpaikalla joutuu vaikeuksiin, lähtökohta on se, että työsuojeluviranomaisten kautta on hoidettava!

    Joutuu vaikeuksiin!

    Löysää ohjeistustahan työpaikkakiusaamisen varaltakin laaditaan, kun niin vaaditaan, mutta sääntöjen tekijät eivät halua myöntää, että oikeaa vastustusta on olemassa eikä niin vähänkään. Mikään ei liikahda, ellei joka vaiheessa vauhtiin tönäistä.

    Äänestä

Totta. Henkisesti ihminen on yhä se ryhmittäin liikkuva tasankoapina. Ystävällisyys vierasta kohtaan on vain tunnustelua josko tuosta olisi hyötyä itselle ja ryhmälle. Toiseksi, ryhmän etu on omakin etu. Näin työpaikalla, naapuruudessa, missä tahansa. Sopimukset ja lait ja ideologiat nyt vähän ohjailee. Mutta erilaiset uskonnot jotka korostavat esim. kaikkeuden ykseyttä ja lähimmäisrakkautta ovat periaatteessa aivan vallankumouksellista ajattelua. Eikä ne sovi nykykapitalistiseen systeemiinkään, vaan edustavat sitä hirvittävää kommunismia. Ei siis hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähtökohtaisesti. kirjoitti:

toisiinsa hyväntahtoisesti, sanovat psykologit ynnä muut ihmissuhde- ja elämäntaito-opettajat.

No, sillä varmaan tarkoitetaan sitä, että kun kadulla kävellään niin lähtökohtaisesti siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan.

Mutta annas olla, lähtökohtaisesti hyväntahtoinen suhtautuminen päättyy heti, kun jostakin ihmisestä saa jotain sellaista tietää, mistä on hyvä revitellä, ilmaista vahingoniloa, tölviä tms. Lähtökohtaisesti ihmiset ovat siis hyväntahtoisia eli välinpitämättömiä toisiinsa nähden. Tämä ilmenee myös siinä, että (ainakaan nykyään) ei auteta - esim. kuinka moni auttaa naapuriaan, jos tälle joku vahinko tapahtuu - ei varmaan moni. Sen sijaan seistään ja pällistellään ja ollaan että katos vaan, heheh, sinne meni, tai vaihtoehtoisesti kauhistellaan että voi kamala, hirveää. Mutta auttavaa kättä ei löydy.

Siksi on turha työpaikallakaan odottaa, että välitetään. Yhdentekevää mitä kenellekin tapahtuu.
Lähimmäisen rakkautta tai kunnioittamista ei löydy! Se rajoittuu lähinnä omaan perheeseen - vaimoon, mieheen, lapsiin, äitiin, isään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu