sanoin poikaystävälleni rakastavani häntä

Pari päivää sitten sanoin ensimmäiselle poikaystävälleni "minä rakastan sinua" ihka ensimmäistä kertaa. Olin koko illan aika alakuloisella päällä ihan muista syistä ja olin etäinen poikaystävääni kohtaan. Hän yritti lepytellä minua mutten halunnut itse puhua mitään. Nukkumaan mennessä hän ei tullutkaan minuun kiinni nukkumaan kuin yleensä, vaan käänsi selkänsä minua kohti. Minusta tuntui tosi pahalta, koska tuntui siltä että pahoitin poikaystäväni mielen. Menin häneen kiinni ja kuiskasin häneen korvaansa "mie rakastan sinnuu". Olin jo aikaisemmin ajatellut että sanon sen sellaisena hetkenä, ettei poikaystäväni tarvitsisi sanoa mitään takaisin. En halunnut tilanteen olevan sellainen, että hänestä tuntuisi että hänenkin olisi sanottava samoin. Lopulta poikaystäväni kääntyi ja sanoi "miekin taian olla rakastunut sinuun".

Tietysti toivoin hänen vastaavan tuntevansa samoin minua kohtaan, mutta mitä hän tuolla lauseellaan tarkoitti? Tarkoittaako "minä rakastan sinua" samaa kuin "olen rakastunut sinuun"? Tämä saattaa tuntua joittenkin mielestä tyhmältä kun mietin tätä asiaa mutta tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni tällaista ja haluaisin kuulla muitten ihmisten mielipiteitä. Mitä mieltä te olette?
5283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oma veikkaus on, että hänkin rakastaa sinua. Rakkaushan ei ole sellainen suuria tunteita tuova olotila kuten vaikka ihastuminen, se on enemmän sellainen hyvän olon tunne kun tuntee toisen hyvät ja huonot puolet ja silti haluaa olla yhdessä ja haluaa tehdä toisen onnelliseksi. Näin minä ainakin ajattelen. Hän siis totesi, että kyllähän tämä asia nyt taitaa olla niin, että minäkin rakastan sinua.

Äänestä

Awwww.... Saanko vaihtaa paikkaa sun poikaystävän kanssa?

Äänestä

Hyi, tuo murre pilasi koko jutun.

Äänestä

Naisen suussa miet, siet ja yleensäkin Etelä-Karjalan (Kaakkois) murre kuulostaa mahtavalta. Pitäisi melkein lähteä etsimään naista Lappeenrannan suunnalta jo pelkästään murteen takia. :]

Äänestä

Hän oli selvästi yllättynyt yhtäkkisestä rakkaudentunnustuksesta, minkä takia ehkä sait sen kuvan, että hän oli epävarma. Kyllä hän rakastaa sinua, onnittelut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mermmaidd kirjoitti:

Pari päivää sitten sanoin ensimmäiselle poikaystävälleni "minä rakastan sinua" ihka ensimmäistä kertaa. Olin koko illan aika alakuloisella päällä ihan muista syistä ja olin etäinen poikaystävääni kohtaan. Hän yritti lepytellä minua mutten halunnut itse puhua mitään. Nukkumaan mennessä hän ei tullutkaan minuun kiinni nukkumaan kuin yleensä, vaan käänsi selkänsä minua kohti. Minusta tuntui tosi pahalta, koska tuntui siltä että pahoitin poikaystäväni mielen. Menin häneen kiinni ja kuiskasin häneen korvaansa "mie rakastan sinnuu". Olin jo aikaisemmin ajatellut että sanon sen sellaisena hetkenä, ettei poikaystäväni tarvitsisi sanoa mitään takaisin. En halunnut tilanteen olevan sellainen, että hänestä tuntuisi että hänenkin olisi sanottava samoin. Lopulta poikaystäväni kääntyi ja sanoi "miekin taian olla rakastunut sinuun".

Tietysti toivoin hänen vastaavan tuntevansa samoin minua kohtaan, mutta mitä hän tuolla lauseellaan tarkoitti? Tarkoittaako "minä rakastan sinua" samaa kuin "olen rakastunut sinuun"? Tämä saattaa tuntua joittenkin mielestä tyhmältä kun mietin tätä asiaa mutta tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni tällaista ja haluaisin kuulla muitten ihmisten mielipiteitä. Mitä mieltä te olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu