Työpaikkakiusaamisen välttäminen on mahdollista!!

Vain tyhmä käy töissä:

Olen vuonna 79- syntynyt mies, jota ei kiinnosta työnteko. Tosin olen ollut töissä mut hankin itselleni potkut, monesta erisyystä mm.
- Töihin pitää mennä ajallaan, herätä aikaisin tai jos tekee vuorotyötä niin on iltaa aamua ja yötä. EI KIITOS
- Töistä aiheutuu stressiä, voi olla että jotkin asiat alkavat töissä hiertämään ja joutuu istumaan palavereissa. (työpaikkakiusaaminen)
- Pomo sanoo rumasti on ilkeä ja käyttää valtaa. Tai on vaikeea tulla toimeen työtovereiden kanssa.
- Miksi turhaan myisin sen parhaan ajan päivästäni ja parhaat vuodet elämästäni hukkaan?
- työstä saa yllättävän pientä palkaa, siihen nähden että on päivässä 8h sidottuna työntekoon.
- armeijan vältin ottamaani kutsuntoihin homopornolehden mukaan, vapautus tuli.

Aatemaailmaltani olen anarkisti-kommunisti. Kieltäydyn työnteosta nostan työttömyyskorvasya, mikäli en sitä saa haen saman rahan sossusta.
Harrastan myös dyykkausta. Minulla ei ole omaa asuntoa, vaan asun kaupungin vuokraasunnossa. Autoa ja tv:tä minulla ei ole. Ainoastaan tämä 2/2m netti mukä asenneettiin koko taloomme ja kuuluu näin jokamiehen oikeuksiin.

Menen nukkumaan kun nukuttaa ja valvon kun valvottaa. Joskus voin olla pitkiäkin valveilla ja mennä seuraavana päivänä nukkuumaan esim klo 13.00. Minulle jää kuussa käyttörahaa n 600 e. Ihan hyvin kun ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua. Olen työtön - ONNELLINEN JA YLPEÄ SIITÄ!!!
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sulla menee paremmin kuin mulla.Onnea!
Kärsin ahdistuksesta, juon liikaa, nukun huonosti, en jaksa tehdä kotona mitään, viikonloppu menee palautumiseen, ravaan läkärillä...testaan mielialalääkitystä.

Pää on sekoamassa kiusaajien vuoksi.

Älä mene koskaan töihin, jos pystyt sen välttämään.

Ja sano lapsillisekin, että hankkivat hullun paperit ajoissa.

Jatka valitsemallasi tiellä!

Äänestä

Joo sun kaltaissii on muute paljo, ne o jottain finassi ja pörssimiehiii ko pelailee toiste omaisuurel ja vetä hyvät fyrkat välistä. Tosi se raha kyl vaan painetaan paperil ja sit aika ajoin nää finanssit pistää kansan maksamaan ja leikkivät lamaa ko ovat vähä niinko liikaa pelailleet toiste selkähiest duunailemist töist ansaitut rahat. Sit pistetää ihmisii työttömiks ja selitettä ummet ja lammet, et ei voi muka mittään, ko mun rahat menivät jo bahamasaaril pahapäivä varal sanos herra finassimies joka siis ei kans oikke viitti itte hikoilla vaik toiste selkähiest tekemii rahoi käytellää mite sattuu ja huvittaa niinkkost isommatki herrat. Tai niin ne siis luulee olevas jotai, mut iha ne on samallaissii ko sinä. Tai ei no ihan ko ensimmäiseks ne yleens järjestä itelles hyvät eläkeedut ja tuntuvat kuukausipalkka korotukset, hiukka tiuhempaa tietty itelle ko niille jotka työtki tekkee niitte talous vaan kaadetaan rötösherroje toimesta.

Et hyvä sul o, kun et oo senttäs tollane rötösherra, ne ku o viäl semmottii, et näyttelevä kauheen tietävän oloissii asioist mist niil ei oo mitään tajuu ja se ny ainaki on iha tyhymän merkki ko tietoisest näyttelee tyhymää. Mitä heijä on pakko ollakkiin ko niin hullunhommii tekevät.

Mites o pitäskö meirän suunnitella joku pyramidihuijaus meiränki, alettas vaikka painaan omaa rahaa ja perustettas oma pankki, siul olis aikaa toimii piirtäjänä niiren seteleiden siis, mie voisin sitte näytellä kauheen fiksuu finassipankki-immeistä, et kaikki uskoo meirän kupruun satasella, Satase setelii voitas ainaski mun kuva piirtää, se olis aika vakuuttava näköistä. Kolikkohi sitte voitas aatella jottai entissii pörssijehuje naamavärkei. Ko kohta ne vääntää sellase laman pystyyn, että huh, mut pittää näytellä, ettei tajuta semmosist ketkujen hommist laisinkkaan.

Oliskoha siel caimansaarilla joku työtön kaveri ko vois meirän haarakonttorin sinne perustaa, ko voijjaan vaan lähettää omat valokuvat ja hää kopsais ne tuota pikaa tai jos printataan ne suoraan sinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyitålö kirjoitti:

Vain tyhmä käy töissä:

Olen vuonna 79- syntynyt mies, jota ei kiinnosta työnteko. Tosin olen ollut töissä mut hankin itselleni potkut, monesta erisyystä mm.
- Töihin pitää mennä ajallaan, herätä aikaisin tai jos tekee vuorotyötä niin on iltaa aamua ja yötä. EI KIITOS
- Töistä aiheutuu stressiä, voi olla että jotkin asiat alkavat töissä hiertämään ja joutuu istumaan palavereissa. (työpaikkakiusaaminen)
- Pomo sanoo rumasti on ilkeä ja käyttää valtaa. Tai on vaikeea tulla toimeen työtovereiden kanssa.
- Miksi turhaan myisin sen parhaan ajan päivästäni ja parhaat vuodet elämästäni hukkaan?
- työstä saa yllättävän pientä palkaa, siihen nähden että on päivässä 8h sidottuna työntekoon.
- armeijan vältin ottamaani kutsuntoihin homopornolehden mukaan, vapautus tuli.

Aatemaailmaltani olen anarkisti-kommunisti. Kieltäydyn työnteosta nostan työttömyyskorvasya, mikäli en sitä saa haen saman rahan sossusta.
Harrastan myös dyykkausta. Minulla ei ole omaa asuntoa, vaan asun kaupungin vuokraasunnossa. Autoa ja tv:tä minulla ei ole. Ainoastaan tämä 2/2m netti mukä asenneettiin koko taloomme ja kuuluu näin jokamiehen oikeuksiin.

Menen nukkumaan kun nukuttaa ja valvon kun valvottaa. Joskus voin olla pitkiäkin valveilla ja mennä seuraavana päivänä nukkuumaan esim klo 13.00. Minulle jää kuussa käyttörahaa n 600 e. Ihan hyvin kun ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua. Olen työtön - ONNELLINEN JA YLPEÄ SIITÄ!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu