Miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Aikani sitä epäilin ja kyselinkin ajoittain missä mennään. Mies vastasi aina, ettei hänellä ole ketään toista. Vihdoin sain joetnkin asian puristettua ulos ja mies myönsi suhteen. Hajosin totaalisesti (totta kai, sattuihan se). Aikamme asiasta keskustelimme ja sitten päätin, että mikäli aion antaa suhteellemme uuden mahdollisuuden, ei asiaa voi vatkata ja vatvoa loputtomiin. Mies muutti joksikin aikaa pois kotoa, mutta palasi sitten takaisin. Itse olin valmistautunut myös siihen ettei mies palaa takaisin kotiin. En siis pyydellyt häntä takaisin vaan annoin hänen tehdä työtä itsensä kanssa kaikessa rauhassa. yhteydessä toki olimme päivittäin (
Miten on uskallanko luottaa
*^*^*^*^*
52996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tuosta jäi näköjään puuttumaan tekstiä. Se mitä siis haluan tietää tai kuulla on, muuttaisiko ihminen takaisin kotiin tuossa tilanteessa mikäli ei todella haluaisi sitä. Mahdollisuushan olisi ollut jatkaa yksinoloa ja vapaasti suhteilla ihan kenen kanssa lystää. Siihenkin olin varautunut.
viestiketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/10884102 valaisee hieman asiaa. Jos olen aivan rehellinen, niin harvoin mies muuttaa takaisin kotiin, että suhde on loppunut, niin kamalaa kuin se onkin.
Olen joutunut läheltä seuraamaan vastaavanlaista tilannetta, ja suhde jatkuu, vaikka mies muutti takaisin kotiin. Surullista katsottavaa.
Kun mies tulee takaisin kotiin se johtuu usein velvollisuudentunnosta ja syyllisyydestä. Ja niistä yhteisistä ihanista muistoista, joita teillä on joskus ollut. Hän varmasti rakastaa sinua myös. Mutta sitä, että mies muuttaa takaisin, ei ikinä pidä pitää merkkinä suhteen jälleenrakentamisesta! Anna miehellesi kuitenkin uusi mahdollisuus, mutta luota vaistoosi! Vaisto on harvoin väärässä!
Tiedän, että tuo suhde joka minulle tuolloin paljastui ei jatku enään. Ongelma onkin se, että voinko luottaa siihen, ettei uusia suhteita tule, vaan mieheni on ns. läksynsä oppinut. uskon nimittäin, ettei tuo asian salaileminen yms. ole millään muotoa hänen oloaan silloin paremmaksi tehnyt. Lisättäköön vielä, että emme ole mitään parikymppisiä nuoria kumpikaan, eikä mieheni ole koskaan aiemmin pettänyt yhdessäkään suhteessaan. Ei siis ole ns. tapapettäjä.
Mistä tiedät varmasti, että miehesi suhde on päättynyt?
Olen itse käynyt läpi hyvinkin samankaltaisen tilanteen viime keväänä. Mieheni suhde oli kestänyt noin puoli vuotta. Muutti pois kotoa miettimään mitä elämältä haluaa ja palasi sitten lopulta kotiin. Suhde oli päättynyt juuri ennen kiinni jäämistä, eivätkä missään yhteydessä kuulemma ole olleet.
Miten en voi uskoa sitä?? Luottaa en vielä uskalla juuri ollenkaan. Parisuhdeterapiassa käymme näitä läpi. Miksi en usko suhteen loppuneen.. Joko se on sitä etten voi luottaa mihinkään mitä mieheni puhuu tai sitten luotan siihen fiilikseen joka tuli suhteen ollessa. Toisinaan edelleen on sellainen olo, että mies on tosi poissaoleva. Vaikkakin hellyyttä, huomiota jopa seksiä on paljon paljon enemmän kuin aiemmin.
Tuota syyllisyyttä ja velvollisuuden tuntoa olen paljon miettinyt.. Meillä on kaksi pientä lasta ja minä avoimena ihmisenä, tukea hakien kerroin tilanteestamme molempien vanhemmille ja lähimmille ystäville.
Terapeuttimme mukaan luottamus ei välttämättä koskaan palaudu ennalleen, uudelleen rakentumiseen ei ole mikään viikkojen juttu. Sen eteen on tehtävä työtä. Vanhaan ei kannata palata, sehän johti ulkopuoliseen suhteeseen. On rakdnnettava uusi suhde, se onnistuu vain jos molemmat sitoutuvat täysin.
Minäkin luulin että suhde palautuu entiselleen pettämisen jälkeen ja katinkontit ei se palaudu. Aina sitä epäilee ja miettii mitä on menossa niin se vaan menee. Kun kerran pettää on se kynnys madaltunut seuraavaan kertaan, pettäjä tulee vaan varovaisemmaksi ja uusia naisia löytyy aina, jopa niitä petettyjä vaimoja kosto mielessä, tämä niin totta!
Kun se mies tai vaimo pettää, on siinä suhteessa aina jotain vikaa kunnon suhteeseen ei mahdu kolmansia tyyppejä pyörimään! Kannattaa sitä pitkää suhdetta hoitaa ja vaalia eikä pitää sitä itsestään selvyytenä, monasti ´sitä mennään tukka putkella tämä yhteiskunta on mielestäni jollakin tavalla vääristynyt..Suomi aika kallis maa rahaa pitää olla ja kulisseja ei tyydytä vähään, pitää olla paremmin kuin naapurilla, siinä raskaassa arjessa kaikki ihana unohtuu ei löydetä enään sitä yhteistä aikaa, ja aikaa kun kuluu ei enään osata hakea sitä yhteistä aikaa..seksi ei kiinnosta kun väsyttää ei edes halata kun ei enään osata..niin se menee ja silloin se ihana aika otetaan sieltä mistä se helpointen saadaan toisen ihmisen luota helppoa vai mitä??
En haluaisi olla ilkeä aloittajalle, mutta miehet ovat erittäin huonoja yksinäisinä. He eivät pärjää sinkkuina yhtä hyvin kuin naiset. Ainakaan ne miehet, jotka ovat parisuhteessa eläneet. Jos esim. mies on tyytymätön suhteeseensa, hän alkaa vielä parisuhteen kestäessä etsiä uutta rakkautta. Ja jättää vaimon vasta, kun on sellaisen löytänyt valmiiksi.
Voi olla, että miehesi on oppinut läksynsä. Mutta voi myös olla, että hän muuttaa kotiin takaisin vain siksi, että yksinolo on surkeaa.
Mieheni ei ainakaan omien sanojensa mukaan pärjännyt yksin ollessaan mietnkään huonosti. Tiedän tuon suhteen loppuneen, koska toisella osapuolella on jo olemassa uusi parisuhde, enkä oikein jaksa uskoa, että hän vastarakastuneena (suhde kestänyt pari kuukautta) riskeeraisi tai edes uhraisi ajatusta sille, että jatkaisi hankalaa salasuhdetta. Hehän olisivat voineet meiheni kanssa jatkaa yhdessä jos olisivat niin halunneet. Meilläkin kyllä on seksiä ja halitaankin aika usein ja juttukin luistaa taas paremmin, myös huumori on palannut. Jotenkin vain tuntuisi niin sairaalta peliltä, että tietoisesti mies ottaisi sen riskin, että hajoittaisi minut uudelleen. sehän olisi julmaa ja tarpeetonta. Toki tiedän, että jotkut vaan kaipaavat jännitystä elämäänsä, mutta kai sitä muutenkin saa kun satuttamalla muita. Velvollisuudentunnostakin tietysti voi palata ja onhan se varmasti aina yksi syy tälläisissa tilanteissa. ihmisellähän on aina velvollisuuksia perhettään kohtaan. minusta vaan nuo velvollisuudet esim lapsien hoidossa yms voi toeteuttaa vaikka ei kotona asuisikaan mikäli puolison kanssa eläminen ei kiinnosta.
Eiiih. Ajattele tosiasioita. Mies ei palannut luoksesi sinun takiasi, vaan sen, että hänen salasuhteensa rakastui toiseen. Eli siis palasi luoksesi sinua kohtaan julmasta syystä. Mikään ei estä häntä myös jättämästä sinua uudelleen, kun löytää uuden salasuhteen tai hänen ex-salasuhteensa suhde lopahtaa alkuroihun jälkeen.
Mieheni lopetti tuon suhteen jo pari kuukautta ennen, kun kakkosen uusi suhde alkoi. Itseasiassa en ole edes varma tietääkö mieheni tuosta uudesta suhteesta lainkaan, Itsekin kuulin siitä sattumalta. Toki voi olla kuten sanoit, tuntemattomia ovat miesten tiet ja aivoitukset :). Jotenkin vaan tuntuu ihan hullulta ajatella, että ihmiset olisivat kaiken aikaa vaan kieroja ja ilkeitä toimien toisten selän takana. näinhän mieheni tekee jos etsii tai on jo etsinyt uuden naisen. Itse en vaan ymmärrä miksi tuhlata energiaa moiseen. Miksi tilanteessa jossa on mahdollista valita toisin valitseekin sen vaihtoehdon jota ei halua??
Miehesi ei välttämättä ole ollenkaan kiero ja ilkeä. On ilmeistä, että hän tuntee syyllisyyttä suhteestaan, josta ei tullutkaan mitään. Hän saattaa myös hävetä ja surra kovasti, ettei salasuhde johtanut mihinkään.
Miehen vaihtoehdot olivat tuo toinen tai sinä. Tuota toista hän ei saanut, joten hän "valitsi" sinut. SInä olet kuitenkin parempi kuin yksinäisyys. Tuossa on kysymys ennenkaikkea mitä sinä haluat, valitse ja mihin uskot.
Hän olisi kyllä saanut tuon toisen. Kakkosella oli aivan selvät suunnitelmat heidän suhteensa eteenpäin viemiseen. Hän oli itseasiassa hyvinkin varma siitä, että heidän suhteensa jatkuu ja minun ja mieheni suhde päättyy. Tämän nyt laitan ihan vain korjatakseni käsityksen siitä, että kakkonen olisi löytänyt toisen ja sen vuoksi mieheni ja hänen suhteensa olisi päättynyt. Eli halutessaan mies olisi voinut valita toisin. mikään ei estänyt. Vai estikö sittenkin. Ja tämä "korjaus" ei nyt mitenkään ole puolustelua sille että totta kai mieheni valitsi minut vaikka olisi saanut tuon toisenkin. Minua lähinnä kiusaa ajatus siitä, että mies hankkii uuden suhteen.
Jos miehesi rakastaa sitä toista, suhde jatkuu aina. Maailmassa riittää miehiä, miksi jatkaa sellaisen kanssa joka ei sinua halua?
Minusta sinun pitäisi miettiä ennenkaikkea sitä uskaltaisitko päästää irti. Et pyydellyt miestä palaamaan ja hän palasi. Uskaltaisitko nyt sanoa, että haluaisit erota.
Suhteesta aniharvoin tulee mitään, jos toinen on kerrankin muuttanut pois saman katon alta. Itseasiassa en tiedä yhtäkään.
Mikäli kävisi ilmi ettei mieheni edelleenkään ole rehellinen eikä todellakaan yritä oikeasti parantaa suhdettamme ja minä olen ainut joka yrittää asioita selvittää ja ns. uudistaa suhdettamme jotta se toimisi jälleen molempia tyydyttävällä tavalla, voi hän minun puolestani poistua välittömästi. Hänellä, eikä kennelläkään muullakaan ole oikeutta kiusata minua tai vaikeuttaa tietoisesti elämääni tai satuttaa minua. Kyllä päästän mielummin irti, kuin kärsin jatkuvassa pelossa siitä milloin taivas jälleen ns. putoaa niskaan. Annan kuitenkin nyt tämän mahdollisuuden ja toivon ettei hän mokaa sitä ja että hän on tosissaan ja kantaa vastuunsa suhteessamme.
Ihmiset mokaa. Elämä jatkuu. Jos rakastat ja haluat vielä yrittää,ota riski ja pysy miehesi rinnalla. Voi se kannattaakin,tai sitten ei. Aika näyttää. Kaikkea hyvää teille,toivottavasti saatte asiat kuntoon,-yhdessä tai erikseen. :)
Toivotaan parasta, pettäminen aina niin kurjaa, kun se luottamus menee ei sitä oikein takaisin saa, kyllä sen mukana menee kaikki arvostus perhettä ja kaikkia kohtaan, tämä vain minun mielipide :)
Minä en ainakaan luottaisi mieheen, jolla on tai oli toinen. Enkä olisi huolinut takaisin, vaikka mies olisi halunnut palata. Näin siksi, että ainoa asia, jota parisuhteessa arvostan todenteolla on molemminpuolinen rakkaus. Jos toinen pettää, ei rakkautta hänen puoleltaan ole.
En vaan jaksaisi tuollaista. Jos mieheni pettäisi, muutaisi pois kotoa, niin sinne jonnekin saisi myös jäädä. Enkä taatusti olisi yhteydessä häneen päivittäin. Hakisin eron.
Olettko naimisissa? Onko teillä avioehto? Monesti miehet "valitsevat" vaimon omaisuuden takia. On se niin kurjaa luopua yhteisestä kodista, kesämökistä - jopa prätkään ei ole enää eron jälkeen varaa.
Olemme naimisissa, ei ole avioehtoa, talo on ja juuri muuta kovinkaan arvokasta omaisuutta ei sitten olekaan. Ja yhä korjaus. Hän oli yhteydessä päivittäin minuun päin. itse taisin muutamia tekstareita lähettää ja pari kertaa soittaa, kun oli asiaa. Tää on kyllä nyt toistaseksi ollut erittäin asiallinen keskustelu. täytyy ihan ihmetellä, kun yleensä kaikki keskustelut menee kamalaks haukkumiseksi :)
No en lähde arvailemaan mikä on miehesi todellinen tilanne voi olla että hän on takaisin ihan omasta tahdostaan ja kokee että suhde oli virhe, ei sitä kukaan täällä tiedä. Kirjoitustesi mukaan olet jo sitäpaitsi päättänyt itse mikä on miehesi todellinen laita joten turhaan täällä kyselet kun vastaukseksi ei kelpaa kun yhdenlainen vastaus. Oma tarinani tässä nyt kuitenkin. Olin itse toinen nainen, mies lupasi erota jne se perinteinen. Hän erosikin mutta meni sitten takaisin kotiin. Minulle selitti että vaimo painostaa, vaimolle varmaan (en tiedä) että suhteemme on ohi. Jatkoimme vielä muutaman kuukauden koska todella halusin uskoa häntä. Kunnes ne vaalenpunaiset lasit putosivat silmiltä ja tajusin että hän haluaa pitää molemmat. Siihen loppui ihastus jota rakkaudeksi luulin ja lopetin suhteen pysyvästi. Löysin pian uuden miehen jonka kanssa olen onnellinen. Tämä varattu ex soittelee yhä perääni että olin hänen elämänsä rakkaus eikä suhde vaimoon enää ole palautunut blaa blaa. Surullista ja surkeaa. En ikävöi. Jos olisin sinä niin ottaisin pesäeron, aika näyttää haluaako hän tosissaan jatkaa. Jaksamisia
En todellakaan ole päättänyt mikä on mieheni todellinen laita. Mikäli viittaat siihen, että olen korostanut tuon suhteen loppuneen ennen kakkosen uuteen suhteeseen alkamista, niin sille tosiasialle en voi mitään, että näin kävi. Mieheni päätti tuon suhteen lopullisesti puhelimessa, minun ollessani läsnä. parin kuukauden päästä sen jälkeen alkoi tuo kakkosen uusi suhde. Asuvatkin yhdessä jo. Kuten olen kertonut pelkään lähinnä sitä että mies hakee uutta suhdetta tuon tilalle ja valehteleekin edelleen. Ehkäpä vain mietin tuota jos pettää kerran, pettää aina juttua. En tiedä. Toki se on vaan omaa epävarmuuttani sen jälkeen kun luottamusta on koiteltu. Enhän tosiaankan kyselisi täällä asiasta jos olisin päättänyt, että juttu menee näin ja näin. Ja eihän se todellakaan ole minun päätettävissä. Mieheni päättää onko hän rehellinen vai ei. Itse yritän olla liikaa epäilemättä, minun tehtävänihän ei ole epäillä vaan mieheni tehtävä olla rehellinen. järjellä ajateltuna näin, mutta kun ne tunteet ne tunteet ;)
rehelliseksi,todella lapsellista edes luulla niin.
Niin pettämiseen on yleensä joku syy. Joko miehessä itsessä tai liitossa. Kannattaisi yrittää keskittyä selvittämään mikä se syy on ja korjata se, ei se ongelma itsestään poistu. Ja uusi pettäminen voi olla todennäköistä ellei vikaa korjata. Ja on se vaan hassua miten vaimot sekä rakastajat puolustaa pettäjämiesten puheita viimeiseen asti kun totuus on ettei niihin vaan voi luottaa ja valehtelevat molemmille. Esim et voi vaan mitenkään tietää vaikka miehesi olisi soitellut rakastajansa perään vaikka onkin kotona. Sinä et voi sitä mitenkään varmaksi tietää etkä niin väittää. Piste. Toivottavasti saatte liittonne korjattua ja kannattaa yrittää keskustella miehesi kanssa terapeutin avulla suhteeseen johtaneista syistä.
En tietenkään voi tietää kenelle soittelee jaa milloin soittelee. En minä jaksa käyttää elämääni toisen puheluiden ja menojen kyttäämiseen. Todennäköisesti ei kuitenkaan tuolle kyseiselle kakkoselle soittele enään. Kuten jo sanoin ei ole minun tehtäväni epäillä. Ja jos jatkuvasti epäilen, niin se tuskin suhdettamme parantaa. kyllä noista asioista on puhuttu ja asioita on myös korjattu. Aikahan sen näyttää miten käy, senkin tiedän. En puolustele kenenkään puheita tai tekemisiä. En myöskään millään lailla syytä kakkosta heidän suhteestaan, ikävää, että mieheni on hänelle valehdellut. Hänen käyttäytymisensä suhteen selvittyä, minua kohtaan oli kyllä ikävää ja jopa lapsellista. Huomasin kuitenkin, että kun en asiaan reagoinut enkä tappelemaan lähtenyt minun syyttelyni loppui. Ja hänkin varmasti tajusi, ettei se, jos mieheni valehteli hänelle ole minun syyni. Ja syitä tuohon suhteeseen on myös sellaisia jotka eivät suoranaisesti liity minuun tai meidän parisuhteeseemme vaan juontavat juurensa jonnekkin aikaan ennen minua. Asioita joita mies ei vaan ollut osannut käsitellä ja jotka ovat vuosikaudet mukana kulkeneet. Nuo ongelmat sitten myös toki ovat ollet läsnä parisuhteessamme ja johtaneet sitten siihen mihin johtivat, masennukseen, pettämiseen jne. Ja tämä ei ole mitään puolustelua, en edelleenkään hyväksy pettämistä tai sitä, että ihminen lähtee "ratkaisemaan" ongelmiaan tavalla joka satuttaa siinä sivussa sitten muita ihmisiä.
Mun mielestä ap ajattelet aivan oikein. Et voi elää elämääsi peläten/varautuen siihen, että ihmiset ovat pahoja ja näkevät kamalasti vaivaa tuottaakseen toisille kurjuutta ja surua, edes vahingossa.
En itse petettynä suostunut menemään mukaan tuohon pettäjien ja kakkosten maailmaan, joka on mielestäni synkkä ja ahdistava tapa elää. Joten PÄÄTIN uhmata kaikkia tämän sivuston varoittajia ja PÄÄTIN luottaa mieheeni. Ihan siis tietoisesti, pää poissa puskasta, aikuina ihmisenä. Valitsin ja päätin.
Vaikeaa se kyllä on, ja se on asia, joka täytyy uskaltaa tehdä. Siinä joutuu asettamaan itsensä tietoisesti sille tasanteelle, josta joku toinen voi pudottaa alas yhdellä töytäisyllä. Minä kuitenkin valitsin elämän, jossa päätin(jälleen kerran!) olla "uhkarohkea". Ja samalla myös tajusin, että varmuutta ei saa koskaan keneltäkään, oli lähtökohta mikä tahansa.
Ja ajattelen myös niin, että ihmisellä on kyky oppia virheistään ja kasvaa.Ja vaikka osa ei millään mitään tajuakaan, niin aina on niitä, jotka sen tekevät.
Valitse itse. Älä muiden suositusten tai varotusten perusteella. Usko elämään ja hyvään jos tahdot. Ainakin kriisien välinen aika on elämisen arvoista eikä kyynistä ja epäilevää....ja mitä sitten, jos välillä tulee turpaa jos muuten on onnellinen? Ei siihen kuole;)
Olisinpa yhtä päättäväinen. Varmistin on ollut päällä jo kolme vuotta. Jos menee hyvin, pelkään, että se loppuu johonkin yllätykseen. Jos menee huonosti, olen varma, että jotain on menossa.
"Ainakin kriisien välinen aika on elämisen arvoista eikä kyynistä ja epäilevää"
Paljon riippuu onko kriisien välinen aika parisuhteessa todella elämisen arvoista. Vai pelkästään uuden paremman elämän odottelua tai vanhan hyvän elämän paluun odottamista. Vai onnistutaanko jatkamaan suhdetta, koska sopeudutaan, ei enää välitetä toisesta. Ollaan jopa ihan välinpitämättömiä. Hassua, mutta silloin kun ollaan välinpitämättömiä, liitolla on paras mahdollisuus jatkua.
"ja mitä sitten, jos välillä tulee turpaa jos muuten on onnellinen?"
Oma tilanne, itsetunto, itsensä arvostus jne eivät ole kohdallaan, jos voi olla onnellinen, vaikka välillä tulee turpaan. Ja nimenomaan näin menettää itsensä, uhraa itsensä parisuhteelle. Siihen todella kuolee.
En huolisi takaisin miestä, joka kerrankin muuttaa kotoa pois "ajattelemaan". Ihan vaan ilman pettämistäkin, saati sitten pettämisen kanssa.
Jokuhan voi lähteä "ajattelemaan" senkin takia, että kokee olevansa jollain lailla taakka perheelle sillä hetkellä. Kun tuntuu, että itsellä menee huonosti, vaikkapa nyt sitten masennus tms. Tälläistakin tiedän tapahtuneen. Ap:n tilanteesta en sen enempää tiedä, mutta mieshän ei välttämättä ole lähtenyt siksi, että pitäis miettiä tunteistaan vaimoaan kohtaan tms. omat asiat on muutenkin voinut olla solmussa ja onhan voinut lähteä vaikka yhteisestä sopimuksesta. Tämä vaan siksi, että tunnen kaksi pariskuntaa joilla samankaltainen juttu takana ja nyt menee ihan hyvin.
Itse en perustaisi suhteesta, jota varten on "paettava" ajattelemaan muualle. Kyllä suhteessa pitäisi voida ajatella asioita itsekseen sekä jakaa ajatuksia puolison kanssa, oli tilanne mikä hyvänsä. Ellei pysty tänään, niin hyvin epävarmaa on pystyisikö muutaman kuukauden tai edes vuoden päästä.
Mun mielestä fiksu ihminen ottaa aikaa ajatuksilleen eikä esitä tietävänsä silloin kun ei vain tiedä. Joskus käy niinkin. Mun mielestä ihmisten olisi ylipäätään ihan hyvä pysähtyä ajattelemaan hieman useamminkin. Ettei vain menisi kuin lastu laineilla. uskottomuuskriisi avaa kaiken pahan keskellä myös mahdollisuuden ajatella ja miettiä elämäänsä, toiveitaan ja halujaan hieman tarkemmin. Kriisin ja ajattelun jälkeen on helpompi lähteä eteenpäin, muuttaa niitä asioita, joita ei ennen edes suostunut näkemään.
Jos ajatteluun mitä haluaa elämältä tarvitaan joku toinen ihmissuhde, niin silloin on jo mielestäni peli menetetty. Täällä kovin sanoin ruoditaan pettäjiä, kakkosia jne, mutta se pitäisi muistaa, ettei hyvään ja toimivaan suhteeseen edes mahdu kolmatta osapuolta. Kolmas osapuoli ei ole syy vaan usein oire huonosta olosta liitossa ja silloin pitäisi jo ymmärtää, ettei homma toimi ja päästä irti, olisi sitten lapset, talo, omaisuus jne.
Meillä on vain yksi ja melkoisen lyhyt elämä. Eikö se kannattaisi elää onnellisesti eikä roikkuen jossain missä ei ole onnea. Niin paljon on tuttavapiirissä kyseisiä tapauksia ollut, että voi sanoa, että erittäin harvoin uudelleen lämmittely tuottaa tulosta. Hetkellisesti ehkä, mutta samat ongelmat, mitkä johti uskottomuuteen nostavat ikävä kyllä ajan saatossa taas päätä. Ja sitten on taas hurahtanut monta hyvää vuotta ns. hukkaan.
Hieno, aito ja niin totta on tuo sinun kirjoitus eläkää elämää. Toisilla se elämän eläminen on vain virheiden etsimistä muista ja muiden tekemisistä. Roikutaan kynsin ja hampain menneessä, katsotaan sinne peruutuspeiliin ja valitetaan.
Hyvä ja toimiva suhde on toki tavoite ja ihanne. Ei kai sitä kukaan kiellä? Mutta kun elämä ei aina ole niin musta-valkoista, että on joko se täydellinen ihannesuhde tai sitten jotain aivan kelpaamatonta. Useimmat ihmiset elävät harmaalla alueella, eikä pelkästään ihmissuhteiden osalta. Ongelmaksi se muodostuu silloin, kun ei olla riittävän kypsiä ja aikuisia sen tajuamiselsi, että täydellisyyttä ei oikeasti ole 24/7. Välillä on ikävää, välillä tylsää, välillä puoliso unohtuu, välillä ärsyttää. Ja välillä kynnetään kuopan pohjaa. Ongelmia tulee ulkopuoleltakin vaikka millä mitoin, ja stressaantuneet lapsiperheiden vanhemmat eivät vain aina jaksa olla niin hiton rakentavia, analyyttisiä ja tietoisia suhteen tai edes oman elämänsä tilasta. Välillä sitä vaan yrittää selvitä ilman yhtäkään järjellistä ajatusta.
Fiksu ihminen osaa kuitenkin ottaa opiksi kun törmää seinään. Kävelyä ei kannata lopettaa kokonaan sen vuoksi, parempi on kääntyä ja vaihtaa suuntaa. Täällä julistetaan sitä totuutta, että kun kerran törmätään seinään, niin suuntaa ei voi vaihtaa, koska seinä on aina edessä. Joillekin, kyllä. Mutta ei suinkaan kaikille. Osa pareista selviää, vaikka omassa lähipiirissä ei siitä olisikaan tietoa. Harva loppujen lopuksi edes tietää ympäristönsä pettämiset tai muut parisuhdekriisit. Niitä ei välttämättä kaikkialle julisteta, paitsi silloin kun se johtaa eroon. Joku syyhän eroon yleensä ihmisillä on.
Onnellisuuskin on subjektiivinen käsite. Jollekin onnellisuutta on kamppailla arvokkaiden asioiden puolesta. Toiselle se voi olla keveän ja ilmavan elämän etsimistä ja löytämistä. Kumpikin on ihan hyviä tavoitteita. Minä esimerkiksi olen sellainen ihminen, joka rakastan haasteita ja helppo ja yksinkertainen elämä on hieman puuduttavaa. Joten on aika putkinäköistä laittaa kaikki ihmiset samaan kastiin haluamaan samanlaisia asioita.
"ajattelu jees". Täydellisyyttä ei todella ole siksi sitä ei haeta puolisostakaan. Miksi haettaisi, koska itsekään ei ole täydellinen (huh, tätä on vaikea myöntää :)).
Jos puoliso tekee jotain sellaista, mikä sotii karkeasti omia arvoja vastaan, suhdetta ei kannata jatkaa, ellei jostain syystä halua elää hyvin tummanharmaassa suhteessa. Harmaasta suhteesta katoaa ilo, keltainen väri. Kun elää ilottomassa suhteessa, katoaa suhteen lisäksi ilo myös itsestä. Myös huumorintaju. Pahimmassa tapauksessa kadottaa itsensä kokonaan. Parisuhteessa pitää aina, kriisienkin keskellä säilyä peruskunnioitus ja arvostus itseä sekä kumppania kohtaan.
Itselleni tuttava perheen mies kertoi omasta uskottomuudestaan näin: Hän ei missään vaiheessa jatellut vaimonsa olevan jotenkin huono tms. Ei myöskään siis syyttänyt vaimoa uskottomuudestaan. Jotenkin, koska elämässä tapahtui lyhyellä aikavälillä suuria mullistuksia, joista osa erittäin surullisia menetyksiä, hän koki, ettei halunnut kuormittaa omalla pahalla olollaan puolisoaan enenmpää kun oli jo tehnyt. Ei kuitenkaan vaimon, eikä ystäviensä kehoituksesta hakenut apua ammattiauttajalta ja ajautui suhteeseen toisen naisen kanssa pikku hiljaa. Kertoi myös, että tuota suhdetta oli sitten vaikea lopettaa, vaikka tiesi vaimonsa epäilevän ja kärsivän asiasta. Oman typeryyden ja toista kohtaan väärinteon myöntäminen oli vaikeaa. Viimein mies tunnusti vaimolleen. Tämä tietysti helpotti molempien oloa, vaikka olikin vaimolle hirveä shokki, epäilyskistä huolimatta. Pikku hiljaa heidän suhteensa kuitenkin korjaantui. He onnistuivat löytämään toisistaan uusiakin puolia ja suhde ikään kuin uudistui. Mies itse oli siis sitä mieltä, ettei parisuhteessa varsinaisesti ollut mitään vialla, ennen kuin hän itse ns. paloi loppuun ja purki pahaa oloaan vaimoonsa, tuntien sitten itsensä huonoksi. Kai se sitten voi joskus olla niinkin, että kun kaikki tuntuu kurjalta niin hakee vielä kurjempaa fiilistä toimimalla jopa itseään vastaan. Tämän kirjoituksen ei nyt ole tarkoitus puolustaa pettäjiä tai sitä, että kyllä sen suhteen saa uudelleen kuntoon aina. Tarkoitus oli vaan lähinnä kertoa hieman erilainen tarina, mitä täällä usein kerrotaan. Eli myös ihmisen omat kriisit voivat ajaa hänet käyttäytymään täysin erilailla, kuin siihen asti on tehnyt. Voi toimia täysin sitä vastaan minkäläinen aiemmin on arvoiltaan ollut. Sotia itseään vastaan. Toki tuo on vaatinut vaimolta todella suurta ymmärrystä ja työstämistä, mutta he onnistuivat.
Tuo tunnustaminen on mielestäni tärkeää, sillä silloin salailu loppuu ja asiasta voidaan puhua. Se on selvä, että shokki sille petetylle on valtava ja tuskainen, mutta näkisin, että siitä voi avautua uusia mahdollisuuksia. Pitäisi pystyä toista syyllistämättä keskustelemaan. Pettäjä tekee karhunpalveluksen suojelemalla avioliiton rikkojaa, sillä vain se pettäjä itse on tilivelvollinen sille henkilölle, jota petti.
Minulla on toisenlainen käsitys. Uskottomuus on valinta, johon uskottomalla on syynsä ja eritoten tarpeensa. Ei kylläkään tarvetta olla uskoton, vaan tarve olla kanssakäymisessä toisen ihmisen kanssa. Tarve sekä syyt johtuvat pettäjästä itsestään, mutta myös kumppanista. Jos kumppaniin on vuorovaikutteinen suhde, jolloin suhde pelaa puolin ja toisin, niin ei ole tarvetta eikä mitään syytä uskottomuuteen.
Mikäli uskoton haluaa jatkaa liittoaan, hänen on lähes pakko sanoa kumppanilleen "erehtyneensä"t ai olleensa vain typerä ja ajattelematon lievittääkseen kumppaninsa tuskaa ja lisätä hänen halua jatkaa suhteessa. Usein pettäjä on itseltään niin kadoksissa, ettei tunnista omia tarpeitaan, sitä mitä oikeasti hakee parisuhteelta.
Joskus voi pettäjällekkin olla shokki nähdä kuinka suurta tuhoa on teoillaan aikaiseksi saanut. Sitä ei vaan osaa kuvitellakkaan miten paljon se sattuu, ei edes silloin kun näkee toisen hajoavan edessään, tiedä miltä se tuntuu. Ihminen ei vain ajatelle joskus ennen kun ne löröt on jo housussa. Kerran tuosta voi varmaan selvitä kumpikin, mutta harvoin toista kertaa. Tunnustaa kannattaa kuitenkin aina jos tietää toisen vähänkään epäilleen. Mikäli suhde jatkuu vaikka kakkossuhde olisikin loppunut, se jossain vaiheessa saattaa puolisolle selvitä. Hieman off topic, mutta tulipahan kirjoitettua :)
Totta kai se on valinta, mutta joskus ne syyt jotka valintaan johtavat ovat oikeasti myös muualla kuin puolisossa tai parisuhteessa itsessään. Ne syyt voivat johtaa siihen, ettei kotaona vaan jaksa olla. Vaikkapa ei sitten halua kuormittaa puolisoa. Ajatellaan nyt, että ihminen jolla aina on ollut korkea moraali ja joka arvostaa rehellisyytta ja parisuhdettaan, yllättäen 40-vuotiaana "ajautuu" sivusuhteeseen. Kuitenkin puhuu puolisostaan kauniisti ja arvostaa tätä ihmisenä. Jotain muuta on ehkä tapahtunut, jotain josta ei pääse yli eikä kuitenkaan uskalla tunnustaa heikkouttaan. Aika moni, etenkin mies kammoaa ammattiapua ja alkaa mielummin vetämään roolia. Siihen uupuu helposti ja se johtaa usein harkitsemattomiin tekoihin, jotka tavalla tai toisella satuttavat läheisiä. Toki myös muunlaisiin tekoihin kuin pettäminen.
Jos pettäjä tekee karhunpalveluksen suojelemalla avioliiton rikkojaa, niin hän suojelee siinä tapauksessa itseään. Sitäkö tarkoitit? Itsensä suojelun takia useimmat pettäjät jättää kertomatta omista puuhistaan puolisolle. Ihan vaan sen takia, ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta tekosistaan, kohdata petetyn tuskaa.
No hoh. Uskottomuuden syyt eivät tosiaankaan voi olla kuin uskottomassa ja parisuhteessa. Myös "ajautumiseen" löytyy syy uskottomasta itsestään ja parisuhteesta. Läheskään kaikki uskottomat eivät hauku puolisoaan tai puhu hänestä muuten rumasti. Monet eivät halua eivätkä puhukaan puolisosta mitään tai juuri mitään sivusuhteelle eikä muillekaan. Ihmisenä arvostaminen on ihan eri juttu kuin arvostaminen puolisona.
Uskottomuus osoittaa juuri sen, ettei arvosta puolisoaan puolisona, vaikka ihmisenä arvostaisikin. Se on monesti uskottomalle (kuin myös petetylle) tosi vaikea myöntää. Pettämistä raskaampaa on katsoa totuutta silmiin. Uskaltaa todeta, ettei rakasta kumppaniaan, ei arvosta häntä nimenomaan puolisona. Kaikenlainen soutaminen ja huopaaminen on suhteen työstämistä eroon. Vaikkei se ero tule uskottomuuden jälkeen, niin se tulee yleensä parin kolmen vuoden päästä. Sitten kun ajatukseen on kypsytty. Tai ainakin toinen on kypsynyt.
Totta hitossa ne syyt ovat siinä uskottomassa. Ei tuossa nyt varmaan sitä tarkoitettu myöskään, ettei parisuhteessa olisi jotain pielessä. Aina vaan pielessä ei todellakaan ole niin paljon, etteikö asiaa voisi korjata. Nuo uskottomassa itsessään olevat ongelmat voivat oikeasti olla täysin parisuhteeseen tai puolisoon liittymättömiä. Valitettavan paljon on olemassa ihmisiä jotka eivät halua/kykene käsittelemään omia ongelmiaan ja eivät ymmärrä, että kyllä se sitten jossain vaiheessa alkaa heijastumaan siihen parisuhteeseen. Masennus on hyvä esimerkki tästä. Jos ei anna puolison auttaa, niin kyllä tämä jossain vaiheessa lopettaa sen avun tarjoamisen tai asiasta keskustelemisen. Se sitten helposti kääntyy niin päin, että puoliso ei välitä eikä kuuntele, vaikka tämä ei koko totuus olisikaan. Itseensä käpertyjät oman kokemukseni mukaan etsivät apua sitten muualta, vieraista naisista tai mieheistä. Ainahan sen ei tarvitse johtaa mihinkään seksisuhteeseenkaan, mutta yhtäkaikki se tuntuu puolisosta joka on tahtomattaan jätetty ulos asioista ihan yhtä pahalta.
Vaikka uskaltaisin luottaa, en luottaisi. Miksi pettävään ja valehtelevaan mieheen pitäisi luottaa? Enkä muutenkaan ymmärrä miksi tuollaisessa kriisitilanteessa on jätettävä kumppani yksin ja muutettava pois kotoa. Tuossa on selkeä sanoma, ettei keskusteluyhteys vaikeista asioista toimi.
Onko varmaa että heidän suhde on loppunut, vai voiko se jatkua salaa ?
Mistäänhän ei voi olla varma, mutta en oikein jaksa uskoa, että suhde jatkuisi. Siksi, että myöskin yhteiset ystävämme olisivat taatusti asian huomanneet (osa heistä tiesi ennen minua) ja en ymmärrä miksi kakkonen olisi alaknut uuteen suhteeseen miehen kanssa ja muuttanut tämän kanssa vielä yhteen, mikäli hänen ja minun mieheni suhde jatkuisi. Muutenkin minulla on sellainen varma olo tuon asian suhteen. Mieheni käytös on muuttunut ja meidän suhteemme on muuttunut. Olen siis 99,9% varma asiasta.
Huh minkälaisia ystäviä teillä on. Ovat tienneet asiasta, mutta eivät kertoneet sinulle. Oletko kysynyt heiltä, miksi? Tai anna kun arvaan: miehen ystävät ovat olleet lojaaleja, eivätkä kertoneet edes vaimoilleen. Menikö näin?
Näinhän se varmaan meni, koska mieheni ystävien vaimot tuntien, joku olisi vähintäänkin "uhannut" kertoa minulle ellei mieheni sitä itse tee. Toisaalta ymmärrän, etteivät ihmiset ole halunneet viestintuojina olla, mutta itse olen viimeistään nyt oppinut sen, että parempi ehkä kertoa jos jotain tietää, kun olla mukana salaamassa tuollaista tietoa. Itse uskon siihen, että jokaisella tulee olla oikeus valita millaisessa parisuhteessa elää ja pettäjähän evää tämän oikeuden puolisoltaan salatessaan asian. Vähintäänkin tilanteessa jossa minulta suoraan kysyttäisiin tiedänkö jonkun pettävän kertoisin, mikäli asiasta jotain tiedän. Tosin haluaisin perustaa tietoni faktoihin joten jos epäilisin asian todenperäisyyttä, kertoisin myös sen.
Ap, miten sait aikoinaan tietää miehesi pettävän? Pistitkö soittamaan kakkoselle saman tien?
Aluksi epäilin, sitten asia varmistui, eikä mieheni kai jaksanut myöskään salailua, koska aika helposti sitten asian tunnusti, vaikka en ollut vielä omia faktojani pöytään lyönytkään. Annoin itselleni aikaa muutaman päivän, samoin miehelleni. Ei siis soittanut saman tien. Ennätin saada pari viestiä kakkoselta, kun hän sai tietää, että tiesin. Niistä ei sen enempää, kuin että olivat aika tylyjä minua kohtaan. Muutaman päivän päästä sitten mieheni soitti ja lopetti suhteen.
Oliko tuo suhde miehesi ensimmäinen vaiko ekan kerran jäi kiinni? Mulla oli suhde ukkomieheen, jonka vaimo sai asian tietää ystävältään. Mies soitti minulle yhdessä vaimon kanssa ja sovimme, että suhde loppuu. Mulle se oli ok ja luulin, etten kuule miehestä enää mitään. Vaimo suhtautui erittäin asiallisesti ja ihmettelinkin hänen fiksuuttaan.
Jokin aika sitten mies kuitenkin otti minuun yhteyttä, ihan kuulumisia kyselläkseen. Siinä kahvitellessa sitten tuli juteltua vähän syvällisemmin ja kävi ilmi, että kun vaimo rauhoittui, niin mies alkoi hakemaan uutta kakkosta. Jotkut miehet vaan ei koskaan muutu. Toivottavasti sun mies on sanansa mittainen.
Aloittajalle sanoisin,kuuntele itseäsi älä toisten neuvoja mielestäni jokaiselle pitää antaa toinen mahdollisuus.Eivät kaikki miehet ole pettäjiä vaikka hairahtuvatkin.Itselläni sama tilanne ja kyllä se mies tässä haluaa ihan itse ja vapaaehtoisesti yrittää.Meillä ainakin on paljon hyviä asioita ja olemme joutuneet punnitsemaan suhdettamme tarkkaan ettemme toistaisi vanhoja virheitämme.Kannattaa yrittää.