Vai on Jeesus jäänyt mielestäsi hautaan ja maatunuut, kuten sinä seuraavassa sanot:
***Ole nyt tarkkana: Jeesus ei elä, vaan hän kuoli noin 2000 vuotta sitten. On aikoja sitten kuopattu ja maatunut mullaksi kuten muutkin tuon ajan ihmiset. ***
Miten iloinen_nauraja selittää sitten helatorstain vieton? Minkä muistoksi kristikunta sitä vietää?
Kysymys "Iloiselle_Nauraja":lle
4
84
Vastaukset
## Ole nyt tarkkana: Jeesus ei elä, vaan hän kuoli noin 2000 vuotta sitten.
On aikoja sitten kuopattu ##
-- iloinen_naaraaja--
Näyttää iloinen_naaraaja olevan ilahduttavan vakuuttunut siitä, että Jeesus on syntynyt ja elänyt. Mutta sitten suree ikäänkuin yhdessä Jeesuksen opetuslasten kanssa sitä, että Jeesus kuoli ja haudattiin ja kaikki toivo paremmasta meni.
Jeesus itse kuitenkin myöhemmin sanoi elävänsä jälleen ja näyttäytyi yli viidelle sadalle ennenkuin helatorstai koitti elikkä 40 päivän aikana. Nykyajassa kristinuskon leviäminen kaikkialle maailmaan tapahtuu vauhdilla, vaikka sitä on vaikea täältä Suomesta käsin havaita. Mikään ei näytä voivan pysäyttää esim. Kiinan ja islamilaisen maailman kristillistymistä usean kymmenen prosentin verran.
Tiede, ei edes taloustiede tai tekninen kehitys anna niitä vastauksia, joita ihminen tarvitsee. Ihmissielu tyytyy ja tyyntyy vain Luojansa yhteydessä.
Antti>>> Vai on Jeesus jäänyt mielestäsi hautaan ja maatunuut
Tietenkin. 2000 vuotta sitten kuolleista ei ole enää paljon jäljellä!
>>> Miten iloinen_nauraja selittää sitten helatorstain vieton? Minkä muistoksi kristikunta sitä vietää?
Kristikunta elää omissa jumalharhoissaan. Ovathan he keksineet pakallisen joulunkin muka olevan "vapahtajansa" syntymäpäivän. HAHAHHAHAHA! :-D
Älä usko uskovaisten satuihin, arvoisa ystäväiseni!!!
T: Iloinen nauraja- pilkan kohde PH.
Raamattu puhuu pilkkaajista, joka käy Pyhää Henkeä kohti pilkassaan.
Kun Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta ja hänen ylösnousemusta, sen kieltäminen on Pyhän Hengen pilkan suun, eli kielen hedelmää.
Raamattu sanoo, että sitä pilkaa ei anneta anteeksi.
ts. jos se todistus huulilla iloinen nauraja tänään menee tuomiolle, on hän kadotuksen lapsi.
Myynyt iankaikkisen elämän osansa tämän maailman ruhtinaan valheeseen.
Kannattiko? Ei kannattanut.!
Mutta Jumalan lapset Kristuksessa, Heille Pyhä Henki kirkastaa Jumalan syvimpiä olemuksia, jota sitten huultensa hedelmänä todistavat.
ja näin Poika tunnustaa Isän edessä todistajansa ja on tällähetkellä valmistamassa sijaa ja tulee takaisin viimeisenä päivänä.
Takaisintulo merkitsee pahuuden päättymistä ja uuden alkua.
Kerran luodaan uudeksi kaikki, eikä tätä jäänyttä edes muistella.
Ei naurajat nouse mieleenkään, eli kyyneleet on pyyhitty pois. He ovat valinneet osansa ja nyt kyynelin kylvetty on saanut päätöksensä.
Uudeksi luodussa katsotaan eteenpäin ja se kansa, joka Kristuksessa on perillä, ei kyseenalaista Jumalan tahtoa, vaan ELÄÄ siinä, eikä synnille ole sijaa.
Se elämä toteutuu sydämen rakkauden kautta.
Rakastetaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisen osa on siellä Jumalan mielen mukainen. se on siten täydellinen osa. .. Jumalan armolahja, iankaikkinen elämä. - kadotuksen lapsi?
Iloinen nauraja ihmettelee, miksi kristikunta kastaa itsensä kuolleen nimeen, kun se kastaa Kristuksen nimeen!
Jos Kristus ei ole kuollut ja ylösnoussut, niin silloinhan usko Kristukseen on turha, ja kaikki Kristukseen uskovat elävät synneissään!!
Mutta nytpä tuhannet todistavat etteivät he Kristuksen tuntemisen jälkeen enää elää synnissä,..ja viranomaisetkin sen todistavat tuhansien kohdalla!
Iloinen nauraja elää edelleen siis synnissä, kun ei usko että kukaan ole kuollut ristillä hänen tähtensä, eikä ylösnoussut.
Ovatko miljoonat vääriä todistajia, kun todistavat että Jeesus kuoli ja ylösnousi, kun kuitenkaan ei ole ylösnoussut,,,,Uskovat elävät siis synnissä: " Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi"!!
Jos Kristus asuu uskon kautta sydämissämme, eli aivoissamme, niin hänhän on meidän lähin lähimmäisemme!
Ja me siis todistamme Kristusta vastaan, kun sanomme ettei hän ole kuollut ja ylösnoussut?
Me kastamme itsemme Kristuksen kuolemaan, (veden alle)..niinpä olemme saman kirkkaudden kautta herätetty kuolleista teoista Isän kirkkauden kautta samoin kuin Kristus herätettiin kuolleista oman Isänsä kirkkauden kautta....sillä joka on kuollut, kasteen kautta se on oikeamielistynyt pois synnistä, eikä enää syntiä palvele, kuten iloinen nauraja tekee.
Siksihän me kiitämme Jumalaa, koska olimme ennen synninpalvelijoita, mutta nyt sydämmemme on tullut kuuliaiseksi sen opin tavoille, jonka johtoon meidät on Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta annettu.
Hullu sanoo sydämessään Jumalaa ei ole" Mitä siis sanomme? Onko Jumalassa muka vääryyttä kun hän todistaa, että Kristus on kuollut ja ylösnoussut?
Mikä sinä iloinen nauraja olet riitelemään Jumalaa vastaan?
Mene ja etsi paikka ja tehdas jossa sinut on tehty!! Kun sen löydät, niin sinulla on hyvä syy riidellä Jumalaa vastaan, ja sanoa: " Et sinä ole minua tällaiseksi tehnyt"!!
Minut on tehty halpaa käyttöä varten, siinä ja siinä tehtaassa.. sitä varten että pilkkaisin Jumalaa ja hänen valituitaan!
Ja koska Jumala ei ole minua luonut, eikä tehnyt, vaan tietty tehdas, tai kotiverstas, niin ei Jumalaa ole, eikä hän voi näyttää minulle vihaansa, vaikka Jumalaa pilkkaisinkin, sanon minä iloinen nauraja.
Anna siis joutuin osoite ja puhelinnumero, niin me soitamme tehtaalle ja kysymme, miten te iloiselle naurajalle annoitte naurun ja ilonpidon?
He varmaan kertovat, miten nauruhermot ja kurkku ja suu tehtiin.
Iloinen nauraja siis sanoo: " Jos ihmisiä valmistava tehdas on minun puolellani, niin kuinka uskovien Jumala ja kristityt voivat olla minua vastaan"?
Iloisen naurajan mielestä hänen ei tarvitse huutaa Jumalaa avukseen, koska hän uskoo että ihminen hänelle ruumiin ja aivot valmisti..joten hänen ei tarvitse pelastua.. hänhän menee korjauttamaan mielensä ja ruumiinsa tehtaassa, jota hän nyt etsii!
Mutta mepä löysimme ylösnousseen Kristuksen vaikka emme etsineet, hänet, luojamme ja valmistajamme.,..Hän on ilmestynyt meille, vaikka emme ole häntä kysyneet...Mutta iloisesta naurajasta hän sanoo: " Minä olen koko päivän ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista henkilöä kohden!" t. benedi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492