Moi. En ole varma kuuluisiko tämä enemmänkin sinkut osastolle, mutta muistelin jotenkin että siellä ei ikinä saa aikaiseksi mitään järkevää keskustelua niin ajattelin kysyä tältä puolelta.
Olen eronnut puoli vuotta sitten ensimmäisestä kunnon parisuhteesta jossa myös asuimme puolet ajasta yhdessä ja kun suhde päättyi huomasin itsestäni etten enää osaa enkä edes pysty olemaan yksin. Olen jatkuvasti liikenteessä kavereiden kanssa jolloin mukaan liittyy todella usein juomista eli tässä on viimeisinä kuukausina tullut otettua tuoppi jos toinenkin.
Joskus harvoin kun olen yksin kotona tunnen ahdistusta ja tylsyyttä enkä osaa enää tehdä mitään yksin kun taas nuorempana olin jatkuvasti yksin ja pidin siitä. Nyt toivoin vain että joku soittaisi ja pyytäisi minua lähtemään johonkin ettei vain tarvitsisi olla yksin kotona.
Koska tämä edesmennyt suhteeni oli ensimmäinen missä olen asunut yhdessä jonkun kanssa niin en osaa käsitellä vielä näitä tunteita enkä tiedä onko tämä normaalia? Onko joku käynyt läpi vastaavan vai mistä mahtaa olla kyse? Ei vain tunne oikein hyvältä kun elämässä on tällä hetkellä vain osa-aikainen työ ja kaikki muut päivät tulee vietettyä jossain liikenteessä ja 95% kerroista siihen sisältyy alkoholi.
Kiitoksia kaikille vastauksista. :)
Olen eronnut puoli vuotta sitten ensimmäisestä kunnon parisuhteesta jossa myös asuimme puolet ajasta yhdessä ja kun suhde päättyi huomasin itsestäni etten enää osaa enkä edes pysty olemaan yksin. Olen jatkuvasti liikenteessä kavereiden kanssa jolloin mukaan liittyy todella usein juomista eli tässä on viimeisinä kuukausina tullut otettua tuoppi jos toinenkin.
Joskus harvoin kun olen yksin kotona tunnen ahdistusta ja tylsyyttä enkä osaa enää tehdä mitään yksin kun taas nuorempana olin jatkuvasti yksin ja pidin siitä. Nyt toivoin vain että joku soittaisi ja pyytäisi minua lähtemään johonkin ettei vain tarvitsisi olla yksin kotona.
Koska tämä edesmennyt suhteeni oli ensimmäinen missä olen asunut yhdessä jonkun kanssa niin en osaa käsitellä vielä näitä tunteita enkä tiedä onko tämä normaalia? Onko joku käynyt läpi vastaavan vai mistä mahtaa olla kyse? Ei vain tunne oikein hyvältä kun elämässä on tällä hetkellä vain osa-aikainen työ ja kaikki muut päivät tulee vietettyä jossain liikenteessä ja 95% kerroista siihen sisältyy alkoholi.
Kiitoksia kaikille vastauksista. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä tuo vaihe menee ohi, koeta nyt pitää järki jotenkin tallella ja jätä se ryyppääminen ihan kokonaan, sillä vasta tuhoisat seuraukset ovatkin.
Ei ole mikään ihme tuo levottomuutesi, se kuuluu surutyöhösi, viraile paljon vanhempiesi luona, käy sukulaiskylissä jos mahdollista ja yritä välttää paikkoja, joissa vain istutaan ja otetaan viinoja, kaljoja.
Yhden hyvän olen kuullut, liikunta on hyväksi, koeta löytää kumppani käymään kanssasi salilla, kunnin hikitreeni, juoksulenkit ja ei misään nimessä noita lakon tuotteita.
Tarvitset liikettä, et kuppiloita.
Ihan yleisinhimillisiä tunteita, joista kärsii kaikenikäset. Nuoret toki pahemmin, jos ei oo vielä kokemusta tuosta toipumisesta. Sulla on varmasti Suomen maassakin monia kohtalotovereita tälläkin hetkellä! Tottakai toiseen kiintyy ja tottuu ja ero on kova pala vaikka samalla tajuaiskin, ettei siitä mitään olis tullu. Anna itelles aikaa, käyt vähän läpi asioita mielessäs ja hyväksyt tosiasiat. Surutyö kestää aikansa, mutta ehkä oot jotenkin "viisaampi" seuraavassa suhteessa. Harvalla eka juttu tärppää. Juomiseen on helppo hukuttautua, ite tein sitä kans joskus. Löytäsitkö jonkun tasapainon, että hakisit kavereiden kanssa unohdusta välillä ja sit koittasit tehdä jotain muuta? Liikunta on hyvä tosiaan. Jos ette sopinu toisillenne, ero oli parempi ennen yhteisiä lapsia ja asuntolainaa. Kaikki nyt vaan ei onnistu kaikkien kanssa, mutta silti voi kaivata sitä toista ja olla jotenkin hukassa jonkin aikaa. Sama jos jää työttömäksi tai läheinen kuolee, ei niille tunteille mitään voi. Mulla auttoi kyllä musiikin kuuntelukin, jos löytää jotain mihin samaistua. Tulee semmonen tunne, että joku muukin on tuntenu just näin. Mut älä uppoa kokonaan humalaan. Sillon et pääse tunnetasolla eteenpäin. Koitat välillä vähän miettiä ja välillä unohdat kokonaan. Kyllä sä tuosta selviät. :)
Tuohonko se sinun suhteesi sitten kaatui, kun olet kotona hyvin vähän ja juot usein? ei sitä sellaista jaksaisi katsella. Kai se siitä ajan kanssa tasoittuu, pitää vaan miettiä mikä elämässä on tärkeintä. Jos kaverit on tärkeämpiä kuin parisuhde, niin ei se parisuhde kestä.
En tiedä. Olen yksinäinen. Vietän 24/7 yksin aina. Ei ole edes töitä nytten. Viimeks kun olin töissä niin se työkin oli yksinäistä tekemistä. Ei kukaan soita eikä ole ketään kelle soittaa. Aina vaan yksin ja yksin. Tätä se on ollut jo monta vuotta. Ei kukaan edes halua tuntea mua. Voisin vaikka kuolla nytten heti. Ei olis ketään ketä jää suremaan.
Minä voin soittaa sulle.
suhtautumistapasi on väärä. Luulet että yksin jotenkin pitäisi osata elää. Olet vain kohdannut ensi kertaa yksinäisyyden tunteen. Sellaista se on muillakin, ahdistaa välillä kovastikin, ja on tylsiä hetkiä, mutta pitempään yksin eläneet on vain tottuneet siihen ja tietävät, että toiset päivät ovat helpompia ja ei se välttämättä siitä miksikään onnen ruusutarhaksi muutu, se pitää vain hyväksyä ja tottua siihen ja kyllä joka viikko tulee niitä tilanteita että joutuu vaikka keksimällä keksimään, miten viihdyttää itse itseään. Eivätkä muillakaan sinkuilla puhelimet pirise alinomaa. Kyllä sitä täytyy jokaisen kiivetä itse oman kynnyksen yli ja tehdä töitä sen eteen, että on sosiaalisuutta. Ei yksin voi kuvitella, että olisi aina onnellinen. Yksinhän on siis yksin. Ei se muilla ole sen erikoisempaa. Eivät vain ole tottuneet parisuhteeseen ja siksi eivät osaa valittaa kuten sinä. Ymmärrä, että yksinelämiseen kuuluu kaikenkirjavat tunteet ja se on normaalia. Sinulla on sinkkuelämästä liian ruusuinen kuva. Jos alkoholilla pehmennät vielä aivosi, voit syyttää vain itseäsi. Se on vain tekosyy ryypätä.