Täyty tulla tänne ihan kirjottelemaan tuntemuksista kun alkaa tuntuu että pää räjähtää kun en keksi mitä tämän parisuhteen kanssa tekisi.
Ollaan muijan kanssa seurusteltu 2v, alussa oli ihan mukavaa kun molemmilla oli omat asunnot, mut ns. alamäki alkoi kun muutin kamojeni kanssa hänen asunnolle.
Skippaan välistoorin ja hyppään loppuun, muijalla on läjäpäin pakkoneurooseja, pelkää bakteereja, suihkussa pitää käydä 4 kertaa päivässä, kädet pestävä lukemattomia kertoja, ruokaa ei pysty syömään kun kertakäyttö vehkeillä, siivoominen ei tule kuuloonkaan. Ainakun vetoan siivoomiseen edes jonkunverran minun mielekseni niin hän on kipeä eikä pysty siivoamaan, tämä rutiini pitäisi suorittaa yhdessä vaikka olisin ollut 14 tuntia töissä, eli siis muija ei käy töissä.
Minun pitäisi tulla jokapäivä töistä hymy suin kotiin mikä muistuttaa kaatopaikkaa ja jos erehdyn vähänkin sanomaan toruvaa sanaa niin olen valittaja samoista asioista, usein olen hiljaa sanomatti mitään mutta joskus se vaan turhautuneisuus purkautuu pihalle :( nyt muija ruvennut käymään kavereilla ulkona ja joskus on myös yötäkin koska voi olla siellä "rennossa" ilmapiirissä, koitan ymmärtää tilanteen niin että hän parantuisi henkisesti kavereitten kanssa, jos kyse on vakavasta masennuksesta.
Itse pitäisi jotain keksiä yhteistä tekemistä tai jotai, ei vaan tiedä mitä tehdä? Omakin into edes yrittää mitään on lopussa..työkin vie aikaa ja energiaa ja sitten pitäisi keksiä kotona eukon ja mun suunnitelmat.. onko ketään näin hullussa tilanteessa?
Ollaan muijan kanssa seurusteltu 2v, alussa oli ihan mukavaa kun molemmilla oli omat asunnot, mut ns. alamäki alkoi kun muutin kamojeni kanssa hänen asunnolle.
Skippaan välistoorin ja hyppään loppuun, muijalla on läjäpäin pakkoneurooseja, pelkää bakteereja, suihkussa pitää käydä 4 kertaa päivässä, kädet pestävä lukemattomia kertoja, ruokaa ei pysty syömään kun kertakäyttö vehkeillä, siivoominen ei tule kuuloonkaan. Ainakun vetoan siivoomiseen edes jonkunverran minun mielekseni niin hän on kipeä eikä pysty siivoamaan, tämä rutiini pitäisi suorittaa yhdessä vaikka olisin ollut 14 tuntia töissä, eli siis muija ei käy töissä.
Minun pitäisi tulla jokapäivä töistä hymy suin kotiin mikä muistuttaa kaatopaikkaa ja jos erehdyn vähänkin sanomaan toruvaa sanaa niin olen valittaja samoista asioista, usein olen hiljaa sanomatti mitään mutta joskus se vaan turhautuneisuus purkautuu pihalle :( nyt muija ruvennut käymään kavereilla ulkona ja joskus on myös yötäkin koska voi olla siellä "rennossa" ilmapiirissä, koitan ymmärtää tilanteen niin että hän parantuisi henkisesti kavereitten kanssa, jos kyse on vakavasta masennuksesta.
Itse pitäisi jotain keksiä yhteistä tekemistä tai jotai, ei vaan tiedä mitä tehdä? Omakin into edes yrittää mitään on lopussa..työkin vie aikaa ja energiaa ja sitten pitäisi keksiä kotona eukon ja mun suunnitelmat.. onko ketään näin hullussa tilanteessa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole samassa tilanteessa, mutta suosittelisin teille ns. kahden kämpän suhdetta. Muutat omaan talouteen, jotta hermosi ja suhteenne säästyvät lisästressiltä. Älä jää odottelemaan, että nainen ykskaks tervehtyy neurooseista. Älä myöskään venytä pinnaasi enempää. Toinen vaihtoehto on, että sen lisäksi että muutat pois, purat suhteen vetoamalla näihin syihin. Samaan kämppään jäämällä et ratko mitään, valitettavasti. :( Onhan tuo sääli.