Ennen vai jälkeen? Kumpi parempi miehet?

11409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi noin kaunis nainen menee leikkelemään itseään?

Äänestä

No tässä nimenomaisessa tapauksessa ehdottomasti parempi jälkeen leikkausten. Noi tissit tosin taitavat olla liian muoviset koskea, mutta kauniit katsella.

Äänestä

Nyt täytyy vain todeta, että onpa nätti blondi jokakuvassa.
Ensimmäistä kertaa leikkelyllä ei olla saatu aikaan täyttä kaaosta, vaan homma toimii juuri sopivasti!
Panisin.

Äänestä

Paljon kauniimpihan tuo on kuvassa ennen leikkausta. Tuollainen leikelty muovibarbi lähinnä kuvottaa ja naurattaa. Miksi ihmeessä noin kaunis nainen menee pilaamaan itsensä. Tuo aiempi hiusvärikin on huomattavasti nätimpi tuolle naiselle. Tuon koon silikonit lähinnä huvittavat, vastemmielisen näköiset..

Äänestä

Kerran vuosia sitten jossain ohjelmassa näin jonkun tuollaiset jättisilarit omistavan naisen. Ne tissit oli hirveät telkkarissa nähtynä, täynnä verenpurkauksia eli isoja mustelmia, ja niitä tuli kuulemma jatkuvasti silikonejen painon vuoksi, ja suonet näkyi todella rumasti. Kaikkihan tajuaa että noissa kuvissa Heidistä on photoshoppia käytetty aika reilulla kädellä - puhumattakaan meikistä, joten luonnossa hän ei tuolta näytä.

Lieneekö edes tuossa ensimmäisessä kuvassa kyseinen tyttö ihan luomu, vaan luulen että nenää on jo jonkin verran leikattu. Hänellä leikkaukset on menneet todella överiksi ja olisi jäänyt vaikka edes tähän pisteeseen, mikä on tuossa vasemman puoleisessa kuvassa - siinä hän vielä sentään muistuttaa omaa alkuperäistä itseään.

http://images.huffingtonpost.com/gen/133193/HEIDI-MONTAG-PLASTIC-SURGERY-PHOTOS.jpg

Omana itsenään hän oli paljon kauniimpi ja söpömpi.

Äänestä

Mun mielestä on tosi surullista, että tässä keskustelussa on positiivisia kommentteja tuosta uudesta lookista. Varmasti jos luomuna olisi vähänkään tuon mallinen ja tuon näköiset kasvot, niin olisi alkuperäistä kauniimpi, mutta leikelty on aina leikelty ja sen huomaa.

Äänestä

Ennen ehdottomasti. Leikkausten jälkeen näyttää aivan järkyttävältä.

Äänestä

Hyi! Tuommoisessa leikellyssä barbie-lutkassa ei ole mitään katseltavaa! Olisi pitänyt vanhan kuontalonsa.

Äänestä

Rehellisesti sanottuna ihan hyvin onnistuneet leikkaukset rintoja lukuunottamatta. En vaan millään tajua jättitissejä, noihan näyttää kumipalloilta, en haluis koskea.

Äänestä

Kasvot kauniimmat leikkausten jälkeen, mutta rintaleikkaus on kyllä epäonnistunut täydellisesti. Taitaa olla suhteellisuuden taju mennyt tältä pimulta aika päiviä sitten.

Äänestä

Kaikki muut leikkaukset onnistuneet nappiin paitsi tissit, jotka tosiaan vähän liian isot. Rinnatkin todennäköisesti olisivat paremmat 'after' jos niihin olisi vain laitettu astetta pienemmät täytteet. Toisaalta sitten kroppa näyttäisi hyvin erilaiselta, kun rinnat olisivat pienemmät ja keinotekoinen tiimalasi jäisi uupumaan. Mene ja tiedä sitten...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpikampi'? kirjoitti:

Tälle neidolle on tehty lukuisia kauneusleikkauksia, mm. kasvojen alueelle. Leukaa höylätty pienemmäksi, neäleikkaus, jättisilkkarit jne. Kumpi on parempi, entinen naturelli naapurintyttö vai nykyinen playboy-pupu?

http://2.bp.blogspot.com/_wLvujKIisBA/S6sM5dBD51I/AAAAAAAACtQ/kZoQuKgUsms/s1600/heidi-montag-before-plastic-surgery.jpg

http://1.bp.blogspot.com/-W0I8J6G2Y5Y/Tf98UkzsqHI/AAAAAAAADYw/KqDpmBeEwpE/s1600/heidi montag before and after plastic-surgery.jpg

http://images.huffingtonpost.com/gen/133193/HEIDI-MONTAG-PLASTIC-SURGERY-PHOTOS.jpg

http://plasticsergeant.com/files/imagecache/original/picture/heidi3.jpg

http://thedailyfix.nfb.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2012/06/heiiii.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu