Umpiointi?

Meillä on melko pieni pakastin ja sekin jo täynnä kaikenmoista. Nyt on kuitenkin kriikunoita ja omeinoita kassitolkulla odottamassa käsittelyä. Ajattelin tehdä omenoista sosetta (mahdollisimman vähällä sokerilla) ja luumuista hilloa ja umpioida tuotokset (mahtuvat kylmäkellariin hyvin).

Umpioinnista on tullut vastaan parikin ohjetta, ongelmana on lähinnä että purkit on niin eri kokoisia, että pitäisi melkein yksitellen keittää, jos vesihauteessa umpioi. Toinen tapa on "pikaumpiointi", eli täytetään uunissa kuumennettu purkki piripintaan kuumalla soosilla ja suljetaan kuumennetulla kannella, annetaan jäähtyä (jolloin syntyy alipaine.

Kokeilin tänään tätä jälkimmäistä ja tietysti kuumasta sisällöstä tiivistyi kannen sisäpintaan pisaroita; käytin siis sellaista lasipurkkia jossa on kumirengas eli purkin sisälle jäi väkisinkin ilmaa. Pitäisikö se saada kokonaan pois? Eli keittämissysteemi oilisi ainoa vaihtoehto tällaisella kannella?
12972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä ne säilyy jos paketti on ollut riittävän kuuma sulkuhetkellä. Etenkin hillot ovat helppoja kun ne saa nopeasti purkkiin ja koko tavara on kuumaa. Kappaletavaraa säilöessä siten, että sulloo tuoreen tavaran kuumaan purkkiin ja kaataa kuuman liemen päälle saattaa pienten purkkien kanssa tulla ongelmia. Purkki jäähtyy hieman kun siihen sulloo säilöttävän huoneenlämpöisen tavaran ja verrattain pieni liemimäärä ei välttämättä jaksa kuumentaa purkkia riittävän kuumaksi.

Jos haluat käyttää ensimmäistä mainitsemaasi tapaa niin osta uudet purkit, jotka ovat samanlaisia. Esim Hong Kongeista saa tosi edukkaasti peltikantisia purkkeja, jolloin umpioinnin onnistumisenkin näkee hyvin kannen lommahtamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tumpeloinen kirjoitti:

Meillä on melko pieni pakastin ja sekin jo täynnä kaikenmoista. Nyt on kuitenkin kriikunoita ja omeinoita kassitolkulla odottamassa käsittelyä. Ajattelin tehdä omenoista sosetta (mahdollisimman vähällä sokerilla) ja luumuista hilloa ja umpioida tuotokset (mahtuvat kylmäkellariin hyvin).

Umpioinnista on tullut vastaan parikin ohjetta, ongelmana on lähinnä että purkit on niin eri kokoisia, että pitäisi melkein yksitellen keittää, jos vesihauteessa umpioi. Toinen tapa on "pikaumpiointi", eli täytetään uunissa kuumennettu purkki piripintaan kuumalla soosilla ja suljetaan kuumennetulla kannella, annetaan jäähtyä (jolloin syntyy alipaine.

Kokeilin tänään tätä jälkimmäistä ja tietysti kuumasta sisällöstä tiivistyi kannen sisäpintaan pisaroita; käytin siis sellaista lasipurkkia jossa on kumirengas eli purkin sisälle jäi väkisinkin ilmaa. Pitäisikö se saada kokonaan pois? Eli keittämissysteemi oilisi ainoa vaihtoehto tällaisella kannella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu