Tunnusta Jeesus Jumalan Pojaksi
"Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."
1 Joh 4:15
Ei Raamattu opeta meille, että meidän tulisi tunnustaa Jeesus Isäksi, koska Hän ei ole Isä, vaan hän on Jumalan Poika.
Koska Jeesus Kristus on Jumalan Poika, niin siitä syystä Jeesus tulee tunnustaa Jumalan Pojaksi, ei Isäksi.
Jos Jeesus Kristus olisi Isä, niin Raamattu kertoisi sen meille. Raamattu ei kuitenkaan opeta missään kohtaa, että Jeesus olisi Isä.
Tämä on todella tärkeä Raamatun paikka: "Kuka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi (ei Isäksi), niin hänessä Jumala pysyy sekä hän pysyy Jumalassa."
1 Joh. 4: 15
Poika Isän opetettavana:
Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut."
Joh. 8: 28
Jos Jeesus itse olisi Isä, niin hän ei voisi sanoa, ettei hän tee mitään itsestään ja että hän puhuu vain sen mukaan mitä Isä on hänelle opettanut.
Jos Jeesus olisi sama kuin Jumala, niin kukaan ei voisi opettaa häntä. Mutta kun Jeesus ei ole Isä, niin siksi hän sanoi, että Isä on opettanut häntä. Tämäkin kohta paljastaa selkeästi sen, ettei Jeesus ei ole Isä.
Isä on Poikaa suurempi
Te kuulitte minun sanovan teille: "Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne". Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua s u u r e m p i.
Joh 14: 28
Jeesus ei ole sama kuin Isä Jumala.
9
115
Vastaukset
- Et turhia kiistoja
, aloitus on Provo! ... Jeesus on Isämme ja Jeesuksella on oma Isänsä!
Ei kannata vastailla enempää tähän provoon terv. benkku, ei kenkku- nöyrä kulkia
Tuossa olet oikeassa.
Jeesus on meidän hengellinen Isämme.
15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
Mutta käskyjen suhteen olemme eri mieltä. Jeesukselle oli Isänsä antamat käkyt ja meille Jeesukselta lähtöisin olevat käskyt.
Isän tekemä liitto on eri kuin Pojan liitto ja molemmilla liitoilla on käskynsä, osa samanlaatuisia.
Jeesuksen käskyissä ei ollut sapattia.
Jeesusta rangaistiin kuolemalla syytettynä mm.sapatinrikkomisesta joten Hänen kauttaan mekin olemme kuolleet. - Isä meidän
nöyrä kulkia kirjoitti:
Tuossa olet oikeassa.
Jeesus on meidän hengellinen Isämme.
15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
Mutta käskyjen suhteen olemme eri mieltä. Jeesukselle oli Isänsä antamat käkyt ja meille Jeesukselta lähtöisin olevat käskyt.
Isän tekemä liitto on eri kuin Pojan liitto ja molemmilla liitoilla on käskynsä, osa samanlaatuisia.
Jeesuksen käskyissä ei ollut sapattia.
Jeesusta rangaistiin kuolemalla syytettynä mm.sapatinrikkomisesta joten Hänen kauttaan mekin olemme kuolleet.Ei pidä tehdä itsestään nöyrää, valheen kautta.
Jeesus on toiminut Raamatun alusta ja toimii sen loppuun asti.
" Alussa Jumala (Jeesus) loi taivaan ja maan 1 Moos 1: 1.." Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa" Ilm 22: 21
Jeesus on alku ja loppu...Jeesuksella on oma Isänsä " Isä, minä tiedän että sinä minua aina kuulet"...(Lasarus ja hauta)
Daaville, Jeesus antoi lupauksen, silloin kun hän oli vielä Henki.
" Minä olen oleva hänen (Salomon) isänsä ja hän minun poikani...2 Sam 7: 14....Jeesushan oli olemassa jo Aabrahamin aikaan!! " Ennenkuin Aabraham syntyi olen minä ollut"...Jeesus ei ollut kolmeakymmentä ja oli tavannut Aabrahamin.
Jeesuksella on Isä: " Kaikki on MINUN Isäni antanut minun haltuuni..Luuk 10: 22
" Isä, jos sinä tahdot, niin ota minulta pois tämä malja;...Luuk 22: 42
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä" Joh 3: 35... Eli tämä merkitsee että jokainen ihminen on nyt Jeesuksen käden alla!!
Tämän vuoksi on olemassa laulu: " Käden alla Isän rakkaan varjon siunatun mä sain...
Meidän Isämme on Jeesus Kristus. " Isä meidän, joka olet taivaissa...
Jeesuksen Isä herättää kuolleita, ja Poika tekee eläviksi ketkä hän tahtoo, ..myös tuomiovalta on annettu Pojalle Joh 5: 21, 22
Jeesuksella, meidän Isällämme on elämä itsessään, ja siksihän hän herättää kuolleita viimeisenä päivänä...Ja ne kuolleet jotka kuulevat Jumalan Pojan äänen saavat elää...Kaikki eivät sitä kuule.
Herkistä siis nöyrästi korvasi kuulemaan Jumalan Pojan ääntä, kun hän puhuu meille sanansa kautta,
Jeesuksen Isää ei ole kukaan koskaan nähnyt, mutta oman Isämme, Jeesuksen ovat monet nähneet..syöneet ja juoneet hänen seurassaan!
" Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän Jeesus sanoi Filippukselle kun tämä tinkasi " Herra näytä meille Isä, niin me tyydymme Joh 14: 8, 9
Filippus näki Isän, kun katsoi Jeesusta, mutta ei käsittänyt sitä.. Hän aivoitteli että Isä on taivaassa!
Niin, Jeesuksen Isä kylläkin, mutta meidän Isämme oli Filippuksen edessä tuolloin! terv. benedi - Pelastus tulee
nöyrä kulkia kirjoitti:
Tuossa olet oikeassa.
Jeesus on meidän hengellinen Isämme.
15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
Mutta käskyjen suhteen olemme eri mieltä. Jeesukselle oli Isänsä antamat käkyt ja meille Jeesukselta lähtöisin olevat käskyt.
Isän tekemä liitto on eri kuin Pojan liitto ja molemmilla liitoilla on käskynsä, osa samanlaatuisia.
Jeesuksen käskyissä ei ollut sapattia.
Jeesusta rangaistiin kuolemalla syytettynä mm.sapatinrikkomisesta joten Hänen kauttaan mekin olemme kuolleet.Herralta, joka on luonut taivaan ja maan.., Vapahtajalta.., synnin sovittajalta.
"nöyrä kulkia"
Jeesus todistaa itse: Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh. 10:30).
(Olisko Jeesus voinut todistaa, että Isä ja minä olemme yhtä muuten, mutta minä annan teille eri käskyt, kun Isäni. Minun liittoni on eri liitto, kun Isäni liitto. Isäni liitto oli huonompi, kun sillä ei voinut pelastua, mutta minun liittoni on parempi, kun olen antanut sen puolesta henkeni. Kuulkaa kuitenkin Isäni on minua suurempi, vaikka hänen liitostaan ei voinut pelastua. Tarkoittaako nöyrä kulkia tätä?
Entäpä sitten, ajatteleeko nöyrä kulkija että; Jeesus sanoo, että hän on antanut sapatin ihmistä varten, mutta koska minä Jeesus sen rikoin, ansaitsin minä kuoleman ja kuolemalla poistin sapatin, jonka olin antanut ihmistä varten. Onhan Isä minua suurempi, joten heikkoudessani sen rikoin ja kuolemallani sen sovitin ja poistaen sen. Minun kauttani tekin kuolette.)
Ilm. 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
(Kirjoissako luki: piti edelleen Herran sapatin pyhänä, joten kuolemaan. Luopunut Herran sapatista, joten elämään, Pojan tekojen tähden.)
Tämä maailma haluaa, että nöyrymme kuulemaan ja kulkemaan tämän maailman teitä, mutta ne eivät pelasta.
Jeesus sanoo, että hän on sapatin Herra.
MINULLE vaatimattomalle pelastetulle syntiselle riittää, että Jeesus Kristus on tämä:
Jes. 9:6 (9:5)
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Ja tämä Jeesuksen opettama rukous riittää minulle hyvin, sillä siinä on kaikki:
Matt. 6:
5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.
9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.* [Myöhäisissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat:"Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."
14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.
15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. [Jaak. 2:13]
AnttiHei
Jumaluus on salaisuus jossa ihmisellä on " liian pienet aivot. "
Osittain Jeesuksen lihassa olo on nähtävä sitä taustaa vasten että oli lihassa.
Poika vertasi isää rukoilemalla "isä meidän" suuruutta että rahvas tajuaisi että Poikakin on ylipappi oikeassa pyhäkössä eikä lihassa enää hetken kuluttua. Hebr 8-9.
Myös huomoida että sen ajan tapa opettaa oli vertauksin opettaminen.
Akatemia oli perustettu 500 vuotta aiemmin ja viisaat opettivat rahvasta vertauksin että ymmärtäisivät. Jeesus oli vertauksin opettamisen mestari.
Siihen aikaan poika oli saman arvoinen kuin isänsä aina.
Jos isä oli mahtimies kohdeltiin poikaa samoin.
Jos isä oli kylän originelli sa poikaparka samanlaista kohtelua vaikka olisi ollut kuinka viisas.
Poika loi maailmat.
Poika antoi elämänsä lihassa ainoa viaton /synnitön ihminen.
Eäinuhri eivät enää riittäneet.
Ihmiskunta ei löydä enää yhtä suurta ja viatonta tapettavaa eli tuo uhri on piisattava ajan loppuun asti.
Viattomien valkoisten karitsoitten uhraaminen sai karskin miehen tajuamaan synnin vakavuuden. Ymmärtääkö moni viattoman ihmisen uhria?
Unohtuu joskus itse kultakin.
Isä, Poika ja Pyhä Henki kuuluu ja on osa jumaluutta. Siis jumaluutta. (mon.)
Poika ilmestyi maailmalle. Niin se vaan on. Poika oli se joka oli palavassakin pensaassa. Enkelit toimivat myös sanansaattajina. Isä delegoi jossakin ja Poika on enkeleidenkin ylipäällikkö. Käytännön tekijä. Isä melkoinen arvoitus.
Kol 1:16.
Apt 17:29, Kol 2:9. >> "jumaluus"
Pyhä Henki valaisee ihmiselle Isän ja Pojan- ja lisää "salaisuuksia" koko ajan edellyttäen että ihminen on "kuuliainen uskova". Asiassa ei voi esittää oikeaoppisuusvaatimuksia jumaluuden kolminaisuuden ymmärtämiseen.
Meillä ei ole niin selvää ilmoitusta Jumalan sisäisestä ja ulkoisesta olemuksesta. Luotuina emme voi tulkita ja analysoida Isää ja Poikaakaan ylhäältä käsin kuin omatekemäämme.
Kristinusko on kuitenkin kaikessa rakkauteen perustuva. Isän ja Pojan sekä Pyhän Hengen kaikki tulkinta pitää lähteä tästä arvosta.
Kaiken takana on aina rakkauden vaikuttimet.
Myös Jumalan Pyhä Jumalan valtakunnan perustuslaki on "rakkauden laki" josta toinen puoli opettaa miten rakastetaan lähimmäisiä ja toinen puoli miten rakastetaan Jumalaa.
Jumaluuden suhteita ihminen saa pähkäillä kyllä. Pyhän Hengen toiminta on paljon ilmaistu miten Henki toimii. Poika on ollut kaikkena ainana pelastushistoriassa kaiken keskipiste. Ennen aikojen alkuakin.
Jumaluus toimii yhdessä ihmisen hyväksi kuitenkin ihmisen pelastukseksi.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1
Jumalan siunausta
yst. jari- Uskossa Kristukseen
"Minä uskon että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, meidän Herramme."
- Petri on oikeassa
Mitä sanoo Petri Paavola tähän asiaan:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/JeesuseioleIsa.html Turhaa spekulointia.
Voisimme yhtä hyvin kysyä, että kuka oli Lumikin ja seitsemän kääpiön isä?
Satolennoilla ei tarvitsee olla isää välttämättä lainkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492