Niin usein saa lukea tai kuulla sanottavan, miten raastavaa on olla ukkomiehen kakkonen. Tai miten kakkonen antaa alentaa itsensä siinä tilanteessa suostumalla ja alistumalla kakkoseksi. Miten surullista on vain odottaa, kun mies aina menee kuitenkin vaimon viereen nukkumaan...
Niinhän se usein menee, kotiin, jossa vaimokin asuu, mutta eipä kyllä oikeasti se elämä usein sillä rinnakkaissuhteessa elävällä miehellä mitään herkkua ole. Ja nyt puhun oikeasti pidempään jatkuneesta tunnesuhteesta, jossa rakkaus miehen ja kakkosen välillä on syvää ja molemminpuolista. Ja ihan oikeasti, vaikka rakkaus kuinka olisi vahvaa ja molemminpuolista, kaikki miehet eivät eroa silti silmänräpäyksessä.
Kun rinnakkaissuhteessa elävä mies menee kotiin, ei elämä siellä ole ruusuilla tanssimista, tai edes lähellä sitä. Parisuhteessa on solmuja, koska ilman niitä ei kakkosta mahtuisi kuvioon. Vaimon kanssa ei puhuta ja samalla on mietittävä koko ajan, mitä tarinaa on kertonut ja mitä tarinaa pitää kertoa jatkossa, jotta pystyy kuvionsa salaamaan, kunnes on oikeasti valmis tekemään ratkaisun. Kun mies rakastaa sitä kakkosta, kotona ollessakin ajatukset ja tunteet ovat kakkosen luona. Usein mies kyllä jatkaa seksiä kotona, jotta vaimo ei alkaisi epäillä mitään, mutta se on silloin vain fyysinen suoritus vailla rakastelun todellista läheisyyttä. Ikävä ja kaipaus toisen luo ovat läsnä koko ajan ja kaikkialla. Ja silti on pidettävä itsensä koossa ja yritettävä osallistua perheen arjen pyörittämiseen...
Harvassa ovat kuitenkin oikeasti ne miehet, jotka kylmän viileästi vain pelaavat; eli puhuvat kakkoselle mitä kakkonen haluaa kuulla ja sitten oikeasti rakastavat vaimoaan ja ovat oikeasti onnellisia kotona. Kyllä se on todellisuudessa sille pettäjälle hyvin raastavaa.
Niinhän se usein menee, kotiin, jossa vaimokin asuu, mutta eipä kyllä oikeasti se elämä usein sillä rinnakkaissuhteessa elävällä miehellä mitään herkkua ole. Ja nyt puhun oikeasti pidempään jatkuneesta tunnesuhteesta, jossa rakkaus miehen ja kakkosen välillä on syvää ja molemminpuolista. Ja ihan oikeasti, vaikka rakkaus kuinka olisi vahvaa ja molemminpuolista, kaikki miehet eivät eroa silti silmänräpäyksessä.
Kun rinnakkaissuhteessa elävä mies menee kotiin, ei elämä siellä ole ruusuilla tanssimista, tai edes lähellä sitä. Parisuhteessa on solmuja, koska ilman niitä ei kakkosta mahtuisi kuvioon. Vaimon kanssa ei puhuta ja samalla on mietittävä koko ajan, mitä tarinaa on kertonut ja mitä tarinaa pitää kertoa jatkossa, jotta pystyy kuvionsa salaamaan, kunnes on oikeasti valmis tekemään ratkaisun. Kun mies rakastaa sitä kakkosta, kotona ollessakin ajatukset ja tunteet ovat kakkosen luona. Usein mies kyllä jatkaa seksiä kotona, jotta vaimo ei alkaisi epäillä mitään, mutta se on silloin vain fyysinen suoritus vailla rakastelun todellista läheisyyttä. Ikävä ja kaipaus toisen luo ovat läsnä koko ajan ja kaikkialla. Ja silti on pidettävä itsensä koossa ja yritettävä osallistua perheen arjen pyörittämiseen...
Harvassa ovat kuitenkin oikeasti ne miehet, jotka kylmän viileästi vain pelaavat; eli puhuvat kakkoselle mitä kakkonen haluaa kuulla ja sitten oikeasti rakastavat vaimoaan ja ovat oikeasti onnellisia kotona. Kyllä se on todellisuudessa sille pettäjälle hyvin raastavaa.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Niinpä...
Ennen kuin saat mojovan miinustelun tai/ja vastakommentteja osaksi... Kyllä se tuntuu ihmeenkin monesti noin olevan. Ei mies viralliseen parisuhteeseen jää rakkaudesta vaimoa kohtaan, vaan rakkaus on muuttunut vuosien saatossa kaveruudeksi ja ajatukseksi, että yhdessä halutut ja saadut lapset kasvatetaan yhdessä aikuisiksi. Niin ainakin itselläni on.
Salarakkaani on ymmärtäväinen nainen, äiti hänkin. Haluaa itsekin pitää "meidän maailmamme" ja sen näkyvän elämän, johon lapset kuuluvat, erillään. Sitä en tiedä, kyllästyykö minuun jossain vaiheessa, kun en ole luvannut yhteistä elämää ainakaan ennen kuin nuorin kolmasta lapsestamme on omillaan... Se jää nähtäväksi. En voi kuin itseäni syyttää päättämättömyydestä, jos nainen päättää poistaa minut elämästään.
Vaimoni on hyvä nainen, mutta jo vuosia sitten heräsin tajuamaan, ettei meillä ole paljon muuta yhteistä kuin samankaltainen tausta ja akateeminen koulutus. Sen kanssa nyt elelen... Olen vaimon kanssa tasaisin väliajoin ottanut puheeksi yhteiselämämme, mutta näin on kuulemma hyvä. Selvä, olkoon siis niin.
On helppo samaistua tuohon aloittajan kirjoitukseen, sillä olen itse eronnut toisen miehen vuoksi ja tämä mies kipuilee edelleen avioliiton velvollisuuksien ja meidän suhteemme välillä. Tiedän, että kun hän menee kotiin, hän on ahdistunut. Tiedän sen, koska elin itse niin joitain viikkoja ennen kuin kerroin miehelleni haluavani erota, koska en ole onnellinen avioliitossamme ja rakastan toista miestä. Ei se kotona oleminen ollut todellakaan silloin mitään herkkua. Ihan mieletön syyllisyys omasta suhteesta, tuska siitä, ettei mieheni tiedä, miten p*skasti hänelle teen, ja ihan mieletön ikävä sen toisen miehen luo koko ajan. Ja todellakin samalla piti jaksaa esittää, että kaikki on kunnossa. No, en jaksanut enkä halunnut. Erosimme.
Suhde tähän mieheen on jatkunut jo toista vuotta. En ymmärrä, miten hän pystyy siihen, koska tiedän mitä se on ja voin nähdä ahdistuksen. Oli takana sitten lounastreffit, päivä minun luonani tai yhteinen miniloma, mies ahdistuu siitä, että pitää lähteä minun luotani ja mennä kotiin. Siellä kertoo sulkevansa silmät ja korvat, jotta voi edes jotenkin kestää tilanteen. Arki rullaa, mutta ei anna juuri mitään. Onneksi on lapset, joiden kanssa hän sitten kotona touhuaa. Näin minäkin toimin, mutta ei se ollut elämää vaan selviytymistä. En halunnut elää niin. Ei mieskään halua, mutta ei se eroaminen silti helppoa ole.
Arki rullaa, mutta ei anna mitään... On niin helskutin helppoa tottua siihen, ja luulla, että se on onnea, sitä miten asioiden kuuluukin olla. Kun ei tosiaan tiedä muusta. Ei sillon osaa kaivatakaan muuta.
Sit sä tapaat jonkun, joka pysäyttää sut ja saa katsoon peiliin. Tajuamaan, ettei se oma puoliso oo enää aikoihin ollut oikeesti susta kiinnostunut. Ihan tosi typerältä tuntuu nyt ajatella, että miksi me ylipäätään ollaan yli kakskyt vuotta sitte menty yhteen?!
Niinhän se taitaa olla,ettei salasuhteessa ole muuta positiivista kuin tunteet...Hirvittävää säätämistä ja aikatauluttamista ja pelko kiinnijäämisestä.
Itse en sellaiseen pystyisi,mutta turha syyllistää kakkosia tai varattuja.Ennemmin minua käi sääliksi ihmisiä,jotka ovat kyseiseen tilanteeseen ajautuneet.
Sivusta muutamaa tilannetta seuranneena ajattelisin että olisi parasta hoitaa erot yms. mahdollisimman nopeasti alta pois ja näin säästää kaikkien murheita vaikka se kipeää tekeekin. Se olisi reiluin tapa kaikille osapuolille.
Elämästä pitäisi osata nauttia ilman turhia syyllisyydentunteita.
Syyssade*** teki juuri oikein,ja oli rehellinen itselleen ja miehelleen.
Tuohon, että mies rakastaa kakkosta en usko lainkaan. Mies tai olipa nyt nainen on jättänyt asiat kotona hoitamatta ja lähtee välinpitämättömä sitten tuonne metsästykselle ja jokainen mies lähtee etsimään vain seksinkumppania, kun kotona ei seksi onnistu näiden muiden asioiden vuoksi, on jäänyt asiat keskustelematta, mies luistaa esim vastuusta.
Olettaa naisen kotona olevan piikansa, ei siinä juuri vaimon seksihalut herää, jos pitää yksin hoitaa vaativa päivätyö, vastata yksin kodin kaikista asiosta, no sanomista tästä tulee.
No kun se kakkonen on niin ihana, miten olisi jos jatkaisitte hänen kanssaan ihan samaan tapaan, ette osallistu niihin uuden kodin töihin yhtään enempää kuin entisessä kodissakaan, luultavasti tilanen olisi perin usein ihan samassa ja uusi ero edessä.
Mikä minua oikein raivostuttaa on, että sitten niitä lapsia riepotellaan sinne iskän luokse uuteen kotiin, miten hän nyt ykskaks niistä yrittää välittää, kun aikaa ei koskaan siinä oikeassa kodissa lapsille riittänyt. Lisäksi siellä saatta olla uusi nainen, jolla ei voi olla minkäänlaisia tunteita lapsia kohtaan, pelkkää näytelmää miehelle näytöksi.
Voi hirvitys sentään.
Niinpä, kuvitellaan miten miehellä kakkosen kanssa jatkuu...
Kun kakkonen hoitaa koko perheen juoksevat asiat, siivoaa, pesee pyykit, vie lapset harrastuksiin, valmistaa ateriat, niin ei siihen kauaa mene, kun tämä ihana mies alkaa haikailla uutta kakkosta vai oliko se jo kolmosta. Kakkonen on ihan samassa tilassa kuin se entinen ykkönenkin, vaikka miten makoisa pipari olisi alkuun ollut.
Lasten mielenterveys huolestuttaa täällä myös eli miten kestävät vanhempiensa ja uusvanhempiensa sekoilut ja millaisia aikuisia näistä kaiken mahdollisen riepotuksen kokeneista oikein kasvaa.
Ajatellaanpa asiaa siitä näkökulmasta, että ensimmäinen puoliso on karkeasti perheen perustamista varten; hyvä äiti/isä lapsille, ja toinen puoliso on sitten itseä varten.
Tai siitä näkökulmasta, että sen nuoruudenrakkauden kanssa on vain kasvettu matkan varrella liiaksi eri suuntiin, ja toiveet ja tarpeet eivät kerta kaikkiaan enää osu yksiin, hyvällä tahdolla ja kovalla yrittämiselläkään.
Tai siitä näkökulmasta, että jos on menty kovin nuorena yhteen, ei ihan oikeasti voi tietää, mitä haluaa, kun ei edes tunne itseään.
Ja sitten siitä näkökulmasta, että kun on takana yksi suhde, joka päättyy eroon, sitä on oikeasti, useimmat meistä ainakin, käynyt päässään lävitse suhteen kokonaisuudessaan; mikä meni pieleen, missä olisi voinut toimia toisin jne. On oppinut mitä haluaa, mutta ennen kaikkea mitä ei halua!
Silloin tämä uusi suhde voi todellakin kestää loppuelämän. Silloin voi se mies, joka ei ehkä ole ottanut entisen vaimonsa kanssa niin paljoa osaa kotitöihin huomata, että nyt kannattaa tehdä niin, koska suhteen eteen pitää tehdä töitä. Koska pelkkä rakkaus ei riitä. Elämä on matka, jonka varrella on paljon erilaisia vaihtoehtoja ja kaikista niistä voi oppia; sekä niistä, joihin valitsee tarttua, että niistä joihin valitsee olla tarttumatta.
Tositarina:
Mies eli ensimmäisen liittonsa ottaen osaa perheen toimiin ; teki siivotessa raskaamman osuuden, laittoi ruuan viitenä päivänä seitsemästä. Leipoi lasten synttäreille, kuskasi lapsia harrastuksissa. Nieli vaimonsa selän kääntämisen ajatellen, että tätä se perhe-elämä kai sitten on. Oli pahoilla mielin, kun ei saanut vaimolta arvostusta, vaan lisää vaatimuksia.
Tapasi töissä samaa ikää olevan eronneen naisen. Juttelivat, tuttavuus syveni. Mies kertoi mieltään painavista asioista parisuhteessaan, nainen kuunteli. Rakastuivat. Jonkin aikaa kipuiltuaan mies erosi ja sai p-kaa niskaansa: vaimo muisti kertoa kaikille, miten mies "hylkäsi perheensä".
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, mies elää yhteistä elämää töissä tapaamansa naisen kanssa. Tekee osansa kotitöistä, on osana lastensa elämää useana päivänä viikossa ollessaan mukana näiden harrastuksissa, ne kun ovat lasten äidin mielestä "iskän juttu, joissa häntä ei kaivata". Niin.
Olenko onnellinen? Olen! Mahtavaa oli herätä tänä aamunakin sellaisen naisen vierestä, jolle tietää olevansa mies-merkkinen ihminen ja rakastettu eikä mikään arjenhelpotusautomaatti, josta yritetään kiskoa viimeisetkin tehot irti ja sitten kun se yskii, uhataan vaihtaa uuteen!
Nyt joku tokaisee, että tulee se arki vielä tehdänkin suhteeseen! No, mielestäni sitä arkea eletään juurikin nyt. Arki on meille kiva yhteinen juttu, ei mikään kirosana.
Hienosti sanottu! On hyvä kuulla miestenkin näkökulmaa asiaan.
Itse elän suhteessa ukkomieheen, jonka kipuilua sattuu seurata vierestä. En voi enkä halua neuvoa häntä, koska hänen on itse tehtävä ratkaisut elämässään. Ymmärrän nyt, miten monenlaiset asiat/syyt/tekijät voivat pitää liitossa, jossa ei vain ole onnellinen. Ratkaisut eivät ole kaikille ollenkaan helppoja.
Ja juuri tuo, mitä sanoit arjen jakamisesta, siitä mekin puhumme paljon. Sivusta seuraajat sanovat meille, että kivaahan tuo on niin kauan kun se on "salaista" ja suhteessa ei ole arkea. Me taas kaipaamme sitä arkea ja sitä, että voimme täysin avoimesti jakaa elämämme, rakastaa toisiamme avoimesti.
Ymmärrän myös tuon arjenhelpotusautomaatti -fiiliksen. Tuommoista olen miehen suusta meidänkin suhteessa kuullut. Ei mies todellakaan aina lähde hakemalla hakemaan seksiä avioliiton ulkopuolelta vaan voi käydä juuri noin, että arjen keskellä tapaa jonkun, jonka kanssa on hyvä olla, joka näkee sinut sellaisena kuin olet. Pysähtyy ja pysäyttää. Ja vasta silloin kirkastuu se, miksi ei oma avioliitto toimi. Siihen asti on ajatellut juuri noin, että "tätä se sitten kai kuuluu olla..".
Itse olen nähnyt sekä rinnakkaissuhteessa kipuilijoita, siis heitä, joiden on sitten paha olla puolison kanssa kotona, kun ajatukset ovat koko ajan sen "todellisen rakkauden" luona, heitä, jotka jäävät silti liittoon, mutta eivät ole siinä onnellisia, ja heitä jotka eroavat ja aloittavat elämän sen kanssa, johon avioliittonsa aikana rakastuivat - helpotuksen voi nähdä heistä kauas. Silloin onnellisuus voi astua elämään.
Miäs nauti onnesta ja anna piut paut näille katkerille kommenteille. Haluavat palasen teidän onnesta siks arvostelevat. Ajattelen kuten sinä, onnea on ja suurin tuli osaksemme vasta kypsällä iällä. Ihanaa hehkuttaa onnea ja näin luoda uskoa muille jotka empivät.
Hienoa lukea tätä keskustelua, kun huomaa että on myös fiksuja ja ajattelevia ihmisiä, jotka eivät vain syyttele toisiaan ja ex-puolisoa.
Kaikelle on syynsä,ja se tulisi muistaa että ei kukaan ole näissä asioissa syytön ja syntipukin hakeminen on aivan turhaa.Parempi katsoa peiliin, ja miettiä että mitä voi jatkossa tehdä toisin.
Tämä on totta! Usein tämän palstan ketjut menevät kakkosen haukkumiseksi, pettävän miehen syyttelemiseksi ja joko vaimon haukkumiseksi tai syyttelyksi siitä, miten hän voi olla niin tossu, ettei heitä petturia pihalle! Mutta totuus on se, että kaikkeen on tosiaan syynsä, asioita tapahtuu oikeasti ihan suunnittelemattakin ja ihmiset voivat oppia virheistään, jos vaan uskaltavat katsoa peillin.
Näkökulmasi ei suinkaan ole uusi vaan tyypillistä kakkosen ajattelua. Vakituinen julkinen parisuhde perustuu johonkin ja myös se salasuhde salataan jonkun asian/asioiden takia. Ketä mies rakastaa, on usein sivuseikka mutta se, mihin mies sitoutuu, on jo mainitsemisen arvoista. Jos kotona on seksiä, yhdessäoloa, yhteisiä ystäviä ja tekemistä sekä mahdollisesti vielä perhe ja yhteinen omaisuus,on se niin iso sitoutuminen ja hyöty, ettei salapano pitempikään, heilauta parisuhdetta. Onhan tuo monesti todettu.
Itseään saa pettää ja usein se on edellytyskin, jotta sietäisi kakkosena olon silloin kun mies ei kuitenkaan eroa ja sillä todentaa sen, ettei se kakkossuhde kuitenkaan ole sitä, mitä elämäksi voisi kutsua saatikka että siinä olisi tulevaisuusperspekti.
Kakkonen odottaa, tai sitten ei. Voihan yrittää uhkailla suhteen lopettamisella mutta usein kakkosuhde on kakkoselle tärkeämpi kuin sille naimisissa olevalle; siksihän nämä selitykset keksitään. Todellisuudessa kakkossuhde on nimensä mukainen.
Kyllä suurin osa varatuista pelaa mutta sitä on vaikea myöntää koska kakkosen rooli on muutoinkin yleensä halveksittu ja jopa huvittava. Toki todellisuus voi olla pettäjälle raastavaa muttei kuitenkaan niin raastavaa, että tekisi lopullisia valintoja.
No sun näkökulmassasi ei ollut mitään uutta, toisin kuin aloittajan...
Sun näkökulmasi on tota samaa soopaa, mitä täällä kitkerät petetyt vaimot ja lempatut "kakkoset" suoltavat.
Jos kotona on noita luettelemiasi "juttuja", niin vain seksuaalisesti yliaktiivinen mies tai nainen pettää. Mutta kaiketi on jotenkin turvallista vakuutella, että eipä se mtn heilauta, vaikka onkon kakkossuhde jossain..? Sanopa, mikä syy ns kunnon ihmisellä on pitää kakkossuhdetta yllä kaikkinen kärähtämispelkoineen, jos kotoa saa sen "aivan kaiken", mihin sitoudutaan?
Hupaisaa tuokin "suurin osa varatuista pelaa"... Hah! Suurin osa kaidalta tieltä eksyneistä ei ole pelureita, vaan tavallisia heikkoja ihmisiä, jotka arjen paineiden keskellä usein itselleenkin yllätykseksi ovatkin alkaneet salasuhteeseen. Salasuhde herättää huomaamaan, että se turvallinen tavallinen arki ei olekaan niin tyydyttävää kuin haluttaisiin.
Minä uskon, että ne jätetyt puolisotkin katsovat peiliin ja miettivät miksi? Mitä minä tein väärin? Mikä ei suhteessa toiminut? Ja itse koen jätettynä asian niin, että olisin ollut valmis käymään läpi vaikeitakin asioita ja eroamaan miehestäni, jos hän olisi ollut rehellinen ja nostanut kissan pöydälle, ja sanonut että homma ei toimi. Mutta yleensä pettämisessä käy niin, että vaikka oivalletaan, että suhde puolisoon ei toimi ja löytyy joku tyydyttävämpi suhde, ei uskalleta olla rehellisiä omalle puolisolle. Ero tulee sitten melkein puun takaa. Olisi reilua edes jotain kertoa, mutta yleensä asiaa ei käsitellä mitenkään. Hypätään vain toisen kelkkaan.
Ja "sadepisaroita metsäs": hienoa, että edes joitain helpottaa. Sillä on vaan monesti kova hinta: jätetyn mielenterveys voi olla ainakin hetken vaaka-laudalla, lapset elävät epävamuudessa ja kipuilevat muutoksessa, sululaisuus- ja ystävyyssuhteet ovat vaarassa (minulla kävi näin). Ja olen lukenut "Revitty sydän" teoksen. Pettäjälle voi jäädä syyllisyyden tunne(ei aina). En halua syyllistää, enkä kannata järkiavioliittoja, mutta haluaisin tuoda myös myös tämän näkökulman asiaan. Toivon että niin pettäjät ja petetyt löytävät uuden paremman elämän.
Ihan rehellisyyden nimissä... En miettisi "Mitä minä tein väärin? Mikä ei suhteess toiminut?", vaikka ero tulisi puun takaa. Ajattelisin vain, ettei kumppani rakastanut minua, siksi lähti. Miksi muutenkaan? Sitäpaitsi ero yllättää aina, vaikka siitä olisi puhunut pitkän aikaa. Ihan kuin ensilumi yllättää autoilijat joka vuosi.
Monet eroavat, koska puolison mielenterveys on ollut vaakalaudalla vuosikaudet liiton aikana. Ellei puoliso reagoi mihinkään ja kieltää mielenterveyden häiriöt, niin mikä siinä muu auttaa kuin ero. Lapset kipuilevat eritoten myös perheessä, jossa vanhempien suhde eikä toisen vanhemman mielenterveys ole ollenkaan kohdallaan. Esim. vanhemman masennus tarttuu hyvin helposti niin lapsiin kuin myös kumppaniin.
Hyvä näkökulma. Usein lapset oireilevat vasta eron jälkeen vanhempiensa liiton ja suhteen ristiriitaisuuksista, riidoista, mykkäkoulusta, tunnekylmyydestä jne. Keskellä vanhmepien "sotaa" on hyvin vaikea reagoida muutoin kuin vetäytymällä kuoreensa, sopeutumalla tilanteeseen. Useinkin lapset näyttelevät kilttiä. Eron jälkeen vanhemmat luulevat lapsen reagoivan eroon voimakkaasti, kun kiltistä tuleekin oikukas tms. Vanhempien pitäisi muistaa, ettei lapsi näytä tunteitaan kuin vasta turvalliseksi kokemassaan ilmapiirissä. Eronjälkeen ilmapiiristä tulee, ellei avoin, niin ainakin rutkasti avoimempi.
kyllä sä olet aivan ihanan tarinan sepittänyt itselles!!
Mut tosta on hyvä jatkaa... kerro vielä kuinka erinomainen olet, ja kuinka sinä ja toosasi olet pelastanut yhden kurjan sielun.
Onneks mun ei tartte selitellä itelleni tollasta!! HAHAHHAHAHAHAHHA!!!
Voi sua raukkaa!!
Teitä mahtuu 13 tusinaan. Säästä kyynisyytesi ja katruutesi noihin muihin ketjuihin ja anna täällä keskustella niiden, joilla riittää halua ja kykyä rakentavaan keskusteluun. Heille, jotka uskaltavat katsoa peiliin ja nähdä epäkohdat itsessään.
Kuinkas tämä mielletään jos mies monien sivusuhteiden jälkeen jääkin rehellisesti kotiin, ei enää valheessa elämiseen.
Käy läpi kaiken tekemänsä, aloittaa puhtaalta pöydältä vaimonsa kanssa ns. uuden suhteen, ei vanhaa kaivaten, vaan alusta.
Sanotaanko että kyllä se pettää uudelleen, kuten että kakkossuhteessa kunhan arki alkaa?
Eikö sitäkin voisi kunnioittaa että pari löytää toisensa uudelleen, niitäkin on vuosien saatossa nähty monia.
Maailmaan mahtuu kaikenlaisia tarinoita. Monet löytävät toisensa uudelleen. Monet eivät edes halua löytää, mutta syystä tai toisesta jatkavat parisuhteessa. Toisten valintoihin ei voi kovinkaan paljon vaikuttaa. Vieraiden ihmisten ei sitäkään vähää.
Jokainen suhde ja jokainen tarina on erilainen, mutta minä tunnistan itseni aloittajan kirjoituksesta. En hakenut suhdetta. En ajatellut avioliittoani sen tietoisemmin; elin arkeamme töineen, kaupassa käynteineen ja lastenharrastuskuvioineen. Olin kai ihan tyytyväinen vaikka en onnellinen. Olin kai tyytynyt siihen, koska en tiennyt muustakaan. Siksi en osannut kaivata muuta.
Sitten elämääni tuli työkaverini, joka oli juuri vaihtamassa työpaikkaa. Aloimme keskustella työasioista ja sitten muusta. Suhteemme syveni ja huomasin ajattelevani häntä todella paljon. Jossain vaiheessa aloimme puhua seksistä ja ajan kanssa suhteemme sitten eteni fyysiselle tasolle. Nainen erosi lähes heti. Sanoi, ettei kestänyt kaksoiselämää. Itse en uskaltanut. En kokenut olevani valmis niin pikaiseen ratkaisuun. Vaikka pelkäsin koko ajan, että nainen väsyy odottamaan minua.
Sitten kuin puolustuksena, lopetin meidän suhteen. Kävihän se ahdistus kotona ylivoimaiseksi, yrittää elää arkea vaikka rakastin toista todella paljon. En vaan kuitenkaan uskaltanut ottaa vastuuta elämästäni. Pelkäsin menettäväni läheiset välit lapsiini. Aivan puun takaa sanoin naiselle, että se on nyt tässä, jään kotiin.
Se oli ihan hirveää. Olin aivan rikki! Kävin terapiassa, sain tehd kaikkeni, etten olisi jatkuvasti yhteydessä tähän naiseen ja kysyisi, miten hän jaksaa. Etten kertoisi, miten paljon häntä rakastan. Kestin noin pari kuukautta, sitten sanoin hänelle, että haluan hänet elämääni, tällä kertaa pysyvästi. Hän ei tietenkään uskaltanut luottaa, mutta halusi yrittää. Itse en pystynyt pikaratkaisuun nytkään.
Nyt alan olla siinä pisteessä, että olen valmis sanomaan vaimolleni haluavani erota. En jaksa enää käyttää kaikkea energiaani siihen, että selviän olla erossa tästä naisesta. Edes yhtä yötä. Haluan elää hänen kansssaan. Minun on hyvä olla hänen kanssaan. Ajatuskin siitä, että nainen väsyisi ja lähtisi, on ylitsepääsemättömän vaikea. Haluan hänet. Pelottaa silti, miten vaimo reagoi. Miten lapset reagoivat? Nyt se on kuitenkin tehtävä, jotenkin...
Hienoa, että olet löytänyt elämääsi rakkauden ja onnen ja uskallat tehdä kipeitäkin ratkaisuja sen saavuttaaksesi.
Itse eronneena ja nyt ns. toisena naisena toivon, että oma kultani löytäisi itsestään voimia tuon samaisen päätöksen tekemiseen.
Nyt minun on kuitenkin jaksettava odottaa ja oltava onnellinen niistä hetkistä, jotka saamme viettää yhdessä.
Tsemppiä, kyllä se siitä! Jos vaimosi on fiksu, ja yhtään rakastaa sinua, hän päästää sinut menemään sovussa.
joo. helppoo kuin heinän teko. Sitten olette onnellisia ja katselette käsi kädessä auringonlaskua. Entinen vaimo käy pesemässä jalkojanne pehmeillä käsillään, jotta voisitte rentoutua toistenne seurassa.
Entiset lapset laulavat ikkunanne alla hyvää isänpäivää ja äitipuolen päivää. Kukkia kedolta noutaneena. Entinen vaimo on silittänyt lastenpäälle puhtaat vaatteen,
Grow up! Ja te myös, jotka olette tässä plussaa peukuttaneet. Live a little!
"Pelottaa silti, miten vaimo reagoi. Miten lapset reagoivat? Nyt se on kuitenkin tehtävä, jotenkin..."
Toi on vaikeinta. Lähdin kulissiksi ja lastenhoitajasuhteeksi vajonneesta seksittömästä ja läheisyydettömästä, jo pariin kertaan loppuneesta avioliitosta, kun tapasin naisen, jonka kanssa kemiat, ajatusmaailma ja lopulta parisuhdekin toimivat. Ex-vaimolle tuli yllätyksenä lähinnä se, että lopullinen ero tuli niin äkkiä. Olishan tuosta fiksumpi muuttanut erilleen jo aiemmin, vaan kun sitä yrittää elätellä viimeiseen asti toivoa, että jotain muuttuisi sittenkin, vaikka toinen on etääntynyt edelliset vuodet jo kuin kaksi jäälauttaa, jotka ajelehtivat kauemmas toisistaan.
Lapset olivat täysi kysymysmerkki, mutta lähdin, kun tiesin, etten muuta voi, etenkään tilaisuuden tultua ihan hopeatarjottimella. Kun totesin, että en katuisi, vaikka uusi suhde loppuisi alkuunsa, päätös oli sillä sekunnilla ihan selvä pyy. Kerroin exälle, että olen ihastunut ja tämä on nyt meidän osalta tässä. Perinteinen paskamyrskyhän siitä toki nousi exän suunnalta, mutta se nyt kuuluu asiaan. Nyt ollaan tämän uuden naisen kanssa oltu yksissä vuosia ja on vaimonikin nykyään. Lapsetkin ovat tottuneet uusiin kuvioihin.
En ole päivääkään katunut. Eroaminen ei joka hetki tuntunut hyvältä, mutta se oli elämäni paras päätös.
Ei vaan ymmärrä,että mikä siinä päätöksessä on niin vaikeaa jos kerran toista rakastaa.
Kaikenlaisia syitä eron pitkittämiseen kyllä keksitään.Kai ihminen tietää mitä haluaa.
Se, että tietää mitä haluaa, ei vielä ole sama kuin sen "ottaminen". Fiksu ja vastuuntuntoinen ihminen osaa ajatella, miten virheen jälkeen olisi asiat parasta hoitaa.
Niinpä, "jooeiehkä" ei ota huomioon sitä, ettei kysymys ole aina vain vaimon tai miehen luota lähtemisestä - vaan vaikka se kliseistä onkin: luopumisesta myös omien lapsiensa elämässä olemisesta 24/7. Vaikka olisi lapsien lähivanhempikin jatkossa, elämä tulee muuttumaan - puhumattakaan siitä, jos on etävanhempi.
Jokainen lapsiaan rakastava ihminen tietää sen, ettei lasten edelle mene mikään. Nyt joku voi "huudella", että jos noin on, miksi sitten vaihdetaan lennossa uuteen kumppaniin? Jos polku lasten äidin/isän kanssa on kuljettu loppuun, onko lasten etu sekään, että heillä on vanhempina kaksi toisiaan "etäisen kunnioittavasti" kohtelevaa aikuista? Onko se se parisuhteen malli, joka halutaan lapsille antaa?
Ihminen tietää, mitä haluaa - mutta ajatteleva ihminen tietää, ettei aina voi toimia kuin norsu posliinikaupassa ja kaataa kaikkea lähtiessään!
Kuinka moni, etenkään isä on ollut lasten kanssa 24/7? Ei ainakaan lasteni isä, ex-mieheni. Häntä ei kiinnostanut lapset pätkääkään koko liittomme aikana. Vasta erossa hän oli omasta mielestään ehdottomasti parempi lasten huoltaja kuin minä. Onneksi lapset olivat jo niin isoja, että saivat sanoa sanansa.
Lasten kanssa 24/7- olo tarkoittaa mukana olemista heidän elämässään joka päivä. Ikävää, jos itsellesi on käynyt noin - mutta otapa sinäkin huomioon, että sinun lapsiesi isä ei ole yhtä kuin kaikki isät.
Kukkia ja merta, syksyä ja sadetta...
Viikonloppu menee hitaasti, kun "rakas" on perheensä luona.
Kirjoitanpa satuja palstalle ja vastaan niihin itse....
Aivan ihana ketju kerrankin! Mitä nyt tuo yksi tuolla välissä. Lisää näitä.
En ole tavannut yhtäkään miestä joka tuommoisia naisellisia ajatuksia päästelee suustaan kuin tuo nimim. "ihan kamalaa", noin sanoo, vaan nainen. samoin kuin "ihanaa" on naisen suusta.
Hyi mikä tyyppi ite kirjoittaa ja vastaa.
Ikävissäänkö?????????
Sepä justiinsa. Kirjoittaa miehen suulla, moittii vaimoa ja ylistää kakkosta, eli itseään.
Aloitin "kakkosena", oltuani aiemmin vuosi toisen vaimo. Ihan tyytyväinen, mutta en vuosiin enää onnellinen. Erosimme, totesimme kasvaneemme erillemme. Nyt välimme ovat erittäin hyvät ja kaikista asioista sopiminen sujuu. Lapset vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta, mutta toki myönnän heidän käyneen läpi aikamoisen taipaleen.
Jonkin aikaa eron jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa juttu luisti. Tiesin hänen olevan naimisissa, enkä ajatellut sitä sen enempää, koska emme hakeneet suhdetta tai mitään. Joidenkin viikkojen jälkeen suhteemme syveni ja aloimme rakastua toisiimme. Hän kysyi multa, mitä meidän pitäisi tälle tehdä? Hän halusi jatkaa, katsoa mihin suhde vie.
Vajaa vuosi tästä, mies erosi vaimostaan. Sitä seuraavat kuukaudet, vajaa puoli vuotta, olivat todella raskaat. Vaikka tietää haluavansa erota, se tuntuu silti. Hän kävi asioita lävitse eksänsä kanssa ja me taas puhuimme paljon kaikesta, miksi siihen pisteeseen oli tultu. Toisistamme saimme voimaa ja toisaalta oltiin tosi onnellisia siitä, että vihdoin saimme olla rehellisesti yhdessä. Olin nähnyt miehen tuskan ja ristiriidat, ikävän ja huonon omatunnon - nyt me oltiin vapaita rakentamaan meidän elämää. Silloin en tajunnut, että rakensimme sitä koko ajan, jo ennen heidän eroaan, ja eroprosessin aikana. Ajattelin ja tunsin ennemminkin olevani tärkeän ja rakkaan ihmisen tukena hänen elämänsä pahimmassa kriisissä.
Ei käy siis kateeksi ei, se on ihan hiivatin rankkaa aikaa kaikille.
Uskon, että se on raastavaa ja vaikeaa, vaikka moni pettäjä ei sitä myönnäkkään. Tuossakin on kuitenkin kyse valinnasta. Pettäjä valitsee tuollaisen elämän, aivan kuten täällä usein mainitaan, että vaimojen pitäisi älytä laittaa pettäjä ulkoruokintaan, niin kyllähän se pettäjäkin voi lähteä jos asiat ei miellytä.
Toisaalta uskon, että pettäjä ei oikeasti ymmärrä minkälaista tuskaa mahdollisesti tuottaa puolisolleen, mikäli suhde paljastuu ja minkälaista ilmapiiriä hän perheelleen luo, olemalla kireä ja äreä kotona, salaillessaan asiaa. Sitä ei vaan näe toisen pahoinvointia omalta pahalta ololtaan. Harva varmasti kuitenkaan oikeasti haluaa tuottaa tuskaa sille puolisolleen tai perheelleen. Harvalle varmasti on täysin samantekevää puolison hyvinvointi kuitenkaan, useinhan on kuitenkin kyse yhteisten lasten toisesta vanhemmasta, mikäli lapsia on. Kukaan varmaankaan ei halua lapsensa kärsivän siitä, että äiti tai isä on surullinen kaiken aikaa.
En hyväksy salasuhteilua ja puolisolta salailua, mutta näen myös asian toisen puolen.
"Kotilot" : Vaikka en hyväksy sivusuhteita, vaikuttaa että te olette tehneet asiat kypsästi.
Mies kävi eron läpi exänsä kanssa, eikä vaan yksin salaillen tai pelkästään uuteen kumppaniin tukeutuen.
Minulla ei ollut samanlaista onnea. Mies oli ilmeisesti salaa käynyt läpi psykogillakin eroaan ainakin puoli vuotta ennen kuin räväytti kaiken päin naamaani. Pian hän muutti sitten uuden naisensa luo.
Ja minustakin pettämisessä on kyse valinnasta. Pettäjä valitsee itse joka kerta tuon toisen, jonka luo menee pettämään.Siltä se petettynä tuntuu. Moni pettäjä ei varmaan sitä tehdessään ymmärrä.
Minullakin olisi ollut mahdollisuus pettää, mutta ajattelin, että en voi loukata toista niin paljon, enkä tulisi toimeen itseni kanssa, jos pettäisin. Ja tarkoitan tässä oikeaa suhdetta, en kännipäistä pussailua jonkun baarituttavuuden kanssa. Olin todella ihastunut siihen tyyppiin. En moralisoi, silloin vain ei ollut sellainen aika että olisin lähtenyt pettämään. Kukin taaplaa tyylillään.
Naurettavaa säälitellä "miesparkaa", joka "joutuu" riutumaan erossa. Joka velvollisuudentunnosta on omien lastensa kanssa ja samasta syystä panee vaimoaan (haha). Erään opiskelukaverini mies lähti avioliitosta siten, että muutti pois yhteisestä kodista juhlapyhinä kun vaimo oli lasten kanssa sukulaisissa. Ja muutti tietenkin heti uuden naisensa luokse. Vaimo kertoi, että ihmeellistä kyllä, seksi oli hyvää loppuun asti. Tosin uudelle naiselle tuskin kerrottiin mistään seksistä vaimon kanssa . :D Suhteen lopettamisessa miehet ovat todella huonoja. Yleensä karataan toisen syliin suoraan. Harvassa on mies joka ensin aloittaa yksin oman elämänsä ja vasta sitten alkaa uusiin suhteisiin. On täysin raukkamaista toimintaa norkoilla kahden suhteen välissä ja kerätä sitä rohkeutta (ja rahaa ja suunnitella asioitaan)lähteä. Jos kerran pystyy toiseen suhteeseen, niin pitää pystyä olemaan rehellinen.
Minä en kyllä pystyisi arvostamaan miestä, joka "karkaa" avioliitostaan. Vaikka ryhtyy suhteeseen toisen kanssa, pitää pystyä selvittämään asiat kotona, ja hoitamaan ero edes jotakuinkin hyvin. Uskottomuus ei ole tapa hoitaa eroa, mutta se ei ole myöskään syy, se on seuraus.
Moni täällä palstalla tuntuu olevan sitä mieltä, että tosissaan rakastuessaan toiseen mies toimii juuri niin, että häipyy samantien ja viis veisaa siitä, mitämuut ajattelevat. Mminä en kyllä sellaista miestä arvostaisi.
Harva nainen siinä tilanteessa pystyy keskustelemaan asiallisesti ja olemaan fiksu kun mies haluaa erota. Mukaan vedetään niin sukulaiset, lapset ja ystävät asiaan sotkeutumaan. Ymmärrän hyvin näitä miehiä, koska eivät halua mitään riehumista, jatkuvaa asioiden vatvomista ja jauhamista, joka on taas naisille niin tyypillistä kriisitilanteissa. Monet (miehet etenkin) ilmaisevat itseään tekojen kautta, kun tunteista puhuminen on vaikeaa.
Kahden ihmiset asioiden selvittämiseen vaaditaan kaksi.
Jep jep. Siinäpä syy salailla eroajatuksia ja sitten karata. Tiedän useamman naisen, jotka pystyivät keskustelemaan asioista järkevästi. Ja todellakin teot puhuvat puolestaan, jos karkaa niin osoittaa millainen selkäranka mieheltä löytyy.
En voi kuin ihmitellä, mitä aikuinen mies valittaa. Pitäisi olle sen verran miestä, että
kertoisi vaimolleen miten asiat ovat ja toimia sen mukaisesti. Miksi tuhlaat aikaasi ihmisen kanssa, joka ei enää merkitse sinulle mitään, kun voisit elää sen parhaimman vaihtoehdon kanssa? Tämä on väärin vaimoasikin kohtaan, koska tuskin hän ihan yksin on syypää tapahtuneeseen. Kirjoitaamasi perustella sinä olet se, joka on aviorikoksen tehnyt, joten eihän vaimollasi voi olla mitään käsitystä tarinoista, joita sepittelet. Yleensä sinunlaisesi tarinatintit jäävät kiinni jossain vaiheessa ja silloin erosta tulee ruma. Paljon parempi, vaikkakin sekin kurja tapa, olisi kertoa rehellisesti vaimolle missä mennään ja erota siististi. Jutustasi tulee vähän sellainen tunne, että selittelet vaimosi huonoksi ja pahaksi, parantaaksesi omaatuntoasi, koska sinähän se olet petoksen tehnyt. Ja tilanne pahenee päivä päivältä....