Evoluutiosta

Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä ja geneettistä kertymää biologisessa jatkumossa tähän päivään asti. Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio.

Cambrian meressä uiskentelevalla ameban evoluutioteorian mukaisesti RNA/DNA rihman pituus on siis jokseenkin varmasti lisääntynyt merkittävästi tämän päivän sinivalaaseen tai vaikkapa sequijan RNA/DNA saakka huomioituna n. 500 - 600 milj. vuodella. Onko siis olemassa jonkinlainen entsyymikokoelma hoitamassa liian pitkiksi kasvavaa RNA/DNA rihmaa saksimalla aika ajoin randomilla liikoja pituuksia pois, muutoinhan
RNA/DNA rihman pituus kasvaisi tuhansiin tai miljooniin kilometreihin.

Jos ihmisen DNA on n. kaksi metriä ja se kummallisesti laskostettuna mahtuu mikroskooppisen pieneen soluun, niin kuin isoja solut pitäisi olla niin että mahtuu n.600 milj. vuoden geenikertymä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna Haeckelin piirroksilla sikiö kuvaukset ehkä saavat jonkinlaisen tieteellisen statuksen.

Seksistä ja allergiasta, milloin oliot alkoivat harrastamaan seksiä ja minkälaisen evoluutioteorian mukaisesta prosessista vähitellen kehittyi tarvittavat välineet tempun tehtäväksi. Klassinen kysymys: kumpi oli ensin, muna vai kana, allergia vai seksi? Uroksen sperma on vierasta naaraalle ja hylkimisreaktio tapahtuu välittömästi pariutumisen yhteydessä, jolloinka hedelmöitymistä ei siis tapahdu, koska sperma on desinfioitu autoimmuunivasteessa. Toisaalta, jos immuniteetti ei ole kehittynyt, niin kaikenlaiset tautiset mikrobit hoitaisivat oliot tuonpuoleiseen.

Koko systeemi heti pitää olla valmiina toimiakseen. Voisi väittää näitten kehittyneet saman aikaisesti, mutta se pysähtyy alkuunsa, koska jälkeläisiä ei synny, joilla ehkä olisi paremmat onnistumisen mahdollisuus.

Milloin evoluutioteorian ketjussa jotkut organismin komponentit alkoivat jakautumaan sukusoluiksi, siis puolittumaan. Ihmisellä on 46 kromosomia, miten evoluutioteoria päätyi jakamaan sukusolujen kromosomit kahtia täsmälleen. Muuten evoluutioteoria karkaa lapasesta, siis 46 * 2 = 92 * 2 = 184 * 2 = 368 * 2 = 736 * 2 = 1472 etc. viisi sukupolvea ja kromosomeissa piisaa.

Näyttäisi Goddidit olevan ylivoimainen verrattuna evoluutioteorian, tai paremminkin evoluutiospekulaation kuin teoria:)
202769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 202

Vanhimmat

Miksi RNA/DNA ketjun pitäisi mutatoituessa kasvaa pituutta?
Systeemit voivat kehittyä hitaasti.
Kromosomien kahtiajakautumisen mekanismissa ei liene mitään salaperäistä.

Miksi jumalasi on tappanut 99,9 % kaikista lajeista sukupuuttoon kehiyttäessään ihmistä omaksi kuvakseen?

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle. Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa.

    Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon. Sedimenttikivilajeissa on dokumentoitunut ennen vedenpaisumusta edeltäneen maailman biotooppi tyypit, faunat sekä botaniikat.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    ”Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa.”

    No voi hyvänen aika! Sukusolut syntyvät solunjakautumisessa (meioosi), niinpä niillä on kromosomit fifti-fifti. Olihan aika kummallista, jos joissakin sukusoluissa olisi esim. 10 % kromosomeista (ja geeneistä) ja joissakin toisissa sitten 90 %. Eihän se silloin toimisi…
    Eipä evoluutioteoria tämän takia ole missään ongelmissa, päinvastoin…

    Muuten, 0,3 ½ + 7 ¾ = 8,1 – tässä on kai nyt jokin virhe?!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Darwinin veljenpoika kirjoitti:

    Niin, kysymyshän on justiinsa siitä miksi kromosomit yleensä ottaen jokseenkin aina fifti-fifti. Mutaatiot kromosomeissa johtavat jokseenkin aina vaikeuksiin.

    "jos joissakin sukusoluissa olisi esim. 10 % kromosomeista (ja geeneistä) ja joissakin toisissa sitten 90 %. Eihän se silloin toimisi…"

    .. olet aivan oikeassa, evoluutioteoria ei toimi.

    " 0,3 ½ + 7 ¾ = 8,1 – tässä on kai nyt jokin virhe"

    vastaa evoluutioteoriaa käytännössä.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle. Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa.

    Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon. Sedimenttikivilajeissa on dokumentoitunut ennen vedenpaisumusta edeltäneen maailman biotooppi tyypit, faunat sekä botaniikat.

    Uskot siis 6000 vuotta vanhaan maailmaan? Miksi ihmeessä sitten puhut Kambrin räjähdyksestä. Siitä on viitisensataa miljoonaa vuotta.
    Jos eliöt hautautuivat vedenpaisumuksessa, niin miten ne joutuivat sedimentteihin niin, että nisäkkäitä ei löydy ikinä pre-Kambrisista kerroksista. Triboliitit hautautuivat omiin kerroksiinsa ja maaeläimet omiinsa. Miksi vielä kerroksien radioaktiiviset aineet sekottuivat juuri siten, että tiettyjä eliölajeja sisältyävät kerrokset näyttävät vanhemmilta. Kaikki juuri kuten evoluutioteoria antaa olettaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle. Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa.

    Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon. Sedimenttikivilajeissa on dokumentoitunut ennen vedenpaisumusta edeltäneen maailman biotooppi tyypit, faunat sekä botaniikat.

    "Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle."

    Mikrobit ovat nykyisiä eliöitä ja niillä on ollut ihan yhtä pitkä kehittymisaika kuin kuin sinivalaalla kambrikauden eliöistä.

    Eliöt eivät ole verrannollisia tietokoneohjelmiin.

    "Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa."

    Evoluutioteoria ei ole ongelmissa tuon takia. Se, että sinä keksitä hölynpölyä, ei ole ongelma evoluutioteorialle.

    "Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon."

    Mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei ole ollut. Lopeta mytologiaan vetoaminen tiedepalstalla. Tulvat eivät jaottele eläimiä evoluutiota kuvaavaksi järjestelmäksi sedimentteihin.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    Niin, kysymyshän on justiinsa siitä miksi kromosomit yleensä ottaen jokseenkin aina fifti-fifti. Mutaatiot kromosomeissa johtavat jokseenkin aina vaikeuksiin.

    "jos joissakin sukusoluissa olisi esim. 10 % kromosomeista (ja geeneistä) ja joissakin toisissa sitten 90 %. Eihän se silloin toimisi…"

    .. olet aivan oikeassa, evoluutioteoria ei toimi.

    " 0,3 ½ + 7 ¾ = 8,1 – tässä on kai nyt jokin virhe"

    vastaa evoluutioteoriaa käytännössä.

    "Niin, kysymyshän on justiinsa siitä miksi kromosomit yleensä ottaen jokseenkin aina fifti-fifti. Mutaatiot kromosomeissa johtavat jokseenkin aina vaikeuksiin."

    Jospa nyt selvittäisit itsellesi, miten meioosi toimii. Siinä ei ole mitään kummallista.

    ".. olet aivan oikeassa, evoluutioteoria ei toimi."

    Väärin. Sinä et ole osoittanut mitään muuta kuin tietämättömyytesi.

    "vastaa evoluutioteoriaa käytännössä. "

    Ei vastaa. Tutustu siihen meioosiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle."

    Mikrobit ovat nykyisiä eliöitä ja niillä on ollut ihan yhtä pitkä kehittymisaika kuin kuin sinivalaalla kambrikauden eliöistä.

    Eliöt eivät ole verrannollisia tietokoneohjelmiin.

    "Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa."

    Evoluutioteoria ei ole ongelmissa tuon takia. Se, että sinä keksitä hölynpölyä, ei ole ongelma evoluutioteorialle.

    "Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon."

    Mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei ole ollut. Lopeta mytologiaan vetoaminen tiedepalstalla. Tulvat eivät jaottele eläimiä evoluutiota kuvaavaksi järjestelmäksi sedimentteihin.

    "Mikrobit ovat nykyisiä eliöitä ja niillä on ollut ihan yhtä pitkä kehittymisaika kuin kuin sinivalaalla kambrikauden eliöistä."

    Kysymyshän ei ollu niinkään mikrobista vaan sinivalaasta. Jos sinivalas on kehittynyt mikrobista, niin sinivalaan perimässä on kaikki kehityslinjat tallella mikrobista sinivalaaseen.

    "Eliöt eivät ole verrannollisia tietokoneohjelmiin."

    Jossain määrin on, se mikä sopii DVDlle ei sovi lerpulle, siis mikrobin perimään ei mahdu sinivalaan rakennusohjeet koon lisääntymättä. Jokainen harppa "eteenpäin" kohti sinivalasta tallentuu perimään, siis sinivalaan koko kehityshistoria.

    "Evoluutioteoria ei ole ongelmissa tuon takia. Se, että sinä keksitä hölynpölyä, ei ole ongelma evoluutioteorialle. "

    Evoluutioteorialla oli onnea päästä valmiille, siihen ei tarvittu evoluutiota.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Niin, kysymyshän on justiinsa siitä miksi kromosomit yleensä ottaen jokseenkin aina fifti-fifti. Mutaatiot kromosomeissa johtavat jokseenkin aina vaikeuksiin."

    Jospa nyt selvittäisit itsellesi, miten meioosi toimii. Siinä ei ole mitään kummallista.

    ".. olet aivan oikeassa, evoluutioteoria ei toimi."

    Väärin. Sinä et ole osoittanut mitään muuta kuin tietämättömyytesi.

    "vastaa evoluutioteoriaa käytännössä. "

    Ei vastaa. Tutustu siihen meioosiin.

    En ole kiistänyt mitenkään biologiaa, termi evoluutio on aivan eri asia kuin evoluutioteoria. Evoluutio on vain valjastettu vetämään evoluutioteorian nimellä kulkevaa taikauskoa, tapaus drosophila.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Meioosi

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    En ole kiistänyt mitenkään biologiaa, termi evoluutio on aivan eri asia kuin evoluutioteoria. Evoluutio on vain valjastettu vetämään evoluutioteorian nimellä kulkevaa taikauskoa, tapaus drosophila.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Meioosi

    "termi evoluutio on aivan eri asia kuin evoluutioteoria."

    Tiedän. Evoluutio on luonnon prosessi, joka on fakta ja evoluutioteoria on tieteellinen teoria, joka kuvaa tuota prosessia ja siihe liittyviä asioita. Ne kuvaukset kyllä toimivat pääosiltaan oikein hyvin vaikka tarkemmat yksityiskohdat voivatkin olla epäselviä. Edelleset höpötyksesi eivät muuta sitä mihinkään.

    "Evoluutio on vain valjastettu vetämään evoluutioteorian nimellä kulkevaa taikauskoa, tapaus drosophila."

    Oliko sinulla jotain perustelujakin vai tyydytkö pelkkään tyhjänpäiväiseen höpötykseen?

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Mikrobit ovat nykyisiä eliöitä ja niillä on ollut ihan yhtä pitkä kehittymisaika kuin kuin sinivalaalla kambrikauden eliöistä."

    Kysymyshän ei ollu niinkään mikrobista vaan sinivalaasta. Jos sinivalas on kehittynyt mikrobista, niin sinivalaan perimässä on kaikki kehityslinjat tallella mikrobista sinivalaaseen.

    "Eliöt eivät ole verrannollisia tietokoneohjelmiin."

    Jossain määrin on, se mikä sopii DVDlle ei sovi lerpulle, siis mikrobin perimään ei mahdu sinivalaan rakennusohjeet koon lisääntymättä. Jokainen harppa "eteenpäin" kohti sinivalasta tallentuu perimään, siis sinivalaan koko kehityshistoria.

    "Evoluutioteoria ei ole ongelmissa tuon takia. Se, että sinä keksitä hölynpölyä, ei ole ongelma evoluutioteorialle. "

    Evoluutioteorialla oli onnea päästä valmiille, siihen ei tarvittu evoluutiota.

    "Kysymyshän ei ollu niinkään mikrobista vaan sinivalaasta."

    Sinä kyllä kirjoitit mikrobista.

    "Jos sinivalas on kehittynyt mikrobista, niin sinivalaan perimässä on kaikki kehityslinjat tallella mikrobista sinivalaaseen."

    Ei ole.

    "Jossain määrin on, se mikä sopii DVDlle ei sovi lerpulle, siis mikrobin perimään ei mahdu sinivalaan rakennusohjeet koon lisääntymättä. "

    Ne eivät ole verrannollisia. Monet mikrobit (kunnasta protista) ovat solukooltaan suurempia kuin monet eläinten solut. Mikrobeilla voi olla jopa enemmän emäspareja, joten koko tyhjästä keksimäsi selittely kaatuu havaintoihin todellisuudesta.

    "Evoluutioteorialla oli onnea päästä valmiille, siihen ei tarvittu evoluutiota."

    Tuossa lauseessasi ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "termi evoluutio on aivan eri asia kuin evoluutioteoria."

    Tiedän. Evoluutio on luonnon prosessi, joka on fakta ja evoluutioteoria on tieteellinen teoria, joka kuvaa tuota prosessia ja siihe liittyviä asioita. Ne kuvaukset kyllä toimivat pääosiltaan oikein hyvin vaikka tarkemmat yksityiskohdat voivatkin olla epäselviä. Edelleset höpötyksesi eivät muuta sitä mihinkään.

    "Evoluutio on vain valjastettu vetämään evoluutioteorian nimellä kulkevaa taikauskoa, tapaus drosophila."

    Oliko sinulla jotain perustelujakin vai tyydytkö pelkkään tyhjänpäiväiseen höpötykseen?

    "Tiedän. Evoluutio on luonnon prosessi, joka on fakta.."

    Olen samaa mieltä, evoluutio on fakta. Mutta silläkin on rajansa, rajan ylitystä sanotaan evoluutioteoriaksi. Ahvenesta ei kehity mammuttipetäjä, vaikka olisi 100mrd. vuotta aikaa, eikä ruusupuskasta kamelia. Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen.

    "Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen. "

    Miksi tarvitaan mitään luonnon ulkopuolista "luojaa" oli se sitten joku oletettu Jumala tai vaikka "sattuma"?

    Entäs jos aine itsessään on potentiaalisesti tarpeeksi fiksua ja tajuista kehittääkseen itsestään erilaisia muotoja erilaisissa olosuhteissa varsinkin kun Newtonin ylisimppeli malli aineen olemuksesta on jo todistettu puutteelliseksi jo viime vuosisadan alkupuolella?

    Minä en usko kreationistien enkä darwinistien malliin. Näennäistieteellinen maailmankatsomus yrittää todistaa että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa (eikä olekaan muuta kuin mahdollisuutena) eikä elämällä ole tarkoitusta ja toisaalta taas uskonnollinen fundamentalismi kannattaa sokeaa uskoa "Jumalaan".

    Sekä darwismilla että kreationismilla on poliittiset motiivit taustalla - nimittäin taloudellisen oligarkian valtapyrkimykset. Sekä uskonto että "tieteellinen maailmankuva" ovat välineitä massojen hallitsemiseen.

    Rockefeller kriminaalit rahoittavat sekä institutionaalista tiedettä että uskontoa. Sieltä ne maailmankuvasodankäynnin arkkitehdit löytyvät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_10076203 kirjoitti:

    ""Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen. "

    Miksi tarvitaan mitään luonnon ulkopuolista "luojaa" oli se sitten joku oletettu Jumala tai vaikka "sattuma"? "

    Niin, materiassa itsessään ei luo elämää, Hän, Jumala luo elämää, ei evoluutioteoria joka on vain painolasti biologiassa jarruna tiedettä kehittymästä kunniaksi Jumalalle. Luomakunta on viides evankeliumi ja todistaa Jumalan kunniaa luonnossa.

    Usko Jumalaan ei missään nimessä ole sokeaa kun tarkastaa objektiivisesti luomakuntaa.

    Kaikki mitä ihminen toimii on politiikkaa laajemmassa merkityksessä. Tapaus Piltdown ihminen ja Nebraskan ihminen jotka olivat kumoamaton todistettu jenkkilässä siinä suuressa käräjillä 1920 luvulla jossa linja koulupolitiikassa myöhemmin toteutettu. Todettakoon tässä Nebraskan ihmisen todiste oli vain yksi sian poskihammas, ei muuta. Piltdownin ihminen oli viilalla ja fosforihapolla käsitelty apinan ja ihmisen luitten risteytys. USAn ja kaikkien muittenkin koululaitoksien poliittinen tuki evoluutioteorialle on jokseenkin kummallinen, sokea tieteellinen taikausko. Evoluutioteoria on aikansa elänyt oppi joka joutaisi johonkin museoon.

    "
    Rockefeller kriminaalit rahoittavat sekä institutionaalista tiedettä että uskontoa. Sieltä ne maailmankuvasodankäynnin arkkitehdit löytyvät"

    Jaa'a, foliohatuilla vaan on kysyntää.

    Ja gravitaatiota sanotaan gravitaatioteoriaksi.
    Päivi Räsänenkin munasi itsensä kertomalla evoluution olevan -vain- teoriaa. Pitäisi siinä asemassa olevan ihmisen ymmärtää, mitä tieteessä tarkoitetaan teorialla. Vai onko kyseessä uskiksille pakollinen liturgia?

    Jos kaivat sata vuotta vanhoja väärennöksiä, niin voit kai kertoa myös kressujen museosta, jossa tänä päivänä väitetään dinojen ja ihmisten eläneen samaan aikaan.
    Paleontologian todistusaineisto on nykyään varsin murskaava mikrobiologiasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    älä höpötä kirjoitti:

    "Ja gravitaatiota sanotaan gravitaatioteoriaksi.
    Päivi Räsänenkin munasi itsensä kertomalla evoluution olevan -vain- teoriaa. Pitäisi siinä asemassa olevan ihmisen ymmärtää, mitä tieteessä tarkoitetaan teorialla. Vai onko kyseessä uskiksille pakollinen liturgia? "

    Niin, gravitaatioteoria, suhteellisuusteoria, etc. ovat faktoja, evoluutioteoria on parhaimmillaankin vain spekulaatio. Päivi Räsänen ei ollu ainoa joka noin suurpiirteisesti toimitti asiansa.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Tiedän. Evoluutio on luonnon prosessi, joka on fakta.."

    Olen samaa mieltä, evoluutio on fakta. Mutta silläkin on rajansa, rajan ylitystä sanotaan evoluutioteoriaksi. Ahvenesta ei kehity mammuttipetäjä, vaikka olisi 100mrd. vuotta aikaa, eikä ruusupuskasta kamelia. Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen.

    "Mutta silläkin on rajansa, rajan ylitystä sanotaan evoluutioteoriaksi. Ahvenesta ei kehity mammuttipetäjä, vaikka olisi 100mrd. vuotta aikaa, eikä ruusupuskasta kamelia."

    Ei tietenkään kehity, koska ne ovat aivan eri linjaa. Toinen kuuluu eläinkuntaan ja toinen kasvikuntaan. Eikä evoluutioteoriassa muutenkaan väitetä, että nykyisistä eliöistä kehittyisi toisia nykyisiä eliöitä.

    Sinä et siis edellä puhu evoluutioteoriasta vaan itse luomastasi evoluutiosadusta.

    "Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen. "

    Jospa lopettaisit höpötyksen siitä mytologiastasi ja ottaisit asioista selvää, joista yrität kirjoittaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen. "

    Miksi tarvitaan mitään luonnon ulkopuolista "luojaa" oli se sitten joku oletettu Jumala tai vaikka "sattuma"?

    Entäs jos aine itsessään on potentiaalisesti tarpeeksi fiksua ja tajuista kehittääkseen itsestään erilaisia muotoja erilaisissa olosuhteissa varsinkin kun Newtonin ylisimppeli malli aineen olemuksesta on jo todistettu puutteelliseksi jo viime vuosisadan alkupuolella?

    Minä en usko kreationistien enkä darwinistien malliin. Näennäistieteellinen maailmankatsomus yrittää todistaa että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa (eikä olekaan muuta kuin mahdollisuutena) eikä elämällä ole tarkoitusta ja toisaalta taas uskonnollinen fundamentalismi kannattaa sokeaa uskoa "Jumalaan".

    Sekä darwismilla että kreationismilla on poliittiset motiivit taustalla - nimittäin taloudellisen oligarkian valtapyrkimykset. Sekä uskonto että "tieteellinen maailmankuva" ovat välineitä massojen hallitsemiseen.

    Rockefeller kriminaalit rahoittavat sekä institutionaalista tiedettä että uskontoa. Sieltä ne maailmankuvasodankäynnin arkkitehdit löytyvät.

    "Miksi tarvitaan mitään luonnon ulkopuolista "luojaa" oli se sitten joku oletettu Jumala tai vaikka "sattuma"? "

    Jospa keskittyisit palstan aiheeseen vainoharhaisten kuvitelmiesi sijaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    ""Jumala on kertakaikkiaan nerokkaasti luonut perimän joka lajille, sen mekanismin ja sen lähes rajattoman muuntelun, tapaus ihminen. "

    Miksi tarvitaan mitään luonnon ulkopuolista "luojaa" oli se sitten joku oletettu Jumala tai vaikka "sattuma"? "

    Niin, materiassa itsessään ei luo elämää, Hän, Jumala luo elämää, ei evoluutioteoria joka on vain painolasti biologiassa jarruna tiedettä kehittymästä kunniaksi Jumalalle. Luomakunta on viides evankeliumi ja todistaa Jumalan kunniaa luonnossa.

    Usko Jumalaan ei missään nimessä ole sokeaa kun tarkastaa objektiivisesti luomakuntaa.

    Kaikki mitä ihminen toimii on politiikkaa laajemmassa merkityksessä. Tapaus Piltdown ihminen ja Nebraskan ihminen jotka olivat kumoamaton todistettu jenkkilässä siinä suuressa käräjillä 1920 luvulla jossa linja koulupolitiikassa myöhemmin toteutettu. Todettakoon tässä Nebraskan ihmisen todiste oli vain yksi sian poskihammas, ei muuta. Piltdownin ihminen oli viilalla ja fosforihapolla käsitelty apinan ja ihmisen luitten risteytys. USAn ja kaikkien muittenkin koululaitoksien poliittinen tuki evoluutioteorialle on jokseenkin kummallinen, sokea tieteellinen taikausko. Evoluutioteoria on aikansa elänyt oppi joka joutaisi johonkin museoon.

    "
    Rockefeller kriminaalit rahoittavat sekä institutionaalista tiedettä että uskontoa. Sieltä ne maailmankuvasodankäynnin arkkitehdit löytyvät"

    Jaa'a, foliohatuilla vaan on kysyntää.

    "Niin, materiassa itsessään ei luo elämää, Hän, Jumala luo elämää, ei evoluutioteoria joka on vain painolasti biologiassa jarruna tiedettä kehittymästä kunniaksi Jumalalle."

    Nythän sekin tuli selville, miksi yrität puhua tiedettä vastaan, tosin erittäin pahasti siinä epäonnistuen. Sinulle totuuden selvittämistä tärkeämpää on hännystellä mielikuvituskaveriasi. Tieteessä pyritään objektiivisuuteen, ei kaltaistesi auktoriteettiuskoon ja -palvontaan.

    " Evoluutioteoria on aikansa elänyt oppi joka joutaisi johonkin museoon."

    Kaksi väärennöstä miljoonien todisteiden joukossa ei ole kovin hyvä peruste hylätä jotain teoriaa. Ne lukemattomat oikeat todisteet eivät muutu vääriksi vaikka parin sadan vuoden aikana olisi ollutkin muutamia väärennöksiä. Lisäksi sosiaalidarwinismi ei ole koskaan ollut osa tieteellistä evoluutioteoriaa.

    "Usko Jumalaan ei missään nimessä ole sokeaa kun tarkastaa objektiivisesti luomakuntaa."

    Jospa keskittyisit todellsiuuteen mytologiasi sijaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Ja gravitaatiota sanotaan gravitaatioteoriaksi.
    Päivi Räsänenkin munasi itsensä kertomalla evoluution olevan -vain- teoriaa. Pitäisi siinä asemassa olevan ihmisen ymmärtää, mitä tieteessä tarkoitetaan teorialla. Vai onko kyseessä uskiksille pakollinen liturgia? "

    Niin, gravitaatioteoria, suhteellisuusteoria, etc. ovat faktoja, evoluutioteoria on parhaimmillaankin vain spekulaatio. Päivi Räsänen ei ollu ainoa joka noin suurpiirteisesti toimitti asiansa.

    "Niin, gravitaatioteoria, suhteellisuusteoria, etc. ovat faktoja"

    Eivät ole. Ne ovat tieteellisiä teorioita.

    "evoluutioteoria on parhaimmillaankin vain spekulaatio."

    Ei ole, se on tieteellinen teoria.

    Olisiko sinulla jotain oikeita argumentteja tyhjänpäiväisen jankutuksen sijaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    khgikgiogk kirjoitti:

    Jos kaivat sata vuotta vanhoja väärennöksiä, niin voit kai kertoa myös kressujen museosta, jossa tänä päivänä väitetään dinojen ja ihmisten eläneen samaan aikaan.
    Paleontologian todistusaineisto on nykyään varsin murskaava mikrobiologiasta puhumattakaan.

    "Jos kaivat sata vuotta vanhoja väärennöksiä, niin voit kai kertoa myös kressujen museosta, jossa tänä päivänä väitetään dinojen ja ihmisten eläneen samaan aikaan."

    Niin, eivät ne väärennyksiä ole, aitoja ovat. Ennen tuhotulvaa eläneitten ihmisten artefakteja on löytynyt jotka kyseenalaistavat evoluutioteorian, eikä se tunnu hyvältä, jotenka ne ovat kätevintä väittää väärennöksiksi.

    Mihinkään muuhun ei ole tuhlattu niin paljon veronmaksajien rahoja ja niin pitkän aikaa kuin on evoteorian pönkittämiseksi. Lähes jokainen opinahjo on valjastettu vetämään kivikuormalla lastattua evoluutioteoria rekeä kesäkelillä ja saa satojamiljoonia$ tukea.

    Onneksi on olemassa yliopistoja jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ovat vastaan evotaikauskoa. Keskiajalla kirkko tuki Ptolemaios maailmankuvaa, maailma on litteä ja muuta taikauskoa. Bruno epäili ääneen ja pääsi lähelle nuotion keskipisteeseen. Tämän päivän ptolemaiokset kehittäneet ovat kokoelma evoluutioteorioita. Ja kyllä, olen käynyt kreationisti sivuilla tutkimusmatkalla ja olen monista asioista samaa mieltä, ja monesta en.

    "Niin, eivät ne väärennyksiä ole, aitoja ovat."

    Mitkä ovat? Muovista tehdyt mallit eivät ole aitoja.

    "Ennen tuhotulvaa eläneitten ihmisten artefakteja on löytynyt jotka kyseenalaistavat evoluutioteorian, eikä se tunnu hyvältä, jotenka ne ovat kätevintä väittää väärennöksiksi. "

    Mitään tuhotulvaa ei ylipäätään ole ollut. Tämä on tiedepalsta, ei mytologiapalsta.

    "Mihinkään muuhun ei ole tuhlattu niin paljon veronmaksajien rahoja ja niin pitkän aikaa kuin on evoteorian pönkittämiseksi. "

    Sotateollisuus, avaruustutkinta jne. jne. Sinä kirjoitat täyttä huuhaata. Tieteeseen laitetaan rahaa, koska pidemmällä tähtäimellä siitä on hyötyä. Jos tieteeseen panostus jätetään, on kohtalona kilpailun jalkoihin jääminen. Sen voit kyllä huomata maista, joissa tieteeseen ei panosteta. Sellaisia ovat mm. lähi-idän teokratiat. Siinäpä sinulle Jumalan kunniaksi kehittymistä.

    "Onneksi on olemassa yliopistoja jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ovat vastaan evotaikauskoa."

    Niinpä niin ja kuinka hyvin ne ovat pärjänneet kilpailussa?

    "Ja kyllä, olen käynyt kreationisti sivuilla tutkimusmatkalla ja olen monista asioista samaa mieltä, ja monesta en. "

    Sinun kannattaisi hankkia parempia lähteitä, jos aiot tämän palstan aiheesta keskustella.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Niin, materiassa itsessään ei luo elämää, Hän, Jumala luo elämää, ei evoluutioteoria joka on vain painolasti biologiassa jarruna tiedettä kehittymästä kunniaksi Jumalalle."

    Nythän sekin tuli selville, miksi yrität puhua tiedettä vastaan, tosin erittäin pahasti siinä epäonnistuen. Sinulle totuuden selvittämistä tärkeämpää on hännystellä mielikuvituskaveriasi. Tieteessä pyritään objektiivisuuteen, ei kaltaistesi auktoriteettiuskoon ja -palvontaan.

    " Evoluutioteoria on aikansa elänyt oppi joka joutaisi johonkin museoon."

    Kaksi väärennöstä miljoonien todisteiden joukossa ei ole kovin hyvä peruste hylätä jotain teoriaa. Ne lukemattomat oikeat todisteet eivät muutu vääriksi vaikka parin sadan vuoden aikana olisi ollutkin muutamia väärennöksiä. Lisäksi sosiaalidarwinismi ei ole koskaan ollut osa tieteellistä evoluutioteoriaa.

    "Usko Jumalaan ei missään nimessä ole sokeaa kun tarkastaa objektiivisesti luomakuntaa."

    Jospa keskittyisit todellsiuuteen mytologiasi sijaan.

    "Ne lukemattomat oikeat todisteet eivät muutu vääriksi vaikka parin sadan vuoden aikana olisi ollutkin muutamia väärennöksiä. Lisäksi sosiaalidarwinismi ei ole koskaan ollut osa tieteellistä evoluutioteoriaa."

    Todisteet? Hohhoijaa.

    Aloittaja juuri onnistui toteamaan, että luonnon mekanismeja ei tunneta läheskään niin hyvin, että evoluutioteoria voitaisiin todeta tapahtuvaksi, ja asiaankuuluvasti oikeastaan todistikin sen. Esim, tarkastelemalla sukulinjan soluja havaitaan paljon ristiriitoja. Ristiriitoja, joita ei esinny esim. luomisteorian kanssa; silti väität, ettei todisteita ole.

    Taitaa olla niin, että tosiasiassa mitään todisteita teillä ei ole ollutkaan. Aloittaja myös lisäsi viisauttani siitä, miten evoluutiosta alunperin tuli "hyväksytty" teoria kouluissa: mitään maagista rajaa ei siis uskottavuuden suhteen ole ollut: Darwinhan ei havainnut juuri mitään, joka olisi ollut ristiriidassa edes perinteisten luomisuskomksien kanssa.

    Äänestä

  • Sepä Se kirjoitti:

    "Todisteet? Hohhoijaa. "

    Juuri niin. Vaikka sinä et suostuisi katsomaan, ei se tarkoita, että niitä ei olisi.

    Äänestä

  • Sepä Se kirjoitti:

    Aloittaja juuri onnistui toteamaan, että luonnon mekanismeja ei tunneta läheskään niin hyvin, että evoluutioteoria voitaisiin todeta tapahtuvaksi, ja asiaankuuluvasti oikeastaan todistikin sen. Esim, tarkastelemalla sukulinjan soluja havaitaan paljon ristiriitoja. Ristiriitoja, joita ei esinny esim. luomisteorian kanssa; silti väität, ettei todisteita ole.

    Taitaa olla niin, että tosiasiassa mitään todisteita teillä ei ole ollutkaan. Aloittaja myös lisäsi viisauttani siitä, miten evoluutiosta alunperin tuli "hyväksytty" teoria kouluissa: mitään maagista rajaa ei siis uskottavuuden suhteen ole ollut: Darwinhan ei havainnut juuri mitään, joka olisi ollut ristiriidassa edes perinteisten luomisuskomksien kanssa.

    "Aloittaja juuri onnistui toteamaan, että luonnon mekanismeja ei tunneta läheskään niin hyvin, että evoluutioteoria voitaisiin todeta tapahtuvaksi, ja asiaankuuluvasti oikeastaan todistikin sen. "

    Evoluutio on se, mikä tapahtuu, ei evoluutioteoria. Sinä sekoilet niin pahasti, että tuskin olet kykenevä arvioimaan, mikä asiaankuuluva todistus.

    "Esim, tarkastelemalla sukulinjan soluja havaitaan paljon ristiriitoja."

    Perätön väite.

    "Aloittaja myös lisäsi viisauttani siitä, miten evoluutiosta alunperin tuli "hyväksytty" teoria kouluissa: mitään maagista rajaa ei siis uskottavuuden suhteen ole ollut: Darwinhan ei havainnut juuri mitään, joka olisi ollut ristiriidassa edes perinteisten luomisuskomksien kanssa. "

    Evoluutioteorian oikeellisuutta ei päätetä kouluissa. Luomisuskolla ei ole mitään merkitystä evoluutioteorian suhteen. Uskovat joko sovittaa evoluutioteoriaan uskomuksiinsa tai sitten eivät. Evoluutioteoria ei kuitenkin ole millään tavalla riippuvainen luomisuskosta.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Mikrobit ovat nykyisiä eliöitä ja niillä on ollut ihan yhtä pitkä kehittymisaika kuin kuin sinivalaalla kambrikauden eliöistä."

    Kysymyshän ei ollu niinkään mikrobista vaan sinivalaasta. Jos sinivalas on kehittynyt mikrobista, niin sinivalaan perimässä on kaikki kehityslinjat tallella mikrobista sinivalaaseen.

    "Eliöt eivät ole verrannollisia tietokoneohjelmiin."

    Jossain määrin on, se mikä sopii DVDlle ei sovi lerpulle, siis mikrobin perimään ei mahdu sinivalaan rakennusohjeet koon lisääntymättä. Jokainen harppa "eteenpäin" kohti sinivalasta tallentuu perimään, siis sinivalaan koko kehityshistoria.

    "Evoluutioteoria ei ole ongelmissa tuon takia. Se, että sinä keksitä hölynpölyä, ei ole ongelma evoluutioteorialle. "

    Evoluutioteorialla oli onnea päästä valmiille, siihen ei tarvittu evoluutiota.

    On se jännää. Hihhuli höpöttää muka viisaita luonnontieteistä ja seuraavissa puheenvuoroissaan VEDENPAISUMUKSESTA! :D

    Ja miksihän muuten mainitsemallasi sinivalaalla on maaeläimen luusto? siis jalkojen luiden jäänteet? eihän mitään "välimuotoja" pitänyt kretu-propagandan mukaan olla olemassa? :-)>
    Tyhmä! Tyhmempi! Kretu!! Älyn lyhyt alkoritmi.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    Niin, bioinformaation lisäys mikrobista sinivalaaseen kysyy DNA pituutta johon sopii kaikki ne ominaisuudet kuin tarviikin mikrobin tullakseen sinivalaaksi kaikki edeltävät missing linkit, Windows 8 ei aivan sovi lerpulle. Miten evoluutioteorian prosessi päätyi täsmälleen fifti-fifti tilanteeseen heti, ilman välimuotoja kuten esmerkiksi ♂0.3½ kromosomia ja ♀7¾ kromosomia, näyttäisi nyt evoluutioteoria olevan ongelmissa.

    Niin, se vedenpaisumus toimitti lähes kaikki maaeläimet ja vedeneläimet fossiileiksi sedimentti kivilajeihin meidän tutkittavaksi. Nooan arkissa olleet eläimet selvisivät jatkoon. Sedimenttikivilajeissa on dokumentoitunut ennen vedenpaisumusta edeltäneen maailman biotooppi tyypit, faunat sekä botaniikat.

    Vedenpaisumuksen taru on tietenkin uskisten mielestä totta.
    Nooa kumarsi hyvin kohteliaasti, kun satiaispariskunta marssi
    arkkiin. Kaikki nykyään eläikunnassa tuhoa aiheuttavat loiset
    pelastuivat arkissa, eikö totta kreationistit. On todella kummallista,
    että hihhulit uskovat raamatun järjenvastaisiin kertomuksiin, kun he
    samalla kieltäytyvät uskomasta tosiasioihin.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Niin, eivät ne väärennyksiä ole, aitoja ovat."

    Mitkä ovat? Muovista tehdyt mallit eivät ole aitoja.

    "Ennen tuhotulvaa eläneitten ihmisten artefakteja on löytynyt jotka kyseenalaistavat evoluutioteorian, eikä se tunnu hyvältä, jotenka ne ovat kätevintä väittää väärennöksiksi. "

    Mitään tuhotulvaa ei ylipäätään ole ollut. Tämä on tiedepalsta, ei mytologiapalsta.

    "Mihinkään muuhun ei ole tuhlattu niin paljon veronmaksajien rahoja ja niin pitkän aikaa kuin on evoteorian pönkittämiseksi. "

    Sotateollisuus, avaruustutkinta jne. jne. Sinä kirjoitat täyttä huuhaata. Tieteeseen laitetaan rahaa, koska pidemmällä tähtäimellä siitä on hyötyä. Jos tieteeseen panostus jätetään, on kohtalona kilpailun jalkoihin jääminen. Sen voit kyllä huomata maista, joissa tieteeseen ei panosteta. Sellaisia ovat mm. lähi-idän teokratiat. Siinäpä sinulle Jumalan kunniaksi kehittymistä.

    "Onneksi on olemassa yliopistoja jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ovat vastaan evotaikauskoa."

    Niinpä niin ja kuinka hyvin ne ovat pärjänneet kilpailussa?

    "Ja kyllä, olen käynyt kreationisti sivuilla tutkimusmatkalla ja olen monista asioista samaa mieltä, ja monesta en. "

    Sinun kannattaisi hankkia parempia lähteitä, jos aiot tämän palstan aiheesta keskustella.

    Näin ulkopuolisena keskustelun seuraajana totean vaan, että löyhässä ovat extertin keskustelutaidot puolustaa evoluutioteoriaa. Tämä on toisaalta jopa yliopistomaailmassa ja ihan professoritasolla nähtävissä oleva ilmiö. Kun mennään asioissa vähänkin pintaa syvemmälle tarkastelemaan evoluutioteoriaa käytännön tasolla, silloin evoluution puolestapuhujat lähtevät viemään keskustelua asiattomalle linjalle puhumalla kreationistin jostain tuntemattomasta määrästä tietämättömyyttä. Evoutionistit eivät selvästikään ole kiinnostuneita todistamaan teoriaansa.. Heille riittää teorian puolesta puhuminenl näennäisfaktoilla ja tätä kaikkea tukee toiveajattelu ja halu uskoa omaan asiaan.

    Äänestä

  • Siiri kirjoitti:

    "Näin ulkopuolisena keskustelun seuraajana totean vaan, että löyhässä ovat extertin keskustelutaidot puolustaa evoluutioteoriaa. Tämä on toisaalta jopa yliopistomaailmassa ja ihan professoritasolla nähtävissä oleva ilmiö. Kun mennään asioissa vähänkin pintaa syvemmälle tarkastelemaan evoluutioteoriaa käytännön tasolla, silloin evoluution puolestapuhujat lähtevät viemään keskustelua asiattomalle linjalle puhumalla kreationistin jostain tuntemattomasta määrästä tietämättömyyttä. Evoutionistit eivät selvästikään ole kiinnostuneita todistamaan teoriaansa.. Heille riittää teorian puolesta puhuminenl näennäisfaktoilla ja tätä kaikkea tukee toiveajattelu ja halu uskoa omaan asiaan. "

    Sanoo retorista mantraa toisteleva trolli.

    Äänestä

Miten se Goddidit (eli kreationismi) sitten selittää asian? Jos sanot, että Jumala loi asian tapahtumaan näin, se selittää asiaa yhtä paljon kuin jos minä sanon, että se vain tapahtuu näin… Evoluutioteoria antaa asialle edes hyvän viitekehyksen.

Toiseksi viimeinen kappale vähän ihmetytti minua. Varsinkin tuo lause: ”…, miten evoluutioteoria päätyi jakamaan sukusolujen kromosomit kahtia täsmälleen.”
Oletkohan yhtään perillä siitä, miten solunjakautuminen yleensä tapahtuu, mitoosi ja varsinkin meioosi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, Jeesus Kristus on enemmän kuin TOE, Hän on säätänyt kaikki mahdolliset lainalaisuudet kaikelle luomakunnalleen ja ne pysyvät Hänen voimasta.

    Kysymyshän tässä on jo valmiiden munasolun ja siittiön kromosomista ja miten ne ovat syntyneet tai siis nimenomaa se alku jolloin valmistui ensimmäinen toimiva munasolu ja siittiö ja miten alkoi suvullinen, sanan varsinaisessa merkityksessä, lisääntyminen. On toki neitseellistä suvun jatkumista, jos ei se ylkä ole avittamassa justiinsa silloin.

    Uskonnon ja tieteen sekoittamisesta ei ole ikinä koitunut mitään hyvää. Pelkästään vesittynyttä uskoa ja kehnoa tiedettä.

    "Niin, Jeesus Kristus on enemmän kuin TOE, Hän on säätänyt kaikki mahdolliset lainalaisuudet kaikelle luomakunnalleen ja ne pysyvät Hänen voimasta."

    Kuten huomaat, se ei selitä mitään. Siksi sinä varmaan kiersitkin koko kysymyksen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jcvgchgchgchg kirjoitti:

    Uskonnon ja tieteen sekoittamisesta ei ole ikinä koitunut mitään hyvää. Pelkästään vesittynyttä uskoa ja kehnoa tiedettä.

    "Uskonnon ja tieteen sekoittamisesta ei ole ikinä koitunut mitään hyvää. Pelkästään vesittynyttä uskoa ja kehnoa tiedettä. "

    Amen

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Niin, Jeesus Kristus on enemmän kuin TOE, Hän on säätänyt kaikki mahdolliset lainalaisuudet kaikelle luomakunnalleen ja ne pysyvät Hänen voimasta."

    Kuten huomaat, se ei selitä mitään. Siksi sinä varmaan kiersitkin koko kysymyksen.

    "Niin, Jeesus Kristus on enemmän kuin TOE, Hän on säätänyt kaikki mahdolliset lainalaisuudet kaikelle luomakunnalleen ja ne pysyvät Hänen voimasta."

    "Kuten huomaat, se ei selitä mitään. Siksi sinä varmaan kiersitkin koko kysymyksen. "

    Hänen lakinsa nimenomaan selittää Kaiken, fysiikan, matematiikan, biologian, kemian etc. Tällä planeetalla on n. 7mrd. ihmistä ja kaikki on tunnistettavissa ihmisiksi, variaatioissa piisaa. Evoluutio toimii vaikka olisi 100mrd. ihmistä, niin hekin olisivat edelleenkin ihmisiä. Evoluutioteoria ei toimi.

    "Hänen lakinsa nimenomaan selittää Kaiken, fysiikan, matematiikan, biologian, kemian etc."

    Höpöhöpö. Jos se selittäisi, olisi sillä pystytty antamaan paikkansa pitäviä ennusteita, kuten tieteessä selityksillä on tapana. Tyhjällä pohjalla oleva väite ei ole mikään selitys.

    "Evoluutioteoria ei toimi. "

    Selvästi se toimii, koska se on antanut ennusteita, jotka ovat osoittautuneet paikkansa pitäviksi.

    Älä viitsi enää sekoilla, kun et selvästi ole vähääkään kärryillä, mistä on edes kyse.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Niin, Jeesus Kristus on enemmän kuin TOE, Hän on säätänyt kaikki mahdolliset lainalaisuudet kaikelle luomakunnalleen ja ne pysyvät Hänen voimasta."

    "Kuten huomaat, se ei selitä mitään. Siksi sinä varmaan kiersitkin koko kysymyksen. "

    Hänen lakinsa nimenomaan selittää Kaiken, fysiikan, matematiikan, biologian, kemian etc. Tällä planeetalla on n. 7mrd. ihmistä ja kaikki on tunnistettavissa ihmisiksi, variaatioissa piisaa. Evoluutio toimii vaikka olisi 100mrd. ihmistä, niin hekin olisivat edelleenkin ihmisiä. Evoluutioteoria ei toimi.

    Trollaattori rullaa taas ;-)>

    Äänestä

Mistä sinä tuota soopaa olet kopioinut:
"Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä"

Se on suomeksi kambrikausi, ei Cambrian.

"Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio. "

Ongelmana on se, että se ei ole, joten koko kirjoitukseltasi putoaa pohja.

"Näyttäisi Goddidit olevan ylivoimainen verrattuna evoluutioteorian, tai paremminkin evoluutiospekulaation kuin teoria:) "

Goddidit ei ole mikään selitys. Se on vain tyhjä väite, jonka tilalle voi laittaa ihan mitä tahansa ja se on ihan yhtä uskottava. Evoluutioteorian tieteellisyyttä sinä et ainakaan tuolla sinun hölynpölylläsi kumoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio. "

    "Ongelmana on se, että se ei ole, joten koko kirjoitukseltasi putoaa pohja."

    Mystinen juttu, kärjistän hieman. HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo.

    Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian, vaan koirat ovat edelleenkin koiria karvoihin katsomatta ihmisen jalostuksesta huolimatta, ruusut ovat edelleenkin ruusuja, kissat ovat edelleenkin kissoja. Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla. Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja.

    Äänestä

  • "Se on suomeksi kambrikausi, ei Cambrian."

    Roska on suoraan jenkkilän kressusivuilta lainattua. Hemppa ei hallitse kotimaisella edes alan termejä biologiassta ja evoluutioteoriasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio. "

    "Ongelmana on se, että se ei ole, joten koko kirjoitukseltasi putoaa pohja."

    Mystinen juttu, kärjistän hieman. HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo.

    Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian, vaan koirat ovat edelleenkin koiria karvoihin katsomatta ihmisen jalostuksesta huolimatta, ruusut ovat edelleenkin ruusuja, kissat ovat edelleenkin kissoja. Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla. Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja.

    Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?

    Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?
    Miksi vieläkin joskus syntyy hännällisiä ihmisiä, vai oliko Aatamillakin vielä häntä?
    Missä kulkee lajin sisäisen evoluution raja ja mikä mekanismi sitä rajoittaa?

    Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution ja nyt maalitolppia siirtelemällä yrittävät pitää kiinni uskonnollisesta funtamentalismistaan. Valtaosalle kristityistä kirkoista evoluution hyväksyminen ei ole mikään ongelma.

    "Mystinen juttu, kärjistän hieman. "

    Älä turhaan vaan yritä pysytelä todellisuudessa pelkkien luulojesi sijaan.

    "HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo."

    Tiedän.

    "Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian"

    Ei estä. Solut on havaittavasti tarpeeksi isoja, jotta niihin mahtuu niiden perimä.

    "Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla."

    Todellisuus on väitettäsi vastaan, koska lajiutumisia on havaittu. Eikä tuo höpinäsi RNA/DNA:n pituudesta muuta sitä mihinkään.

    "Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio. "

    "Ongelmana on se, että se ei ole, joten koko kirjoitukseltasi putoaa pohja."

    Mystinen juttu, kärjistän hieman. HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo.

    Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian, vaan koirat ovat edelleenkin koiria karvoihin katsomatta ihmisen jalostuksesta huolimatta, ruusut ovat edelleenkin ruusuja, kissat ovat edelleenkin kissoja. Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla. Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja.

    Mistä sinä tuota soopaa olet kopioinut:
    "Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä"

    Äänestä

  • Aloittaja

    E#5 kirjoitti:

    Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?

    Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?
    Miksi vieläkin joskus syntyy hännällisiä ihmisiä, vai oliko Aatamillakin vielä häntä?
    Missä kulkee lajin sisäisen evoluution raja ja mikä mekanismi sitä rajoittaa?

    Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution ja nyt maalitolppia siirtelemällä yrittävät pitää kiinni uskonnollisesta funtamentalismistaan. Valtaosalle kristityistä kirkoista evoluution hyväksyminen ei ole mikään ongelma.

    "Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?"

    Niin, satamiljoonaa vuotta sitten ei ollu muuta kuin ikuisuus. Planeettamme Jumala loi n. 10 000 vuotta sitten ja sen faunan ja botaniikan ja lopuksi ihmisen n. 6000 vuotta sitten.

    "Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?"

    Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit. Ennen vedenpaisumusta merissä uiskenteli valaitten ohella joutsenliskoja, kalaliskoja muita. Valaitten lantioluilla on sama funktio kuin kaloilla ruoto, antaa pyrstöön potkua. Jos pyrstö lihakset ei ole kiinni missään, niin pyrstö olisi jokseenkin tehoton antamaan vauhtia uimiseen.

    "Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution"

    En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Mystinen juttu, kärjistän hieman. "

    Älä turhaan vaan yritä pysytelä todellisuudessa pelkkien luulojesi sijaan.

    "HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo."

    Tiedän.

    "Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian"

    Ei estä. Solut on havaittavasti tarpeeksi isoja, jotta niihin mahtuu niiden perimä.

    "Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla."

    Todellisuus on väitettäsi vastaan, koska lajiutumisia on havaittu. Eikä tuo höpinäsi RNA/DNA:n pituudesta muuta sitä mihinkään.

    "Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa.

    ""Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian"

    Ei estä. Solut on havaittavasti tarpeeksi isoja, jotta niihin mahtuu niiden perimä."

    Goddidit, soluissa on mDNA, RNA, DNA, kemiantehtaat, energialaitokset, jätteenpoisto systeemit. Ihmisellä on n. kaksi metriä pitkä DNA/RNA ja se pitäisi mahtua mikroskooppisen pieneen tilaan. Evoluutioteoria mahdoton.

    "Todellisuus on väitettäsi vastaan, koska lajiutumisia on havaittu. Eikä tuo höpinäsi RNA/DNA:n pituudesta muuta sitä mihinkään. "

    Lajit pysyvät lajeina, siis, linnut, albatrossi, strutsi, pääskynen etc. ovat alalejeja lintu sarakkeella, nisäkäs, matelija, kala, hyönteinen etc. ovat edelleenkin omanlaisensa lajit. Drosophila ei kehity banaaniksi eli joksikin uudeksi lajiksi ok, vaikka olisi 100mrd vuotta kehittyny ok.

    Ymmärtämyksesi biologian alkeista on säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    Mistä sinä tuota soopaa olet kopioinut:
    "Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä"

    "Mistä sinä tuota soopaa olet kopioinut:"

    Niin, en ole copypastennut ajatuksiani mistään, haen vain vastauksia biologiaan, miksi asiat ovat niinku ne ovat. Evoluutioteoriassa on jotakin pielessä, miltä ajalta perimään jää geenikertymään historia, kun en tiedä onko kromosomeissa/geeneissä jokin funktio/entsyymi joka saksii perimästä historian pois. Mutta jos RNA/DNA kerää talteen olion historia vanhemmiltaan, niin sen pitäisi näkyä perimässä oletettujen aikakausien jälkeenkin. Siis miten mikrobista sinivalaaksi perimän muuttumatta, siis, koska kaikilla organismeilla on erimittainen DNA kuin jollakin toisella ja kromosomitparit erilukuiset. ja geneettinen lukuisat variaatiot. Ihmisen geneettinen kertymä, historia, on liian lyhyt ollakseen satojamiljoonia vanha ja sama muillekkin kaikille.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?"

    Niin, satamiljoonaa vuotta sitten ei ollu muuta kuin ikuisuus. Planeettamme Jumala loi n. 10 000 vuotta sitten ja sen faunan ja botaniikan ja lopuksi ihmisen n. 6000 vuotta sitten.

    "Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?"

    Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit. Ennen vedenpaisumusta merissä uiskenteli valaitten ohella joutsenliskoja, kalaliskoja muita. Valaitten lantioluilla on sama funktio kuin kaloilla ruoto, antaa pyrstöön potkua. Jos pyrstö lihakset ei ole kiinni missään, niin pyrstö olisi jokseenkin tehoton antamaan vauhtia uimiseen.

    "Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution"

    En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle.

    Tuo 10 000 vuotta kertoikin sitten jo kaiken.
    On pakko heittää aivot totaalisesti narikkaan, jos kieltäytyy uskomasta useiden toisistaan riippumattomien tieteenalojen näyttöjä maapallon ja maailmankaikkeuden iästä. Että joku vielä tänä päivänä... Vihreät kasvitkin luotiin ennen aurinkoa. Mahtoi yhteyttäminen olla työlästä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    10 000 vuotta??? kirjoitti:

    Ei tässä aivoja narikkaan heittämässä, vaan päinvastoin. Kämppäni katossa on fosfori tähtiä, ne loistavat vihreän värisinä kun sammuttaa kattolampun.

    Kun Jumala loi planeettamme ei ollu vielä kuuta, aurinkoa eikä tähtejä. Jumala sanoi "Tulkoon valkeus", valkeus tuli ja sen jälkeen Jumala erotti valon pimeydestä.
    Jumala siis loi valon ennen aurinkoa, kuuta ja tähtejä. Universumissa vallitsi tyhjyys. Tapahtui siis samaan tapaan kuin minulla, hipaisin katkasijaa ja valo syttyi heti kattolamppuun, tuli ehtoo. Kun hipaisen katkasijaa ja valo sammuu, niin katossa olevat tähdet antavat vihertävää valoa. Koko universumi on Jumalan kämppää ja Hän loi auringon, kuun ja tähdet. Valo ei ollu ongelma ja kasvit versoivat siemenistä ja yhteyttivät.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?"

    Niin, satamiljoonaa vuotta sitten ei ollu muuta kuin ikuisuus. Planeettamme Jumala loi n. 10 000 vuotta sitten ja sen faunan ja botaniikan ja lopuksi ihmisen n. 6000 vuotta sitten.

    "Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?"

    Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit. Ennen vedenpaisumusta merissä uiskenteli valaitten ohella joutsenliskoja, kalaliskoja muita. Valaitten lantioluilla on sama funktio kuin kaloilla ruoto, antaa pyrstöön potkua. Jos pyrstö lihakset ei ole kiinni missään, niin pyrstö olisi jokseenkin tehoton antamaan vauhtia uimiseen.

    "Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution"

    En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle.

    "Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit"

    Evoluutioteria ei edellytä sellaista. Miksi olet luonut itsellesi tuollaisen evoluutiosadun?

    "En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle. "

    Miten sinä voit olla jotain vastaan, josta et tiedä ede perusteita?
    No, kyllähän se huomaa. Olet niin kiintynyt mytologiaasi, että sinun tulee pakonomaisesti sulkea silmät tiedolta ja jankuttaa hölynpölyä, jotta rakas mytologiasi ei osoittautuisi hölynplyksi todellisuuden rinnalla.

    Argumentum ad ignorantiam onkin niin pätevää toimintaa (

    "Ei tässä aivoja narikkaan heittämässä, vaan päinvastoin."

    Mytologiasi esittely tiedepalstalla on juuri sitä aivojen narikkaan heittämistä.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    ""Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian"

    Ei estä. Solut on havaittavasti tarpeeksi isoja, jotta niihin mahtuu niiden perimä."

    Goddidit, soluissa on mDNA, RNA, DNA, kemiantehtaat, energialaitokset, jätteenpoisto systeemit. Ihmisellä on n. kaksi metriä pitkä DNA/RNA ja se pitäisi mahtua mikroskooppisen pieneen tilaan. Evoluutioteoria mahdoton.

    "Todellisuus on väitettäsi vastaan, koska lajiutumisia on havaittu. Eikä tuo höpinäsi RNA/DNA:n pituudesta muuta sitä mihinkään. "

    Lajit pysyvät lajeina, siis, linnut, albatrossi, strutsi, pääskynen etc. ovat alalejeja lintu sarakkeella, nisäkäs, matelija, kala, hyönteinen etc. ovat edelleenkin omanlaisensa lajit. Drosophila ei kehity banaaniksi eli joksikin uudeksi lajiksi ok, vaikka olisi 100mrd vuotta kehittyny ok.

    "Evoluutioteoria mahdoton."

    Tyhjät väitteet ovat merkityksettömiä.

    "Lajit pysyvät lajeina, siis, linnut, albatrossi, strutsi, pääskynen etc. ovat alalejeja lintu sarakkeella"

    Olet täysin ulalla taksomomiasta, joten kehoittaisin sinua ottamaan siitäkin selvää ennen kuin mitään siitä yrität muille kertoa.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Mistä sinä tuota soopaa olet kopioinut:"
    "Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä"

    Niin, en ole copypastennut ajatuksiani mistään, haen vain vastauksia biologiaan, miksi asiat ovat niinku ne ovat. Evoluutioteoriassa on jotakin pielessä, miltä ajalta perimään jää geenikertymään historia, kun en tiedä onko kromosomeissa/geeneissä jokin funktio/entsyymi joka saksii perimästä historian pois. Mutta jos RNA/DNA kerää talteen olion historia vanhemmiltaan, niin sen pitäisi näkyä perimässä oletettujen aikakausien jälkeenkin. Siis miten mikrobista sinivalaaksi perimän muuttumatta, siis, koska kaikilla organismeilla on erimittainen DNA kuin jollakin toisella ja kromosomitparit erilukuiset. ja geneettinen lukuisat variaatiot. Ihmisen geneettinen kertymä, historia, on liian lyhyt ollakseen satojamiljoonia vanha ja sama muillekkin kaikille.

    "Niin, en ole copypastennut ajatuksiani mistään, haen vain vastauksia biologiaan, miksi asiat ovat niinku ne ovat."

    Yrittäisit sitten ottaa asioista selvää, niin et haksahtaisi alkeellisiin virheisiin ihan perusjutuissa. Koko kirjoituksesi perustuu tietämättömyyteesi, joten kannattaisi yrittää vähän parempia argumentteja kuin oma tietämättömyytesi. Sinä vain jankutat mantrana tietämättömyyteesi perustuvaa hölynpölyä ja sellainen argumentointi on lähinnä säälittävää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit"

    Evoluutioteria ei edellytä sellaista. Miksi olet luonut itsellesi tuollaisen evoluutiosadun?

    "En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle. "

    Miten sinä voit olla jotain vastaan, josta et tiedä ede perusteita?
    No, kyllähän se huomaa. Olet niin kiintynyt mytologiaasi, että sinun tulee pakonomaisesti sulkea silmät tiedolta ja jankuttaa hölynpölyä, jotta rakas mytologiasi ei osoittautuisi hölynplyksi todellisuuden rinnalla.

    Argumentum ad ignorantiam onkin niin pätevää toimintaa (

    "Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit"

    "Evoluutioteria ei edellytä sellaista. Miksi olet luonut itsellesi tuollaisen evoluutiosadun?"

    Niin, olen vissiin käsittäny jotain väärin. Perimässä siirtyy ominaisuudet sukupolvesta toiseen, kuten pituus, ihon väri, silmien väri, hiukset vaaleat tummat, suora, kihara etc. mutta lajin sisällä. Ihmisen perimä on jokseenkin samanpituinen kaikilla em. ominaisuuksista huolimatta lajille ominaisena.

    Geneettinen kapasiteetti asettaa rajat evoluutiolle ja estää evoluutioteorian toteutumisen lajin geneettisen kapasiteetin puitteissa, siis perimä siten on lukittu. Ihmisellä se on 46 kromosomia.

    "Perimässä siirtyy ominaisuudet sukupolvesta toiseen"

    Kyllä.

    "mutta lajin sisällä."

    Peräkkäiset sukupolvet ovat aina samaa lajia. Lajiutuminen tapahtuu useammassa sukupolvessa.

    "Ihmisen perimä on jokseenkin samanpituinen kaikilla em. ominaisuuksista huolimatta lajille ominaisena."

    "Geneettinen kapasiteetti asettaa rajat evoluutiolle ja estää evoluutioteorian toteutumisen lajin geneettisen kapasiteetin puitteissa, siis perimä siten on lukittu."

    Höpöhöpö. On olemassa monia mutaatioita, jotka voivat pidentää tai lyhentää perimää.

    Ota asioista selvää ennen kuin alat tehdä väitteitä siitä. Perimä EI ole lukittu. Siitä on todisteet. Älä tee tyhjästä repäistyjä väitteitä, jotka ovat todellisuutta vastaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    Ei tässä aivoja narikkaan heittämässä, vaan päinvastoin. Kämppäni katossa on fosfori tähtiä, ne loistavat vihreän värisinä kun sammuttaa kattolampun.

    Kun Jumala loi planeettamme ei ollu vielä kuuta, aurinkoa eikä tähtejä. Jumala sanoi "Tulkoon valkeus", valkeus tuli ja sen jälkeen Jumala erotti valon pimeydestä.
    Jumala siis loi valon ennen aurinkoa, kuuta ja tähtejä. Universumissa vallitsi tyhjyys. Tapahtui siis samaan tapaan kuin minulla, hipaisin katkasijaa ja valo syttyi heti kattolamppuun, tuli ehtoo. Kun hipaisen katkasijaa ja valo sammuu, niin katossa olevat tähdet antavat vihertävää valoa. Koko universumi on Jumalan kämppää ja Hän loi auringon, kuun ja tähdet. Valo ei ollu ongelma ja kasvit versoivat siemenistä ja yhteyttivät.

    Siis Jumala loi ikään kuin työmaavalon vihreille kasveille ennen kuin rupesi bygaamaan Aurinkoa. Kun raksa oli saatu valmiiksi työmaavalo vietiin kai johonkin varastoon.
    Taisi olla melkoinen halogeeni, kun sen piti tuottaa myös siedettävä lämpötila lähes nollan Kelvinin lämpöiseen avaruuteen.

    En vastusta ihmisten uskoa, mutta typerehtimistä tiedelapstoilla vastustan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Mystinen juttu, kärjistän hieman. "

    Älä turhaan vaan yritä pysytelä todellisuudessa pelkkien luulojesi sijaan.

    "HIV viruksen kokoon mahtuu hyvin sen oma perimä, mutta ei drosophilan perimää, tulee tungosta ja ahtaanpaikan kammo."

    Tiedän.

    "Eri lajeilla on oma RNA/DNA pituutensa estää evoluutioteorian"

    Ei estä. Solut on havaittavasti tarpeeksi isoja, jotta niihin mahtuu niiden perimä.

    "Evoluutio toimii lajin sisäisissä raameissa, ei muualla."

    Todellisuus on väitettäsi vastaan, koska lajiutumisia on havaittu. Eikä tuo höpinäsi RNA/DNA:n pituudesta muuta sitä mihinkään.

    "Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa.

    ""Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa. "

    Perinnölliset sairaudet eivät ole mytologiaa ne ovat mutaatioiden seurausta. DNAssa ja kromosomeissa tapahtuneet mutaatiot ja luonnonvalinta eivät ole evoluutiota eteenpäin vievä voima, koska, jos tarkastellaan ihmisen perimää, se on perimää köyhdyttävä ja tuhoava suunta kuten Downin syndrooma. Jos nämä jostain syystä saavat jälkeläisiä, ne ovat liian heikkoja selvitäkseen luonnonvalinnasta ja tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa koko iän.

    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53935 kirjoitti:

    "Perimässä siirtyy ominaisuudet sukupolvesta toiseen"

    Kyllä.

    "mutta lajin sisällä."

    Peräkkäiset sukupolvet ovat aina samaa lajia. Lajiutuminen tapahtuu useammassa sukupolvessa.

    "Ihmisen perimä on jokseenkin samanpituinen kaikilla em. ominaisuuksista huolimatta lajille ominaisena."

    "Geneettinen kapasiteetti asettaa rajat evoluutiolle ja estää evoluutioteorian toteutumisen lajin geneettisen kapasiteetin puitteissa, siis perimä siten on lukittu."

    Höpöhöpö. On olemassa monia mutaatioita, jotka voivat pidentää tai lyhentää perimää.

    Ota asioista selvää ennen kuin alat tehdä väitteitä siitä. Perimä EI ole lukittu. Siitä on todisteet. Älä tee tyhjästä repäistyjä väitteitä, jotka ovat todellisuutta vastaan.

    "Peräkkäiset sukupolvet ovat aina samaa lajia. Lajiutuminen tapahtuu useammassa sukupolvessa. "

    Drosophilaa on tutkittu hyönteisistä eniten ehkä n. 100 vuotta. Siihen on kohdistettu ionisoivaa säteilyä, kemikaaleja mutaatioiden, geenien ja kromosomien toiminnan selvittämiseksi.

    Se on itsepäisesti, lukuisista sukupolvista ja mutaatioista huolimatta, edelleenkin Drosophila. Siitä ei kehity koskaan banaania, eikä norsua eikä edes mehiläistä.

    Fukushiman katastrofin jälkeen on huomattu mutaatioita mm. perhosissa, niiden siivet ovat kutistunut ja kurtistuneet.

    Onko kukaan kartoittanu Chernopylin vaikutusta kasveihin ja eläimiin ja mutaatioiden seurauksia.

    "Drosophilaa on tutkittu hyönteisistä eniten ehkä n. 100 vuotta. Siihen on kohdistettu ionisoivaa säteilyä, kemikaaleja mutaatioiden, geenien ja kromosomien toiminnan selvittämiseksi."

    Se ei ole ollut evoluutiotutkimusta. Se ei vastaa luonnollista ympäristöä. Yhtä hyvin voisit tutkia ihmisen uintikykyä ja laittaa ihmisen uimaan Atlantin yli odottaen tuloksia vastarannalla.

    Evoluutiota on kuitenkin tutkittu ja sen tapahtumisesta havaintoja paljonkin. On naurettavaa, miten sinä poimit tutkimuksia, joissa aihetta ei ole edes tutukittu ja sitten ihmettelet, kun haluamiasi vastauksia siihen aiheeseen ei ole saatu. Miksi et tutustu tutkimuksiin, jossa aiheena on ollut evoluutio? Yritätkö sinä pitää itsesi tarkoituksella tietämättömänä?

    "Se on itsepäisesti, lukuisista sukupolvista ja mutaatioista huolimatta, edelleenkin Drosophila. Siitä ei kehity koskaan banaania, eikä norsua eikä edes mehiläistä."

    Ei tietenkään, koska se ei edes olisi evoluutioteorian mukaista. Miksi sinä et edes yritä tutustua aiheeseen, josta sinä yrität kirjoittaa? Olet kuin peruskoulun seiskaluokkalainen, joka yrittää opettaa ydinfysiikkaa yliopiston fysiikan oppilaille.

    "Fukushiman katastrofin jälkeen on huomattu mutaatioita mm. perhosissa, niiden siivet ovat kutistunut ja kurtistuneet.

    Onko kukaan kartoittanu Chernopylin vaikutusta kasveihin ja eläimiin ja mutaatioiden seurauksia."

    Fukushiman ja Chernobylin tilanteet eivät vastaa normaalia luonnollista tilaa. Ymmärrätkö?

    "Onko kukaan kartoittanu Chernopylin vaikutusta kasveihin ja eläimiin ja mutaatioiden seurauksia. "

    Kerran tais tulla ykköseltä joku dokumentti. Siinä oli jotain hiiriä tutkittu.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Drosophilaa on tutkittu hyönteisistä eniten ehkä n. 100 vuotta. Siihen on kohdistettu ionisoivaa säteilyä, kemikaaleja mutaatioiden, geenien ja kromosomien toiminnan selvittämiseksi."

    Se ei ole ollut evoluutiotutkimusta. Se ei vastaa luonnollista ympäristöä. Yhtä hyvin voisit tutkia ihmisen uintikykyä ja laittaa ihmisen uimaan Atlantin yli odottaen tuloksia vastarannalla.

    Evoluutiota on kuitenkin tutkittu ja sen tapahtumisesta havaintoja paljonkin. On naurettavaa, miten sinä poimit tutkimuksia, joissa aihetta ei ole edes tutukittu ja sitten ihmettelet, kun haluamiasi vastauksia siihen aiheeseen ei ole saatu. Miksi et tutustu tutkimuksiin, jossa aiheena on ollut evoluutio? Yritätkö sinä pitää itsesi tarkoituksella tietämättömänä?

    "Se on itsepäisesti, lukuisista sukupolvista ja mutaatioista huolimatta, edelleenkin Drosophila. Siitä ei kehity koskaan banaania, eikä norsua eikä edes mehiläistä."

    Ei tietenkään, koska se ei edes olisi evoluutioteorian mukaista. Miksi sinä et edes yritä tutustua aiheeseen, josta sinä yrität kirjoittaa? Olet kuin peruskoulun seiskaluokkalainen, joka yrittää opettaa ydinfysiikkaa yliopiston fysiikan oppilaille.

    "Fukushiman katastrofin jälkeen on huomattu mutaatioita mm. perhosissa, niiden siivet ovat kutistunut ja kurtistuneet.

    Onko kukaan kartoittanu Chernopylin vaikutusta kasveihin ja eläimiin ja mutaatioiden seurauksia."

    Fukushiman ja Chernobylin tilanteet eivät vastaa normaalia luonnollista tilaa. Ymmärrätkö?

    "Evoluutiota on kuitenkin tutkittu ja sen tapahtumisesta havaintoja paljonkin."

    Tässä sekoitit nyt kuitenkin evoluution(sen luonnohavainnon) ja sekä fiktiivisten, joidenkin ihmisten uskoman fiktiivisen maailmanselitysmallin. Nykyisten biologisten todistusaineiden perusteella ei voida todistaa evoluutioteoriaa todeksi. Se nojaa yksinomaan sen kannattajien uskomusten ja Piltdownin ihmisten kaltaisten valheiden varassa, joita ilman evoluutiota ei olisi koskaan hyväksytty. Mutta jotkut päättäjät ovat tyhmiä ja harhaanjohdettavia, minkäs sille voi.

    Suurin osa evoluutioon(siihen luonnonhaviantoon) liittyvästä tutkimuksesta on nollatutkimusta mitä tulee evoluutioteorian todistamiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    ""Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa. "

    Perinnölliset sairaudet eivät ole mytologiaa ne ovat mutaatioiden seurausta. DNAssa ja kromosomeissa tapahtuneet mutaatiot ja luonnonvalinta eivät ole evoluutiota eteenpäin vievä voima, koska, jos tarkastellaan ihmisen perimää, se on perimää köyhdyttävä ja tuhoava suunta kuten Downin syndrooma. Jos nämä jostain syystä saavat jälkeläisiä, ne ovat liian heikkoja selvitäkseen luonnonvalinnasta ja tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa koko iän.

    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot.

    "
    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot. "

    Ju, näin se on.

    "Tässä sekoitit nyt kuitenkin evoluution(sen luonnohavainnon) ja sekä fiktiivisten, joidenkin ihmisten uskoman fiktiivisen maailmanselitysmallin."

    Sinä tässsä sekoilet, kun et ole edes perusjutuista selvillä.

    "Nykyisten biologisten todistusaineiden perusteella ei voida todistaa evoluutioteoriaa todeksi."

    Teorioita ei todisteta.

    "Se nojaa yksinomaan sen kannattajien uskomusten ja Piltdownin ihmisten kaltaisten valheiden varassa, joita ilman evoluutiota ei olisi koskaan hyväksytty."

    Höpöhöpö. Tuon idioottimaisempää väitettä voi tuskin tehdä.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    ""Jumala on asettanu lakinsa biologiaan, josta ei poiketa, siksi mutaatiot ovat yleensä fataaleja. "

    Yritä tulla sieltä mytologian maailmasta todellisuuteen ja ota selvää asioista ennen kuin yrität niistä jotain kirjoittaa. "

    Perinnölliset sairaudet eivät ole mytologiaa ne ovat mutaatioiden seurausta. DNAssa ja kromosomeissa tapahtuneet mutaatiot ja luonnonvalinta eivät ole evoluutiota eteenpäin vievä voima, koska, jos tarkastellaan ihmisen perimää, se on perimää köyhdyttävä ja tuhoava suunta kuten Downin syndrooma. Jos nämä jostain syystä saavat jälkeläisiä, ne ovat liian heikkoja selvitäkseen luonnonvalinnasta ja tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa koko iän.

    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot.

    "Perinnölliset sairaudet eivät ole mytologiaa ne ovat mutaatioiden seurausta. "

    Kyllä minä tiedän, että perinnölliset sairaudet ovat todellisia. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sinun mytologiasi kanssa.

    "DNAssa ja kromosomeissa tapahtuneet mutaatiot ja luonnonvalinta eivät ole evoluutiota eteenpäin vievä voima, koska, jos tarkastellaan ihmisen perimää, se on perimää köyhdyttävä ja tuhoava suunta kuten Downin syndrooma."

    Höpöhöpö. Hyödyllisiä mutaatioita on olemassa ja mutaatiot välillä lisäävät perimään materiaalia.

    Äänestä

  • Sepä Se kirjoitti:

    "
    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot. "

    Ju, näin se on.

    ""
    Meioosi on normaali variaatioiden tuotossa, ei siis mutaatiot. "

    Ju, näin se on. "

    Mutaatiot tuottavat variaatiota meioosin lisäksi ja se tulee selvästi ilmi suvuttomasti lisääntyvillä eliöillä.

    Äänestä

  • UPDATE_10092041 kirjoitti:

    "Sata miljoonaa vuotta sitten ei ollut ainuttakaan koiraa eikä kissaa. Mistä ne tulivat?"

    Niin, satamiljoonaa vuotta sitten ei ollu muuta kuin ikuisuus. Planeettamme Jumala loi n. 10 000 vuotta sitten ja sen faunan ja botaniikan ja lopuksi ihmisen n. 6000 vuotta sitten.

    "Olivatko maaeläimestä valaaseen siirtymäfossiilit kaikki omia lajejaan? Miksi ihmeessä näille lajeille luotiin takajalkojen luut, jotka eivät millään olisi voineet kantaa ruhoa?"

    Valaan perimässä ole ei evoluutioteorian edellyttämä historia, joka todistaisi sen siirtymäfossiilit. Ennen vedenpaisumusta merissä uiskenteli valaitten ohella joutsenliskoja, kalaliskoja muita. Valaitten lantioluilla on sama funktio kuin kaloilla ruoto, antaa pyrstöön potkua. Jos pyrstö lihakset ei ole kiinni missään, niin pyrstö olisi jokseenkin tehoton antamaan vauhtia uimiseen.

    "Jopa patavanhoillisimmat kressut ovat joutuneet myöntämään lajin sisäisen evoluution"

    En ole missään kiistäny sisäistä lajin evoluutiota, evoluutioteoriaa vastaan olen kyllä, koska se on asetettu Jumalan paikalle.

    Sarana-56 ei hyväksy tosiasiaa, koska se tekee jumalan tarpeetto-
    maksi ja sitähän hihhuli ei kestä.

    Äänestä

En usko että on edes olemassa mitään sellaista empiiristä koejärjestelyä jolla voitaisiin kiistatta osoittaa että kreationismi, darwinismi tai mikään muukaan elämän selitys/teoria/tarina on oikea tai väärä. Kyse on puhtaasti uskonasioista ja kiista todennäköisesti jatkuu loppumattomiin ratkaisemattomana niin kuin kaikki muutkin uskonkiistat.

Mutta onhan se toisaalta hauska seurata sivusta kun "käämejä" palaa puolin ja toisin ja tunteet käyvät kuumina..... :-)

Niin että jatkakaa vaan. Kyllä tämä ainakin viihteestä käy....

Äänestä
  • Aloittaja

    "Mutta onhan se toisaalta hauska seurata sivusta kun "käämejä" palaa puolin ja toisin ja tunteet käyvät kuumina..... :-) "

    Yritän olla käristämästä käämejä vaikka sulakkeita kuluukin.

    Äänestä

  • "En usko että on edes olemassa mitään sellaista empiiristä koejärjestelyä jolla voitaisiin kiistatta osoittaa että kreationismi, darwinismi tai mikään muukaan elämän selitys/teoria/tarina on oikea tai väärä."

    Miksi sinä höpiset darwinismista? Oletko sinä tietoisesti päättänyt jäädä sata vuotta ajassa jälkeen?

    "Kyse on puhtaasti uskonasioista"

    Höpöhöpö. Evoluutioteoria antaa ennusteita ja perustuu faktoihin. Kyse ei siis ole puhtaasti uskonasioista. Toisin on kreationismin kohdalla.

    "Mutta onhan se toisaalta hauska seurata sivusta kun "käämejä" palaa puolin ja toisin ja tunteet käyvät kuumina..... :-)
    "

    Mistä sinä noita tunteiden kuumina käymistä keksit? Onko sinulla useinkin tapana luoda mieleesi mielikuvitushahmoja, joille sitten annat ominaisuuksia?

    Äänestä

  • Crevoluutiolle voi sanoa, että kiista on jo ratkaistu. Evoluutio on
    erittäin vahvasti todistettu tosiasiaksi. Se, että on olemassa uskovaisi
    jotka eivät uskonnollisista syistä asiaa hyväksy (minun jumalaani ei
    tehdä tarpeetoomaksi) ei muuta tosiasioita, eikä sekään, että jotkut
    eivät kertakaikkiaan tunnu ymärtävän tai halua ymmärtää evoluution
    todellista luonnetta ja sen prosesseja.

    Äänestä

"Yritän olla käristämästä käämejä vaikka sulakkeita kuluukin. "

On sulla ainakin onneksi huumorintajua mitä ei (ehkä) voi sanoa ihan kaikista tähän keskusteluun osallistuneista (nimimerkkejä mainitsematta).

Äänestä
  • "On sulla ainakin onneksi huumorintajua mitä ei (ehkä) voi sanoa ihan kaikista tähän keskusteluun osallistuneista (nimimerkkejä mainitsematta). "

    Kyllä huumorintajuttomuus on parempi kuin täysi idiotismi (nimimerkkejä mainitsien: crevoluutio ja sarana_56), kun on tarkoitus selvittää todellisuutta..... :-)

    Äänestä

Miksi aina pitää perustella että Jumala loi maailman? Eikös maa ole syntynyt sotkan munasta infidels! Sais Seppo Ilmarinen takoo turpaan tommosia.

Äänestä

"These are not different species by the classical definition because their genomes are virtually identical, but they have very different phenotypes, or lifestyles, when faced with stress."

http://phys.org/news/2012-09-similar-life-extreme-differently.html

Mitens ertertti selittää tämän pikku anomalian jossa geenit on samat mutta eliöiden käytös on kuitenkin täysin erilaista stressitilanteessa. Miten se luonnonvalinta tässä tapauksessa vaikuttaa geeneihin?

Toinen ongelma on että samat geenit on kehittyneen eliön joka solussa ja silti osa soluista osaa erilaistua erilaisiksi elimiksi (silmä, korva, jalat jne.). Mun näkemyksen mukaan geenit ohjaavat vain proteiinien tuotantoa - enempää funktiota niille tuskin kannattaa ladata. Elämän selittäminen ja palauttaminen geeneihin ja sitä kautta kemiallisiin yhdisteisiin on vain suuruudenhullua toiveajattelua Laplacen tyyliin.

Sheldraken morfologinen kenttämallikin toimii paremmin kuin nuo uus-darwinistiset sepustukset (joilla taitaa olla lisäksi poliittinen oikeistolainen tai oligarkkinen agenda taustalla koska luonnossa esiintyy myös yhteistoimintaa lajien ja yksilöiden välillä kilpailun lisäksi).

Äänestä
  • "Mitens ertertti selittää tämän pikku anomalian jossa geenit on samat mutta eliöiden käytös on kuitenkin täysin erilaista stressitilanteessa."

    Helposti. Useiden geenien toiminta on riippuvainen ympäristöstä. Tämä on tiedetty jo pitkään.

    "Miten se luonnonvalinta tässä tapauksessa vaikuttaa geeneihin? "

    Fenotyyppi voi ilmetä vain, jos sitä ohjaava geenistö on paikalla. Siten geenit ovat valintapaineen alaisia.

    "Toinen ongelma on että samat geenit on kehittyneen eliön joka solussa ja silti osa soluista osaa erilaistua erilaisiksi elimiksi (silmä, korva, jalat jne.)."

    Ensimmäistä ongelmaa ei ole edes olemassa (kts. edellä). Toistakaan ongelmaa ei ole, koska nämä solut erikoistuvat juuri ympäristön signaalien kautta (geenien kytkentä päälle/pois). Tämäkin on ihan perusbiologiaa, joka käsitellään sikiön kehityksessä muistaakseni jo peruskoulussa.

    "Mun näkemyksen mukaan geenit ohjaavat vain proteiinien tuotantoa - enempää funktiota niille tuskin kannattaa ladata."

    Se riippuu siitä, miten haluat geenin määritellä, mutta tuossa tapauksessza geenit eivät ole ainoa asia, joka eliön kehitystä ohjaa.

    "Elämän selittäminen ja palauttaminen geeneihin ja sitä kautta kemiallisiin yhdisteisiin on vain suuruudenhullua toiveajattelua Laplacen tyyliin. "

    Kemiallisiin yhdisteisiin se on kuitenkin palautettavissa vaikka pelkät geenit eivät koko selitystä annakaan.

    "Sheldraken morfologinen kenttämallikin toimii paremmin kuin nuo uus-darwinistiset sepustukset"

    Höpöhöpö. Jospa ottaisit selvää, mitä biologiassa nykyään sanotaan.

    "joilla taitaa olla lisäksi poliittinen oikeistolainen tai oligarkkinen agenda taustalla koska luonnossa esiintyy myös yhteistoimintaa lajien ja yksilöiden välillä kilpailun lisäksi"

    Nyt menee jo vainoharhailun puolelle.

    Äänestä

Reduktionistisen biologian ongelmista:

Why do proteins fold so quickly into a characteristic shape when there are millions of thermodynamically equivalent conformations that a protein could take?

What controls the unfolding of complexity in development in each case for millions of different species?

How exactly do acquired characteristics like knee callouses in camels, migration patterns in birds, and predator fear behaviors (which are learned) turn into "hard-coded" behaviors based solely on genes that exactly duplicate the learned / acquired characteristics?

How do organisms based on blind/dumb contact mechanics "regulate" during development to overcome problems?

How do organisms heal (which amounts to many of the same processes as development, only in response to particular injuries)?

How does a single-celled organism like paramecium display complex behavior, including learning?

How do organisms perceive, which ones are conscious, and how do they learn?

http://amnap.blogspot.fi/2007/09/reductionism-in-biology.html

....

On ihan yhtä naiivin luottavaista uskoa ns.viralliseen tieteeseen kuin uskontoonkin. Kumpaakin mallia käytetään välineenä massojen mielipiteiden manipulointiin vaikka julkisuuteen onkin istutettu ajatusvirus tai meemi että kaikki salaliitot ovat hörhöilyä ja vainoharhaista folihattukamaa. Voisi kyllä sitten kysyä ja ihmetellä miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä ja kritiikittömiä sen suhteen että eliitin tapa toimia kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina on noudattaa machiavellimaista politiikkaa eli juonitella,salailla ja ennen kaikkea ajaa omaa etuaan kaikin mahdollisin keinoin. Tieteen ihanne on eri asia kuin tieteen käytäntö (sama pätee uskontoonkin).

ps. Ertertin tyyli "keskustella" on väittää vastapuolta hulluksi ja kuitata kaikki vastaväitteet sanalla "ei" ilman mitään perusteluja ja älyllistä sisältöä voi olla hänen mielestään hyvä keino puolustaa hänen kuvitelmaansa tieteestä ja maailmasta mutta se on lähinnä vain tyhjää ja onttoa retoriiikkaa. Muutenkin nämä ns. tieteen "puolustajat" tai vakaumukselliset pseudoskeptikot ovat lähinnä aidon tieteen vastustajia ja dogmatismin kannattajia.

Äänestä
  • "Reduktionistisen biologian ongelmista"

    Se, että kaikkea ei tiedetä, ei anna mitään uskottavuutta millekään muulle väittämälle ja tietämättömyys ei myöskään kumoa jotain selitystä.

    "On ihan yhtä naiivin luottavaista uskoa ns.viralliseen tieteeseen kuin uskontoonkin. "

    Höpöhöpö. Se, että kaikkea ei vielä tiedetä, ei tee esimerkiksi evoluutioteoriasta toimimatonta. Uskonto pohjautuu tyhjällä pohjalla oleviin väittämiin, joita ei voi testata. Tiede (luonnontiede) perustuu todisteiden kautta rakennettuihin malleihin, joita voi testata. Uskonnolla ja tieteellä on hyvin merkittävä ero jo ihan lähtökohdissa.

    "Voisi kyllä sitten kysyä ja ihmetellä miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä ja kritiikittömiä sen suhteen että eliitin tapa toimia kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina on noudattaa machiavellimaista politiikkaa eli juonitella,salailla ja ennen kaikkea ajaa omaa etuaan kaikin mahdollisin keinoin."

    Joopa joo, maailmanlaajuinen tieteen salaliittoteoria onkin niin uskottava.

    Voisitko kertoa, mitä tarkoitusta varten evoluutioteoria on kehitetty ja mikä tämä maailmanlaajuinen salaseura on, joka on värvännyt miljoonat tutkijat ympäri maapalloa tuota tarkoitusta ajamaan.

    "ps. Ertertin tyyli "keskustella" on väittää vastapuolta hulluksi ja kuitata kaikki vastaväitteet sanalla "ei" ilman mitään perusteluja"

    Ei ole. Minä sanon silloin henkilöitä tietämättömiksi, kun he tekevät alkeellisia virheitä sen suhteen, mitä tieteessä sanotaan jostain asiasta. Jos minä sanon johonkin väitteeseen pelkästään ei, on se väite silloin lähes poikkeuksetta tehty ilman perusteluja. Löydät tältäkin palstalta lukemattomia viestejä, joissa olen perustellut väitteeni tieteelliseen tietoon perustuen. Esimerkiksi tässä viestissä olen perustellut varsin selvästi, miksi väite reduktionismin ongelmasta ontuu: reduktionismi ei lakkaa toimimasta vain siksi, että kaikelle ei ole vielä sen mukaista selitystä (useisiin noihin lainaamisi kohtiin muuten on selitys, mutta en ala kaikkea leikkaa/liimaa kohtia selittämään niiden selitysten laajuuden takia).

    "älyllistä sisältöä voi olla hänen mielestään hyvä keino puolustaa hänen kuvitelmaansa tieteestä ja maailmasta mutta se on lähinnä vain tyhjää ja onttoa retoriiikkaa."

    Kyllä se on hyvin tällä palstalla nähty kumpi meistä oikeasti TIETÄÄ tieteestä enemmän. Sen verran päättömiä juttuja ja alkeellisia virheitä sinä olet tehnyt, että lukijoille selviää, että minä olen se paremmin asioista selvillä oleva. Tyhjään ja onttoon retoriikkaan ei ole mitään tarvetta vastata muuta kuin samalla tavalla. Kun asioita on oikeasti on käsitelty, olen useimmiten antanut perustelut.

    "Muutenkin nämä ns. tieteen "puolustajat" tai vakaumukselliset pseudoskeptikot ovat lähinnä aidon tieteen vastustajia ja dogmatismin kannattajia. "

    Tuossa edellä lainaamani onkin oikein hyvä esimerkki tyhjästä retoriikasta.

    Äänestä

  • "On ihan yhtä naiivin luottavaista uskoa ns.viralliseen tieteeseen kuin uskontoonkin. "

    Johan oli kommentti. Kuljeskelet melkoisen hämärissä huoneissa.
    Pitäisikö sitten uskoa huuhailijoiden "vaihtoehtotieteeseen", vai eikö maailmankuvansa rakennuspalikoiksi kannata ottaa yhtään mitään.

    Tiede ei ole täydellistä, mutta se on ehdottomasti paras ja luotettavin keino saada todellista tietoa. Sen rinnastaminen uskontoon tai vaihtoehtohörhöilyyn kertoo vain omasta tieteenvastaisuudestasi ja harhaisuudestasi.

    Äänestä

"Kemiallisiin yhdisteisiin se on kuitenkin palautettavissa vaikka pelkät geenit eivät koko selitystä annakaan."

Niin voithan sinä vaikka yrittää palauttaa jonkun kirjankin sisällön ja merkityksen käytetyn paperin ja musteen kemiaan mutta se olennainen siinä tuppaa unohtumaan.

"Nyt menee jo vainoharhailun puolelle. "

Ei mene jos tutkii historiaa miten darwinismi on vaikuttanut mm. Hitlerin ideologiaan.

Ei ole olemassa arvovapaata tiedettä eikä tieteen tulkintaa.

Äänestä
  • "Niin voithan sinä vaikka yrittää palauttaa jonkun kirjankin sisällön ja merkityksen käytetyn paperin ja musteen kemiaan mutta se olennainen siinä tuppaa unohtumaan."

    Kirjan sisältö ja paeri sekä muste ovat täysin eri asioita kuin biologiset järjestelmät. Vertauksesi ontuu jo lähtökohdiltaan. Genomi/genomin ilmentymä ei vastaa ihmisen kieltä. Ihmisten kielessä symboleille/sanoille/koodeille on annettu mielivaltaiset merkitykset, tämä ei kuitenkaan päde biologisen perimän kohdalla. Älä siis käytä vertauksia, jotka eivät toimi vaan yritä keskustella itse asiata, niin et tee vertauksiesi pohjalta niin alkeellisia virheitä.

    "Ei mene jos tutkii historiaa miten darwinismi on vaikuttanut mm. Hitlerin ideologiaan."

    Hitlerin ideologialla ei ole koskaan kehitetty evoluutioteoriaa. Sosiaalidarwinismi ei ole osa evoluutioteoriaa. Yritätkö sinä tahallasi jäädä melkein sadan vuoden päähän tiedoissasi?

    "Ei ole olemassa arvovapaata tiedettä eikä tieteen tulkintaa. "

    Riippuu vähän tulkinnasta. Täyteen objektiivisuuteen tuskin koskaan päästään, mutta tieteessä siihen ainakin pyritään. Tiedon objektiivisuudella on kuitenkin eri asteita ja on olemassa menetelmiä, joilla pyritään mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Tieteessä näitä menetelmiä käytetään, joten on turha väittää, että kaikenlaisen pseudotieteen tai uskonnollisten konseptien objektiivisuus olisi samalla tasolla. Se, että täydellistä obbjektiivisuutta tuskin on olemassakaan, ei tarkoita sitä, että kaikki väitteet olisivat samalla tasolla objektiivisuuden/varmuuden suhteen.

    Äänestä

Joka tapauksessa tuossa sinun kannattamassasi evoluutioteorian reduktionistisessa mallissa on niin paljon käytännön ongelmia että ainakaan minun mielestäni se ei ole edes tiedettä vaan lähinnä tarpeeton maailmankatsomuksellinen sekä perustelematon taustaoletus biologiselle tutkimukselle. Se on sitten eri juttu jos kaikki kokeet tulkitaan sen oletuksen kautta mutta mikään tulkinta sinänsä ei todista taustaoletusta oikeaksi.

(tietysti lehmät taas lentää ennen kuin sinä suostut myöntämään että reduktionismi ei oikeasti toimi tieteessä koska näet sen jonkinlaisena tulevaisuuden haaveena niin kuin useimmat muutkin putkinäköiset tieteilijät).

Äänestä
  • "Joka tapauksessa tuossa sinun kannattamassasi evoluutioteorian reduktionistisessa mallissa on niin paljon käytännön ongelmia"

    Voisitko sitten tuoda niitä esiin, vaikka ihan omin sanoin.

    "että ainakaan minun mielestäni se ei ole edes tiedettä vaan lähinnä tarpeeton maailmankatsomuksellinen sekä perustelematon taustaoletus biologiselle tutkimukselle."

    Sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Varsinkin, kun olet tähän mennessä ymmärtänyt monia asioita täysin väärin.

    "Se on sitten eri juttu jos kaikki kokeet tulkitaan sen oletuksen kautta mutta mikään tulkinta sinänsä ei todista taustaoletusta oikeaksi."

    Kukaan ei sellaista väittänytkään. Jos sinä niin luulet (tulkinta todistaa oletuksen oikeaksi), olet mitä ilmeisimmin ymmärtänyt väärin.

    "tietysti lehmät taas lentää ennen kuin sinä suostut myöntämään että reduktionismi ei oikeasti toimi tieteessä koska näet sen jonkinlaisena tulevaisuuden haaveena niin kuin useimmat muutkin putkinäköiset tieteilijät"

    Turhaa retoriikkaa. Jospa yrittäisit perustella retoriikan sijaan.

    Äänestä

  • Jos reduktionismi ei toimi, niin henkimaailmako pitää ottaa asioita selittämään?

    Äänestä

Kaikkihan sen tietää että meidät on luotu Jumalan kuvaksi rakastamaan ja iloitsemaan yhdessä Luojamme kanssa.

Evoteoriat ovat vain mököttävien poikien kiukuttelua Taivaalliselle Isälleen.

Äänestä
  • "Kaikkihan sen tietää että meidät on luotu Jumalan kuvaksi rakastamaan ja iloitsemaan yhdessä Luojamme kanssa.
    "

    Tyhmemmänkin pitäisi tajuta, että tämä on tiedepalsta, ei mytologiapalsta.

    Äänestä

Nyt kaikki yhdessä, ryhmä hali ja pyydetään anteeksi kaikkia pahoja sanojamme mitä kirjoteltu. Anteeks. Hyvä. Sitten iltakaakaolle ja nukkumaan.

Äänestä

"Jos reduktionismi ei toimi, niin henkimaailmako pitää ottaa asioita selittämään? "

Mieti mielummin mihin se reduktionismi johtaa äärimmilleen vietynä alkeishiukkasten tasolle ja miten se käytännössä voidaan edes toteuttaa.

Äänestä
  • Käytännön toteutus on aivan eri asia kuin periaatteellinen toimivuus ainakin kun tieteestä puhutaan.
    Mihin se sitten johatisi äärimilleen vietynä? Siihen, ettei vitaalivoimia ja muitakaan piilomuuttujia tarvita. Maailmankaikkeuden perusta pysyisi indeterministisenä kuten nytkin.

    Et sitten vastannut, mitä reduktionismin tilalle. Esitit vain asiattoman ja asiaa tuntemattoman kysymyksen.

    Äänestä

  • Mitä seurauksia evoluutioteorian oikeellisuudella olisi ihmislajin ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden suhteen?

    Minkälaiseksi kasvaa ihminen jolle opetetaan lapsesta asti että koko hänen elämänsä määrittelee kemiallinen yhdiste (dna) ja että hänellä ei ole elämässä valinnanmahdollisuutta ja tietoisuus on vain impotentti aivojen sivutuote?

    Tarkastelkaa huviksenne ympäristöä ja omaa elämäänne. Kaikki mitä näette ympärillänne (laitteet, rakennukset, esineet) on aikoinaan ollut vain idea jonkun päässä. Menkää reduktionistit kertomaan vaikka Nokian suunnittelijoille että heidän työnsä on mahdotonta koska maailmankaikkeudessa ei voi olla älykästä suunnittelua. Jos ihminen ylipäätänsä kykenee toimimaan älykkäästi ja tekemään valintoja niin ei ole mitään syytä kieltää vastaavia ominaisuuksia mutta ehkä laadullisesti kehityneempiä luonnolle kokonaisuutena.

    Jos maailma olisi niin simppeli rakennelma kuin tiedeuskovaiset kuvittelevat niin miksi on niin vaikea ratkoa luonnon salaisuuksia ylipäätänsä.

    Helppo se Dawkinsin pullistella kun hänen malliaan vertaa yli 2000 vuotta vanhaan luomisoppiin. Totta kai se evoluutioteoria vaikuttaa fiksummalta(kuin oikeasti on) siinä vertailussa.

    Kummaa skitsofreniaa tuo "tieteellinen" maailmankuva!

    ps. ei sitten mitään rivi kerrallaan analysointia. Siihen on hankala vastata ja lukijoille menee vaikeaksi.....

    Äänestä

  • E#5 kirjoitti:

    Käytännön toteutus on aivan eri asia kuin periaatteellinen toimivuus ainakin kun tieteestä puhutaan.
    Mihin se sitten johatisi äärimilleen vietynä? Siihen, ettei vitaalivoimia ja muitakaan piilomuuttujia tarvita. Maailmankaikkeuden perusta pysyisi indeterministisenä kuten nytkin.

    Et sitten vastannut, mitä reduktionismin tilalle. Esitit vain asiattoman ja asiaa tuntemattoman kysymyksen.

    "Et sitten vastannut, mitä reduktionismin tilalle. Esitit vain asiattoman ja asiaa tuntemattoman kysymyksen. "

    Vois kokeilla vaikka systeemiteoriaa. Siinä sentään tajutaan että on olemassa rakenteita ja systeemejä joita ei voi palauttaa osiinsa. Itse asiassa ne osat ovat toisarvoisia. Koneen voi rakentaa eri materiaaleista (puusta,metallista,lasista, muovista jne.).

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    Mitä seurauksia evoluutioteorian oikeellisuudella olisi ihmislajin ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden suhteen?

    Minkälaiseksi kasvaa ihminen jolle opetetaan lapsesta asti että koko hänen elämänsä määrittelee kemiallinen yhdiste (dna) ja että hänellä ei ole elämässä valinnanmahdollisuutta ja tietoisuus on vain impotentti aivojen sivutuote?

    Tarkastelkaa huviksenne ympäristöä ja omaa elämäänne. Kaikki mitä näette ympärillänne (laitteet, rakennukset, esineet) on aikoinaan ollut vain idea jonkun päässä. Menkää reduktionistit kertomaan vaikka Nokian suunnittelijoille että heidän työnsä on mahdotonta koska maailmankaikkeudessa ei voi olla älykästä suunnittelua. Jos ihminen ylipäätänsä kykenee toimimaan älykkäästi ja tekemään valintoja niin ei ole mitään syytä kieltää vastaavia ominaisuuksia mutta ehkä laadullisesti kehityneempiä luonnolle kokonaisuutena.

    Jos maailma olisi niin simppeli rakennelma kuin tiedeuskovaiset kuvittelevat niin miksi on niin vaikea ratkoa luonnon salaisuuksia ylipäätänsä.

    Helppo se Dawkinsin pullistella kun hänen malliaan vertaa yli 2000 vuotta vanhaan luomisoppiin. Totta kai se evoluutioteoria vaikuttaa fiksummalta(kuin oikeasti on) siinä vertailussa.

    Kummaa skitsofreniaa tuo "tieteellinen" maailmankuva!

    ps. ei sitten mitään rivi kerrallaan analysointia. Siihen on hankala vastata ja lukijoille menee vaikeaksi.....

    "Mitä seurauksia evoluutioteorian oikeellisuudella olisi ihmislajin ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden suhteen?"

    Seurauksilla ei ole merkitystä sen oikeellisuuden suhteen. Todellisuus ei määrity sen mukaan, millaisen me haluaisimme sen olevan

    "Minkälaiseksi kasvaa ihminen jolle opetetaan lapsesta asti että koko hänen elämänsä määrittelee kemiallinen yhdiste (dna)"

    Olkiukko. Kukaan ei väitä, että koko elämän määrittelee DNA.

    "että hänellä ei ole elämässä valinnanmahdollisuutta ja tietoisuus on vain impotentti aivojen sivutuote?"

    Determinismiä ei ole vielä osoitettu. Sitä ei myöskään opeteta biologiassa. Se, että tietoisuus perustuu aivoihin, ei tee tietoisuudesta determinististä. Ja vaikka se olisikin deterministinen, on koko kysymyksesi silloin täysin merkityksetön, koska silloin tuo opetus tapahtuu välttämättömästi ja sen seurakset myös.

    "Menkää reduktionistit"

    Nyt on jo selvinnyt, että tuo sinun reduktionistit on vain luomasi olkiukko, joten höppötyksesi ovat täysin merkityksettömiä. Et sinä rehellisesti voi argumentoida muiden asemasta luomallasi virheellisellä mielikuvalla muista.

    "Menkää reduktionistit kertomaan vaikka Nokian suunnittelijoille että heidän työnsä on mahdotonta koska maailmankaikkeudessa ei voi olla älykästä suunnittelua."

    Kukaan ei ole väittänyt, että maailmassa ei voi olla älykästä suunnittelua. Jos sinä et ymmärrä eroa Nokian suunnittelijoiden ja täysin todisteettoman maailmankaikkeuden luojan välillä, on se sinun häpeäsi.

    "Jos ihminen ylipäätänsä kykenee toimimaan älykkäästi ja tekemään valintoja niin ei ole mitään syytä kieltää vastaavia ominaisuuksia mutta ehkä laadullisesti kehityneempiä luonnolle kokonaisuutena. "

    Meillä on havaintoja ihmisestä. Luonnosta suunnittelijana meillä ei ole mitään havaintoja. Meillä ei ole edes mitään metodeja, joilla voimme testata sitä.

    "Jos maailma olisi niin simppeli rakennelma kuin tiedeuskovaiset kuvittelevat niin miksi on niin vaikea ratkoa luonnon salaisuuksia ylipäätänsä."

    Kukaan ei ole väittänyt, että maailma olisi simppeli. Älä taas kerran hakkaa olkiukkoja.

    "Helppo se Dawkinsin pullistella kun hänen malliaan vertaa yli 2000 vuotta vanhaan luomisoppiin. Totta kai se evoluutioteoria vaikuttaa fiksummalta(kuin oikeasti on) siinä vertailussa.

    Kummaa skitsofreniaa tuo "tieteellinen" maailmankuva!"

    Turhaa retoriikkaa.

    "ps. ei sitten mitään rivi kerrallaan analysointia. Siihen on hankala vastata ja lukijoille menee vaikeaksi..... "

    Sinä esität eri asioita eri riveillä. Eri asioihin on selkeää vastata omissa kohdissaan. Silloin kohtien sekoittuminen toisiinsa vältetään helpommin ja väärinymmärrykset vähenee. Jos sinulla on hankaluuksia vastata, on se sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Et sitten vastannut, mitä reduktionismin tilalle. Esitit vain asiattoman ja asiaa tuntemattoman kysymyksen. "

    Vois kokeilla vaikka systeemiteoriaa. Siinä sentään tajutaan että on olemassa rakenteita ja systeemejä joita ei voi palauttaa osiinsa. Itse asiassa ne osat ovat toisarvoisia. Koneen voi rakentaa eri materiaaleista (puusta,metallista,lasista, muovista jne.).

    "Vois kokeilla vaikka systeemiteoriaa. Siinä sentään tajutaan että on olemassa rakenteita ja systeemejä joita ei voi palauttaa osiinsa. Itse asiassa ne osat ovat toisarvoisia."

    Miten tämä liittyy kannattamaani evolutioteoriaan vai hakkailetko olkiukkoja?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Vois kokeilla vaikka systeemiteoriaa. Siinä sentään tajutaan että on olemassa rakenteita ja systeemejä joita ei voi palauttaa osiinsa. Itse asiassa ne osat ovat toisarvoisia."

    Miten tämä liittyy kannattamaani evolutioteoriaan vai hakkailetko olkiukkoja?

    Itsehän tuota reduktionismia kuitenkin tarjoat vaikkakin peliteoria mausteilla.

    ps. Mun tän päivän ertertti-kiintiö tuli täyteen. Muut hommat kutsuu....

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    Itsehän tuota reduktionismia kuitenkin tarjoat vaikkakin peliteoria mausteilla.

    ps. Mun tän päivän ertertti-kiintiö tuli täyteen. Muut hommat kutsuu....

    "Itsehän tuota reduktionismia kuitenkin tarjoat vaikkakin peliteoria mausteilla."

    Voisit yrittää seurata keskustelua vähän paremmin:
    "Joka tapauksessa tuossa sinun kannattamassasi evoluutioteorian reduktionistisessa mallissa"...

    Sinä itse tuosta reduktionismista aloit höpistä. Älä yritä työntää omia mielikuviasi muiden niskaan. Olkiukkoilulla sinä et päteviä argumentteja esitä.

    Äänestä

"Mieti mielummin mihin se reduktionismi johtaa äärimmilleen vietynä alkeishiukkasten tasolle ja miten se käytännössä voidaan edes toteuttaa. "

Voisitko nyt kertoa (kanna vastuu sanoistasi), mikä on kannattamani evoluutioteorian reduktionistinen malli.

Me tiedämme, että eliöiden toiminta pohjautuu fysikaalisiin ilmiöihin. Evoluutioteoriassa on kuitenkin mukana myös peliteoriaa jne. joka ei mene esimerkiksi atomeihin asti. Onko "kannattamani" evoluutioteorian reduktionistinen malli luomasi olkiukko vai mitä se tarkoittaa?

Äänestä
  • "Evoluutioteoriassa on kuitenkin mukana myös peliteoriaa jne. joka ei mene esimerkiksi atomeihin asti."

    Miten sä sen peliteorian sinne saat kun siihen kai tarvitaan joku pelaaja eli tietoisuus?

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Evoluutioteoriassa on kuitenkin mukana myös peliteoriaa jne. joka ei mene esimerkiksi atomeihin asti."

    Miten sä sen peliteorian sinne saat kun siihen kai tarvitaan joku pelaaja eli tietoisuus?

    "Miten sä sen peliteorian sinne saat kun siihen kai tarvitaan joku pelaaja eli tietoisuus? "

    Peliteoriassa ei vaadita tietoisuutta.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Miten sä sen peliteorian sinne saat kun siihen kai tarvitaan joku pelaaja eli tietoisuus? "

    Peliteoriassa ei vaadita tietoisuutta.

    P.S. Jatkossa toivoisin, että ottaisit selvää, mitä evoluutioteoriassa sanotaan, ettei sinun tarvitse hakata olkiukkoja.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    P.S. Jatkossa toivoisin, että ottaisit selvää, mitä evoluutioteoriassa sanotaan, ettei sinun tarvitse hakata olkiukkoja.

    "P.S. Jatkossa toivoisin, että ottaisit selvää, mitä evoluutioteoriassa sanotaan, ettei sinun tarvitse hakata olkiukkoja. "

    Olethan sinä tarjonnut Darwinin omia teoksia mulle aikaisemmin eikä mulla niiden kanssa ole ongelmaa. Mulla on ongelma vain Dawkinsin populististen sepustusten kanssa. Vaikka evoluutioteoriasta ei seuraakaan tarkkaan ottaen sitä mitä sanoin aikaisemmin niin kuitenkin sellaisia johtopäätöksiä siitä tehdään jopa teidän tiedeuskovaisten keskuudessa.

    "Hyödyllisten mutaatioiden todennäköisyys eliössä on pieni. Lisäksi, jotta kyseinen hyödyllinen mutaatio voisi periytyä jälkeläisille, sen täytyy tapahtua sukusolulinjassa jossa se ei tapahdu kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa.[10] Mutaatioista, jotka eivät ole neutraaleja, suurin osa on vahingollisia tai haitallisia.[11]"

    Aika helvetin monta harvinaista sattumaa tarvitaan peräjälkeen että mutaatio toimisi niin kuin esitetään. Crick itse taisi esittää että dna:n itsestään syntyminen on yhtä todennäköistä kuin että jumbojetti rakentuisi itsestään. Hän olikin panspermian kannattaja.

    Jos oletetaan että sattuma luo järjestyksen luonnossa ja elävät olennot niin yhtä hyvin sanan "sattuma" voi korvata sanalla "Jumala" ja silti merkitys ei muutu. Sattuma ja Jumala ovat molemmat tuntemattomia ja yhtä huonoja selityksiä. Millä empiirisellä kokeella erotat Jumalan ja sattuman?

    "Vaikka evoluutioteoriasta ei seuraakaan tarkkaan ottaen sitä mitä sanoin aikaisemmin niin kuitenkin sellaisia johtopäätöksiä siitä tehdään jopa teidän tiedeuskovaisten keskuudessa."

    Jatkossa toivoisin, että ottaisit selvää, mitä evoluutioteoriassa sanotaan, ettei sinun tarvitse hakata olkiukkoja.

    "Hyödyllisten mutaatioiden todennäköisyys eliössä on pieni. Lisäksi, jotta kyseinen hyödyllinen mutaatio voisi periytyä jälkeläisille, sen täytyy tapahtua sukusolulinjassa jossa se ei tapahdu kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa.[10] Mutaatioista, jotka eivät ole neutraaleja, suurin osa on vahingollisia tai haitallisia.[11]"

    Olisit voinut laittaa lähteen lainauksellesi.

    "Aika helvetin monta harvinaista sattumaa tarvitaan peräjälkeen että mutaatio toimisi niin kuin esitetään."

    Elitöitä kuitenkin on olemassa paljon. Jos sinä aiot jotain väittää todennäköuisyysksien perusteella, sinun tulisi näyttää laskelmasi. Tuo edellä lainaamasi ei mitenkään poista evoluution toimintaa. Varsinkin, kun sen toiminnasta on lukemattomia havaintoja.

    "Crick itse taisi esittää että dna:n itsestään syntyminen on yhtä todennäköistä kuin että jumbojetti rakentuisi itsestään."

    DNA:n ei oleteta syntyneen itsestään muuten kuin kreationistien luomissa olkiukkokuvitelmissa. Eikä abiogeneesi kuulu evoluutioteoriaan. Jälleen kerran täytyy todeta, että ottaisit asiasta selvää ennen kuin siitä kirjoitat.

    "Jos oletetaan että sattuma luo järjestyksen luonnossa"

    Ei oleteta, koska tämä on tiedepalsta, ei crevolution olkiukkopalsta.

    "Millä empiirisellä kokeella erotat Jumalan ja sattuman? "

    Minulla ei ole tarvetta erotella olkiukkoasi jonkun mytologiasta.

    Äänestä

"Peliteoriassa ei vaadita tietoisuutta. "

Ketkä pelaa sitten? Onhan tuo ovelasti nimetty "agentiksi"....

"Peliteoria on sovelletun matematiikan osa-alue, jossa tarkastellaan agenttien välistä strategista kanssakäymistä. Strategisissa peleissä ihmiset tai yleisemmin agentit valitsevat toimintastrategian, joka maksimoi heidän hyötynsä ottaen huomioon muiden agenttien valinnat. "

http://fi.wikipedia.org/wiki/Peliteoria

ps. Taas näköjään sorruit siihen lause kerrallaan analysointiin. Tuo reduktionismi on näköjään sulle niin ehdollistunut että tuottaa vaikeuksia ajatella laajempia kokonaisuuksia. Tahalllasi ymmärrät joko väärin melkein kaiken sanomani tai sitten et vaan yksinkertaisesti ymmärrä kun tuo tieteellinen koulutus taitaa tuhota jotain aivoalueita (esim. oikea aivopuolisko taitaa surkastua).

Äänestä
  • "Ketkä pelaa sitten? Onhan tuo ovelasti nimetty "agentiksi".... "

    Juuri ne agentit. Jos sinulla on ongelmia semantiikan kanssa, on se sinun ongelmasi. Ei se muuta itse asiaa miksikään. Nämä agenmtit voivat esimerkiksi olla eliöitä.

    "Taas näköjään sorruit siihen lause kerrallaan analysointiin."

    Aivan, koska sinä esitit eri asioita eri lauseissa.

    "Tuo reduktionismi on näköjään sulle niin ehdollistunut että tuottaa vaikeuksia ajatella laajempia kokonaisuuksia."

    Kyllä minä olen kykenevä ajattelemaan laajempia kokonaisuuksia (esim. evoluutioteoria).

    "Tahalllasi ymmärrät joko väärin melkein kaiken sanomani tai sitten et vaan yksinkertaisesti ymmärrä kun tuo tieteellinen koulutus taitaa tuhota jotain aivoalueita (esim. oikea aivopuolisko taitaa surkastua). "

    Lisää turhaa retoriikkaa. Voisitko palata asiaan pelkän nillittämisen sijaan.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Ketkä pelaa sitten? Onhan tuo ovelasti nimetty "agentiksi".... "

    "Juuri ne agentit. Jos sinulla on ongelmia semantiikan kanssa, on se sinun ongelmasi. Ei se muuta itse asiaa miksikään. Nämä agenmtit voivat esimerkiksi olla eliöitä."

    Ja niillä eliöillä on myös tietoisuus.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Juuri ne agentit. Jos sinulla on ongelmia semantiikan kanssa, on se sinun ongelmasi. Ei se muuta itse asiaa miksikään. Nämä agenmtit voivat esimerkiksi olla eliöitä."

    Ja niillä eliöillä on myös tietoisuus.

    "Ja niillä eliöillä on myös tietoisuus. "

    Höpöhöpö. Kaikilla eliöillä ei ole tietoisuutta. Tietysti osalla eliöistä on tietoisuus. Se ei kuitenkaan millään tavalla muuta sitä, mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle. Yritätkö sinä vain poimia mahdollisia virheitä tekstistäni vai olisiko sittenkin syytä pysyä aiheessa, josta keskustelimme.

    Näyttää nimittäin siltä, että sinä vain heittelet kaikenlaisia väitteitä ilmoille ja sitten sinä yrität väkisin etsiä nippelivirheitä muiden teksteistä. Asemaasi ei muuten millään tavalla edistä se, että jatkuvasti esität vääriä väitteitä ja olkiukkoja. Jospa yrittäisit jatkossa kantaa vastuuta omista kirjoituksistasi ja tutustuisit aiheeseen etkä vain heittelisi tyhjiä väitteitä. Tuollainen virheiden kalastelu on verrattavissa näsäviisauteen.

    Äänestä

"Kaikilla eliöillä ei ole tietoisuutta. Tietysti osalla eliöistä on tietoisuus."

Ja mistä helvetistä sinä sen kuvittelet tietäväsi. Sulla on näköjään jonkinlainen pakkomielle tuosta evoluutioteoriasta. Puhut itsesi pussiin jatkuvasti kun yrität kiemurrella ulos aikaisemmista väitteistäsi.

Suon sinulle uskosi niin kuin kristityillekin mutta se on vain uskoa eikä tiedettä.

Äänestä
  • "...mutta se on vain uskoa eikä tiedettä. "

    Muutaman kommentisi luettuani, en usko, että sinulla olisi minkäänlaista kompetenssia määrittää, mikä on tiedettä ja mikä sitä ei ole. Käsityksesi tieteestä on vähintäänkin himmeä. En tiedä, minkä uskomuksen lahkoa tai lohkoa ajatusmaailmasi edustaa, mutta sen tiedän varmasti, että sinulta puuttuu tieteellinen koulutus ja sitä myöden myös kokemus siitä, mitä tiede on ja miten sitä tehdään.
    Melkoisen hölmö purkaus.

    Äänestä

  • Tietoisuus vaatii aivot, jotka sisältävät hetkeä analysoivat asititunnistimet. Tietoisuus vaatii myös muistin, mikä sijaitsee aivoissa.

    Kysymys kuuluu: Kuinka usein bakteerilla on aivot?

    Äänestä

  • "Ja mistä helvetistä sinä sen kuvittelet tietäväsi."

    Siitä, että tietoisuuteen tarvitaan vähintään tietynlainen hermojärjestelmä.

    "Sulla on näköjään jonkinlainen pakkomielle tuosta evoluutioteoriasta. Puhut itsesi pussiin jatkuvasti kun yrität kiemurrella ulos aikaisemmista väitteistäsi.

    Suon sinulle uskosi niin kuin kristityillekin mutta se on vain uskoa eikä tiedettä."

    Tyhjää retoriikkaa. Voisitko näyttää, missä olen puhunut itseni pussiin.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Ja mistä helvetistä sinä sen kuvittelet tietäväsi."

    P.S. Sinä muuten ensin väitit, että niillä eliöillä on tietoisuus: "Ja niillä eliöillä on myös tietoisuus. "

    Mistä helvetistä sinä kuvittelet tietäväsi?

    P.P.S

    Edellisessä vistissäni muuten tulee hyvin esiin se, mistä kirjoitin aikaisemmin liittyen crevoluution argumentointiin:

    Näyttää nimittäin siltä, että sinä vain heittelet kaikenlaisia väitteitä ilmoille ja sitten sinä yrität väkisin etsiä nippelivirheitä muiden teksteistä. Asemaasi ei muuten millään tavalla edistä se, että jatkuvasti esität vääriä väitteitä ja olkiukkoja. Jospa yrittäisit jatkossa kantaa vastuuta omista kirjoituksistasi ja tutustuisit aiheeseen etkä vain heittelisi tyhjiä väitteitä. Tuollainen virheiden kalastelu on verrattavissa näsäviisauteen.

    Äänestä

"että sinulta puuttuu tieteellinen koulutus ja sitä myöden myös kokemus siitä, mitä tiede on ja miten sitä tehdään. "

Ja sinä olet auktoriteettiuskovainen. Otan syvästi osaa ankeaan kohtaloosi.

:-)

Äänestä
  • "Ja sinä olet auktoriteettiuskovainen. Otan syvästi osaa ankeaan kohtaloosi.
    "

    Tieteen ymmärtäminen ei ole auktoriteettiuskoa.

    ":-)"

    Mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjännaurajasta.

    Äänestä

"Tuollainen virheiden kalastelu on verrattavissa näsäviisauteen. "

Niinhän sinäkin teet minun kommenttien suhteen. Ohitat kaikki ne asiat jotka ovat hankalia evoluutioteorian kannattajille ja takerrut sitten epäolennaisuuksiin.

Evoluutioteorian suurin ongelma on siinä että lähes koko idea perustuu siihen että tapahtuu uskomaton sarja onnekkaita yhteensattumia eli hyödyllisiä mutaatioita joilla sitten yritetään selittää lajien sisäinen muuntelu ja lajien muuntuminen toisiksi lajeiksi. Lisäksi ongelmallista on väittää että geenit ohjaavat eliön toimintaa kun ne ovat lähinnä passiivinen rakennusohje keholle ja vuorovaikutus ympäristön kanssa vasta aktivoi tietyt geenit (jotka nekään eivät ilmeisesti ole yksi yhteen elöin ominaisuuksien suhteen)

Biologia perustuu newtonillaiselle determinismille kun kaikki oletetaan pistemäisiksi kappaleiksi ja niiden vuorovaikutukseksi. Elävät olennot ovat lähinnä kenttäkokonaisuuksia eli organismeja eivätkä mitään mekaanisen kellon kaltaisia koneita joissa voi vaihtaa osan toiseen. Determinismi ja reduktionismi evoluutioteoriassa ovat täyttä hölynpölyä.

Sen sijaan että "analysoit" jokaisen lauseeni erikseen niin mitäs jos yrittäisit itse esittää sellaisen kokonaiskuvan evoluutioteoriasta mikä osoittaa minun "olkiukkoni" virheelliseksi. Tuntuu siltä että et näe metsää puilta kun olet niin syventynyt niihin nippeliasiohin.

Katselin juuri Bruce Liptonin luennon geeneistä ja hänen kanssaan voin olla samaa mieltä mutta Lipton ei olekaan mikään älyllisen lobotomian vammauttama dawkinsilainen evoluutiofanaatikko.

http://www.youtube.com/watch?v=HVECAlT4AXY

http://www.youtube.com/watch?v=Zcg_ldoU40c

Äänestä
  • "Niinhän sinäkin teet minun kommenttien suhteen. Ohitat kaikki ne asiat jotka ovat hankalia evoluutioteorian kannattajille ja takerrut sitten epäolennaisuuksiin."

    Näytä yksikin kohta, jossa olen ohittanut ne kohdat, jotka ovat hankalia evoluutioteorialle.

    "Evoluutioteorian suurin ongelma on siinä että lähes koko idea perustuu siihen että tapahtuu uskomaton sarja onnekkaita yhteensattumia eli hyödyllisiä mutaatioita"

    Ei perustu. Hyödylliset mutaatiot ovat harvinaisia, mutta niitä tapahtuu ja luonnonvalinnan avulla niistä hyvin tehokkaasti valikoituu ja leviää hyödylliset mutaatiot. Tämä on todettu laboratoriossa. Eikö evoluutiolla ole mitään tiettyä suuntaa, jota kohden se pyrkii, joten älyvapaa tapa laskea mutaatioiden todennäköisyyksiä takaisin päin ei ole toimiva ellei koko todenäköisyysavaruutta ole selvitetty.

    "Lisäksi ongelmallista on väittää että geenit ohjaavat eliön toimintaa kun ne ovat lähinnä passiivinen rakennusohje keholle ja vuorovaikutus ympäristön kanssa vasta aktivoi tietyt geenit (jotka nekään eivät ilmeisesti ole yksi yhteen elöin ominaisuuksien suhteen)"

    Miksi se olisi ongelma? Se, että sinä jatkuvasti väität jotain ongelmksi, ei tee siitä sellaista, jos et osaa mitenkään perustella, miksi se olisi ongelma. Samalla tavalla ne eliön aikuiseksi kehityksen vaiheet ovat luonnonvalinnan vaikutuksen alaisena kuin "valmiin" eliön toimintakin.

    "Biologia perustuu newtonillaiselle determinismille kun kaikki oletetaan pistemäisiksi kappaleiksi ja niiden vuorovaikutukseksi."

    Höpöhöpö. Biologian prosessit ovat monelta osin stokastisia prosesseja, joita ei voi todellakaan verrata newtonilaiseen malliin.

    "Determinismi ja reduktionismi evoluutioteoriassa ovat täyttä hölynpölyä.
    "

    Ainakin sellaisina, millaiseksi olkiukoiksi sinä olet ne niihin rakentanut. Se, että prosessi on stokastinen ja kaoottinen, ei tarkoita sitä, että se ei voisi olla reduktionistinen.
    Miksi sinä muuten liität olkiukkosi evoluutioteoriaan etkä käsittele evoluutioteoriaa sellaisena kuin se tieteessä esitetään? Eikö sinulla ole tarpeeksi tietoa vai onko sinun helpompi väittää vastaan, kun voit hakata olkiukkojasi?

    "Sen sijaan että "analysoit" jokaisen lauseeni erikseen niin mitäs jos yrittäisit itse esittää sellaisen kokonaiskuvan evoluutioteoriasta mikä osoittaa minun "olkiukkoni" virheelliseksi."

    Minä käsittelen lauseet erikseen, koska sinä esität lauseissasi ERI ASIOITA (itse olet eritelly niitä esimerkiksi sanoilla "suurin" ja "lisäksi"). Minä olen tuon sinulle kertonut monta kertaa. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Se, että sinä teet ERI ASIOISSA jatkuvasti virheitä romahduttaa kokonaisuutesi kasaan.

    " Tuntuu siltä että et näe metsää puilta kun olet niin syventynyt niihin nippeliasiohin. "

    Sinä itse olet jakanut argumenttisi osiin eli olet esittänyt eri asioita, jotka muka ovat ongelmia evoluutioteorialle. Tietysti minä käsittelen ne ongelmat omina kohtinaan, koska niille kohdille ei ole olemassa mitään yhteistä vastausta, koska ne käsittelevät ERI ASIOITA.

    Älä yritä kaataa sitä minun ongelmakseni, että itse olet kykenemätön esittämään juttujasi yhtenä ongelmana tai et osaa käsitellä asioita niihin liittyvissä yhteyksissä.

    Yritä keksiä parempia argumentteja kuin metasyntaksista nillittäminen.

    "Katselin juuri Bruce Liptonin luennon geeneistä ja hänen kanssaan voin olla samaa mieltä mutta Lipton ei olekaan mikään älyllisen lobotomian vammauttama dawkinsilainen evoluutiofanaatikko."

    Ad hominem onkin erittäin pätevää argumentointia (edellä oleva on sarkasmia).

    Äänestä

  • "Sen sijaan että "analysoit" jokaisen lauseeni erikseen niin mitäs jos yrittäisit itse esittää sellaisen kokonaiskuvan evoluutioteoriasta mikä osoittaa minun "olkiukkoni" virheelliseksi."

    Jospa lähdettäisiin siitä, että noudattaisit samoja standardeja kuin muutkin:
    1) Esitä perustelut väitteillesi (ei pelkän tyhjän päällä olevia väitteitä, kuten olet tähän mennessä esittänyt).
    2) Esitä todisteet, jotka tukevat noita perusteluja.
    3) Esitä sellainen kokonaiskuva evoluutioteoriasta, jossa nuo väitteesi pätevät ja laita ne väitteet todisteineen ja perusteluineen kohdilleen. Huom. sen kokonaiskuvan pitää olla sellainen kuin tieteessä esitetään tai muuten esittelet vain olkiukkoasi.

    Aiotko olla vain tekopyhä inttäjä vailla perusteluita vai aiotko esittää asiat niin kuin tieteessä on tapana? Tekopyhyys tarkoittaa sitä, että itse et noudata samoja standardeja kuin muut. Esimerkiksi kaikenlaisten perustelemattomien väitteiden esittäminen on sellaista, jos odottaa muiden esittävän perusteluja.

    Jos käytämme samaa keskustelutaktiikkaa kuin sinä tähän menneää olet käyttänyt, voi viestisi esimerkiksi kumota alla olevalla tavalla ja se on ihan yhtä pätevä kuin sinun esityksesi.

    crevoluution väitteet:
    Väittämä 1:Evoluutioteorian suurin ongelma on siinä että lähes koko idea perustuu siihen että tapahtuu uskomaton sarja onnekkaita yhteensattumia
    Väittämä 2: Lisäksi ongelmallista on väittää että geenit ohjaavat eliön toimintaa kun ne ovat lähinnä passiivinen rakennusohje keholle ja vuorovaikutus ympäristön kanssa vasta aktivoi tietyt geenit
    Väittämä 3: Biologia perustuu newtonillaiselle determinismille kun kaikki oletetaan pistemäisiksi kappaleiksi ja niiden vuorovaikutukseksi.

    vastaväite:
    Kaikki väittämäsi ovat vääriä, joten et ole esittänyt evoluutioteorialle ongelmallisia asioita ja evoluutioteoria edelleenkin toimii niin kuin se on tieteessä esitetty.

    Huomaa, että edellä vastasin yhdellä keralla ja käytin yhtä hyviä perusteluja ja yhtä paljon todisteita kuin sinäkin. En keskittynyt nippeliasioihin. Liitin vastaväittämäni myös evoluutioteoriaan kokonaisuutena. Ad hominemit jätin pois.

    Oletko nyt tyytyväinen?

    Äänestä

"Asemaasi ei muuten millään tavalla edistä se, että jatkuvasti esität vääriä väitteitä ja olkiukkoja."

Mitä ihmeen asemaa? Yritätkö uhkailla minua?

En minä jaksa sinun jokaista itkupotkuraivariasi noteerata.

Minua alkaa jo kyllästyttää tämä veivaaminen. Mitäs jos te kaikki uskovaiset(evot & kredit) tappelisitte keskenänne jonkun aikaa.

Äänestä
  • "Mitä ihmeen asemaa?"

    Sitä, että evoluutioteoria olisi ongelmissa noissa esittämissäsi asioissa.

    "Yritätkö uhkailla minua?"

    Oletko vainoharhainen?

    "En minä jaksa sinun jokaista itkupotkuraivariasi noteerata."

    Sanoo henkilö, joka kirjoittaa tällaista kieltä: "älyllisen lobotomian vammauttama dawkinsilainen evoluutiofanaatikko".

    "Minua alkaa jo kyllästyttää tämä veivaaminen."

    Tietysti se alkaa kyllästyttää, koska sinulla ei ole oikeasti mitään hyviä perusteluita väitteillesi ja heittelet niitä vain ilman mitään pohjaa.

    "Mitäs jos te kaikki uskovaiset(evot & kredit) tappelisitte keskenänne jonkun aikaa."

    Ad hominem onkin erittäin pätevää argumentointia (edellä oleva on sarkasmia).

    Äänestä

"vastaväite:
Kaikki väittämäsi ovat vääriä, joten et ole esittänyt evoluutioteorialle ongelmallisia asioita ja evoluutioteoria edelleenkin toimii niin kuin se on tieteessä esitetty."

Heh. En odottanut ihan näin avutonta tahatonta huumoria vastaukseksi sinulta mutta ei kai sitä voi lapiolla ottaa kun on vain lusikalla annettu... :-)

Ei tuo mikään vastaväite ole vaan se on pelkkä kielto. Vois olla hyväkin että ottaisit esille nippeliasioita tai edes käsittelisit jokaisen väitteeni yksitellen ja esittäisit sen kohdan missä olen väärässä mielestäsi sen sijaan että ainoa perustelusi vedota tieteen auktoriteettiin.

Evoluutioteorian perusolettamuksia minä kritisoin. Niinkuin muutenkin näköjään tieteessä niin evoluutioteoriassa (ja varsinkin Dawkinsin versiossa) jylläävät asenteet ja ennakkoluulot jotka kohdistuvat lähinnä uskontoon, tietoisuuteen ja filosofiaan. Vaikuttaa siltä että evouskovaisten mielestä jokainen kreationistien käyttämä argumentti on jotenkin "saastunut" vaikka kyse olisi empiirisistä todisteista tai sitten filosofisesta analyysista. Kyllä on olemassa useampia tapoja hahmottaa todellisuutta.

Luottamukseni nykyiseen tiedeyhteisöön ja sen kykyyn tuottaa mitään eväitä todellisuuden hahmottamiseen on kyllä aika vähäinen nykyään. Tekniikka on hyödyllistä tietenkin yhteiskunnalle mutta sen tekniikan ympärille rakennetut metafyysiset tai filosofiset kokonaisvaltaiset selitykset ovat lähes poikkeuksetta varsin avuttomia ja perustuvat lähinnä toiveajatteluun tieteen tulevasta kaikkivoipaisuudesta (eli kunhan tarpeeksi leikimme hiukkaskiihdyttmillä niin se kaiken teoria sieltä jotenkin ilmaantuu jolla voimme ennustaa kaikki maailmankaikkeuden tulevat tapahtumat).

"Huomaa, että edellä vastasin yhdellä keralla ja käytin yhtä hyviä perusteluja ja yhtä paljon todisteita kuin sinäkin. En keskittynyt nippeliasioihin."

Mä kyllä ole toistaiseksi bongannut ainuttakaan todistetta sinun viesteissäsi - pelkkää kieltoa ja kiemurtelua.

En minä sille mitään voi että sinä niin kuin useimmat muutkin tieteilijät näette maailman ylösalaisin eli lähdette rakentamaan mallianne aineen pienimmistä osasista "ylöspäin" ja kuvittelette samalla se determinismin suunta on "alhaalta" " alkeishiukkasista ylöspäin vaikka todellisuudessa se näyttää olevan nimenomaan sieltä "ylhäältä" eli matalaentrooppisesta aineesta tai tietoisuudesta "alaspäin" varsinkin kun kvanttifysiikan tasolla vallitsee jo melko täydellinen indeterminismi.

ps. Sinulla näyttää olevan ainoa motivaatio tässäkin keskustelussa puolustaa vallitsevaa evoluutioteoriaa kreationismin "mörköä" vastaan keinoilla millä hyvänsä. Sinun kanssasi on yhtä rasittavaa keskustella kuin jonkin fundamentalistiuskovaisen.

Äänestä
  • "
    Heh. En odottanut ihan näin avutonta tahatonta huumoria vastaukseksi sinulta mutta ei kai sitä voi lapiolla ottaa kun on vain lusikalla annettu..."

    Et tainnut ymmärtää ertertin pointtia ollenkaan. Kuten et ymmärrä mitään evoluutioteoriasta tai tieteestä ylipäätään.

    Äänestä

  • "Heh. En odottanut ihan näin avutonta tahatonta huumoria vastaukseksi sinulta mutta ei kai sitä voi lapiolla ottaa kun on vain lusikalla annettu... :-)"

    Kai sinä tajuat, että naureskelet itsellesi? Minä kyttäydyin juuri samalla tavalla kuin sinä.

    "Ei tuo mikään vastaväite ole vaan se on pelkkä kielto."

    Se on ihan samanlainen perusteeton väite tai kielto (semantiikalla ei ole tässäkään yhteydessä käytännössä mitään merkitystä) kuin sinun väitteesi ovat olleet alusta lähtien.

    "Evoluutioteorian perusolettamuksia minä kritisoin."

    Sinä olet tehnyt kaikenlaisia väitteitä siitä, miksi evoluutioteoria ei toimisi, mutta mitään perusteluita todisteineen sinä et ole esittänyt. Tyhjiä väitteitä siis. Kun sinun väittämäsi torjutaan yhtä pätevin perustein, sinä väität sen olevan "avutonta tahatonta huumoria".

    "Niinkuin muutenkin näköjään tieteessä niin evoluutioteoriassa (ja varsinkin Dawkinsin versiossa) jylläävät asenteet ja ennakkoluulot jotka kohdistuvat lähinnä uskontoon, tietoisuuteen ja filosofiaan. Vaikuttaa siltä että evouskovaisten mielestä jokainen kreationistien käyttämä argumentti on jotenkin "saastunut" vaikka kyse olisi empiirisistä todisteista tai sitten filosofisesta analyysista. Kyllä on olemassa useampia tapoja hahmottaa todellisuutta.

    Luottamukseni nykyiseen tiedeyhteisöön ja sen kykyyn tuottaa mitään eväitä todellisuuden hahmottamiseen on kyllä aika vähäinen nykyään. Tekniikka on hyödyllistä tietenkin yhteiskunnalle mutta sen tekniikan ympärille rakennetut metafyysiset tai filosofiset kokonaisvaltaiset selitykset ovat lähes poikkeuksetta varsin avuttomia ja perustuvat lähinnä toiveajatteluun tieteen tulevasta kaikkivoipaisuudesta (eli kunhan tarpeeksi leikimme hiukkaskiihdyttmillä niin se kaiken teoria sieltä jotenkin ilmaantuu jolla voimme ennustaa kaikki maailmankaikkeuden tulevat tapahtumat)."

    Tyhjää retoriikkaa.

    "Mä kyllä ole toistaiseksi bongannut ainuttakaan todistetta sinun viesteissäsi - pelkkää kieltoa ja kiemurtelua."

    Höpöhöpö. Todisteet ovat helposti löydettävissä, jos viitsii vain vähän vaivautua. Niitä on tällä palstalla esitetty lukemattomia kertoja.

    "En minä sille mitään voi että sinä niin kuin useimmat muutkin tieteilijät näette maailman ylösalaisin eli lähdette rakentamaan mallianne aineen pienimmistä osasista "ylöspäin" ja kuvittelette samalla se determinismin suunta on "alhaalta" " alkeishiukkasista ylöspäin vaikka todellisuudessa se näyttää olevan nimenomaan sieltä "ylhäältä" eli matalaentrooppisesta aineesta tai tietoisuudesta "alaspäin" varsinkin kun kvanttifysiikan tasolla vallitsee jo melko täydellinen indeterminismi. "

    Taas uusi olkiukko.

    "ps. Sinulla näyttää olevan ainoa motivaatio tässäkin keskustelussa puolustaa vallitsevaa evoluutioteoriaa kreationismin "mörköä" vastaan keinoilla millä hyvänsä. Sinun kanssasi on yhtä rasittavaa keskustella kuin jonkin fundamentalistiuskovaisen. "

    Lisää tyhjää retoriikkaa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Heh. En odottanut ihan näin avutonta tahatonta huumoria vastaukseksi sinulta mutta ei kai sitä voi lapiolla ottaa kun on vain lusikalla annettu... :-)"

    (mennään nyt sitten rivi kerrallaan vaikka tästä ei kukaan muu varmaan ota selvää - "ovela" taktiikka sinulla... :-) )

    "Kai sinä tajuat, että naureskelet itsellesi? Minä kyttäydyin juuri samalla tavalla kuin sinä."

    Niin tein mutta sinä ensin. Minä vaan tahallani peilasin takaisin.

    "Se on ihan samanlainen perusteeton väite tai kielto (semantiikalla ei ole tässäkään yhteydessä käytännössä mitään merkitystä) kuin sinun väitteesi ovat olleet alusta lähtien."

    Kyllä minä sanoin aikaisemmin kyllä aika paljon enemmän kuin pelkkä "ei" tai "puppua". Yrität vaan saada minut jatkuvasti altavastaajaksi.

    "Sinä olet tehnyt kaikenlaisia väitteitä siitä, miksi evoluutioteoria ei toimisi, mutta mitään perusteluita todisteineen sinä et ole esittänyt. Tyhjiä väitteitä siis. Kun sinun väittämäsi torjutaan yhtä pätevin perustein, sinä väität sen olevan "avutonta tahatonta huumoria"."

    Ne sinun perusteesi on edelleen näkemättä - näen vaan sarjan kieltoja ilman perusteluita tai omaan auktoriteettiin vetoamista.

    "Tyhjää retoriikkaa."

    Vielä tyhjempää retorikkaa kun tuon parempaan vastineeseen et näköjään edes pysty.

    "Höpöhöpö. Todisteet ovat helposti löydettävissä, jos viitsii vain vähän vaivautua. Niitä on tällä palstalla esitetty lukemattomia kertoja."

    No ihan kertauksen vuoksi voisit varmaan kaivaa esille edes muutaman.

    "Taas uusi olkiukko."

    Jaa, Missä kohtaa. Sitä paitsi minun mielestäni yritämme keskustella täällä suhteellisen vapaamuotoisesti evoluutiosta eikä tämä ole mikään tohtorinväitöstilaisuus jossa pitäisi joka pilkkua viilata erikseen.

    Valitettavan todelta se alkaa kyllä näyttää. Se on niin helppo laukoa joka riville erikseen vain kieltoja ja "tyhjää retoriikkaa" vastaukseksi kun silloin ei itse tarvitse ajatella mitään. Pyydä jotain osaavaa ohjelemoimaan itsellesi tietokoneohjelma joka vastaa puolestasi näissä keskusteluissa. Loputulos olisi varmaan yhtä "nerokas" kun ei tuollainen kommentoiti varmaan mitään pohdiskelua vaadi vaan korkeintaan ylimielistä ja omahyväistä asennetta.

    "mennään nyt sitten rivi kerrallaan vaikka tästä ei kukaan muu varmaan ota selvää - "ovela" taktiikka sinulla... :-)"

    Kyllä tuota on oikein helppo seurata.

    "Niin tein mutta sinä ensin. Minä vaan tahallani peilasin takaisin."

    Väärin. Tässä osoitus:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10936237#comment-57429143-view

    Sinä aloitit tekemällä perusteettomia väittämiä ja jatkoit jatkuvasti samalla linjalla.

    "Kyllä minä sanoin aikaisemmin kyllä aika paljon enemmän kuin pelkkä "ei" tai "puppua". Yrität vaan saada minut jatkuvasti altavastaajaksi."

    Se, että sinä sanoit paljon, ei tarkoita sitä, että sinä olisit perustellut väitteesi.

    "Ne sinun perusteesi on edelleen näkemättä - näen vaan sarjan kieltoja ilman perusteluita tai omaan auktoriteettiin vetoamista."

    Vaikka näin olisikin, et sinä ole alunperinkään perustellut omia väittämiäsi, joten se siitä. Enkä minä vetoa omaan auktoriteettiin vaan tietoon. Minä en ole esimerkiksi keksinyt horisontaalista geenisiirtoa jne.

    "Vielä tyhjempää retorikkaa kun tuon parempaan vastineeseen et näköjään edes pysty."

    Minulla ei ole tarvetta yksityiskohtaisesti käydä läpi sinun tyhjää retoriikkaasi.

    "No ihan kertauksen vuoksi voisit varmaan kaivaa esille edes muutaman.
    "
    http://myxo.css.msu.edu/ecoli/
    http://tiktaalik.uchicago.edu/searching4Tik.html

    "Jaa, Missä kohtaa. Sitä paitsi minun mielestäni yritämme keskustella täällä suhteellisen vapaamuotoisesti evoluutiosta eikä tämä ole mikään tohtorinväitöstilaisuus jossa pitäisi joka pilkkua viilata erikseen.":
    "lähdette rakentamaan mallianne aineen pienimmistä osasista "ylöspäin""

    Evoluutioteorian mallia ei ole rakennettu pienimistä osasista ylöspäin. Usein on tehty juuri päinvastoin.

    "Valitettavan todelta se alkaa kyllä näyttää. Se on niin helppo laukoa joka riville erikseen vain kieltoja ja "tyhjää retoriikkaa" vastaukseksi kun silloin ei itse tarvitse ajatella mitään."

    Yritä jatkossa perustella ja esittää todisteet väitteillesi. Ei ole mitään mieltä käydä jokaista tyhjästä repäisemääsi väitettä läpi, koska selalisia tyhjiä väitteitä voi keksiä loputtomiin (mainitsemasi kalastelu). Se, että sinä teet jonkin väitteen, ei tarkoita sitä, että olet oikeassa, kunnes toisin todistetaan. Sinun pitäisi pystyä esittämään perustelut ja todisteita väitteellesi ennen kuin sitä tarvitsee sen paremmin perustellen kumota.

    "Pyydä jotain osaavaa ohjelemoimaan itsellesi tietokoneohjelma joka vastaa puolestasi näissä keskusteluissa. Loputulos olisi varmaan yhtä "nerokas" kun ei tuollainen kommentoiti varmaan mitään pohdiskelua vaadi vaan korkeintaan ylimielistä ja omahyväistä asennetta. "

    Lisää tyhjää retoriikkaa.

    Äänestä

Thomas Kuhn on mielestäni hyvin selkeästi esittänyt tieteenfilosofian klassikossaan "Tieteellisten vallankumousten rakenne" että vallitsevasta tieteellisestä teoriasta on hyvin vaikea päästä eroon.

Lähinnä pitää odotella että vallitsevaa teoriaa kannattavat auktoriteetit kuolevat pois kun eivät pysty poisoppimaan omaksumaansa teoriaa. Kuhn vertaakin tieteellistä vallankumousta osuvasti uskonnolliseen konversioon jossa uskomusjärjestelmä voi vaihtua hyvinkin nopeasti ja maailma tulkitaan sen jälkeen usein hyvinkin aikaisemmasta mallista poiketen ja uusia mahdollisuuksia avautuu tekniikalle ja maailman ymmärtämiselle.

Oikeastaan koko havantojen tulkinnan pitää siis muuttua ennenkuin voidaan alkaa ajatella eri tavoin jostain ilmiöstä. Puhtaasti empiiristä todistusaineistoa ei ole edes olemassa kun sen kunkin teorian tulkinta on aina tiiviisti mukana sekä koejärjestelyissä että havainnoissa.

Matematiikka ja logiikka ovat myös tietyssä mielessä häämääviä varsinkin jos vertaa 2-arvoista "tosi" /"epätosi" logiikkaa esim. kvanttifysiikan ilmiöihin joissa kukin tutkittu kokonaisuus näyttää olevan määräytymättömässä tilassa ennen kuin se havaitaan tai sen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Oikeastaan koko 2-arvoinen logiikka on vain mielemme konstruktio ja tulkinta kuvaamaan todellista maailmaa. Yhtä hyvin voisi ajatella että jokin asia voi olla

1. Määräytymättömässä tilassa
2. Suurin piirtein tai jossain määrin tosi
3. Suurin piirtein tai jossain määrin epätosi

kussakin konkreettisessa tilanteessa suhteesa johokin väitteeseen.

Minä uskon että evoluutioteoria on jossain määrin tosi eli samanlainen puolitotuus kuin tieteen kaikki muutkin teoriat tähän mennessä. Se tieteilijöiden varmuuden tunne jonkin teorian suhteen johtuu lähinnä siitä että jotkut perusolettamukset oletetaan itsestäänselviksi vaikka ne eivät välttämättä sitä ole ja että lisäksi eksytään helposti sinne matematiikan "mikä mikä" maahan jossa kaikki on olevinaan hyvin eksaktia.

Äänestä
  • "Thomas Kuhn on mielestäni hyvin selkeästi esittänyt tieteenfilosofian klassikossaan "Tieteellisten vallankumousten rakenne" että vallitsevasta tieteellisestä teoriasta on hyvin vaikea päästä eroon.

    Lähinnä pitää odotella että vallitsevaa teoriaa kannattavat auktoriteetit kuolevat pois kun eivät pysty poisoppimaan omaksumaansa teoriaa. Kuhn vertaakin tieteellistä vallankumousta osuvasti uskonnolliseen konversioon jossa uskomusjärjestelmä voi vaihtua hyvinkin nopeasti ja maailma tulkitaan sen jälkeen usein hyvinkin aikaisemmasta mallista poiketen ja uusia mahdollisuuksia avautuu tekniikalle ja maailman ymmärtämiselle.

    Oikeastaan koko havantojen tulkinnan pitää siis muuttua ennenkuin voidaan alkaa ajatella eri tavoin jostain ilmiöstä. Puhtaasti empiiristä todistusaineistoa ei ole edes olemassa kun sen kunkin teorian tulkinta on aina tiiviisti mukana sekä koejärjestelyissä että havainnoissa."

    Ainoa ongelma tässä on, että evoluutioteoriaa vastaan ei ole esitetty läheskään niin hyviä perusteluita todisteineen sekä ennusteineen kuin monissa muissa tieteen murroksissa. Murrosta evoluutioteoriaa vastaan on yritetty jo yli 150 vuotta, mutta todisteideen kasautuessa evoluutioteoriasta on tullut vain vahvempi. Eikä se johdu siitä, että uskonnollisesti olisi juututtu evoluutioteoriaan, koska monet evoluutioteorian hypoteesit ovat jouduttu hylkäämään ja murroksia on tapahtunut evoluutioteorian sisällä (jaksoittaisen tasapainon malli, horisontaalinen geenisiirto, epigeneettinen periytyminen jne. jne.). Noissa murroksissa on muuten kulunut suhteellisen lyhyt aika, joten koko vetoomuksesi Kuhnin kirjoituksiin on vähintäänkin kyseenalainen.

    "Matematiikka ja logiikka ovat myös tietyssä mielessä häämääviä varsinkin jos vertaa 2-arvoista "tosi" /"epätosi" logiikkaa esim. kvanttifysiikan ilmiöihin joissa kukin tutkittu kokonaisuus näyttää olevan määräytymättömässä tilassa ennen kuin se havaitaan tai sen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Oikeastaan koko 2-arvoinen logiikka on vain mielemme konstruktio ja tulkinta kuvaamaan todellista maailmaa. Yhtä hyvin voisi ajatella että jokin asia voi olla"

    Epäoleellista evoluutioteorian kannalta. Kvanttifysiikassa käytetään samalla tavalla tilastollisia jakaumia (tämä näkyy esimerkiksi kemian orbitaalimalleissa), kuten esimerkiksi evoluutioteoriassa. Evoluutioteoriassa ei ole jymähdetty 1800-luvulle, kuten sinä näytät kuvittelevan.

    "Minä uskon että evoluutioteoria on jossain määrin tosi eli samanlainen puolitotuus kuin tieteen kaikki muutkin teoriat tähän mennessä. Se tieteilijöiden varmuuden tunne jonkin teorian suhteen johtuu lähinnä siitä että jotkut perusolettamukset oletetaan itsestäänselviksi vaikka ne eivät välttämättä sitä ole ja että lisäksi eksytään helposti sinne matematiikan "mikä mikä" maahan jossa kaikki on olevinaan hyvin eksaktia. "

    Lisää tyhjää retoriikkaa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Thomas Kuhn on mielestäni hyvin selkeästi esittänyt tieteenfilosofian klassikossaan "Tieteellisten vallankumousten rakenne" että vallitsevasta tieteellisestä teoriasta on hyvin vaikea päästä eroon.

    "Ainoa ongelma tässä on, että evoluutioteoriaa vastaan ei ole esitetty läheskään niin hyviä perusteluita todisteineen sekä ennusteineen kuin monissa muissa tieteen murroksissa. Murrosta evoluutioteoriaa vastaan on yritetty jo yli 150 vuotta, mutta todisteideen kasautuessa evoluutioteoriasta on tullut vain vahvempi. Eikä se johdu siitä, että uskonnollisesti olisi juututtu evoluutioteoriaan, koska monet evoluutioteorian hypoteesit ovat jouduttu hylkäämään ja murroksia on tapahtunut evoluutioteorian sisällä (jaksoittaisen tasapainon malli, horisontaalinen geenisiirto, epigeneettinen periytyminen jne. jne.). Noissa murroksissa on muuten kulunut suhteellisen lyhyt aika, joten koko vetoomuksesi Kuhnin kirjoituksiin on vähintäänkin kyseenalainen."

    Niin sitä teoriaa viilataan koko ajan vaikka nimi pysyy samana. Kohta päästään ellei jo olla yhtä monimutkaisessa virityksessä kuin episykilit aikoinaan. Evoluutioteoria (jos otetaan vaan se osio miten lajit kehittyvät sattuman kautta)
    ei ole mitenkään olennainen biologian kehitykselle yhtä vähän kuin fysiikka oikeasti tarvitsee big-bang teoriaa. Kosmologia onkin sitten jo lähinnä metafysiikkaa.

    "Ainoa ongelma tässä on, että evoluutioteoriaa vastaan ei ole esitetty läheskään niin hyviä perusteluita todisteineen sekä ennusteineen kuin monissa muissa tieteen murroksissa. Murrosta evoluutioteoriaa vastaan on yritetty jo yli 150 vuotta, mutta todisteideen kasautuessa evoluutioteoriasta on tullut vain vahvempi. "

    Siltä kai se näyttää jos unohtaa teorian historian kokonaan. Se ei ole enää sama teoria kuin alussa vaikka jotain on tietysti alkuperäisestä mallista jäljellä. Eli ei tuo Kuhnin mallia kumoa vaan pikemminkin yrittää kiertää sen. Todellinen tieteellinen vallankumous äkillisenä ja nopeana prosessina on hyvin harvinainen ja sellaista ehkä tapahtui silloin kun kvanttifysikka syntyi 1920-luvulla ja se taitaa olla vieläkin kesken kun yritetään sitä mullistavaa todellisuuden tulkintaa vieläkin hillitä keinotekoisesti esim. väittämällä että ko. malli toimii vain atomin sisällä eikä vaikuta makromaailmaan tai että lomittuminen ei mahdollista valoa nopeaa tiedonsiirtoa (ja niin onkin mutta vain siksi että siirtoa ei tapahdu vaan lomittuneet hiukkaset ovat saman kokonaisuuden osia ja siksi tapahtuma ei vaadi aikaa).

    "Evoluutioteoriassa ei ole jymähdetty 1800-luvulle, kuten sinä näytät kuvittelevan."

    Teoria on eri aikoina erilainen vaikka nimi on sama. Se tietysti hämää mutta kyllä ne samat taustaoletukset siellä on takana vaikka niitä tuskin käytännössä edes pohditaan. Eiköhän suurin osa tieteilijöistä pohdi ihan käytännön asioita eikä kuluta aikaansa sen taustafilosofian miettimiseen puhumattakaan sen kyseenalaistamisesta. Uskovaisilla on sama tyyli eli heidän todellinen toimintansa voi olla hyvinkin paljon ristiriidassa sen oman uskonsa perusajatusten kanssa mutta ei sitä yleensä tiedosteta kun ei ole pakko.

    "Lisää tyhjää retoriikkaa. "

    Niin se oli mielipide. Omia mielipiteitähän tässä itse kukin esittelee kun ei voida varsinaisesti "todistaa" mitään.

    "Niin sitä teoriaa viilataan koko ajan vaikka nimi pysyy samana."

    Tietysti sitä viilataan, koska tietoa tulee lisää. Evoluutioteorian pääkohdat ovat kuitenkin pysyneet lähes samoina alusta lähtien.

    "Evoluutioteoria (jos otetaan vaan se osio miten lajit kehittyvät sattuman kautta)
    ei ole mitenkään olennainen biologian kehitykselle yhtä vähän kuin fysiikka oikeasti tarvitsee big-bang teoriaa."

    Hah hah. Ammattilaisten (biologit) sanat ovat kanssasi ristiriidassa.

    "Siltä kai se näyttää jos unohtaa teorian historian kokonaan. Se ei ole enää sama teoria kuin alussa vaikka jotain on tietysti alkuperäisestä mallista jäljellä."

    Pääkohdat ovat edelleen samat. Historiaa ei ole syytä unohtaa, mutta siihen ei ole kuitenkaan syytä jämähtääkään, koska tiede menee jatkuvasti eteenpäin.

    "Eli ei tuo Kuhnin mallia kumoa vaan pikemminkin yrittää kiertää sen."

    Höpöhöpö.

    "Teoria on eri aikoina erilainen vaikka nimi on sama."

    Tietysti on, koska tietoa tulee lisää ja yksityiskohdat tarkentuu.

    "Eiköhän suurin osa tieteilijöistä pohdi ihan käytännön asioita eikä kuluta aikaansa sen taustafilosofian miettimiseen puhumattakaan sen kyseenalaistamisesta."

    Niinpä niin, jonkun täytyy tehdä välillä töitä ihan käytännössä. Ei tiede edityisi mihinkään, jos kaikki vain heittäsi puolivillaisia spekulaatioita, kuten sinä näytät tekevän. Sehän sinut erottaakin oikeista tieteilijöistä, me teemme tiedettä kokonaisvaltaisesti emmekä jää hattaramaailmaan loikoilemaan.

    "Niin se oli mielipide. Omia mielipiteitähän tässä itse kukin esittelee kun ei voida varsinaisesti "todistaa" mitään. "

    Höpöhöpö. Edellisessä viestissäni jo "todistin" eli osoitin, että tässä ketjussa esittämäsi ensimmäinen väite oli väärä. Sinun esittämäsi tyhjät väittämät eivät todellakaan ole samalla tasolla tietoteoreettisesti kuin tieteessä esitetyt hypoteesit.

    Äänestä

Porvarillinen tiede esittää vain teorioita, jotka on helppo muuttaa rahaksi. Hahhah Nobel-idiootit yms. kuninkaalliset pellet.

Äänestä

"Porvarillinen tiede esittää vain teorioita, jotka on helppo muuttaa rahaksi."

Olet muuten sattumalta ihan oikeassa. Nykyinen tiede on hyvin pitkälle anglo-amerikkalaisen oligarkian ohjelmoimaa. Tieteessä on uskonnon tavoin omat "pyhimyksensä" kuten esim. Newton. Darwin ja Einstein joita ei oikein kukaan uskalla kritisoida vaikka esim. Newton oli yliarvostettu huijari ja täysi sekopää:

http://www.abjpress.com/tarpv4.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Leibniz–Newton_calculus_controversy

Nykyisestä fysiikasta voisi sanoa että se tarkoituksella viritetty johtamaan umpikujaan. Kumma juttu että oikeastaan tiede on kehittynyt viime aikoina vain lähinnä 2. maailmansodan aikoihin ja silloinkin saksalaiset olivat tieteen edelläkävijöitä (kvanttifysiikka, avaruusraketit). Sodan jälkeen sekä USA että N-liitto kilpailivat keskenään (tai oikeastaan Bormann jakoi potin näiden kesken) kumpi sai parhaat natsitiedemiehet (Project Paperclip).

Todellinen tieteen historia on lähinnä poliittista historiaa ja suurvaltapolitiikkaa eikä juurikaan vastaa tieteen ihanteita.

Äänestä
  • "Olet muuten sattumalta ihan oikeassa. Nykyinen tiede on hyvin pitkälle anglo-amerikkalaisen oligarkian ohjelmoimaa. Tieteessä on uskonnon tavoin omat "pyhimyksensä" kuten esim. Newton. Darwin ja Einstein joita ei oikein kukaan uskalla kritisoida vaikka esim. Newton oli yliarvostettu huijari ja täysi sekopää"

    Täyttä puppua. Darwinin esityksiä on uskallettu arvostella paljonkin ja monet hänen ajatukset on osoitettu vääriksi.

    "Todellinen tieteen historia on lähinnä poliittista historiaa ja suurvaltapolitiikkaa eikä juurikaan vastaa tieteen ihanteita. "

    Sinulla on suorastaan vainoharhainen kuva tieteen historiasta se ei ainakaan paranna uskottavuutta. Jospa yrittäisit vähän tustua tieteen historiaan älyttömien salaliittoteorioiden sijaan.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Olet muuten sattumalta ihan oikeassa. Nykyinen tiede on hyvin pitkälle anglo-amerikkalaisen oligarkian ohjelmoimaa. Tieteessä on uskonnon tavoin omat "pyhimyksensä" kuten esim. Newton. Darwin ja Einstein joita ei oikein kukaan uskalla kritisoida vaikka esim. Newton oli yliarvostettu huijari ja täysi sekopää"

    Täyttä puppua. Darwinin esityksiä on uskallettu arvostella paljonkin ja monet hänen ajatukset on osoitettu vääriksi.

    "Todellinen tieteen historia on lähinnä poliittista historiaa ja suurvaltapolitiikkaa eikä juurikaan vastaa tieteen ihanteita. "

    Sinulla on suorastaan vainoharhainen kuva tieteen historiasta se ei ainakaan paranna uskottavuutta. Jospa yrittäisit vähän tustua tieteen historiaan älyttömien salaliittoteorioiden sijaan.

    "Darwinin esityksiä on uskallettu arvostella paljonkin ja monet hänen ajatukset on osoitettu vääriksi."

    Niin varmaan joitakin Darwinin näkemyksiä on arvosteltu paljonkin mutta kai on olemassa joku syy miksi evoluutioteoriaa kutsutaan myös darwinismiksi (tai uus-darwinismiksi).

    "Sinulla on suorastaan vainoharhainen kuva tieteen historiasta se ei ainakaan paranna uskottavuutta. Jospa yrittäisit vähän tustua tieteen historiaan älyttömien salaliittoteorioiden sijaan. "

    Lähinnä koulutuksen ja määrärahojen kautta se talouselämä kontrolloi
    tiedettä ja viime kädessä koulutuslaitokset ovat olemassa tuottaakseen osaavaa (mutta ei välttämättä itsenäisesti ajattelevaa) työvoimaa talouselämän tarpeisiin.

    Tieteen ihanteessa ja juhlapuheissa voi olla viiteitä totuuden pyyteettömään etsintään mutta tuskin se totuus paljoa siinä käytännössä painaa. Lisäksi varsinkin tieteen teknisillä ja maailmankatsomuksellisilla seurauksilla on suuri poliittinen merkitys ja on varsin naiivia kuvitella että sellaista tutkimusta tuettaisiin mikä voisi kyseenalaistaa vallitsevan status quon yhteiskunnassa.

    Mielummin olen vähän vainoharhainen kun naiivin luottavainen ja tyhmä.

    "Mielummin olen vähän vainoharhainen kun naiivin luottavainen ja tyhmä. "

    Tietämättömyyteen ja taikauskoon perustuva vainoharhaisuus ei ole kovin tervemielistä.

    Taidat myös uskoa puhuvaan käärmeeseen.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Darwinin esityksiä on uskallettu arvostella paljonkin ja monet hänen ajatukset on osoitettu vääriksi."

    Niin varmaan joitakin Darwinin näkemyksiä on arvosteltu paljonkin mutta kai on olemassa joku syy miksi evoluutioteoriaa kutsutaan myös darwinismiksi (tai uus-darwinismiksi).

    "Sinulla on suorastaan vainoharhainen kuva tieteen historiasta se ei ainakaan paranna uskottavuutta. Jospa yrittäisit vähän tustua tieteen historiaan älyttömien salaliittoteorioiden sijaan. "

    Lähinnä koulutuksen ja määrärahojen kautta se talouselämä kontrolloi
    tiedettä ja viime kädessä koulutuslaitokset ovat olemassa tuottaakseen osaavaa (mutta ei välttämättä itsenäisesti ajattelevaa) työvoimaa talouselämän tarpeisiin.

    Tieteen ihanteessa ja juhlapuheissa voi olla viiteitä totuuden pyyteettömään etsintään mutta tuskin se totuus paljoa siinä käytännössä painaa. Lisäksi varsinkin tieteen teknisillä ja maailmankatsomuksellisilla seurauksilla on suuri poliittinen merkitys ja on varsin naiivia kuvitella että sellaista tutkimusta tuettaisiin mikä voisi kyseenalaistaa vallitsevan status quon yhteiskunnassa.

    Mielummin olen vähän vainoharhainen kun naiivin luottavainen ja tyhmä.

    "Niin varmaan joitakin Darwinin näkemyksiä on arvosteltu paljonkin mutta kai on olemassa joku syy miksi evoluutioteoriaa kutsutaan myös darwinismiksi (tai uus-darwinismiksi)."

    Meinaatko sinä yrittää perutella semantiikalla? Etpä ole kovin vahvalla pohjalla, jos et parempaan pysty. Nimellä ei ole merkitystä vaan sillä, mitä evoluutioteoriassa esitetään. Todisteet ja perustelut eivät muutu toisiksi vaikka evoluutioteoria nimettäisiin miksi tahansa.

    "Lähinnä koulutuksen ja määrärahojen kautta se talouselämä kontrolloi
    tiedettä ja viime kädessä koulutuslaitokset ovat olemassa tuottaakseen osaavaa (mutta ei välttämättä itsenäisesti ajattelevaa) työvoimaa talouselämän tarpeisiin. "

    Jostain rahaa pitää tieteen tekemiseeen saada, ei sitä muuten voisi tehdä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rahoittajat kontrolloisivat tuloksia. Joskus niin kyllä tapahtuu, mutta ei siitä voi mitään yleistä sääntöä tehdä. Voisit esimerkiksi nyt näyttää, miten evoluutioteoria on suurvaltapolitiikkaa, kun toit sellaisen väitteen esille viestissäsi ("Todellinen tieteen historia on lähinnä poliittista historiaa ja suurvaltapolitiikkaa eikä juurikaan vastaa tieteen ihanteita.").

    "Tieteen ihanteessa ja juhlapuheissa voi olla viiteitä totuuden pyyteettömään etsintään mutta tuskin se totuus paljoa siinä käytännössä painaa. Lisäksi varsinkin tieteen teknisillä ja maailmankatsomuksellisilla seurauksilla on suuri poliittinen merkitys ja on varsin naiivia kuvitella että sellaista tutkimusta tuettaisiin mikä voisi kyseenalaistaa vallitsevan status quon yhteiskunnassa."

    Lisää tyhjää retoriikkaa.

    "Mielummin olen vähän vainoharhainen kun naiivin luottavainen ja tyhmä."

    Minä kannatan mieluummin realismia kuin vainoharhaisuutta.

    Äänestä

"Tietämättömyyteen ja taikauskoon perustuva vainoharhaisuus ei ole kovin tervemielistä."

Taitaa olla aidosti tervemieliset olla tässä yhteiskunnassa hyvin harvassa. Aivopesu ja ehdollistaminen lapsesta asti koulutuksessa ja tiedotusvälineissä on tehnyt tehtävänsä.

"Taidat myös uskoa puhuvaan käärmeeseen. "

Jos viittaat siihen Raamatun tarinaan missä se "käärme" esiintyy niin se on kai symbolinen tarina ja viittaa sumerilaiseen "myyttiin" Enkistä joka eräiden muiden kanssa harrasti geenimanipulointia ihmislajilla luodakseen orjia n. 400 000 v sitten ja sitten lopulta sai sellaisen hybridin aikaan joka pystyi lisääntymään (ks. Sitchin). Raamatun teksti on vain muunnelma paljon vanhemmasta alkuperäisestä.

Nimimerkistäni huolimatta (joka voi tarkoittaa joko Creative Evolution ja myös Creative Revolution) en ole kristitty, en ole koskaan kuulunut mihinkään uskontokuntaan ja ehkä korkeintaan voisin kannattaa jonkinlaista panteistista mallia.

Jos en kannata evoluutioteoriaa nykyisessä muodossaan niin siitä ei loogisesti seuraa että kannatan sitä nykyisen kiistan vastapuolta eli kreationismia vaan uskon että totuus löytyy jostain sieltä väliltä.

Aika näyttää toivottavasti kuinka asiat oikeasti ovat paitsi ei ehkä minun elinaikanani ja toistaiseksi pidätän itselläni oikeuden uskoa tai lähinnä pitää mahdollisena eri vaihtoehtoja.

Asia ei ole loppuunkäsitelty ja tiede toivottavasti kehittyy niin että näihinkin kysymyksiin saadaan parempia jos ei nyt lopullisia vastauksia.

Äänestä
  • "Asia ei ole loppuunkäsitelty ja tiede toivottavasti kehittyy niin että näihinkin kysymyksiin saadaan parempia jos ei nyt lopullisia vastauksia. "

    Juurihan tuossa aikaisemmin valitit evoluutioteorian muuttumisesta. Mikä mättää?

    Äänestä

  • Sitchin oli sci-fi kirjailija eikä mitään muuta.

    Äänestä

  • "Taitaa olla aidosti tervemieliset olla tässä yhteiskunnassa hyvin harvassa. Aivopesu ja ehdollistaminen lapsesta asti koulutuksessa ja tiedotusvälineissä on tehnyt tehtävänsä."

    Se, että sinä nimität vainoharhaisuutta tervemieliseksi, ei tee siitä sellaista. Jos väität, että esimerkiksi tieteen tekijät ovat aivopestyjä, on sinun syytä esittää persuteltuja todisteita. Pelkkä vainoharhainen inttäminen ei mitenkään paranna asemaasi (en yritä uhkailla, kuten en tehnyt aikaisemminkaan).

    "Aika näyttää toivottavasti kuinka asiat oikeasti ovat paitsi ei ehkä minun elinaikanani ja toistaiseksi pidätän itselläni oikeuden uskoa tai lähinnä pitää mahdollisena eri vaihtoehtoja. "

    Kukaan ei ole ottamassa sinulta oikeuksiasi uskomuksiisi pois.

    "Asia ei ole loppuunkäsitelty ja tiede toivottavasti kehittyy niin että näihinkin kysymyksiin saadaan parempia jos ei nyt lopullisia vastauksia. "

    Juuri siksi sitä tiedettä tehdään, että saadaan parempia vastauksia.

    Äänestä

Tuossa kvanttifysiikan lomittumisessa muuten saattaa piillä avain sen ymmärtämiseen että monisoluiset eliöt toimivat kuin niillä olisi yhteinen tahto.
Sama saattaa päteä myös eläinten laumakäyttäytymiseen (kala & lintuparvet)

Yksisoluiset eliötkin tuntuvat toimivan sillä tavalla mielekkäästi että niillä voisi olettaa olevan tietoisuuden vaikka erillistä erilaistunutta hermostoa ei niillä olekaan.

Äänestä
  • "Juurihan tuossa aikaisemmin valitit evoluutioteorian muuttumisesta. Mikä mättää? "

    Opettele lukemaan ja ajattelemaan lukemaasi ensin ja tule vasta sitten kommentoimaan.

    "Sitchin oli sci-fi kirjailija eikä mitään muuta. "

    Koetapa perehtyä asiaan hieman tarkemmin.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Juurihan tuossa aikaisemmin valitit evoluutioteorian muuttumisesta. Mikä mättää? "

    ""Juurihan tuossa aikaisemmin valitit evoluutioteorian muuttumisesta. Mikä mättää? "

    Opettele lukemaan ja ajattelemaan lukemaasi ensin ja tule vasta sitten kommentoimaan. "

    Kukakohan mahtoi kirjoittaa aikaisemmin tässä ketjussa:

    "Niin sitä teoriaa viilataan koko ajan vaikka nimi pysyy samana. "

    Äänestä

  • "Tuossa kvanttifysiikan lomittumisessa muuten saattaa piillä avain sen ymmärtämiseen että monisoluiset eliöt toimivat kuin niillä olisi yhteinen tahto. "

    Lehmätkin saattavat lentää.

    "Sama saattaa päteä myös eläinten laumakäyttäytymiseen (kala & lintuparvet)"

    Kannattaa tutustua sellaiseen kuin parviäly. Sillä ei ole mitään tekemistä lomittumisen kanssa.

    "Yksisoluiset eliötkin tuntuvat toimivan sillä tavalla mielekkäästi että niillä voisi olettaa olevan tietoisuuden vaikka erillistä erilaistunutta hermostoa ei niillä olekaan. "

    Se, että jokin sinusta tuntuu joltain, ei ole mikään perustelu.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Swarm_intelligence

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Juurihan tuossa aikaisemmin valitit evoluutioteorian muuttumisesta. Mikä mättää? "

    Opettele lukemaan ja ajattelemaan lukemaasi ensin ja tule vasta sitten kommentoimaan.

    "Sitchin oli sci-fi kirjailija eikä mitään muuta. "

    Koetapa perehtyä asiaan hieman tarkemmin.

    Ei edes sci-kirjailija vaan pöhkö.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Zecharia_Sitchin

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Tuossa kvanttifysiikan lomittumisessa muuten saattaa piillä avain sen ymmärtämiseen että monisoluiset eliöt toimivat kuin niillä olisi yhteinen tahto. "

    Lehmätkin saattavat lentää.

    "Sama saattaa päteä myös eläinten laumakäyttäytymiseen (kala & lintuparvet)"

    Kannattaa tutustua sellaiseen kuin parviäly. Sillä ei ole mitään tekemistä lomittumisen kanssa.

    "Yksisoluiset eliötkin tuntuvat toimivan sillä tavalla mielekkäästi että niillä voisi olettaa olevan tietoisuuden vaikka erillistä erilaistunutta hermostoa ei niillä olekaan. "

    Se, että jokin sinusta tuntuu joltain, ei ole mikään perustelu.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Swarm_intelligence

    "Se, että jokin sinusta tuntuu joltain, ei ole mikään perustelu."

    Minusta tämän palstan tarkoitus on keskustella vapaamuotoisesti tieteestä ja myös evoluutioteoriasta. Kyllä minusta pitää olla mahdollista esittää mielipiteitä tästäkin asiasta ilman että tarvitsee olla jotenkin valmiiksi kokeellisesti "todistettu" kanta jokaiselle ajatukselle. Kyllä siellä tieteessäkin aloitetaan ensin spekuloinnista ja ajatuskokeista ja toivottavasti myös pohditaan erilaisia vaihtoehtoja myös perusolettamusten ulkopuolelta. Aika harva väite tieteessä on lopullisesti lyöty lukkoon vaikka niin saatetaan uskoa varsinkin kun perusolettamukset aina vain uskomuksia ja empiriaa ei ole ilman tulkintaa.

    Tuo parviälyjuttu on puhtaasti tietokonesimulaatio. Siinä oletetaan että eläimet toimivat algoritmien mukaisesti vaikka asiasta ei ole ainoatakaan empiiristä todistetta tietääkseni. Samanlaista sekoilua on myös tähtitieteessä planeettasimulaatioissa joissa esim. kuun syntyminen taitaa edellyttää jo kahta peräkkäistä suuren tuntemattoman planeetan törmäystä. Simulaatioiden todistusarvo on aika olematon ilman empiirisiä todisteita.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Ei edes sci-kirjailija vaan pöhkö.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Zecharia_Sitchin

    "Ei edes sci-kirjailija vaan pöhkö."

    No kaikki vähänkin valtavirrasta poikeava ajattelu leimataan aina naurunalaiseksi varsinkin jos jonkun idea esittäjä tulee akateemisen maailman ulkopuolelta. Reviiriajattelu vallitsee.

    Siitä huolimatta tiede on aina välillä tuonut esille todisteita jotka tukevat Sitchinin jo 70-luvulla esittämiä näkemyksiä:

    http://www.earthfiles.com/news.php?ID=2016&category=Science

    "Siitä huolimatta tiede on aina välillä tuonut esille todisteita jotka tukevat Sitchinin jo 70-luvulla esittämiä näkemyksiä"

    Höpöhöpö. Mikään noista tieteellisistä löydöistä ei millään tavalla viittaa siihen, että jotkut maan ulkopuliset ihmisen kaltaiset oliot olisivat risteytyneet ihmisten kanssa.

    Todisteet kertovat, että ihmiset ovat lähtöisin afrikasta. Tästä syystä afrikassa hyvin suuri variaatio ihmisten välillä. Afrikassa on tapahtunut evoluutiota ihmisissä satojatuhansia vuosia. Sen rinnalla afrikasta muuttaneiden ihmisten evoluutoaika on paljon lyhyempi. Juuri siitä syystä muualla asuvat ihmiset voidaan jäljittää tiettyyn populaatioon afrikassa, joista jotkut muut afrikkalaiset populaatiot ovat erkautuneet jo aikaisemmin. Koko maan ulkopuolisten olioiden sekaantuminen ihmisiin on pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Se, että jokin sinusta tuntuu joltain, ei ole mikään perustelu."

    Minusta tämän palstan tarkoitus on keskustella vapaamuotoisesti tieteestä ja myös evoluutioteoriasta. Kyllä minusta pitää olla mahdollista esittää mielipiteitä tästäkin asiasta ilman että tarvitsee olla jotenkin valmiiksi kokeellisesti "todistettu" kanta jokaiselle ajatukselle. Kyllä siellä tieteessäkin aloitetaan ensin spekuloinnista ja ajatuskokeista ja toivottavasti myös pohditaan erilaisia vaihtoehtoja myös perusolettamusten ulkopuolelta. Aika harva väite tieteessä on lopullisesti lyöty lukkoon vaikka niin saatetaan uskoa varsinkin kun perusolettamukset aina vain uskomuksia ja empiriaa ei ole ilman tulkintaa.

    Tuo parviälyjuttu on puhtaasti tietokonesimulaatio. Siinä oletetaan että eläimet toimivat algoritmien mukaisesti vaikka asiasta ei ole ainoatakaan empiiristä todistetta tietääkseni. Samanlaista sekoilua on myös tähtitieteessä planeettasimulaatioissa joissa esim. kuun syntyminen taitaa edellyttää jo kahta peräkkäistä suuren tuntemattoman planeetan törmäystä. Simulaatioiden todistusarvo on aika olematon ilman empiirisiä todisteita.

    "Minusta tämän palstan tarkoitus on keskustella vapaamuotoisesti tieteestä ja myös evoluutioteoriasta."

    Niin on. Se ei muuta tätä asiaa miksikään: Se, että jokin sinusta tuntuu joltain, ei ole mikään perustelu.

    "Kyllä minusta pitää olla mahdollista esittää mielipiteitä tästäkin asiasta ilman että tarvitsee olla jotenkin valmiiksi kokeellisesti "todistettu" kanta jokaiselle ajatukselle."

    Kukaan ei ole kieltänyt sinua esittämästä niitä mielipiteitä. Samaan tapaan minulla on oikeus arvostella niitä mielipiteitäsi.

    "Kyllä siellä tieteessäkin aloitetaan ensin spekuloinnista ja ajatuskokeista ja toivottavasti myös pohditaan erilaisia vaihtoehtoja myös perusolettamusten ulkopuolelta."

    Aivan. Tieteessä ei tosin jäädä sille asteelle. Siinä tieteen vahvuus onkin, se ei jää pelkän hutun tasolle vaan niitä ajatuksia oikeasti testataan.

    "Tuo parviälyjuttu on puhtaasti tietokonesimulaatio."

    Höpöhöpö. Siinä käsitellään parvessa elävien eläinten toimintaa, joilla ei ole keskitettyä johtoa.

    "Siinä oletetaan että eläimet toimivat algoritmien mukaisesti vaikka asiasta ei ole ainoatakaan empiiristä todistetta tietääkseni."

    Tietosi on väärä.

    Äänestä

Kukakohan mahtoi kirjoittaa aikaisemmin tässä ketjussa:

"Niin sitä teoriaa viilataan koko ajan vaikka nimi pysyy samana. "

Minä vaan totesin asian olevan näin - en valittanut mistään mitään. Pilkun viilausta...

On se tietysti varmaan hirveän kiusallista kun emme kaikki ala laulamaan hoosiannaa jollekin teorialle.

Kunkin ajan tieteellinen näkemys on viime kädessä vain uskomusjärjestelmä jonka avulla tulkitaan havaintoja. Kyllä minä alan ymmärtää miksi tieteilijät eivät mielellään tutki tieteen historiaa puhumattakaan tieteen filosofiasta. Vois alkaa siinä tapauksessa mieltä kalvaa kiusallinen tunne että se koettu oletettu varmuus ei olekaan niin varmaa kuin on aikaisemmin kuvitellut.

Ei kyllä välttämättä ole mitään mieltä edes vastata noihin one-linereihin mutta kyllä tämä viihteestä käy minulle.... :-)

Äänestä
  • "Kunkin ajan tieteellinen näkemys on viime kädessä vain uskomusjärjestelmä jonka avulla tulkitaan havaintoja. Kyllä minä alan ymmärtää miksi tieteilijät eivät mielellään tutki tieteen historiaa puhumattakaan tieteen filosofiasta. Vois alkaa siinä tapauksessa mieltä kalvaa kiusallinen tunne että se koettu oletettu varmuus ei olekaan niin varmaa kuin on aikaisemmin kuvitellut."

    "
    Teoria on eri aikoina erilainen vaikka nimi on sama. Se tietysti hämää mutta kyllä ne samat taustaoletukset siellä on takana vaikka niitä tuskin käytännössä edes pohditaan. Eiköhän suurin osa tieteilijöistä pohdi ihan käytännön asioita eikä kuluta aikaansa sen taustafilosofian miettimiseen puhumattakaan sen kyseenalaistamisesta."

    Juu, ainahan täältä suomi24 tasolta löytyy näitä helvetin "asiantuntijoita" jotka kuvittelevat olevansa jotenkin askeleen edellä kymmeniä tuhansia alan johtavia asiantuntijoita, joista moni tekee elämäntyönsä evoluution tieteellisen tutkimuksen parissa.

    Ilman mitään asiantuntemusta evoluutioteoriasta, kosmologiasta, tieteenfilosofiasta tai mistään muustakaan laukovat täällä jotain ihmeellisiä totuuksia jotka olevinaan kumoavat tai tekevät tyhjäksi kokonaisia tieteenaloja.

    Säälittävää.

    Äänestä

  • "Kunkin ajan tieteellinen näkemys on viime kädessä vain uskomusjärjestelmä jonka avulla tulkitaan havaintoja. Kyllä minä alan ymmärtää miksi tieteilijät eivät mielellään tutki tieteen historiaa puhumattakaan tieteen filosofiasta. Vois alkaa siinä tapauksessa mieltä kalvaa kiusallinen tunne että se koettu oletettu varmuus ei olekaan niin varmaa kuin on aikaisemmin kuvitellut."

    Lisää tyhjää retoriikkaa. Tämä osoittaa hyvin, että et ole tutustunut aiheeseen. Olen itse tutustunut luonnontieteen opetukseen yliopistossa (sieltä niitä tutkijoita ja tieteen tekijöitä valmistuu ja siellä tiedettä tehdään) ja siellä todellakin käydään läpi tieteen filosofiaa ja tieteen historiaa. Väitteesi on siis täyttä hölynpölyä. Älä viitsi puhua asioista, joista sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Kunkin ajan tieteellinen näkemys on viime kädessä vain uskomusjärjestelmä jonka avulla tulkitaan havaintoja. Kyllä minä alan ymmärtää miksi tieteilijät eivät mielellään tutki tieteen historiaa puhumattakaan tieteen filosofiasta. Vois alkaa siinä tapauksessa mieltä kalvaa kiusallinen tunne että se koettu oletettu varmuus ei olekaan niin varmaa kuin on aikaisemmin kuvitellut."

    Lisää tyhjää retoriikkaa. Tämä osoittaa hyvin, että et ole tutustunut aiheeseen. Olen itse tutustunut luonnontieteen opetukseen yliopistossa (sieltä niitä tutkijoita ja tieteen tekijöitä valmistuu ja siellä tiedettä tehdään) ja siellä todellakin käydään läpi tieteen filosofiaa ja tieteen historiaa. Väitteesi on siis täyttä hölynpölyä. Älä viitsi puhua asioista, joista sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä.

    "Olen itse tutustunut luonnontieteen opetukseen yliopistossa (sieltä niitä tutkijoita ja tieteen tekijöitä valmistuu ja siellä tiedettä tehdään) ja siellä todellakin käydään läpi tieteen filosofiaa ja tieteen historiaa. "

    En yhtään epäile sitä että sinulla on ns. sisäpiirin tietoa ja kokemusta tieteestä mutta se taitaakin olla se suurin ongelma koska ryhmässä on vaikeaa tai mahdotonta irrottautua ryhmän ajattelutavasta, ennakkoluuloista ja asenteista.

    Tieteen historiaa ja filosofiaakin varmaan käydään kursoorisesti ja valikoiden läpi koulutuksen aikana mutta tuskin ymmärretään historiallisen ja filosofisen näkökulman syvyyttä koska ollaan liian lähellä itse toimintaa. Nämä laajemmat näkemykset edellyttävät tiettyä etäisyydenottoa asiasta varsinkin tunnetasolla.

    "En yhtään epäile sitä että sinulla on ns. sisäpiirin tietoa ja kokemusta tieteestä mutta se taitaakin olla se suurin ongelma koska ryhmässä on vaikeaa tai mahdotonta irrottautua ryhmän ajattelutavasta, ennakkoluuloista ja asenteista."

    Ongelmani on siis se, että minä oikeasti tiedän asioista verrattuna siihen, että sinä heittelet ihan mitä sattuu väitteitä ilman tietoa. Älä viitsi naurattaa. Vaikka sinä olisitkin helposti manipuloitavissa, niin älä peilaa sitä muihin. Vainoharhaisuutesi tiedettä kohtaan ei mitenkään paranna asemaasi, varsinkaan, kun et tiedä mistä puhut.

    "Tieteen historiaa ja filosofiaakin varmaan käydään kursoorisesti ja valikoiden läpi koulutuksen aikana mutta tuskin ymmärretään historiallisen ja filosofisen näkökulman syvyyttä koska ollaan liian lähellä itse toimintaa. Nämä laajemmat näkemykset edellyttävät tiettyä etäisyydenottoa asiasta varsinkin tunnetasolla. "

    "Varmaan". Jos et osaa perustella muuten kuin ennakkoluuloillasi, on asemasi todella heikolla pohjalla. Voisit yrittää perustella faktoihin perustuen, et pelkällä perusteettomalla mutulla.

    "En yhtään epäile sitä että sinulla on ns. sisäpiirin tietoa ja kokemusta tieteestä mutta se taitaakin olla se suurin ongelma koska ryhmässä on vaikeaa tai mahdotonta irrottautua ryhmän ajattelutavasta, ennakkoluuloista ja asenteista.

    Tieteen historiaa ja filosofiaakin varmaan käydään kursoorisesti ja valikoiden läpi koulutuksen aikana mutta tuskin ymmärretään historiallisen ja filosofisen näkökulman syvyyttä koska ollaan liian lähellä itse toimintaa. Nämä laajemmat näkemykset edellyttävät tiettyä etäisyydenottoa asiasta varsinkin tunnetasolla. "

    Koko höpinäsi perustuu siihen, että et usko ihmisten olevan kykeneviä ajatelemaan kriittisesti, mutta itse kuvittelet ilmeisesti olevasi erittäin kyvykäs. Tosin sinulla ei ole mitään muuta tarjota kuin mutuasi. Onko sinulle tullut mieleen, että ehkä sinä vain korotat omia kykyjäsi liikaa ja muut ihmiset eivät ole niin typeriä kuin sinä luulet ennakkoluulojesi pohjalta?

    Äänestä

"Suutari pysyköön lestissään (esoteerinen omahyväisyys)

”Suutari pysyköön lestissään” tarkoittaa omahyväisyyttä, eli oletetaan että vain tunnustetut auktoriteetit, lisensoidut toimijat jne kykenevät ymmärtämään asioista jotain (esoteria) ja muille asiat ovat liian vaikeita tai monimutkaisia ymmärtää tai se ei ole heidän ydinosaamisaluettaan. Äärimmilleen vietynä tämä virhe on lähes sama kuin argumentum ad hominem abusivis."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Auktoriteettiin_vetoaminen

Äänestä
  • "”Suutari pysyköön lestissään” tarkoittaa omahyväisyyttä, eli oletetaan että vain tunnustetut auktoriteetit, lisensoidut toimijat jne kykenevät ymmärtämään asioista jotain (esoteria) ja muille asiat ovat liian vaikeita tai monimutkaisia ymmärtää tai se ei ole heidän ydinosaamisaluettaan."

    Niinpä niin, sinähän olet esittänyt kaikenlaisia väitteitä, mutta et ole selvästi edes tutustunut aiheeseen ja sitten sinä vielä viitsit väittää asiantunjoita vastaan ja vihjailla aivopesusta ja muusta kaikenalaisesta sellaisesta. On jokseenkin säälittävää, että suhtaudut vainoharhaisesti asioihin, joista sinulla ei ole edes hyvää käsitystä.

    Näyttää tosiaan siltä, että sinä yrität neuvoa suutareita ja kyseenlaistaa suutareiden työtapoja vaikka et ole koskaan muuta tehnyt kuin pitänyt kenkiä jalassa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "”Suutari pysyköön lestissään” tarkoittaa omahyväisyyttä, eli oletetaan että vain tunnustetut auktoriteetit, lisensoidut toimijat jne kykenevät ymmärtämään asioista jotain (esoteria) ja muille asiat ovat liian vaikeita tai monimutkaisia ymmärtää tai se ei ole heidän ydinosaamisaluettaan."

    Niinpä niin, sinähän olet esittänyt kaikenlaisia väitteitä, mutta et ole selvästi edes tutustunut aiheeseen ja sitten sinä vielä viitsit väittää asiantunjoita vastaan ja vihjailla aivopesusta ja muusta kaikenalaisesta sellaisesta. On jokseenkin säälittävää, että suhtaudut vainoharhaisesti asioihin, joista sinulla ei ole edes hyvää käsitystä.

    Näyttää tosiaan siltä, että sinä yrität neuvoa suutareita ja kyseenlaistaa suutareiden työtapoja vaikka et ole koskaan muuta tehnyt kuin pitänyt kenkiä jalassa.

    "Näyttää tosiaan siltä, että sinä yrität neuvoa suutareita ja kyseenlaistaa suutareiden työtapoja vaikka et ole koskaan muuta tehnyt kuin pitänyt kenkiä jalassa. "

    Kenkien laadusta voi päätellä suutarin ammattitaidon. Evoluutioteoriasta (ja nimenomaan Dawkinsin mallissa sattumanvaraisista mutaatioista evoluution mekanismina) ei ole ainuttakaan teknistä sovellusta joten ei ole mitään tuotetta olemassa. Tuossa kohdin analogiasi ontuu pahasti.

    Jos oletetaan matemaattinen aivopieru nimeltä fysiikan standardimalli oikeaksi niin siitä väkisinkin seuraa tässä idioottimaisessa reduktionistisessa mallissa että ainakin sosiologia,psykologia,biologia ja kemia pitää jotenkin pakolla survoa tuohon muottiin kuin prokrusteen vuoteeseen.

    Kun ei Lapcemaisessa suuruudenhullussa ja pölkkypäisessä "tieteellisessä maailmankuvassa" keksitä muuta kuin "sattuma" selitykseksi tapahtumille niin sitten väännetään väkisin teorioita jotka ovat paitsi idioottimaisia myös vahingollisia ihmisen älylliselle kehitykselle.

    En yhtään ihmettele että Suomessakin varmaan miljoona syö mielialalääkkeitä kun se tiedeyhteisön jo 1700-luvulta kieroon kasvanut maailmankuva ei anna mitään positiivisia eväitä elämälle. Yhtä tuhoisaa väestön manipulointia ja luonnon tuhoamista kuin institutionaalisen uskonnon valtakaudella on tämä institutionaalisen tieteen valtakausi mikä ei sinänsä yllätä kuin sama parasiittinen oligarkialuokka on siellä taustalla asioita ohjailemassa kuin silloinkin.

    Jos ei reduktionismi, niin mikä? Jumala, vitaalivoima, ulkoavaruuden alienit, värähtelytaso???

    Kun itse et ymmärrä asiaa, vastustat ja vänkäät ehdottamatta kuitenkaan mitään vähääkään käyttökelpoista tilalle.
    Asennettasi tieteeseen kuvaa hyvin : "Jos oletetaan matemaattinen aivopieru nimeltä fysiikan standardimalli oikeaksi..."
    Standardimalli kuvaa omalla pätevyysalueellaan enemmin ja tarkemmin kuin ehkä yksikään muu teoria.
    Lisäksi logiikastasi: " niin siitä väkisinkin seuraa tässä idioottimaisessa reduktionistisessa mallissa että ainakin sosiologia,psykologia,biologia ja kemia pitää jotenkin pakolla survoa tuohon muottiin kuin prokrusteen vuoteeseen."

    Miksi seuraisi? Logiikkasi ontuu kuin Rautavaaran Ericson. Muutenkin kirjoittelusi on pelkkää asenteellista meuhkaamista ja kaukana aiheen asiallisesta käsittelystä.

    Äänestä

  • UPDATE_10076203 kirjoitti:

    "Näyttää tosiaan siltä, että sinä yrität neuvoa suutareita ja kyseenlaistaa suutareiden työtapoja vaikka et ole koskaan muuta tehnyt kuin pitänyt kenkiä jalassa. "

    Kenkien laadusta voi päätellä suutarin ammattitaidon. Evoluutioteoriasta (ja nimenomaan Dawkinsin mallissa sattumanvaraisista mutaatioista evoluution mekanismina) ei ole ainuttakaan teknistä sovellusta joten ei ole mitään tuotetta olemassa. Tuossa kohdin analogiasi ontuu pahasti.

    Jos oletetaan matemaattinen aivopieru nimeltä fysiikan standardimalli oikeaksi niin siitä väkisinkin seuraa tässä idioottimaisessa reduktionistisessa mallissa että ainakin sosiologia,psykologia,biologia ja kemia pitää jotenkin pakolla survoa tuohon muottiin kuin prokrusteen vuoteeseen.

    Kun ei Lapcemaisessa suuruudenhullussa ja pölkkypäisessä "tieteellisessä maailmankuvassa" keksitä muuta kuin "sattuma" selitykseksi tapahtumille niin sitten väännetään väkisin teorioita jotka ovat paitsi idioottimaisia myös vahingollisia ihmisen älylliselle kehitykselle.

    En yhtään ihmettele että Suomessakin varmaan miljoona syö mielialalääkkeitä kun se tiedeyhteisön jo 1700-luvulta kieroon kasvanut maailmankuva ei anna mitään positiivisia eväitä elämälle. Yhtä tuhoisaa väestön manipulointia ja luonnon tuhoamista kuin institutionaalisen uskonnon valtakaudella on tämä institutionaalisen tieteen valtakausi mikä ei sinänsä yllätä kuin sama parasiittinen oligarkialuokka on siellä taustalla asioita ohjailemassa kuin silloinkin.

    "Evoluutioteoriasta (ja nimenomaan Dawkinsin mallissa sattumanvaraisista mutaatioista evoluution mekanismina) ei ole ainuttakaan teknistä sovellusta joten ei ole mitään tuotetta olemassa. "

    Kyllä niitä sovelluksia on. Eikä teknisten sovellusten määrä kerro teorian oikeellisuudesta.

    "Tuossa kohdin analogiasi ontuu pahasti."

    Analogia ei käsittele teknisiä sovelluksia.

    "Jos oletetaan matemaattinen aivopieru nimeltä fysiikan standardimalli oikeaksi niin siitä väkisinkin seuraa tässä idioottimaisessa reduktionistisessa mallissa että ainakin sosiologia,psykologia,biologia ja kemia pitää jotenkin pakolla survoa tuohon muottiin kuin prokrusteen vuoteeseen."

    Lisää tyhjää retoriikkaa.

    "Kun ei Lapcemaisessa suuruudenhullussa ja pölkkypäisessä "tieteellisessä maailmankuvassa" keksitä muuta kuin "sattuma" selitykseksi tapahtumille niin sitten väännetään väkisin teorioita jotka ovat paitsi idioottimaisia myös vahingollisia ihmisen älylliselle kehitykselle. "

    Lisää tyhjää retoriikkaa. Evoluutioteoriaan kuuluu muutakin kuin sattuma.

    "En yhtään ihmettele että Suomessakin varmaan miljoona syö mielialalääkkeitä kun se tiedeyhteisön jo 1700-luvulta kieroon kasvanut maailmankuva ei anna mitään positiivisia eväitä elämälle. Yhtä tuhoisaa väestön manipulointia ja luonnon tuhoamista kuin institutionaalisen uskonnon valtakaudella on tämä institutionaalisen tieteen valtakausi mikä ei sinänsä yllätä kuin sama parasiittinen oligarkialuokka on siellä taustalla asioita ohjailemassa kuin silloinkin. "

    Lisää tyhjää retoriikkaa, joka ei liity millään tavalla evoluutioteoriaan.

    Onhan tässä tullut selville, että höpiset omia juttujasi aivan muista syystä kuin sen takia, että evoluutioteoriassa olisi tieteellistä kristisoitavaa.

    Äänestä

Jos tuossa evoluutioteoriassa ajatellaan käytettäväksi tietokoneiden algoritmeja selittämään elävien organismien kehittymistä ja käyttäytymistä niin pitäisi mielestäni samalla tutkia sen algoritmikoodin monimutkaisuutta ja rakennetta sen rinnalla mitä yritetään selittää.

Vaikka tekoälyllä ja varsinkin tietotekniikalla on runsaasti hyödyllisiä sovellutuksia niin ne kuitenkin ovat eräänlainen ihmisen tietoisuuden apuväline ja jatke vai onko tutkittu kuinka hyvin algoritmista koodia syntyy itsestään? Täytyy kai ensin olla suhteellisen monimutkainen algoritmi jo ihan ennen mitään luonnonvalintaa.

Tietokoneessakin prosessorilla on tietty käskykanta ohjelmoitu sinne pohjalle jos on aritmeettisia laskutoimituksia ynnä datan siirto käskyjä. Jotta algoritmi voisi toimia niin ensin pitää olettaa pohjalle joku käyttöjärjestelmä eli tuntuu tuossakin elämän selitysketjussa(darwinismissa) olevan joku älyllinen suunnittelija taustaoletuksena vaikka siitä vaietaankin visusti tai se yritetään unohtaa.

Minulle ainakin elämä ja varsinkin tietoisuus on edelleen mysteeri enkä halua omaksua mitään puolivillaisia selityksiä miltään taholta. Olen itse ohjelmoinut jo parikymmentä vuotta(mm. assembleria) eikä minua nuo tietokone-analogiat oikein säväytä maailmanselityksenä niin paljon kuin ehkä joitain alaan perehtymättömiä.

Äänestä
  • Olet ohjelmoinut parikymmentä vuotta mm assemblerilla , etkä ymmärrä, että hyvin yksinkertaisilla algoritmeilla saadaan luoduksi monimutkaisia rakenteita.
    Vert. Mandelbotin fraktaalit.

    Äänestä

  • "Vaikka tekoälyllä ja varsinkin tietotekniikalla on runsaasti hyödyllisiä sovellutuksia niin ne kuitenkin ovat eräänlainen ihmisen tietoisuuden apuväline ja jatke vai onko tutkittu kuinka hyvin algoritmista koodia syntyy itsestään?"

    Etkö ole kuullut ns. "geneettisistä algoritmeista"? Niissä nimenomaisesti koodi modifioi itseään. Googlaa "genetic algorithm".

    Äänestä

  • "Jos tuossa evoluutioteoriassa ajatellaan käytettäväksi tietokoneiden algoritmeja selittämään elävien organismien kehittymistä ja käyttäytymistä niin pitäisi mielestäni samalla tutkia sen algoritmikoodin monimutkaisuutta ja rakennetta sen rinnalla mitä yritetään selittää.
    "

    Niissä algoritmeissa kopioidaan luonnon toimintamalleja. Niillä ei yritetä selittää niitä.

    "Täytyy kai ensin olla suhteellisen monimutkainen algoritmi jo ihan ennen mitään luonnonvalintaa."

    Tietysti. Tietokoneohjelmissa joutuu luomaan ympäristön (vrt. peleissä kenttäsuunnittelu jne.). Luonnossa se on jo olemassa. Itse geneettinen algoritmi ei ol välttämättä mitenkään monimutkainen.

    "Tietokoneessakin prosessorilla on tietty käskykanta ohjelmoitu sinne pohjalle jos on aritmeettisia laskutoimituksia ynnä datan siirto käskyjä."

    Luonnossa on olemassa luonnonlait, energiaa ja materiaa.

    "Olen itse ohjelmoinut jo parikymmentä vuotta(mm. assembleria) eikä minua nuo tietokone-analogiat oikein säväytä maailmanselityksenä niin paljon kuin ehkä joitain alaan perehtymättömiä. "

    Tietokonekielet eivät ole analogisia evoluutioteorialle. Olen jo aikaisemmin selittänyt miksi niin on.

    "Jotta algoritmi voisi toimia niin ensin pitää olettaa pohjalle joku käyttöjärjestelmä eli tuntuu tuossakin elämän selitysketjussa(darwinismissa) olevan joku älyllinen suunnittelija taustaoletuksena vaikka siitä vaietaankin visusti tai se yritetään unohtaa. "
    "Minulle ainakin elämä ja varsinkin tietoisuus on edelleen mysteeri enkä halua omaksua mitään puolivillaisia selityksiä miltään taholta."

    Kuitenkin sinä käytät mutuasi eli selitystä vailla mitään pohjaa (ei edes puolivillainenj selitys). Tietämättömyyteen perustuva tuntemus ei edelleenkään ole perustelu millekään.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Jos tuossa evoluutioteoriassa ajatellaan käytettäväksi tietokoneiden algoritmeja selittämään elävien organismien kehittymistä ja käyttäytymistä niin pitäisi mielestäni samalla tutkia sen algoritmikoodin monimutkaisuutta ja rakennetta sen rinnalla mitä yritetään selittää.
    "

    Niissä algoritmeissa kopioidaan luonnon toimintamalleja. Niillä ei yritetä selittää niitä.

    "Täytyy kai ensin olla suhteellisen monimutkainen algoritmi jo ihan ennen mitään luonnonvalintaa."

    Tietysti. Tietokoneohjelmissa joutuu luomaan ympäristön (vrt. peleissä kenttäsuunnittelu jne.). Luonnossa se on jo olemassa. Itse geneettinen algoritmi ei ol välttämättä mitenkään monimutkainen.

    "Tietokoneessakin prosessorilla on tietty käskykanta ohjelmoitu sinne pohjalle jos on aritmeettisia laskutoimituksia ynnä datan siirto käskyjä."

    Luonnossa on olemassa luonnonlait, energiaa ja materiaa.

    "Olen itse ohjelmoinut jo parikymmentä vuotta(mm. assembleria) eikä minua nuo tietokone-analogiat oikein säväytä maailmanselityksenä niin paljon kuin ehkä joitain alaan perehtymättömiä. "

    Tietokonekielet eivät ole analogisia evoluutioteorialle. Olen jo aikaisemmin selittänyt miksi niin on.

    "Jotta algoritmi voisi toimia niin ensin pitää olettaa pohjalle joku käyttöjärjestelmä eli tuntuu tuossakin elämän selitysketjussa(darwinismissa) olevan joku älyllinen suunnittelija taustaoletuksena vaikka siitä vaietaankin visusti tai se yritetään unohtaa. "
    "Minulle ainakin elämä ja varsinkin tietoisuus on edelleen mysteeri enkä halua omaksua mitään puolivillaisia selityksiä miltään taholta."

    Kuitenkin sinä käytät mutuasi eli selitystä vailla mitään pohjaa (ei edes puolivillainenj selitys). Tietämättömyyteen perustuva tuntemus ei edelleenkään ole perustelu millekään.

    "Niissä algoritmeissa kopioidaan luonnon toimintamalleja. Niillä ei yritetä selittää niitä."

    Niinpä eli niiden algoritmien olemassaololla ei voi puolustaa evoluutioteoriaa eikä käyttää niitä todistusaineistona mihinkään selitysmalliin. Noista algoritmeista voi olla kyllä suuri hyöty robotiikan ja tekoälyn kehittämiseen mutta siitä ei voi hypätä sellaiseen johtopäätökseen että elävät olennot ovat robotteja kun funktionaalisuus on täysin erilaista (vaikka ehkä jossain määrin matkittavissa).

    "Tietokoneohjelmissa joutuu luomaan ympäristön (vrt. peleissä kenttäsuunnittelu jne.)."

    Huomaa sana "luomaan" ja noteeraa samalla sen merkitys.

    "Itse geneettinen algoritmi ei ol välttämättä mitenkään monimutkainen."

    Ei olekaan mutta luonnossa pitäisi olla ensin jotain joka käyttäytyy samalla tavalla kuin algoritmi ja sitä ei nykyteoriassa näy.

    "Kuitenkin sinä käytät mutuasi eli selitystä vailla mitään pohjaa"

    Tieteellisissä teorioissa perusolettamukset ovat samalla tavalla mutua eli ei niitä ole perusteltu vaan ne on oletettu lähtökohdaksi. Tieteelliset teoriat ja käsitykset (tulkinnat) ovat vielä niin toisiinsa nivoutuneita poikkitieteellisesti eli jos esim. fysiikassa löydetään jotain uusia säännönmukaisuuksia niin samalla tulee yleensä tarvetta myös kemiassa ja biologiassa laittaa mietintämyssy takaisin päähän ja lopettaa olemassaolevien teorioiden tietokonesimuloinnit ainakin hetkeksi ja miettiä uusia selitysmalleja.

    "Niinpä eli niiden algoritmien olemassaololla ei voi puolustaa evoluutioteoriaa eikä käyttää niitä todistusaineistona mihinkään selitysmalliin."

    Niillä voidaan testata evoluutioteorian toimivuutta. Siinä mielessä niitä voidaan käyttää todistusaineistona.

    "Huomaa sana "luomaan" ja noteeraa samalla sen merkitys."

    Tietysti. Kun ihminen matkii luonnon toimintaa, on se luomista. Tämä ei mitenkään tarkoita sitä, että luonnon toiminta olisi luotua. Mitä sinä yrität kertoa tuolla semanttisella kikkailulla?

    "Ei olekaan mutta luonnossa pitäisi olla ensin jotain joka käyttäytyy samalla tavalla kuin algoritmi ja sitä ei nykyteoriassa näy."

    Luonnossa on asioita, jotka toimivat kuin algoritmit. Nämä ovat hyvin esillä nykyteorioissa (matemaattiset mallit).

    "Tieteellisissä teorioissa perusolettamukset ovat samalla tavalla mutua eli ei niitä ole perusteltu vaan ne on oletettu lähtökohdaksi."

    Eivät ne ole samalla tavalla mutua vaan ne on nähty hyvin toimiviksi ja perusteltu hyvin.

    "Tieteelliset teoriat ja käsitykset (tulkinnat) ovat vielä niin toisiinsa nivoutuneita poikkitieteellisesti eli jos esim. fysiikassa löydetään jotain uusia säännönmukaisuuksia niin samalla tulee yleensä tarvetta myös kemiassa ja biologiassa laittaa mietintämyssy takaisin päähän ja lopettaa olemassaolevien teorioiden tietokonesimuloinnit ainakin hetkeksi ja miettiä uusia selitysmalleja. "

    Sinähän voit yrittää esittää muutoksia tieteen filosofiaan. Tosin turhanpäiväinen inttäminen ei ole kovin vakuuttavaa vaan sinun pitää pystyä perustelemaan, miksi muutos olisi syytä tehdä. Tähän mennessä sinä et ole saanut mitään sellaista aikaiseksi. Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa, että se on mahdollista (muutoksia on tapahtunut). Jos et kuitenkaan pysty yhtään sen parempaan kuin olet tässä ketjussa pystynyt, ei kannata odotella liikoja vaan tunnustaa, että et ole se terävin kynä penaalissa. Näitä asioita on nimittäin kehitetty satojen vuosien ajan ja samaan tasoon pääseminen puolivillaisella hölynpölyllä ei yksinkertaisesti onnistu.

    Äänestä

sarjassamme tajunnanvirtaa osa xx:

Miten jos ns. aine osaa itseorganisoitua sopivissa olosuhteissa. Plasmakin näköjään osaa:

From plasma crystals and helical structures towards inorganic living matter

http://iopscience.iop.org/1367-2630/9/8/263/fulltext/

Jos todella kuvitellaan että todellisessa maailmassa vaikuttaa vain 4 voimaa eli sähkömagnetismi makrokappaleissa sekä heikko & vahva vuorovaikutus atomin sisällä niin siitä seuraa todellakin että pitää sitten viritellä kaikki fysiikan "yläpuolella" olevat tieteet (kemia,biologia jne.) hyväksikäyttämään runsasta sattumaa asioiden selittämiseksi. (Gravitaatio voi ehkä olla aika-avaruuden geometriaan liittyvä asia eikä välttämättä edes mikään itsenäinen voima - voi olla myös että tietyissä olosuhteissa plasmapallon rotaatio tai sähkömagnetismi pohjimmiltaan synnyttää tuon gravitaatioefektin).

Voi olla että elämän ja varsinkin tietoisuuden selittämiseen tarvitaan enemmän kuin 3 ulottuvuutta varsinkin kun oma tietoisuuskokemukseni on usein non-lokaali ajan suhteen. Muiden tietoisuuden voi aina palauttaa käyttäytymiseen eli fysiikan lakeihin mutta ei omaansa. Tietysti jos unohtaa oman tietoisuutensa niin kuin yleensä käy näköjään tieteessä niin se ei ole ongelma. Jos eksyy liian syvälle matematiikan ihmemaailmaan niin aivan varmasti fysiikan teoriat näyttävät päteviltä ja ehdottoman tosilta mutta ehkä kannattaa lopettaa se kalkulointi aina välillä ja tarkastella omaa kokemustaan ja ulkomaailmaa. Matemaattinen malli on yhtä vähän identtinen todellisuuden kanssa kuin kartta on maaston.

Äänestä
  • Ja oma kokemusmaailmako sitten antaa oikean kuvan esimerkiksi ydinfysiikasta?
    Älähän nyt.
    Kannattaisiko lukea juttu edes kerran läpi ennen kuin painaa "lähetä" nappulaa?

    Äänestä

  • "sarjassamme tajunnanvirtaa osa xx"

    Sarjassamme, ei mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "sarjassamme tajunnanvirtaa osa xx"

    Sarjassamme, ei mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    "Voi olla että elämän ja varsinkin tietoisuuden selittämiseen tarvitaan enemmän kuin 3 ulottuvuutta."

    Jos oletetaan että on vain kolme vapausastetta (ylös,alas ja sivulla) niin siitä seuraa että kaikki luonnossa on vain hiukkasten liikettä. Jos näin oletetaan niin pakollinen johtopäätös on että kemia,biologia,psykologia,sosiologia,tähtitiede ovat palautettavissa fysiikan säännönmukaisuuksiin. Ajan suhteen tieteessä ei oleteta olevan vapausasteita (vaikka 3-ulotteinen aikamalli voisi selittää paljon).

    Vaikka vitalismi onkin hylätty biologian teorianmuodostuksessa niin kyllä se ilmiö siellä edelleen kummittelee. Yksi ratkaisu on olettaa ainakin yksi vapausaste lisää nimittäin entropian taso eli energian laatu. Itse asiassa tieteessä jo valmiiksi hyväksytään että aurinkoenergia on jotenkin korkealaatuisempaa energiaa matalalla entropialla eli ei ole kovin suuri hyppäys olettaa laadullisesti korkeampitasoisia energian muotoja selittämään elämää sinänsä jatkuen aina tietoisuuden energiaan asti.

    Jos plasma pystyy itseorganisoitumaan niin siitä seuraa että evoluutioteorian mallissa on jotain vikaa. Kyseinen tutkimus on muuten tehty Venäjällä eli ei ole anglo-amerikkalaisen tieteen paradigman kahleissa.

    Vaikka tämä on vain minun mutuani niin väitän että tiede on vain tiedeyhteisön kollektiivista mutua..... :-)

    "Jos oletetaan että on vain kolme vapausastetta (ylös,alas ja sivulla) niin siitä seuraa että kaikki luonnossa on vain hiukkasten liikettä. Jos näin oletetaan niin pakollinen johtopäätös on että kemia,biologia,psykologia,sosiologia,tähtitiede ovat palautettavissa fysiikan säännönmukaisuuksiin."

    Niin ja? Jos emme kuitenkaan ole kykeneviä vielä tekemään niin, koska järjestelmä on liian kaoottinen ja aito sattuma on olemassa, ei se ole mikään perustelu sille, että nuo alat eivät olisi palautettavissa fysiikan säännönmukaisuuksiin (joita emme luultavasti vielä edes tunne).

    "ei ole kovin suuri hyppäys olettaa laadullisesti korkeampitasoisia energian muotoja selittämään elämää sinänsä jatkuen aina tietoisuuden energiaan asti. "

    Niinpä niin, tehdään hatusta repäistyjä oletuksia ja tehdään asiasta paljon monimutkaisempi selvittää. Yhtä hyvin voimme olettaa jokaiselle luonnonilmiölle omat ohjaavat jumalansa. Tyhjiä selityksiä, ei mitään hyötyä.

    "Jos plasma pystyy itseorganisoitumaan niin siitä seuraa että evoluutioteorian mallissa on jotain vikaa."

    Voisitko selittää mikä siinä on vikana. Et tietenkään voi, koska koko asialla ei ole mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    "Vaikka tämä on vain minun mutuani niin väitän että tiede on vain tiedeyhteisön kollektiivista mutua..... :-) "

    Höpöhöpö. Sinun mutullasi ei ole todisteita tai perusteluja tai ennusteita tai käytännön toimivuutta. Sinulta puuttuu kaikki ne oleelliset asiat, joita tiedeyhteisön kollektiivisessa tiedossa on.

    Äänestä

"Ja oma kokemusmaailmako sitten antaa oikean kuvan esimerkiksi ydinfysiikasta?"

Kokemuksestahan se pitää aina lähteä. Kaikki hypoteesit rakennetaan kokemuksen ja havainnon tulkinnan pohjalta. Vaikka usein mielellään toisin kuvitellaan niin kaikki empiirisen tieteen teoriat ovat tulkinnan pohjalta tehtyjä yleistyksiä todellisuudesta. Jostain syystä yksi tiedeyhteisön tärkeimmistä perusoletuksista on ollut 1700-luvulta halu palauttaa kaikki ilmiöt joihinkin varmoiksi koettuihin säännönmukaisuuksiin joita sitten ihmiskeskeisesti kutsutaan luonnonlaeiksi.

Minun mielipiteeni tällä hetkellä on se että en usko että koko tiedettä tai mitään muutakaan inhimillistä kulttuuria olisi edes olemassa jos reduktionismi pitäisi paikkansa sillä tavalla kuin nyt tunnutaan olettavan (eli kaikki olevainen voitaisiin palauttaa joihinkin fysiikan säännönmukaisuuksiin).

Lisäksi mielestäni tiede kokonaisuutena ei voi selittää itseään eli Gödel epätäydellisyysperiaate pätee koko inhimilliseen tietoon.

Toiseksi sekä aine, elämä että tietoisuus ovat äärimmäisen vaikeita määritellä käsitteinä. Itse kannatan mallia jossa tietoisuus ja aine ovat toistensa ääripäitä eli saman substanssin ilmentymiä ja elämä sitten on siinä keskellä tässä jatkumossa.

Biologiassa ei ole toistaiseksi tapahtunut oikeastaan mitään suuria paradigmamuutoksia Darwinin jälkeen vaan teoriaa on paikkailtu sitä mukaa kuin vallitsevan mallin kanssa ristiriitaista havaintoaineistoa on tullut vastaan.

Viime kädessä mikä tahansa tieteellinen koejärjestely ei todista mitään muuta kuin juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa koe antaa tietynlaisia tuloksia. Emme pääse tieteessä eroon ihmiskeskeisyydestä eikä maakeskeisyydestä joten kaikki kuvitelmat että meillä olisi jotenkin täydellinen ymmärrys fysiikasta tai mistään muustakaan tieteestä on puhdasta haaveilua ja suuruudenhullua kuvitelmaa.

Lordi Kelvin sanoi 1900 että kaikki fysiikan suuret ongelmat on ratkaistu ja jatkossa pitää keskittyä vain havaintojen tarkentamiseen ja luokitteluun. Kului vain 5 vuotta ja Einstein räjäytti senkin illuusion ja n. 1925 syntyi kvanttifysiikka jonka seurauksena vanhat käsityksemme aineen olemuksesta osoittautuivat vääriksi ja monelta osin puutteellisiksi.

Ei tietotekniikan kehitys todista mitenkään nykyistä evoluutioteoriaa oikeaksi vaan se aivan erilainen kulttuurievoluutioon liittyvä asia.

Äänestä
  • "Kokemuksestahan se pitää aina lähteä. Kaikki hypoteesit rakennetaan kokemuksen ja havainnon tulkinnan pohjalta. Vaikka usein mielellään toisin kuvitellaan niin kaikki empiirisen tieteen teoriat ovat tulkinnan pohjalta tehtyjä yleistyksiä todellisuudesta."

    Taas kerran sinä varsin mielivaltaisesti unohdat testauksen ja ennusteet. Tieteellisellä tiedolla ja sinun mutullasi on hyvin monta merkittävää eroa. Ensimmäisen voidaan todeta toimivan ja jälkimmäinen jää pelkälle mutun tasolle. Älä unohda kaikkein merkittävintä tieteen osaa pois, itse työtä.

    "Minun mielipiteeni tällä hetkellä on se"...

    Sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Esittämälläsi hölynpölyllä ei ole mitään painoarvoa tieteen rinnalla. Tieteen tulokset ovat nähtävissä, hölynpöly on lähinnä kuriositeetti internetin onkaloissa.

    Äänestä

Hei, hei hei HEI HEI HEI!!!!! Nyt Jumalauta ihmiset!!! Minkä takia tiedeosastolla käsitellään uskonasioita. enhän mäkään mene uskonnollisille foorumeille kiukuttelemaan. Koko vastakkainasettelu on naurettava. Halu uskoa ja halu saada tietoa ei kuulu samaan pöytään. Täysin turhaa ajanhaaskausta.

Äänestä

Mitä kauemmin ja tarkemmin olen pohdiskellut tuota evoluutioteoriaa niin sitä hämärämmäksi on minulle käynyt mitä ko. teoria oikein yrittää selittää ja ennustaa.

Kyseessä ei vaikuta olevan eliöiden kehittyminen paremmiksi ja älykkäämmiksi sinänsä vaan lähinnä sopeutuminen vallitsevaan elinympäristöön. On paljon eläin ja eliölajeja jotka eivät ole sanottavasti muuttuneet miksikään miljoonienkaan vuosien kuluessa vaan ovat lähinnä sopeutuneet omaan lokeroonsa ekosysteemissä.

Ihminen on oikeastaan ainoa nisäkäs joka älynsä puolesta poikkeaa lajisukulaisistaan apinoista mutta tässäkin kulttuurievoluutiolla lienee suurin vaikutus. Nykyihminen (homo sapiens) on suhteellisen nuori laji joten vaikuttaa siltä evoluutio on ihmisen kohdalla toiminut aika eri tavalla kuin muiden lajien tapauksessa.

Jotta jonkinlainen luonnonvalinta voisi ylipäätänsä toimia niin ensin pitää olla olemassa jonkinlainen samageeninen populaatio.

Radioaktiivinen säteily tuottaa usein haitallisia mutaatiooita mutta muuten vaikuttaa silti että eläinlajit pystyvät suhteellisen lyhyessäkin ajassa tarvittaessa sopeutumaan muuttuneisiin elinolosuhteisiin.

Se mikä mekanismi tarkkaan ottaen muuntaa geenejä niin että eliö sopeutuu uusin olosuhteisiin on mielestäni edelleen arvoitus. Sattuma tilastollisessa mielessä ei oikein tunnu sitä selittävän ja se että tieteilijät eivät keksi maailmankuvansa puitteissa muutakaan ratkaisua ongelmaan ei sekään vaikuta oikein vakuuttavalta.

Sitten lisäksi kuin vertaillaan tietokoneiden algoritmeja elävien olentojen strategoihin niin vertaus on mielestä melko ontuva koska eliöt eivät ole digitaalisia vaan kai lähinnä analogisia järjestelmiä.

Niin että ainakin minun toistaiseksi lopullinen päätelmäni evoluutioteoriasta on että tieteilijöiden on syytä laittaa "mietintämyssy" takaisin päähänsä ja unohtaa omahyväiset ja suuruudenhullut kuvitelmansa että ovat jo ratkaisseet elämän ongelman.

Äänestä
  • "Sattuma tilastollisessa mielessä ei oikein tunnu sitä selittävän ja se että tieteilijät eivät keksi maailmankuvansa puitteissa muutakaan ratkaisua ongelmaan ei sekään vaikuta oikein vakuuttavalta."

    Onko sinulla esittää niitä tilastolaskelmia vai onko kyseesä pelkkä mutusi?

    "Sitten lisäksi kuin vertaillaan tietokoneiden algoritmeja elävien olentojen strategoihin niin vertaus on mielestä melko ontuva koska eliöt eivät ole digitaalisia vaan kai lähinnä analogisia järjestelmiä.
    "

    Sanoo henkilö, joka höpöttää plasmasta, kaksiarvologiikasta, Nokian suunnittelijoista, paperin ja musteen kemiasta, Hitlerin ideologiasta ja oligarkiasta. Tietokoneilla voidaan mallintaa todellisuutta vaikka se tieto olisikin digitaalisena. Mallin ei tarvitse olla 1/1 kopio alkuperäisestä, jotta sillä voitaisiin arvioida sopivalla tarkkuudella tapahtumia todellisuudessa. Juuri siitä syystä näitä digitaalisia malleja käytetään esimerkiksi suunnittelussa. Jos vertailu ei toimisi, romahtaisivat sillat, hydrauliikkakoneet eivät toimisi jne.

    Äänestä

  • DNA on digitaalista, joko-tai!!

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Sattuma tilastollisessa mielessä ei oikein tunnu sitä selittävän ja se että tieteilijät eivät keksi maailmankuvansa puitteissa muutakaan ratkaisua ongelmaan ei sekään vaikuta oikein vakuuttavalta."

    Onko sinulla esittää niitä tilastolaskelmia vai onko kyseesä pelkkä mutusi?

    "Sitten lisäksi kuin vertaillaan tietokoneiden algoritmeja elävien olentojen strategoihin niin vertaus on mielestä melko ontuva koska eliöt eivät ole digitaalisia vaan kai lähinnä analogisia järjestelmiä.
    "

    Sanoo henkilö, joka höpöttää plasmasta, kaksiarvologiikasta, Nokian suunnittelijoista, paperin ja musteen kemiasta, Hitlerin ideologiasta ja oligarkiasta. Tietokoneilla voidaan mallintaa todellisuutta vaikka se tieto olisikin digitaalisena. Mallin ei tarvitse olla 1/1 kopio alkuperäisestä, jotta sillä voitaisiin arvioida sopivalla tarkkuudella tapahtumia todellisuudessa. Juuri siitä syystä näitä digitaalisia malleja käytetään esimerkiksi suunnittelussa. Jos vertailu ei toimisi, romahtaisivat sillat, hydrauliikkakoneet eivät toimisi jne.

    Nostan hattua että olet jaksanut yrittää etert, tehtäväsi on vain toivoton ja siinä ei auta usko tai tieto nyt.

    Äänestä

  • digi-dna kirjoitti:

    DNA on digitaalista, joko-tai!!

    Näin ulkopuolisena keskustelun seuraajana totean vaan, että löyhässä ovat extertin keskustelutaidot puolustaa evoluutioteoriaa. Tämä on toisaalta jopa yliopistomaailmassa ja ihan professoritasolla nähtävissä oleva ilmiö. Kun mennään asioissa vähänkin pintaa syvemmälle tarkastelemaan evoluutioteoriaa käytännön tasolla, silloin evoluution puolestapuhujat lähtevät viemään keskustelua asiattomalle linjalle puhumalla kreationistin jostain tuntemattomasta määrästä tietämättömyyttä. Evoutionistit eivät selvästikään ole kiinnostuneita todistamaan teoriaansa.. Heille riittää teorian puolesta puhuminenl näennäisfaktoilla ja tätä kaikkea tukee toiveajattelu ja halu uskoa omaan asiaan.

    Äänestä

  • Siiri kirjoitti:

    Näin ulkopuolisena keskustelun seuraajana totean vaan, että löyhässä ovat extertin keskustelutaidot puolustaa evoluutioteoriaa. Tämä on toisaalta jopa yliopistomaailmassa ja ihan professoritasolla nähtävissä oleva ilmiö. Kun mennään asioissa vähänkin pintaa syvemmälle tarkastelemaan evoluutioteoriaa käytännön tasolla, silloin evoluution puolestapuhujat lähtevät viemään keskustelua asiattomalle linjalle puhumalla kreationistin jostain tuntemattomasta määrästä tietämättömyyttä. Evoutionistit eivät selvästikään ole kiinnostuneita todistamaan teoriaansa.. Heille riittää teorian puolesta puhuminenl näennäisfaktoilla ja tätä kaikkea tukee toiveajattelu ja halu uskoa omaan asiaan.

    "Kun mennään asioissa vähänkin pintaa syvemmälle tarkastelemaan evoluutioteoriaa käytännön tasolla, silloin evoluution puolestapuhujat lähtevät viemään keskustelua asiattomalle linjalle puhumalla kreationistin jostain tuntemattomasta määrästä tietämättömyyttä."

    Kuka tahansa voi keksiä ihan mitä tahansa höpötyksiä evoluutiosta. Jos niitä ei kukaan vaivaudu osoittamaan vääräksi, ei automaattisesti tarkoita, että ne olisivat oikein. Ei jokaista olkiukkoa ole tarvetta osoittaa vääräksi vaan kreationistin pitäisi alunperinkin osoittaa väitteellensä hyvät perustelut todisteineen.

    "Evoutionistit eivät selvästikään ole kiinnostuneita todistamaan teoriaansa.."

    Me emme ole vastuussa toisten luomista olkiukoista ja huuhaaväittämistä. Ymmärrätkö?

    "Heille riittää teorian puolesta puhuminenl näennäisfaktoilla ja tätä kaikkea tukee toiveajattelu ja halu uskoa omaan asiaan. "

    Olisiko sinulla tarjota jotain muuta kuin tyhjää retoriikkaa. Voisit vaikka ensin esittää laskelmat todisteineen ja perusteluineen, jotka tukevat aloittajan väitettä.

    Ketjun aloittaja on esittänyt jo haasteen konkreettisen esimerkin kera, johon yksikään evolutionisti ei ole vielä vastannut tai edes tarttunut. Pieksette vain suutanne täällä.

    Äänestä

  • Marakattila kirjoitti:

    Tässä ongelman ydin: "Ongelmana pitäisin..."

    Aloittaja on maalaillut tietämättömyydessään ongelma, jota ei evoluutioteoriassa ole olemassa.

    Ps. Se on Kambri suomeksi.

    Äänestä

  • Marakattila kirjoitti:

    Ketjun aloittaja on esittänyt jo haasteen konkreettisen esimerkin kera, johon yksikään evolutionisti ei ole vielä vastannut tai edes tarttunut. Pieksette vain suutanne täällä.

    "Ketjun aloittaja on esittänyt jo haasteen konkreettisen esimerkin kera, johon yksikään evolutionisti ei ole vielä vastannut tai edes tarttunut."

    Voisitko nyt todisteiden, laskelmien ja perusteluiden kera näyttää, miten tuo liittyy evoluutioteoriaan. Oleellista on se, että suhteutat tuon ihan konkreettisesti evoluutioteoriaan, ei pelkkinä tyhjinä väittäminä.

    Onko sinusta siihen vai oletko aloittajan kaltainen tyhjän jauhaja?

    Äänestä

  • Marakattila kirjoitti:

    Ketjun aloittaja on esittänyt jo haasteen konkreettisen esimerkin kera, johon yksikään evolutionisti ei ole vielä vastannut tai edes tarttunut. Pieksette vain suutanne täällä.

    Ilmeisesti kännissä kirjoitetussa aloituksessa ei ole yhtäkään järkevää lausetta.

    Mitään haastetta siinä ei ole esitetty.

    Voihan sitä yhtä hyvin vaikka kysellä että kumpi parempi, kissa vai traktori.

    Äänestä

ertert.

Eläköön Ertert! Haluan ylistää sinua evoluution suurena puolustajana. Olet urhea Darwinin evoluutiosoturi! Kolminkertainen elåköön huuto Ertertin arvokkaalle evoluutiopuolustukselle! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!

Äänestä
  • Argumentoinnin taso?

    Äänestä

  • "Eläköön Ertert! Haluan ylistää sinua evoluution suurena puolustajana. Olet urhea Darwinin evoluutiosoturi! Kolminkertainen elåköön huuto Ertertin arvokkaalle evoluutiopuolustukselle! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! "

    Olisiko sinulla jotain sanottavaa itse asiaan turhan ylistyksen sijaan?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Eläköön Ertert! Haluan ylistää sinua evoluution suurena puolustajana. Olet urhea Darwinin evoluutiosoturi! Kolminkertainen elåköön huuto Ertertin arvokkaalle evoluutiopuolustukselle! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! "

    Olisiko sinulla jotain sanottavaa itse asiaan turhan ylistyksen sijaan?

    Ertert:

    Ei ole mitään sanottavaa, koska en tunne aihetta syvemmin. Hienoo vaan lukea, mite joku voi tietää noin paljon että saa tuotettua tekstiä evoluutio puolesta sivukaupalla ja viitsii uhrautua puolustamaan darwinin totuutta.

    Äänestä

  • Mahtava mies kirjoitti:

    Ertert:

    Ei ole mitään sanottavaa, koska en tunne aihetta syvemmin. Hienoo vaan lukea, mite joku voi tietää noin paljon että saa tuotettua tekstiä evoluutio puolesta sivukaupalla ja viitsii uhrautua puolustamaan darwinin totuutta.

    "viitsii uhrautua puolustamaan darwinin totuutta. "

    Darwinin totuutta?

    Kai sinä olet tietoinen, että nykyinen evoluutioteoria ei ole sama asia kuin Darwinin esittämät asiat? Mikä siis on Darwinin totuus?

    Äänestä

Ertert presidentiksi! Levität Darwinin ilosanomaa paremmin kuin kukaan paitsi Richard Dawkins.

Äänestä
  • "Levität Darwinin ilosanomaa paremmin kuin kukaan paitsi Richard Dawkins. "

    Mistä sinä mitään paremmuudesta tiedät, kun et aihetta edes tunne?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Levität Darwinin ilosanomaa paremmin kuin kukaan paitsi Richard Dawkins. "

    Mistä sinä mitään paremmuudesta tiedät, kun et aihetta edes tunne?

    Darwin palkitsee Sanan levittäjät.

    Äänestä

  • Kiitos ertert! kirjoitti:

    Darwin palkitsee Sanan levittäjät.

    Onko uskonto sekoittanut nuppisi kokonaan? Darwin on kuollut ja kuopattu. Hänen maineensa elää seuraavillekin sukupolville.

    Äänestä

  • hgjhjhjhjhgjjh kirjoitti:

    Onko uskonto sekoittanut nuppisi kokonaan? Darwin on kuollut ja kuopattu. Hänen maineensa elää seuraavillekin sukupolville.

    Darwin on kuollut ja kuopattu, mutta hänen sielunsä elää joko taivaassa tai helvetissä.

    Äänestä

Ertert:

Uskotko, että valaat ovat evoluution tulosta, missä nelijalkainen on pitkän ajan saatossa totutellut veteen ja vähitelleen raajat ovat käyneet tarpeettomiksi. Tämä on kyllä evoluutiosadun yksi naurettavimpia kohtia. No ihminen uskoo mitä haluaa.

Äänestä
  • Kukaan evoluutiobiologi ei näe siinä mitään naurettavaa. Maaeläimestä valaaksi löytyy täydellinen sarja välimuotoja, joiden takajalat ovat askel askeleelta surkastuneet pienemmiksi ja etujalat muuttuneet eviksi. Nykyisillä valailla on vieläkin jäljellä takajalkojen luiden surkastumat. Miksi ne olisi "luotu" jos valalle ei olisi niistä ikinä ollut mitään hyötyä.
    Samanlaisia nykyään hyödyttömiä surkastumia löytyy useilta lajeilta. Sinullakin on vielä häntäluu ja harvinaisina anomalioina syntyy hännällisiä ihmisiäkin aina joskus.

    Ainoa naurettava on sinun tietämättömyytesi.

    Äänestä

  • "Uskotko, että valaat ovat evoluution tulosta, missä nelijalkainen on pitkän ajan saatossa totutellut veteen ja vähitelleen raajat ovat käyneet tarpeettomiksi."

    Ei kyse ole veteen totuttelusta.

    "Tämä on kyllä evoluutiosadun yksi naurettavimpia kohtia. No ihminen uskoo mitä haluaa. "

    Satusi on omaa luomustasi, jolla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Uskotko, että valaat ovat evoluution tulosta, missä nelijalkainen on pitkän ajan saatossa totutellut veteen ja vähitelleen raajat ovat käyneet tarpeettomiksi."

    Ei kyse ole veteen totuttelusta.

    "Tämä on kyllä evoluutiosadun yksi naurettavimpia kohtia. No ihminen uskoo mitä haluaa. "

    Satusi on omaa luomustasi, jolla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    Ertert:

    Osaatko kerto miksi evoluutio kehitti miehelle mulkun ja naiselle emättimen. Tiedätkö mulkun tai pillun evoluutiopolkua? Nuo vempait vielä natsaavat toisiinsa kuin leegopalikat ja ovat yksi elämän puhutuimpia aiheita.

    Äänestä

  • diipaduudsoni kirjoitti:

    Osaatko itse kertoa, miksi Jumala ei luonut uskoville ajatteluun kykeneviä aivoja?

    Äänestä

  • diipaduudsoni kirjoitti:

    Ertert:

    Osaatko kerto miksi evoluutio kehitti miehelle mulkun ja naiselle emättimen. Tiedätkö mulkun tai pillun evoluutiopolkua? Nuo vempait vielä natsaavat toisiinsa kuin leegopalikat ja ovat yksi elämän puhutuimpia aiheita.

    "Osaatko kerto miksi evoluutio kehitti miehelle mulkun ja naiselle emättimen. Tiedätkö mulkun tai pillun evoluutiopolkua?"

    Suvullinen lisääntyminen ja siihen liittyvät elimet ovat kehittyneet kauan ennen miesten ja naisten olemassaoloa.

    Äänestä

  • diipaduudsoni kirjoitti:

    Ertert:

    Osaatko kerto miksi evoluutio kehitti miehelle mulkun ja naiselle emättimen. Tiedätkö mulkun tai pillun evoluutiopolkua? Nuo vempait vielä natsaavat toisiinsa kuin leegopalikat ja ovat yksi elämän puhutuimpia aiheita.

    Osaatko kertoa miksi Älykäs Suunnittelija teki miespuolisille esinahan, jos hän kumminkin suuttuu hirveästi jos sitä ei vauvoilta poisteta?

    Äänestä

  • "Programming of Life
    www.youtube.com
    An exploration of microbiology, information science, and the origin of life."

    Suurelta osin kreationistien hömppää. Pääasiassa argumentointia tietämättömyydestä.

    Äänestä

Ai sä oot löytänyt ongelman. Olet nero.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10092041 kirjoitti:

Jos lähdetään tarkastelemaan Cambrian räjähdystä ja geneettistä kertymää biologisessa jatkumossa tähän päivään asti. Ongelmana pitäisin RNA/DNA ketjun lyhyyttä ottaen huomioon evoluutioteorian edellyttämät sadat miljoonat vuodet, jossa käsittääkseni ominaisuuksien periytyminen jälkeläisille on mutaatioitten RNA/DNA pituutta kasvattava ajan funktio.

Cambrian meressä uiskentelevalla ameban evoluutioteorian mukaisesti RNA/DNA rihman pituus on siis jokseenkin varmasti lisääntynyt merkittävästi tämän päivän sinivalaaseen tai vaikkapa sequijan RNA/DNA saakka huomioituna n. 500 - 600 milj. vuodella. Onko siis olemassa jonkinlainen entsyymikokoelma hoitamassa liian pitkiksi kasvavaa RNA/DNA rihmaa saksimalla aika ajoin randomilla liikoja pituuksia pois, muutoinhan
RNA/DNA rihman pituus kasvaisi tuhansiin tai miljooniin kilometreihin.

Jos ihmisen DNA on n. kaksi metriä ja se kummallisesti laskostettuna mahtuu mikroskooppisen pieneen soluun, niin kuin isoja solut pitäisi olla niin että mahtuu n.600 milj. vuoden geenikertymä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna Haeckelin piirroksilla sikiö kuvaukset ehkä saavat jonkinlaisen tieteellisen statuksen.

Seksistä ja allergiasta, milloin oliot alkoivat harrastamaan seksiä ja minkälaisen evoluutioteorian mukaisesta prosessista vähitellen kehittyi tarvittavat välineet tempun tehtäväksi. Klassinen kysymys: kumpi oli ensin, muna vai kana, allergia vai seksi? Uroksen sperma on vierasta naaraalle ja hylkimisreaktio tapahtuu välittömästi pariutumisen yhteydessä, jolloinka hedelmöitymistä ei siis tapahdu, koska sperma on desinfioitu autoimmuunivasteessa. Toisaalta, jos immuniteetti ei ole kehittynyt, niin kaikenlaiset tautiset mikrobit hoitaisivat oliot tuonpuoleiseen.

Koko systeemi heti pitää olla valmiina toimiakseen. Voisi väittää näitten kehittyneet saman aikaisesti, mutta se pysähtyy alkuunsa, koska jälkeläisiä ei synny, joilla ehkä olisi paremmat onnistumisen mahdollisuus.

Milloin evoluutioteorian ketjussa jotkut organismin komponentit alkoivat jakautumaan sukusoluiksi, siis puolittumaan. Ihmisellä on 46 kromosomia, miten evoluutioteoria päätyi jakamaan sukusolujen kromosomit kahtia täsmälleen. Muuten evoluutioteoria karkaa lapasesta, siis 46 * 2 = 92 * 2 = 184 * 2 = 368 * 2 = 736 * 2 = 1472 etc. viisi sukupolvea ja kromosomeissa piisaa.

Näyttäisi Goddidit olevan ylivoimainen verrattuna evoluutioteorian, tai paremminkin evoluutiospekulaation kuin teoria:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu