Yksi niistä asioista, joita en ole koskaan oikein tajunnut näissä tutustumis-, seurustelu-, parisuhdekuvioissa on tuo vaatimus? että miehellä/naisella pitää olla "jotain annettavaa" suhteessa, tai että ylipäänsä olisi parisuhdekelpoinen.
Annettavaa, Siis MITÄ annettavaa ? Olen sitten kait tyhmä, mutta en nyt vaan tajua, ja oletan myös, että ei minulla ole ainakaan mitään erityistä "annettavaa" suhteessa. Olen vain ihan tavallinen ihminen, joka kykenee rakastamaan ja kohtelemaan rakastamaansa ihmistä hyvin, mutta en minä kykene tekemään seurustelusta ja parisuhteesta jotain ihmeellistä unelmaelämää jossa kaikki menee aina sen toisen osapuolen mielen mukaan.
"Pitää olla jotain annettavaa..." Siis mitä ?
15
301
Vastaukset
- -
No ei välttämättä mitään konkreettista annettavaa... ellei niitä sänkyhommia sitten lasketa. Tietenkin jos voi jotain pienempiä juttuja hankkia josta toinen tykkää niin sehän on kaunis ele. Ennemminkin se ns. antaminen varmaan tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että on valmis sitoutumaan ja jakamaan oman arkensa toisen kanssa ja tarjoamaan toisen osapuolen kaipaamaa läheisyyttä. Ei kukaan voi kuitenkaan pyytää omalta kumppaniltaan kuuta taivaalta. Se että toinen osapuoli väkisin ruinaa jotain "annettavaa" parisuhteessa toiselta kuulostaa aika itsekkäältä.
- 13+15
Itse ajattelen tuon siten, että molempien pitää kokea saavansa suhteesta enemmän kuin yksin ollessaan. Ihan kiva ei riitä. Itse koen tuota hyvin harvoin. Huonolla suhteella ei ole tulevaisuutta ja se alkaa tuntumaan rasitteelta jossain vaiheessa.
Näen tuon myös siten, että pitää olla yhtenevät odotukset. Tapailuseuraa hakevalla ei ole annettavaa perheestä ja yhteisestä tulevaisuudesta haaveilevalle.
T. Mies - jeps.
Pitää olla rahaa annettavana.
- sdfsert
Pitää olla iloinen, onnellinen ja täydellinen. Oikeasti tuo "pitää olla jotain annettavaa" kuulostaa minusta tosi itsekkäältä ja omahyväiseltä: kuin ei voitais hyväksyä tavallisuutta ja arkisuutta vaan pitäis olla jotain erikoista "tarjottavaa". Minusta sopivan ihmisen läsnäolo sinänsä olis ihan tarpeeksi tarjottu...
- no
Esim. antaa toinen toisilleen rakkautta ja tukea.
Suhteessa annetaan aikaa yhdessä oloon, huomiota toiselle, hellyyttä, tunteita, huolenpitoa, tukea ja turvaa vaikeina aikoina. Näitä pystyy antamaan jokainen mies jos kykenee sitoutumaan seurustelusuhteeseen.
Jos toinen osapuoli ei kykene/ halua ottaa toista huomioon tai ajatella hänen tunteitaan tai tarpeitaan, ei hänellä ole suhteelle juuri annettavaa.
Ei suhteesta tarvitse tehdä unelmaelämää. Sellainen odottaminen ei ole realistista. Arki tulee aina kuvioon. Eikä kenenkään tarvitse aina tehdä toisen mielen mukaan. Kyllä joustoa pitää olla molempiin suuntiin.
Aloittajalla on selkeästi sitä rakkautta ja huolenpitoa tarjottavana. Ehkä toinen osapuoli on itsekäs.Eiköhän tuolla yleisesti tarkoiteta sitä, että kumppanikandin pitäisi olla suunnilleen samalla tasolla itselleen tärkeäksi kokemissaan asioissa. Eihän kukaan halua perässä vedettävää kumppania. Jokainen pitää tietysti eri asioita tärkeänä, joten mitään yksikäsitteistä vastausta tähän ei ole olemassa.
Annettavaa puolin ja toisin. Rakkautta, tunteita, tukea, turvaa, kiintymystä ja hellyyttä. Näkisin samoin kuten Glittergirl ja Mr. Groove asian esittää.
- carambola87a
Jaahas feministit järjestivät viestini kadoksiin. Nainen saa (arvatkaa mitä) ja mies antaa (arvatkaa mitä).
Muusta en tiedä kun en ole päässyt parisuhteeseen kertaakaan. Vain niihin p-suhteisiin.
Olikohan tarpeeksi sensuuria vai poistetaanko tämäkin?- Hehe ehe eh eh
Jatka vaan naisten haukkumista, niin et pääsekään muuta kuin leikkimään junaa poikien kanssa.
- Älä sitten solvaa
Luuletko todella että vain feministit suuttuvat naisen halventamisesta?
- carambola87a
Hehe ehe eh eh kirjoitti:
Jatka vaan naisten haukkumista, niin et pääsekään muuta kuin leikkimään junaa poikien kanssa.
Heh. Luuletko että haluaisin painaa yhtään siiderivalasta joka näitä palstoja lukee?
- carambola87a
Älä sitten solvaa kirjoitti:
Luuletko todella että vain feministit suuttuvat naisen halventamisesta?
Kuules te naiset olette yhteisvastuussa siitä mitä näppäimistöltäni lähtee. Tänne kirjoittavat ja näitä palstoja lukevat naiset ovat niin sairaita, häiriintyneitä siiderivalaita etten yhtään ihmettele miksi olette sinkkuja.
Yllä 13 15 kiteyttää asian varsin hyvin - eli molempien "pitää kokea saavansa suhteessa enemmän kuin yksin ollessaan".
Rakkautta ja hellyyttä varmaan kaikki ajattelevat voivansa antaa, mutta nykyään ehä suoremmin tuodaan ilmi tämä hyötynäkökulma kun puhutaan parisuhteista - eli pitää olla jotain muutakin annettavaa, jotain "lisättävää" sen perusromantiikan lisäksi minkä vuoksi suhteeseen ryhtyisi.
Ei kauhean romanttista kyllä mielestäni, enemmänkin käytännönläheinen suhtautuminen rakastumiseen - toivottavasti romantiikka ei ole vielä kuollut koska vaikka se niin jollain tasolla onkin, on ärsyttävää ajatella parisuhdetta kaupankäyntinä...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2715900Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651929- 1801740
- 1191221
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131171Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181561067Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71036Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41961RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49931Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288922