Suomalaisia rakkauslauluja (ei iskelmiä!!)

Eli olisko kellään mielessä mitään hyviä suomalaisia rakkauslauluja, jotka ei kuitenkaan olis iskelmää. Ennemminkin jotain stellan/saara aallon tyyppistä? Tuntuu että hankala löytää nimenomaan suomeksi hyviä rakkauslauluja mikäli ei halua mitään iskelmiä. Niin ja jotkut rap-biisit voi unohtaa heti...
51756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikista yleisin laulujen aihe on rakkaus. Lähinnä kyse on nyt siitä, että haluatko lauluja rakastumisesta, ikävöimisestä tai esimerkiksi menetetystä rakkaudesta.

Yhden yön rakkaudesta kertoo esim. Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt, josta Laura Närhi on tehnyt hienon version.

Anna Puun Linnuton puu on myös hieno rakkauslaulu.

Jenni Vartiaisen Missä muruseni on taas kuvaa paremmin oman rakkaan ikävöintiä.

Chisulla on myös erilaisia rakkauslauluja, joskaan ei ehkä ihan perinteisiä.

Eppu Normaalin Joka päivä ja joka ikinen yö tai vaikka Tahroja paperilla

Neon 2

PMMP

Voisi siis sanoa, että joka bändillä on rakkauslauluja

Äänestä
  • Juu tosiaan jäi tuo tarkennus, mutta siis tosiaan haen sellaisia positiivisia rakkauslauluja eli siis rakkaudesta/rakastumisesta. Ei ikävästä tai erosta tms. negatiivisesta aiheesta.

    Äänestä

  • LoveAngel22 kirjoitti:

    Juu tosiaan jäi tuo tarkennus, mutta siis tosiaan haen sellaisia positiivisia rakkauslauluja eli siis rakkaudesta/rakastumisesta. Ei ikävästä tai erosta tms. negatiivisesta aiheesta.

    Miten olisi 60 -ja 70 lukujen arkistot? Tosin en vanno, että löytyisi sieltäkään, oli se sellaista kaihoa ja itsesäälissä rypemistä.

    Samaa nyyhkii nykyisetkin sukupolvet kuin olisi kontallaan ja pattipolvet.

    Eipä taida olla muita sanan varsinaisessa merkityksessä, paitsi erilaiset kansanlaulut, jotkut perinne "virret" joikumiset, runojen lausunnat ja tuollaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LoveAngel22 kirjoitti:

Eli olisko kellään mielessä mitään hyviä suomalaisia rakkauslauluja, jotka ei kuitenkaan olis iskelmää. Ennemminkin jotain stellan/saara aallon tyyppistä? Tuntuu että hankala löytää nimenomaan suomeksi hyviä rakkauslauluja mikäli ei halua mitään iskelmiä. Niin ja jotkut rap-biisit voi unohtaa heti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu