Miltä epäonnistuminen miehenä tuntuu?

Tuntuu kuin en kelpaisi edes ihmisenä. Kuin minulla ei olisi ihmisarvoa.

Hyvältä. Odotukset pienet ja vastuut olemattomat. Onneksi ne onnistuneet miehet käyvät töissä, että jaksavat elättää meidät epäonnistuneet :) Ei paljon paina...

se tuntuu siltä että jossain muualta halutaan löytää parempi kuin minä ja siksi en kelpaa

Normitila

http://static.northpole.fi/download/1333439702858712/en_tunne_kipua.png

Tuo "odotukset pienet, vastuut olemattomat" tiivistikin tunteen aika nasevasti. Lisäksi, mihin tunnetta muka voisi verrata?

Ei miltään.

Oikein tosissasiko meinaat että sulla pitäisi olla tarjolla jotain 16v neitsytnaisia? Millähän perusteella sä olisit heidät muka ansainnut.

Painun lukkojen taa

Riippuu vähän onko omasta mielestään epäonnistunut tavoitteissaan elämässä ylipäätään vai ajatteleeko olevansa muiden näkökulmasta epäonnistunut juuri kun parisuhdetta ei näytä syntyvän...

Jälkimminen tietysti välillä pistää ärsyttämään kun ajattelee olevansa ihan hyvä mies kaikin puolin mutta sitten vaan joillekin miehille tuntuu olevan kilometrin pituinen jono naisia ja itse seisoo myymässä aurinkoa autiomaassa. Tavallaan se vitutus herättää joko siihen, että "nyt täytyy yrittää enemmän parisuhdeasioissa kun näin ei onnistu", tai sitten ajattelee että "nyt en jaksa stressata, elämässä on muutakin kuin tämä mikä ei nyt näytä sujuvan". Kunhan tekee jommankumman päätöksen, niin pääsee etenpäin ja voi nauttia elämstä - seuraavaan checkpointiin saakka :)

Ehkä se parisuhteessa epäonnistuminen sitten on sitä miehenä epäonnistumista, mutta paljon pahempaa jos mielestään epäonnistuu IHMISENÄ. Parisuhde on kuitenkin vain osa sitä, joillekin toki korostetusti tärkein (ainoa?) onnistumisen mittari, mutta elämässä on onneksi muutakin joka estää tuntemasta täydellisen epäonnistumisen tunnetta ja jokainen voi onneksi itse määritellä mikä elämässä on tärkeintä. Tai kysyä Conanilta... ;)

Ei se nyt ainakaan hyvältä tunnu.

ollaan reilusti itsekkäitä ei kannata kadehtia sitä naapurin pariskuntaa nalkuttavine akkoineen.. parisuhteessa ei ole mitään hyvää.

Vaikkei itse kokisikaan olevansa epäonnistunut, hurjimmalta tuntuu se joidenkin muiden ihmisten käsittämätön ylimielisyys, jonka syytä ei edes haluta kertoa.

Kyllähän se pahalta tuntuu ja riipaisee aika ajoin. Etenkin kun kaverit ovat lähes kaikki pariutuneita. Enempi ihmettelisin, jos ei tuntuisi missään. Tähän vaikuttaa ilman muuta myös millainen itsetunto on kehittynyt. Huonolla itsetunnolla tuo riipaisee syvältä ja vaurioittaa sitä ennestään.

Toisaalta ei sinkkuna oleminen tarkoita kyllä välttämättä epäonnistuneisuutta. Mielummin olen sinkku, kuin huonossa parisuhteessa.

Itse tunnen epäonnistuneeni avioliitossani sillä sekä vaimoni että tyttäreni ovat käyneet nussituttamassa itseään ulkomailla. Sen sijaan oma, kahden tuuman prinssinakkini ei tyydytä vaimoani. Myös pojallani on pienikokoinen vehje.

Työttömänä, kaverittomana ja kokemattomana 36 vuotiaana olen ilmeisesti epäonnistunut miehenä, ehkä ihmisenäkin vaikken rikoksiin olekaan syyllistynyt. Onhan sukupuolisuus, statuksen kerääminen ja elämässä menestyminen kuitenkin osa ihmisyyttä.

Eipä se enää oikein miltään tunnu, kun vain laskee irti ja lakkaa haluamasta sitä mitä ei voi saada. Buddhan oppienhan mukaan kärsimys syntyy halusta ja kärsimys lakkaa, kun lakkaa haluamasta. Yksinkertaista ymmärtää, mutta oman aikansa sen todeksi eläminen kuitenkin aina kestää. Itsellänikin asian hyväksyminen alkoi onnistua vasta nyt kun perheenperustamis ikä lähentelee loppuaan ja vastaavia naisia ei enää oikein ole. Nuorempana sitä aina kuvitteli, että josko vielä sittenkin.

Eikä minulla myöskään ole mitään erityistä tarvetta todistaa että olisin hyvä ihminen vaikka miehenä epäonnistuinkin. Hyvä ihmisyyskin kun näet kumpuaa samasta ulkopuolisen hyväksynnän kaipaamisesta. Eikö riitä että elää omaa elämäänsä vahingoittamatta muita, sanokoon muut mitä sanovat. Ja vaikka loiseksikin syytettäisiin niin siitä vain. Moni toisia loisiksi syyttävä on päinvastoin itse aktiivisesti vahingoittamassa yhteiskuntaa joko korruptiolla, nepotismilla, suojatyöpaikoilla, tai olemalla muita huijaavassa kusettaja fimassa, tai sitten vaikka käyttämällä 9 euron orjatyövoimaa. Tuollaiset ovat yhteiskunnalle paljon vaarallisempia ihmisiä kuin vaikkapa työttömät, vaikka heidän status sinällään olisikin korkeampi ja hyväksytympi.

Ekstrovertit ovat kuitenkin rakentaneet tästä maailmasta juuri haluamansa, jossa minulla kaikesta potentiaalistani huolimatta ei ole mitään sijaa, joten minulla ei todellakaan ole mitään velvollisuutta muuttua heidän kaltaisekseen. Yhteys itseen on lopulta se kaikkein tärkein, eikä suinkaan egon tarve saada toisten hyväksyntää. Pitää vain laskea irti vetävästä köydestä, eikä mennä mukana tai kiskoa epätoivoisesti vastaan.

Oikeastaan koen että elämäni on enemmän omaksi itsekseni kasvamista olosuhteista ja muiden mielipiteistä riippumatta, kuin että kokisin olevani osa tätä yhteiskuntaa. Eikä kaikissa sankaritarinoissa pelasteta maailmaa tai ole naisia tarinaa sotkemassa, pelkkä oman sielun löytäminen tekee jokaisen ihmisen tarinasta sankaritarinan.

Jos haetaan suoraa vastausta suoraan kysymykseen niin paskalta tuntuu.

olevani miehenä epäonnistunut vaiikka parisuhteeni ovatkin päättyneet eroihin. Parisuhde on aina kahden kauppa. En koe olevani yksin syyllinen suhteiden epäonnistumiseen ( vaikka tietysti osavastuun kannankin).

Se tuntuu pahalta.

Pahalta tuntuu. Yleensä lietson itseni raivon partaalle esimerkiksi näitä palstoja lukemalla ja samalla manaan, miten epäonnistunut luuseri olen. Kaikki muut saavat seksiä ja parisuhdetta paitsi minä. Tällaisina öinä tykkään itkeä itseni hysteerisesti uneen. Jossain alitajunnassa kuitenkin yhä kytee joku toivon himmeä liekki, että josko sitä joskus ehkä nousisi pohjamudista oikeaksi ihmiseksi. Hyväksytyksi yhteisön jäseneksi. Eniten pelottaa esim. Kotkan lapsikaappaajan tai Hyvinkään ampujan kaltaiseksi sekohulluksi päätyminen. Toistaiseksi tosin olen päivätöissä ja toimeentulo vakaa, ainoa puuttuva asia elämästä on ne naiskontaktit.

Se on kylmä kohtaloni.

Samaa pelkään minäkin että minusta tulee vielä joku täysi sekopää kun en saa otettua kontaktia naisiin ja sitä myötä en saa edes seksiä tai minkäänlaista pysyvämpää suhdetta naiseen. Lisäksi kun on ongelmia mielenterveyden kanssa niin se ei ole mikään hyvä yhtälö. Onneksi en omista käsiasetta enkä varmaankaan tule sellaista saamaan vaikka yrittäisin lupaa hakea koska mulla on b-lausunto.

No ole tyytyväinen edes siihen että ylipäätään saat seksiä, jotkut ei sitä saa ollenkaan.

koska en ole siittänyt lasta. Minun myötä sukuni sammuu, jos en saa lasta siitettyä. Naiset eivät kuitenkaan ole kiinnostuneet minusta.

Miehen kohtalo on kova.

Hyvältä se tuntuu. Työttömänä ja naisettomana voi urheilla kaiket päivät ja joskus vetää kännit. Elämäni parasta aikaa kun ei ole paskaa vuorotyötä häiritsemässä harrastuksia, eikä naista määräilemässä.

Kai se uusi nainen pitää jossain vaiheessa hankkia ja uus työpaikka, jos alkaa tämä nykyinen olo kyllästyttämään.

Kyllä se niin vituttaa. Pillu pyörii mielessä yötä päivää ja käsi runkkaa runkkaamistaan. Panemaan ei minua vaan päästetä.

Eihän se hyvältä tunnu kun on koko ikänsä joutunut tyytymään käytettyihin huoranpilluihin. Kerran olen saanut tiukka ja pienipeppuista 15-vuotiasta, näin pienenä meriittinä, mutta käytetty oli hänkin.

Eli eli tainnut tämän miehen kohdalle osiaa sitä puhdasta ja aitoa rakkautta. Vain käytettyjä ja likaisia huoria.

Olen nyt 26v. enkä ole koskaan seurustellut. En tunne itseäni epäonnistuneeksi, mutta tuntuu niin kuin oma introverttiyteni estäisi minua kokemasta asioita. En yksinkertaisesti ole oppinut hyväksymään itseäni.

Ei varmaan monikaan osaa ajatella miten raskasta se on sille ihmiselle itselleen joka tuntee jatkuvasti vihaa toisia ihmisiä kohtaan koska on niin katkeroitunut ja turhautunut koko elämään. Helppo se on niiden saarnata ja kaataa lisää paskaa niskaan kun itsellä ei ole koskaan ollut samankaltaisia ongelmia. Olen sentään jossain asiassa onnistunut kun saan miinuksia kommentteihini.

epäonnistunut missä?

20 v. poika (itsetunto absoluuttisen nollapisteen tienoilla, mistä poika -nimityskin kielii). Elämä kontrollissa, työkuviot hallussa, opiskeluprojekti etenee ja harrastuksen parissa pitkästä aikaa intohimoista. Kavereita eikä naiskuvioita ole kuitenkaan. Sikäli epäonnistunut. Oon aina tehny parhaani asioissa, menestynyt, ollut tosi rauhallinen, herkkä ja ujo. Lähinnä just koulumenestyksen takia on ollu kateutta matkan varrella ja mua on lytätty enemmän tai vähemmän ja kun oon ujo, ni en oo saanu sanottuu takasi oikeen. Ryyppäämiset ja muut jääny väliin ja ihan hyvä niin. Arvoni ovat nykyään tyyliä "elän itselleni". Ei enää edes kiinnosta yrittää ystävystyä kenenkään kanssa, kun oon niin tönkkö/kömpelö sosiaalisesti ja aina noi jutut menny vituiksi. Oon kyl ihan hyvänkin näköinen peräti ja tiiän et muutamat mimmit on ollu kiinostuneita jopa aikoinaan, mut itsevarmuus tekis paljon just naisrintamalla. Sen oon huomannu, ku muita ihmisiä oon tarkkaillu omasta näkökulmasta. Kun on pilkettä silmäkulmassa, se tekee jo itsessään paljon.

Eli kirjotan kaiketi suht oikeaan osoitteeseen/topikkiin.. Mussa on kehitettävää ja jutun juoni on siinä et kyllä kannattais vittu ottaa itseään niskasta kiinni ennenku on liian myöhästä! Sitä vaan roikkuu itsesäälissä. Ei tilanne parane itsestäänkään.

Mutta toinen juttu on se, ettei paljoakaan kiinnosta saada kavereita. Jotenkin kaiken kaikkiaan muovautunu sellaseks mieli, ettei olis tarvetta siihen. Tähän asti menny vituiksi kaikki. Oon kyl suht fiksusti ollu eri tilanteissa, enkä oo alkanu aukomaan päätä tai mitään. Naiset himottaa kyllä, vaikka samaa osastoa siinäkin asiassa.

Kuitenkin, pitäs ottaa itseään niskasta kiinni enneku huomaa et on 65 v. ja mitään ei oo tapahtunu. Olis vaan motivaatiota. Ilman sitä ollaan aika mudissa kyllä.

Ja se, miten yksikin erillinen huono/alentava sosiaalinen kokemus voi saada ajatukset jopa itsemurhan partaalle, on aika hälyttävää. Vaikka se ei oo normi tallaajien vastuulla, ni kannattais olla nauramatta selvästi heikommille ihmisille vaikka ens kerralla. Vähempi mielipahan aiheuttaminen on edistävää. Meistä kaltaisistani äkkii tiivistyy lisää jotain kouluampujia tms, kun on paskassa kahlannut tarpeeksi pitkään. Se on sanoin kuvaamaton tunne ja se pitää saada kitkettyä & päästä normi elämään/yhteiskuntaan kiinni ennenkuin on liian myöhäistä.

Peace ja turvallista talvikautta kaikille.

Tuntuu helvetin pahalta. Miehet näkevät minut vain reikänä. Kukaan ei ole koskaan rakastanut.

Aivan hel.vetin surkeelta. Mun elämä on yhtä tuskaa. Veli sai just lapsen ja on seurustellut nätin hoikan naisen kanssa 6 vuotta jo. Veli juo joka viikonloppu ja silleen ja on sellanen juoppo, laiska ja lihava 125 kg köntys. Meikä on urheillut hiki hatussa koko ikäni ja naiset ei katso päinkään. Veljeni on aina juonut kuin sieni ja sillä on aina ollut tyttöystävä. Olen helvetin kateellinen kun en ole sellanen juoppo. En pysty juomaan joka viikonloppu. Mulla ei ole edes yhtä kaveria kenen kaa viettää aikaa ja kukaan nainen ei ole halunnut tutustua muhun 10 vuoteen. Siis mun elämä on ihan per.seestä ja mä vihaan itseäni.

Hyvältä, onpahan onnistunut ainakin jossakin...

Onhan noi odotukset/vaatimukset miehiä kohtaan nousseet aika hurjasti, joten ei ihmekään, jos porukka kokee epäonnistuvansa

Niin miksi pitäisi mennä mukaan sellaiseen paremmuuskisaan. Kyllä ihmisen pitäisi riittää sellaisena kuin on. Kun kerta naisissa ja miehissä on niitä jotka leimataan jotenkin epäonnistuneiksi tms. niin olisi hyvä jos nämä ihmiset edes kohtaisivat ja huomaisivat että kelpaakin sellaisena kuin on. Ei kukaan kuitenkaan täydellinen ole muutenkaan, joten ehkäpä ihan turhaa haihattelua sellainen aina vaan paremman loputon etsiminen on. No tiettyhän sitä sanotaan että hyvää kannattaa odottaa, mutta että tuntuu että odotetaan jotain täydellistä, jota ei välttämättä osukaan sitten kohdalle.

Veikkaisin suurimmaksi syyksi ulkoatulevaa massan painetta sekä yhteiskunnan asenteita, jotka ajavat tuohon kisaan. Samaten voimme syyttää myös mediaa ja sen tarjoamaan valloillaan olevaa mieskuvaa, jota tuputetaan sieltä sun täältä.

Tulipa tässä mieleen, että eri elämänalueilla epäonnistuneet miehet voisivat jakaa onneaan.
Esimerkiksi työtön pillu-Eino voisi hyvin suostutella yhden vosuistaan viettämään illan työelämässä menestyneen ätmin kanssa, jos ätmi siitä hyvästä antaisi pillu-Einon mennä hoitamaan työnsä yhdeksi päiväksi.
Ätmi saisi naista ja pillu-Eino kokemuksia menestyksekkäästä työurasta ja tärkeänä patsastelusta. Tätä vaihtokauppaa jos harjoittaisi 2-3 päivää viikosta, niin varmaan kumpikin olisi tyytyväinen elämiinsä.

Tietysti työtöntä ätmiä tämä ei auttaisi ja urallaan menestyneelle pillu-Einolle tässä ei olisi mitään porkkanaa.

Koskematonta neitsytnaista haluaville ätmeillekin pillu-Eino varmaan pystyisi sellaisen järjestämään.

Ei ole olemassakaan mitään työelämässä menestynyttä ATM:ää. ATM:yydessä kyse on yleisestä epäonnistumisesta elämässä ja naisettomuus on vain yksi osa-alue siinä isossa kuvassa. Siitä voidaan tietenkin keskustella, että onko naisettomuus syy vai seuraus muutenkin elämässä huonosti menemiselle.

Syy on useimmiten monen tekijän summa.

Itseäni harmittaa oma ujouteni ja epävarmuus naisten suhteen.Joskus teininä käänsin selkäni monelle mukavalle ja hyvännäköiselle tytölle kun pelkäsin tulevani hylätyksi.Sittemmin olen seurustellut vain bimbojen kanssa ja odotellut jospa se kunnon nainen sattuisi kohdilleen,eli nainen tulee tekemään aloitteen.Sitä saa kait odotella ihan rauhassa :DEli olen epäonnistunut ainakin parisuhdeasioissa.Korvien välissä on siis vikaa tässäkin tapauksessa.

Olet varmaan joskus tuntenut häpeää? Se tuntuu siltä.

(Olen vamman takia jäänyt oikeastaan paitsi kaikista niistä asioista jotka elämässä onnistumiseksi lasketaan, mutta useimmiten ajattelen että no, keskityn niihin asioihin mihin pystyn. Kirjoitan sulkeissa koska olen nainen, mutta jos pystyy "no, teen sitten jotain muuta"-ajatteluun, niin uusia ovia aukeaa. Tässä keskustelussa on ollut monta rehellistä ja aitoa puheenvuoroa, kiitos teille!)

Helevetin pahalta, mutta siihen tottuu.

En tiedä. En ole koskaan kokenut olevani mies.

Kukaan ei lähtökohtaisesti onnistu, poislukien syntymälahjana esteettisesti ylivertaisen ulkonäön saaneet, onnistuminen tehdään aivan itse. Kukaan ei myöskään lähtökohtaisesti kelpaa ihmisenä, eikä kellään ole mitään erityistä "ihmisarvoa", me olemme kasa hiiliyhdisteitä joka syö, nukkuu ja ulostaa - ei sellaisella hiiliyhdisteellä lähtökohtaisesti ole mitään arvoa, vähäisempi arvo kuin samoista aineksista kootulla ja samaa hommaa tekevällä oravalla (joka tosin on hyödyllinen eliö ja hankkii safkansa ihan itse). Olemme juuri niin arvokkaita, kuin haluamme itsestämme tehdä. Kasalla rautaa on hemmetin huono arvo, mutta kun se takomalla taotaan Mersun muotoon, on arvo aivan toista luokkaa. Itsekseen siitä malmista ei Mersua tule, Dacia melko pienellä vaivalla.

Olette itse elämänne ohjaimissa, ei yhteiskunta eivätkä nyt ainakaan muut ihmiset. Oma valinta, oma päätös.Luuserius, peräkammarinpoikuus ja ätämiys - hankittuja tiloja. Miettikää, luuserit, olisiko hyvä päivä ottaa askel arvokkaaksi.

Jokainen aikuinen joutuu vastaamaan oman elämänsä tilasta .

Silloinkin, kun ei ole itse kykenevä vastaamaan aikuiseksi kasvamisen
onnistumisista ,Vanhempien häiritessä kasvutilaa alkoholIN tai muun
haittaavan tekijän suhteen.

Koulukiusattujen kohdalla ulkopuoliset tekijät vaikuttavat suuresti
oman tilan luomiseen .

Osa syrjätetyistä luusermiehistä makaavat peräkammarinpoikina .
Syystä, kun heitä eivät omat vanhemmat päästä omaan elämään.
Pitävät heitä vanhuudenturvana tai pelkäävät peräkammaripoikien
jotuvan rappiolle ilman vanhempien holhovaa huolenpitoa .
Tosin osa peräkammarin pojista auttavat vanhempiaan
heidän saiarstuttuaan vakavasti .Ovat tällä tavoin hyödyksi yhteiskunnalle.

Ollessamme kasa hiiliyhdisteitä meitä ohjataan jatkuvasti ulkoa käsin .
Meitä ohjelmoidaan toimimaan hiiliyhteisöjen etujen vuoksi.
Yleesä enemmistöjen käskyjen mukaisesti .

Heikompirakenteiset hiiliyhdisteet särkyvät herkemmin paineen alla.

Lähtökohtaisesti hiiliyhdisteet eivät ole arvoltaan samoja.

Vaatimuksen olisi samankaltaisuus, siitä huolimatta olemme erilaisia .

Homo-yhdisteet olivat pitkään hyljeksyttyjä hiiliyhteisöjen
toimesta.

Homo-lesbo yhdisteet eivät hyljänneet itseään, sen tekivät muut .

Epäonnistuminen miehenä tuntuu epäonnistumisena .

Syyt miksi miehet kokevat epäonnistumisia voivat olla moninaisista tekijöistä
hiiliyhdisteiden törnäyksistä johtuvaa .

Myös hiiliyhdisteet kykenevät tuhomaan itse itsensä .

Hiiliyhdisteet eivät tosin pärjää ilman toisten yhdisteiden läsnäoloa

Arvomme ihmisinä on myös kiinni muista ihmisistä .Heidän tavastaan arvostaa
meitä ihmisinä .

Tästä syystä yhteisöissä oma arvo ei ole sama kuin yhteisön arvostus
omaa arvoa kohtaan.

Epäonnistunutta miestä ei halua kukaan pelastaa. Paitsi jos epäonnistuminen on sitä, että on sattunut hakkaamaan pienempiään nakkikiskalla.