Olen ollut viimeisen 3 vuoden aikana monenlaisessa hengenvaarassa:
-2 pahaa akuuttia haimatulehdusta, joissa on on ollut 20-30% menehtymisvaara;
-1 alkoholin aiheuttama onnettomuus, jossa on ollut paha aivoverenvuoto;
-7 kpl epileptisiä viinakramppeja, joista en muista juuri mitään muuta kuin 5 tapauksessa 1-3 sekunnin alun, ja 2 tapauksessa en muista mitään.
Luulenpa, että olen aika monessa maailmassa kuollut. Mutta Multiversumi-tulkinnan (MMT), kuten moderni fysiikka sanoo, olen olemassa juuri tässä maailmassa, jossa olen jäänyt henkiin. Tarkoittaako tämä sitä, että minä elän vielä pitkään, kuten MMT sanoo, maailman pitkäikäisimmäksi siinä maailmassa, jonka minä koen? Siis MMT:n mukaan kaikki mahdolliset maailmat toteutuvat. Eikös tämä ole sopusoinnussa säikeiden ja braanien teoriassa? Siis melkein kaikki maaiman ihmiset eläisivät joissakin maailmoissa maailman vanhimmiksi elikoiksi?

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Luulenpa, että olen aika monessa maailmassa kuollut. Mutta Multiversumi-tulkinnan (MMT), kuten moderni fysiikka sanoo, olen olemassa juuri tässä maailmassa, jossa olen jäänyt henkiin."
En haluaisi pahoittaa mieltäsi, mutta tuo tautihistoria on sinulla juuri tässä universumihaarassa, jossa kirjoitat. Jossain toisessa universumissa saattaa olla raitis versiosi, mutta ihan tarkkaan ottaen se onkin sitten eri henkilö, koska sillä on eri historia.
Multiversumihypoteesi on lähinnä äärettömän monien maailmankaikkeuksien olemassa olon seurausten pohtimisesta johdettua tajunnanvirtaa. Mikään nykyään pätevä fysikaalinen teoria ei edellytä mitään rinnakkaismaailmankaikkeuksien olemassaoloa, koska maailmankaikkeuksia voi vallan hyvin olla rajallinen määrä.
Tai vain yksi.
Raha on tehnyt ihmiskunnasta pahan ja tyhmän, mutta maailmankaikkeus on sielunlaissa ajaton, ääretön ja rahaton.
Olet ikuinen kokija omassa todellisuudessasi, mieti miten sen ajan käytät..
Tuo multiversumiteoria vaikuttaa kyllä aika kaukaa haetulta. Mielummin vaikka olettaisin että maailmankaikkeudessa on erilaisia energian tai aineen tasoja suhteessa matalaan entropiaan siten että matalamman entropian taso organisoi korkeamman entropian tasoa.
Noissa kaiken teorioissa on se suurin ongelma että miten selittää tietoisuus joka sitten kehittelee näitä kaiken teorioita. Eli tulee semmoinen itseensä referoimisen feedback-ilmiö väkisinkin varsinkin jos ajatellaan että kaikki olevainen voidaan selittää ns. fysiikan lakien (jotka nekin ovat tietoisuuden luomuksia) avulla.
Tieteen kriteerinä pidetään ennustettavuutta mutta miten ennustaa fysiikan lakien pohjalta että se determinoitu ja alkeishiukkasiksi redusoitu aine pystyy luomaan itsestään teorian?
Nyt lopetan ennen kuin itse jään tuohon ajatteluluuppiin jumiin.... :-)
"
Noissa kaiken teorioissa on se suurin ongelma että miten selittää tietoisuus joka sitten kehittelee näitä kaiken teorioita. Eli tulee semmoinen itseensä referoimisen feedback-ilmiö väkisinkin varsinkin jos ajatellaan että kaikki olevainen voidaan selittää ns. fysiikan lakien (jotka nekin ovat tietoisuuden luomuksia) avulla."
Ei ole. Älä höpise.
Jep. Fyysikko on työkalu, jolla atomit tutkivat atomia.
Havaitsija ei voi koskaan kvanttimaailmassa hävitä, koska muuten häviäisi myös maailma. Havaitsija on siis ikuinen. Elät omassa maailmassasi näin ollen ikuisesti havainnoiden. Kvanttimaailma realisoituu näet vasta havainnoinnissa, ei pelkästään havaintolaitteissa jotka toimivat myös kvanttimekaniikan mukaan, ja tarvitsevat niitä havainnoivan.
Tuo oli hienosti ilmaistu. Ihminen on loppujen lopuuksi vain järjestäytynyt
kasa atomeja.
Jos tämän kasan yläpää on järjestäytynyt sellaiseen muotoon, että sitä osaa
voidaan kutsua vaikkapa fyysikon aivoiksi, voi tämä kasa puolestaan alkaa
tutkimaan atomeja.
Siis niitä perusosasia, joista se itsekin koostuu.
Nyt, kun elämän ja maailman tarkoitus on minulle vihdoinkin valjennut, aion
ottaa pikavippiä ja painella lähikapakkaan.
Enkä mieti enää koskaan mitään.