MILLOIN TÄÄ LOPPUU..

Ilmeisesti ei lopu koskaan, tai kuolemaan, kunnei kukaan tiedä vastausta

Tunnen aika monta kyllästynyttä juoksijan puolisoa. Elämä pyörii vain juoksussa ja treeneissä ja kisoissa ja fooruumikavereissa. On pakko päästä lenkille kun ohjelmassa seisoo niin. Joustaa ei voi, muuten ahdistaa ja kiukutellaan. Parisuhde kuihtuu kun elämä pyörii vain lenkkarissa ja hölkkävoorumilla.

Ulospäin näytetään hyvää elämää, mutta kulissien takana seinät rakoilee ja parisuhde kuihtuu. Puoliso kyllästyy yksinään kantamaan vastuuta ja ihailemaan hölkkäävää mukaurheilijaa.

Fanaattinen harrastus, lajissa missä tahansa, ei ole hyväksi.

En tiedä onko sekään sitten pelkästään hyvä, että molemmat ovat fanaattisia harrastajia.
Kaikki pyörii pelkän urheilun ja harjoitusten ympärillä.
Myös keskinäiset puheenaiheet.
Juoksua, juoksua, harjoitusfoorumia, leiriä, harjoitusta, maratonia ja ultraa...."kaverit" on juoksukavereita, ei mitään kunnon ystäviä.
Lomamatkat yhdistetään liikuntaan ja mennään paikkoihin, jossa voi juosta.
Toinen yrittää pysyä vielä fanaattisemman peesissä ja toimia myös tälle huoltajana, omien kilpailujen lisäksi.
Mikään ei ole mitään, jossei siihen liity suoritusta ja kunnon kohotusta.
Saunominenkaan ei ole saunomista, vaan kaloreiden kulutusta ja uinti ei ole uinninriemua, vaan avantoon ja laskemaan taas kalorinkulutusta.
Normaalia kotiruokaa ei laiteta, se kun lihottaa, vaan syödään jotain, mieluiten ei mitään, kuin joku monivitamiinipilleri.
Hikisten vaatteiden pesua ja loppuvapaa-aika lasten kuskaamista URHEILUharrastuksiin.
Ahdistavaa elämää, mutta onneksi se ei ole mun :)

Kaikki on nykyään niin suotitekeskeistä. Lapsia ei viedä enää leikkimään puistoon vaan juoksutetaan niitä rinkiä ympäri ja toivotaan, että niistäkin tulee kylähölkkien kunkkuja, kuten isikin on ollut.
Äidit juoksevat lasten harrastusten ajan kieli vyön alla ja paheksuvat naama vinossa niitä mammoja, jotka menevät harrastuksen aikana ruokakauppaan. Kun ollaan parempia kun jokainen hetki suoritetaan ja kerätään kilometrejä.
Et ole ihminen, etkä mikään, ellei sinun perässä ole aika 3.43.23 ja 198km vuorokaudessa. Jokaisen pitää juosta kilpaa, koska muuten et ole olemassa. Muuten et ole esillä, etkä ole naamailemassa.
Jossain vaiheessa paletaan loppuun ja tajutaan homman mielettömyys, mutta sitten se on jo myöhäistä.

Mitä nykyihminen hakee tällä suorittamisella. Mitä hän sillä oireilee. Laskeeko nämä samat tyypit makuuhuoneessakin kaloreita ja miettivät, onko sänkysuoritus nyt pk-lenkki. Enää nekään hommat ei ole ilo elämässä vaan hyvä treeni.

Missä on ilo ja rakkaus parisuhteissa

Näin äkkipäätä vois arvella, ettei sitä sänkysuoritusta edes ole, kun kaikki endorfiinit ja muut tulee ylenpalttisesta urheilusta.
Ei seksi tuo enää mitään kiksejä, kun seuraava ultratavoite on 200km, siihen tähdätessä unohtukoon parisuhde..tai onhan se puoliso hyvä, kun toimii lenkkikaverina ja huoltajana, mitäs sellasella muuten tekee :D

Juoksu on sänkypuuhien korvike.

Anna miehellesi silloin tällöin seksiä, niin juoksu loppuu.

Jostain psykologisesta opuksesta luin määritelmän: jos juoksuun laittaa viikossa enemmän kuin 4 h, kyseessä on muu kuin kuntoon liittyvä tavoite. Kyllä on elämä tyhjää ja egoistista, jos ei muuta ehdi harrastamaan! Kyllä voi kuntoilla kohtuullisesti ja tehokkaasti (ja nimenomaan terveyshyödyn kuntoilusta saaden) ja silti ehtiä lukemaan, kulttuuurin ja vapaaehtoistyön piiriin. Tapasin kerran fiksun professorin, joka juoksi viikoittain 3 kertaa tunnin lenkin (kai kymmenen kilometriä). Oli hoikka, iloinen ja virkeä viisikymppinen. Joku kysymään, etkös treenaisi maratonille, mihin mies, että tuo juoksumäärä sopii ja riittää hänelle hyvin.

Mutta mitä hyödyttää juosta vain omaksi iloksi. Näin on minullekin moni ihmetellyt, miksi en juokse maratonia. Eihän se kannata juosta ja harrastaa liikuntaa, ellei juokse jotain ihmeen kisatapahtumaa.

Olen ihmetellytkin, että kenelle te juoksette. Ettekö te juoksekaan kuntonne puolesta vaan te juoksette vain siksi, että teidät huomataan.

Kilpailu on pahasta. Kun kilpaillaan ensin palkasta ja asemasta. Nyt kilpaillaan, kuka kerää kilometrejä eniten ja juoksee pisimpään ja nopeampaa. Miksi kaikkien pitää kilpailla. Eikö kukaan lenkkeile enää lenkkeilyn ilon vuoksi.

Voi olla että se juoksuinto ei helpota ennen kuin on multaa päällä. Mitään tuntirajoja on kai turha määritellä; jotkut istuu baareissa tuntikausia, jotkut bongaa lintuja tuntikausia, jotkut juoksevat tuntikausia jne., mutta pääasia on, että tekee niitä juttuja, mitä pitää tärkeänä.

Tärkeintä on, että tekee sitä, mikä elämässä pitää tärkeänä. Muista viis.
Mukavampaa on silti elää ihan tavallista elämää kuin hullun fanaatikon.
Elämää ei ole sen jälkeen kun ollaan telakalla. Kaverit suree yhdessä kun elämässä ei ole sisältöä kun ei voi juosta. Puoliso ja lapset kulkee varpaillaan kun suuri juoksija on telakalla. Kiukutellaan ja äristään ja maristaan ja haetaan sääliä.

Ymmärtäisin jos kyse olisi jostain olympiatason urheilijasta. Mutta kyse on keskitasoisista lenkkeilijöistä.

Juoksijan, kuten muidenkin fanaatikoiden puolisoiden kannattaa äkkiä katsoa pakoreittiä. Muuten sinut on palkattu huoltamaan, ymmärtämään hoitamaan lapset yksin, kuuntelemaan kiukuttelua kun suurella staralla vähän oksettaa kilpailussa ja jälkikäteen kuunteleman uudestaan ja uudestaan kun juoksua kelataan ja haukutaan kisakumppaneita ja muita huoltajia.

Narsismi kukoistaa, varsinkin ultrailijoiden ultraperheessä

Typerää uhrata nykymaailmassa aikaansa ylenpalttiseen lenkkeilyyn. Maailmassa on niin paljon kiinnostavia asioita, joita ei ehdi tekemän, jos viettää liikaa aikaa lenkillä.

Parempi sekin ku kapakoissa notkuminen tai sohvalla löhööminen kaljapurkki vieressä.

Miksi kapakoissa notkuminen tai sohvalla löhööminen on huono juttu?
Kyllä ihmisen kuuluu myös levätä puhumattakaan hauskanpidosta.
Olen seurannut läheltä fanaattisen juoksupariskunnan elämää, eikä se mikään kivan
oloinen tasapainoinen liitto ole, olkoonkin liikunta vaikka miten terveellistä.
Hiukan ihmetyttää mistä elämään tulee se sisältö, kun tää hirvee kohnotus juoksuun loppuun.
Koko ajan valmistaudeutaan uuteen kisaan, tai palaudutaan edellisestä.
Kaikki muu elämä on hyvin rajoittunutta .
Kaikessa on jotenkin pakon maku, kun pitäis vaan olla paras kaikista.

Parempi sekin ku kapakoissa notkuminen tai sohvalla löhööminen kaljapurkki vieressä.

Aika mielikuvituksetonta jos sinulle ei elämässä ole muita vaihtoehtoja kuin lenkkeillä tai kitata kaljaa. Onneksi elämä ei kaikilla ole noin mustavalkoista.

Pyh.

Tehkää kukin mitä haluatte. Ja jos ette osaa hoitaa ihmissuhteitanne siinä sivussa, eläkää yksin.

Tämä on vapaa maa.

Tänne nyt suoltaa propagandaansa ja pahaa oloansa pari vittuuntunutta, vaille arvostusta jäänyttä lyhyempien matkojen "juoksijaa". Lyhyemmät matkat = enemmän aikaa suoltaa p***aa. Okei, olette kovempia juoksijoita ja oikeita urheilijoita, helpottiko? Ja nyt sitten mielialalääkepurkin kautta lepositeisiin, sovittu? Tosi elämässä saattaa olla pari ihmistä, joilla homma menee överiksi, suurin osa on keskivertoa parempia ihmisiä. Ja jos puolison juokseminen on pahin ongelma, niin lienee syytä katsoa myös peiliin?

Hahahaaa, eihän maileri ole edes juoksija. Sillä matkalla ei ehdi edes päästä vauhtiin ja harjoittelulenkiksikin riittää 5km muutaman kerran viikossa. Toista se on maratoonari ja ultraaja eli oikeat kestävyysjuoklsijat, jotka juoksevat 100-200km viikossa. Heitä voi kutsua jo juoksijoiksi. On tainnut maine jäädä saamatta näillä lyhyempien matkojen "juoksjoilla" ja kateellisuus paistaa selkeästi läpi parjaamisesta.

Olen huomannut, että aina kun mielipiteensä ilmaisee, niin joku ei keksi muuta sanomista kuin "tuo on kateutta".
Olen kyllä tähän kirjoittanut, mutta kateellinen en missään nimessä ole.
Miksi olisin, mitä osa-aluetta kadehtisin?
Sitäkö, että elämä pyörii pelkän juoksun ja muun liikunnan ympärillä, sitäkö, ettei ikinä voi ottaa iloa mistään irti, tai tehdä spontaanisti asioita, kun sitten ei pääse lenkille.
Siitä pakosta, paniikista, kiukusta ja syyllisestä olosta, jos joskus ei sinne lenkille pääsekkään?
Siitä, että puoliso alkaa kypsymään?
Kaikki asiat tehdään sen juoksun määräämällä tahdilla ja meiningillä.
Jopa kauppareissustakin otetaan aikaa kellosta!?!
Ei se kuulkaa ihan oikeasti ole mitään kadehdittavaa elämää.
Palkkioksi tulee ehkä hyvä kilpailusijoitus, mutta pitää muistaa, ettei todellakaan kaikki ole kilpailuhenkisiä, eli siitäkään ei saa syytä kateuteen.
Jos jotain tunnetta hakee, niin ehkä se on lähinnä sääliä siihen koukkuun jäämisestä, kun elämästä tulee "pakko suorittaa" ja "voittaa".

,

suomalaiset on ihan oikeasti todella omituista porukkaa, urheiluharrastus nähdään ja koetaan ongelmana?! oma terveys ja innostus on siis ongelma?!
alkoholismi & tyhjäntoimittaminen& apaattinen tv:n tuijottaminen & saamaton kotona nyhjääminen jne,jne.jne. ovatkin sitten ihan ok?? voi jeesus...

Selkä vääränä saa nauraa näille "urheilijoille". Kun heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin ryyppääminen ja sohvalla makaaminen tai paniikinomainen juoksu. Nytkytään pyörätiellä mittaria tuijottaen kuin kani sähköjohto anuksessa.

Kovin ovat simppeleitä kun eivät muuta elämässä keksi.

Minä olen vissiin löytänyt sen kultaisen keskitien :)
Juoksemassa käyn pari kertaa viikossa n. 4km, reipasta kävelyä toinen mokoma.
Kerran kuukaudessa viihteellä.
Väliin saunakaljat kotona ja muuta harrastusta kotipiirissä. Ruuanlaittoa ja leipomista, lasten kanssa oleilua.
Sopivasti ystävien tapailua.
Vaan on se löhöilykin työn jälkeen mukavaa :D
Ihme juttu, miten fanaattiset juoksijat eivät oikeasti ymmärrä, että on muutakin kuin kovaa urheilusuoritusta tai juopottelua/ pelkkää saamatonta nyhjäämistä.
Vähän vois avartaa maailmankatsomusta :D
Juu en ole kateellinen urheilijoille ;)

Ehkä ne ultraajat ja maratoonarit juoksee juuri siksi kun niillä on alkoholiongelma. Heidän vastauksistaan saa kuvan, että jos he eivät juoksisi pakonomaisesti, he makaisivat sohvalla ja ryyppäisivät.
Hyvä toki, että juoksevat, etteivät tuhlaa valtion terveysmenoja heidän alkoholisminsa hoitoon. Parempi näin.

Jos puolison tekemiset tuntuvat kohtuuttomilta, niin perhana jätä hänet.

Sillähän tuo asia hoituu.

Ultraajat ja hölkkääjät on alkoholisteja. Parempi siis lenkkeillä kuin olla sohvalla ja tutkailla maailmanmenoa kaljatölkki ja tv:n kaukosäädin kädessä.

Seuraavaksi sitten täyden matkan triatholoneille...

Anteeksi kun nyhräsin puskurin ja ne valot paikalleen talveksi.huono muija.

Forest camp.

Sitten kun ei jaksa nähdä niin suurta vaivaa vain päästäkseen paneen.

Sitten kun niistä juoksuympyröistä löytyy nuorempi timmi mimmi, joka jakaa kiinnostuksen juoksuun. Ei se juoksu tietty lopu, mutta eipähän sun tarvii kuunnella ja kattella juoksevaa ukkoas, kun joku korjaa sen luultavasti aika pian parempaan talteen. Näistä meinaan on kokemusta - juoksu yhdistää ja erottaa.

Onpas kurjaa luettavaa. Eikö se ole jokaisen valinta mitä elämällään tekee...
Itse saan juokusta virtaa tehdä muita arjentoimintoja, juoksulenkit ei vie niin päljon aikaa päivästäni. Jos vuorokaudesa on 24h, ja käytän tästä 8h nukkumiseen, 1h juoksemiseen, 8h töihin, niin minulle jää vielä 7h aikaa kaikkeen muuhun.

No, monellahan ei tuo 1h liikuntaa päivässä tahdo riittää, vaan kolme tuntia erilaisissa liikuntaharrastuksissa menee helpostikin.
Täytyy olla varovainen, ettei käy niinkuin entiselle, että yhteinen harrastus yhdisti niin paljon, että kauheella kiireellä kamat yhteen ruusunpunaiset silmälasit päässä ja sitten vasta huomattiin, että hetkinen, kukas toi ärsyttävä vieras ihminen kummallisine oikkuineen ja ärsyttävine tapoineen taas olikaan, kenen kanssa asuu :D
Näinkin voi käydä ;)
Yhteinen harrastus ei todellakaan takaa onnellista liittoa, vaikka äkkipäätä niin voisi ehkä kuvitella.
Yhteinen juoksuharrastus ei ole sama asia, kuin toisilleen sopivat luonteet:)

Pääsen töistä klo 16.00. Olen kotona klo 16.30.
Juon hiukan urkkajuomaa ja lähden lenkille klo 17.00.
Tulen lenkiltä klo 18.30
Käyn suihkussa, juon palautusjuoman, teen kevyet venyttelyt.
Klo 19.00 menen juoksufoorumille ja kirjoitan lenkin tiedot ja luen samalla muiden kirjoitukset.
Klo 19.30 on aikaa perheelle.
Klo 20.30 Syön jotain palauttavaa ja alan katsoa uutisia ja teen pitkät venyttelyt.
Klo 21.00 katson taas, mitä juoksufoorumilla kommentoitiin lenkistäni
Klo 21.30 on aikaa taas vaimolle ja lapsille.

Vai ei muka ole aikaa perheelle. Lenkki ei vie kuin tunnin, toista illallassa. Sen jälkeen olen koko illan kotona ja olen läsnä perheelle jos he haluavat. Vaimo vain vittuileree ja kitisee koko ajan. Hommaisi itsekin jonkun harrastuksen, eikä vain uppoituisi lapsiin.
Taidan katsoa jostain kisasta itselleni timmin juoksijanaisen, joka ymmärtää lajin vaatimat rajat, eikä tyhjää valita koko ajan ja tahdo minun istuvan sohvalla ja pitävän kädestä kiinni

*kuolee nauruun*

Minun kohdallani "meikän" ´visio toteutui. Sohvaperunamieheni löi ensin vetoa työkaverin kanssa puolimaratonista. Sitten alkoi säännöllinen lenkkeily työkaverin kanssa, tuli kuntosalin juoksukoulu ja juoksuseuraan liittyminen, seuran leirit ja yön yli kestäneet kisamatkat. Kannustin häntä ja olin iloinen että oli löytänyt harrastuksen, en motkottanut. Lopulta epäilyt heräsi, mutta porukassa oli kuulemma vain kavereita. Lapset oli jo isoja joten en viitsinyt moista sietää. Nyt ex-sohvaperunani asuu yhden "seurakaverin" kanssa ja ilmeisesti tuskailee kun tuli valinneeksi väärän ilmeisesti testaamistaan useammista "seurakavereista". Älkää hyvät ihmiset olko yhtä sinisilmäisiä kuin minä olin vuosia. Kyllä niiden leirien ja kisamatkojen aktiviteetit on muuta(kin) kuin juoksua.

Yön yli leireillä ja kisamatkoilla tyrät rytkyy jos puolisot ei ole matkassa. Johan tuon kaikki tietää. Aika sisäsiittoista touhuahan tuo on.
Koetaan, että oma puoliso ei ymmärrä elintärkeää harrastusta ja seurakaveri tukee ja ymmärtää. Äkkiä siinä housut tippuu jalasta ja ollaan samassa sängyssä. Juoksua harrastava nainen ymmärtää miestä paremmin kuin se läski sohvaperuna siellä kotona ja kirkuvat kakarat.
Voihan se läski sohvaperuna puoliso hakea vastikkeeksi itselleen toisen läskin sohvaperunan. Saa lapsetkin isän itselleen, joka on kotona kun makaa sohvalla ja kittaa kaljaa ja mättää makkaraa naamaansa.

Suo siellä, vetelä täällä. Oma vika jos ottaa lapsellisen yksinhuoltajan. Ei taaskaan ole aikaa lenkkeillä kun hoitaa uuden tyttöystävän lapsia.
Paree kattoa lapseton, timmi nainen. Yhdessä voidaan parannella maratonaikoja ja rahaakin riittää paremmin maratonmatkailuun.
Ja onhan lapseton oikeasti timmi ja hyvännäköinen. Synnyttänyt yh ei vastaa mielikuvaa timmistä ja nuoresta, kiinteälihaisesta ja mehukkaasta vaihtokaupasta.
Oma vika jos vaihtaa lapselliseen. Fiksu vaihtaa lapsettomaan. Lapsettomalla on aikaa palvoa urheilijamiestään ja toimia huoltajana ja kuskina kisamatkoilla.

Ja parasta. Perheelliset juoksukaverit kadehtii kun heillä on kotona läski ja mariseva vaimo ja minulla timmi ja mehukas uusiovaimo.

Mites se "worrester" nyt sai asian käännettyä niin, että se uusi timmi mimmi siinä jää miestään palvomaan, kuskiksi ja huoltajaksi :D
Kyllä ainakin minun tapauksessa tällä uudella naisystävällä liikunta on addiktio ja PALJON "pahemmassa" mallissa kuin miehellä.
Mitä timmiyteen tulee, niin toki juoksen itsekkin, mutten ole ns hurahtanut juoksuun, en leireile, kilpaile, enkä päivitä foorumeille.
Ja kyllähän uudellakin naisystävällä on lapsia, useampikin.
Eikä viiskymppisellä taida paljon olla todellisuudessa mahdollisuuksia lapsettomaan, nuoreen timmiin tyttöystävään :)
Toki ymmärsin, että "worrester" kirjoittaa kieli poskessa härnäysmielessä ;)
mutta jos kuitenkin haetaan jutusta sitä pientä asiaa ja totuudensiementä, niin näin.
Se siinä pikkasen arvelluttaa, jos ihmisten elämä täyttyy pelkästä juoksusta, kilpailumatkoista, harjoituksista, uuteen kilpailuun valmistautumiseen, vanhasta toipumiseen, niin millä sen elämän täyttää, kun juoksuharrastus siinä mittakaavassa joskus päättyy??
Ja samoin se, jos aikaisemmin leireille lähteminen on ollut jännittävää ja paljon odotettu tapahtuma, juuri sen olemassa olevan kakkosnaisen vuoksi, niin miten asia tulee muuttumaan, kun yhtäkkiä se samainen nainen onkin oma avovaimo, joka päivä nähty ja arkiseksi muuttunut suhde.
Onko niissä tapahtumissa sen jälkeen sitä samaa meininkiä ja jännitettä, kun mukana kulkee joka paikassa se nalkuttava, komentava vaimo, toiset miehet siellä "vapaita" kuin taivaan linnut ja yhdellä muija mukana ;D

Helkkari soikoon. Eikö noilla leireillä ja maralaivoilla hit and run -meininki ole paras vaihtoehto.
Sietämätön ajatus se, että raapaisee jonkun akan matkaansa reissuilta.

Jeps, tsemiä. Tossu liikahtaa!

Taitaa juoksijoitten maailma olla vähän yksinkertainen: joko olet timmi maratoonari/ultraaja tai sitten juoppo läski sohvaperuna.

Ahoi juoksijat! Maa kutsuu, elämä on täynnä vaihtoehtoja.

Hahhahaaa ja oikeen toisen kerran hahhaahhaa!!!!
Piti oikein käydä katselemassa kuvia eräästä ultrakisasta, että minkälaisia timmejä misuja ja kolleja siellä juokseekaan.
Meinasin tikahtua nauruun....enempää ei vissiin tarvihe kertoa ;)

No ei tarvitse. Tiedossa on, että ultran huipulla on 5-8 kaveria ja sen jälkeen tulee ryhmä, jonka motiiveja voi vain arvailla. Miksi tuhlaavat elämäänsä moiseen, kun maailmassa voisi olla heillekin parempaa tekemistä. Elämä on mahdollisuuksia. Alkakaa tajuta!

Muakin on alkanut huvitamaan se, miten hölkkäjengi (ainakin osa) ottaa itsensä ja lajinsa turhan tosissaan. Pukkarissa on joskus ihan älytöntä läyhäämistä ja kireyttä. Pingottuneita tyyppejä, jotka niukin naukin pystyvät pitämään kateuden ja hatutuksen piilossa.
Hieman downshiftausta. Eli hölkkääjälle tekis oikein hyvää yrittää perehtyä kirjallisuuteen ja elokuviin. Kannattais hankkia maalaishölkkääjien esim. joku stadilaishipsteri mentoriksi.

Elämä on muutakin kuin lenkkeilyä, maraa ja akillesvaivoja.

Maraton voittaa orkun milloin vain. Se on parasta maailmassa

Kyllä justiinan kanssa enimmäkseen tulee toimeen. On vain tyytyväinen kun mies ei makaile kotona vaan treenaa, ja voi ylpeillä hyväkroppaisella miehellä kavereilleen.

Jos timmiä naista kaipailee, on luonteenkin oltava säyseä. Harvinainen yhdistelmä.

Yksi vaihtoehto on käydä maksullisissa. Silloin saa hoikkaa naista, eikä tarvitse tuhlata aikaa parisuhteeseen, joka kuitenkin rajoittaa urheilemista.

3.30 marat ja sitä huonommat ja niihin upotettu aika lenkkeilyyn ovat hukkaan heitettyjä elämiä. Aatelkaas. Joku ryynää 6-7 vuotta, eikä saavuta edes 3.30 maraa.

Eikö silloin voisi joku, jolla on järki päässä, ilmoittaa kauniisti, että lopeta jo hyvä mies. Pelkkä sauvakävely tai 2-3 hölkkää viikossa riittää.

Tossahan se sanottiin. Pelkkä sauvakävely tai 2-3 hölkkää viikossa riittää. Silloin jää aikaa tärkeämpäänkin. Esim opiskeluun tms.
Etkö osaa lukea tai ymmärrä lukemaasi?

Onnittelut, että valmistuit tavoiteajassa. Olet siis ihan hyvä kansalainen. Mutta oletko työllistynyt? Maksatko verosi?

En usko ilman todistetta. Skannaapa viimeisin palkkakuittisi tänne niin keskustellaan lisää.

Esitit väitteen, johon odotan todistetta henkeä pidätellen.

Mikä on elämässä tärkeämpää kuin maraton ja maratonin juokseminen ja aika. Duunia saa painaa elämässä ihan tarpeeksi. Kannattaa pojat downshiftata ja ottaa lokoisasti. Jää aikaa treenata ja ajatkin paranee.
Haudallenne ei tule itkeämään työnantaja, mutta juoksukaverinne muistavat teitä kuolemanne jälkeen, että oli se XXX ja XXX kovia tyyppejä. Marankin juoksijat alle 3 tuntiin.
Elämässä kannattaa yrittää edes jotain saavuttaa. Jos ei ajat parane, kannattaa lopettaa koko juoksu, koska juoksulla ei ole mitään merkitystä, ellei pysty kehittymään.
Naisia ei kannata ottaa riesaksi. Niitä saa painaa ihan irtopainoksina. Aina joku mimmi jossain leirillä tai kisamatkalla on valmis ukkoaan pettämään. Naimisissa olevat naiset on helpompia ja eivät jää roikkumaan.

Traagista, että joku vetää herneen nenään, jos kritisoidaan sitä, että treenaa vuosikaudet, eikä pääse maraa edes alle 3.30.
Onhan se ihan älytöntä. Eihän yli 3.30 tuloksia arvosta kukaan. Pitäisi se itsekin tajuta. Mielestäni silloin on paras tunnustaa tosiasiat ja orientoitua niin, että kuntoilun painopisteenä on yleinen hyvinvointi, johon kuuluu mm. jaksavuus työssä ja vapaa-ajalla.
Tuossa aloituksessahan on juuri puhe tästä. Maanisuuteen kallellaan olevat hölkkääjät uhraavat jopa läheisimmät ihmissuhteensa hölkän vuoksi.

Näkökulmia asiaan:
*Kyllä justiinan kanssa enimmäkseen tulee toimeen. On vain tyytyväinen kun mies ei makaile kotona vaan treenaa, ja voi ylpeillä hyväkroppaisella miehellä kavereilleen.

Jos timmiä naista kaipailee, on luonteenkin oltava säyseä. Harvinainen yhdistelmä.

Yksi vaihtoehto on käydä maksullisissa. Silloin saa hoikkaa naista, eikä tarvitse tuhlata aikaa parisuhteeseen, joka kuitenkin rajoittaa urheilemista*

On sulla aivoitukset. Keskity nyt vaan siihen omaan justiinaan. Mut kehuuko se oikeesti hyväkroppaista äijää kavereilleen. (Tää liitto ei tuu kestämään).

En minäkään. Mutta ajattele, että tuo ylläoleva kahjo kuvittelee niin.

Isot lihakset, surkastunut kalu.

Mutta oikeesti. Kyllä se vaan niin on, että miehen kauneusihanne on leveä selkä ja hartiat, lihaksikkaat käsivarret ja suht litteä vatsa. Kyllä jokainen pitkänmatkan ruipelo sen tajuaa, että menestys pariutumismarkkinoilla määräytyy noiden em. kriteerien peusteella.

Juoksijat on kauniita ja viisaita ja hoikkia ja sulavalinjaisia. Lisäksi mukavia ja ihania. Muiden lajien harrastajat polttavat ja haisevat pahalle ja ovat läskejä ja inhoja luonteeltaan.
Kaikki haluavat juoksijaa.

Liikunta on hyvä renki, mutta huono isäntä - näin myös juoksun kohdalla. Mielestäni ketju on nostanut esiin tärkeä pointin liittyen liikakuntoiluun. Juoksun kohdalla se pahimmillaan on tarkoittanut elämän kapeutumista, elämänarvojen muuttumista, jatkuvaa ylirasitustilan liepeillä olemista, parisuhteen ja perhesuhteiden hoitamisen laiminlyöntiä. Lutherin mukaan ihmiselle jumala on se, miltä hän odottaa kaikkea hyvää. Toisilla se paras asia tai tärkein päämäärä on jonkun ajan tavoittaminen maratonilla tai puolimaralla. Ja se liittyy perustuksiltaan heikon egon pönkittämiseen. Juoksua ja maralle voi harjoitella monenlaisella otteella. Ihailen ja arvostan niitä, joilla juoksu tuo voimaa elämän muihin haasteisiin ja toisaalta tarjoaa rentoutusta ja iloa niiden keskelle.

Sopivan kuntoilun määrää miettivien kannattaa tsekata tuokin linkki:

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288509751098.html

Luulen, että kokonaiskuvaa vääristää sosiaalinen media. On paljon hölkkääjiä, jotka hölkkäävät 2-6 tuntia viikossa mutta viettävät sitten jopa enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa kertomassa harjoittelustaan ja kommentoimassa muiden juttuja. Helposti syntyy vaikutelma, että harrastaminen on ympärivuorokautista ja sitähän se tietysti sitten onkin.

Mielstäni kaikenlainen maanisuus on sairasta, liittyipä se sitten mihin tahansa elämänalueeseen. Nyt vain hölkkääminen on harraste, jonka piirissä näitä maanikoita tuntuu olevan aika paljon.

Hölkkäämisestä maanisen tekee kilpailu. Juoksukisoja ja maratoneja on joka niemessä ja notkossa nykyään.
Joku spinningiä ja bodybalancea harrastava nainen tai salilla kulkeva mies ei edes tiedä kilpailuista mitään. Rouvat käy sauvakävelemässä toisten rouvien kanssa ja aerobicissä mielen virkistykseksi. Herrat keilaamassa ja pelaamassa vaikka lentopalloa.
Juoksija kellottaa aikoja ja kilpailee jopa kuntoilutasolla. Hän vertailee omia aikoja muiden aikoihin ja yrittää koko ajan parantaa omia aikojaan. Kadehtii naapurin Simoa, joka juoksi 5 minuuttia paremman ajan maralla. Keskinäinen kilpalu tekee erakoksi ja eristää muista. Kuntoilija tarkkailee mittaria ja juoksee vetoja ja tähtää vuoden päästä olevaan kilpailuun. Samaan aikaan naapurin isäntä menee treeniporukan kanssa pelaamaan sählyä ja naapurin rouva spinningiin ystävänsä kanssa.
Kukaan ei onnittele sitä naapurin rouvaa, että hienoja spinningejä pyöräilet. Mutta kuntojuoksija odottaa, että työpaikalla kaikki huomioi hänen maratoninsa ja onnittelee urheilusuorituksesta.
Siinä on eri lajien ero ja se, miksi juoksu voi tehdä maaniseksi, erakoksi ja jopa vainoharhaiseksi. Keskinäinen kilpailu.

Pitkälti samaa mieltä edellisen kanssa. Tästähän on viime aikoina jopa urheilijat puhuneet. Ilmapiiri on huono. Yhdessätekeminen puuttuu. Kyräillään ja kytätään ja kadehditaan. Toisin sanoen meininki on yksilöurheilussa tosi nuivaa ja lamaannuttavaa. Rystyset valkoisena luetaan maratonien tulosliuskoja ja ollaan kateellisia naapurin Simolle.
Toisin on joukkueurheilussa. Salibandyn, lentopallon, käsipallon, jalkapallon parissa ihmiset viihtyvät harrastuksen ja toistensa seurassa. Hiki ja herja lentää - pidetään hauskaa.
Hölkkäkansa herätkää ja tehkää suunnanmuutos jo tänään.

Varmaan maanisia kuntoilijoita löytyy, mutta kuitenkin aika vähän.

Isompi ongelma on se, että moni liikkuu liian vähän tai ei ollenkaan.

Itse asiassa vain hyvin harva käyttää liikuntaan liikaa aikaa. Mekin täällä löpöttelemme netissä enimmäkseen turhia höpinöitä. Tämänkin ajan voisi käyttää paremmin.

Eivät ainakaan joukkuelajit suoraan tee ketään autuaaksi. Kuinka monen lapsen ja siinä sivussa huoltajan elämä on mennyt sekaisin, kun on pitänyt panostaa jalkapalloon tai lätkään?

Joukkuelajeissa opitaan sitä niin tuiki tarpeellista taitoa elää ja antaa toisten elää.

Itse kuljen eräässä liikuntapaikassa erilaisissa ryhmäliikunnoissa. Aina on hyvä meininki ja fiilis. Hiki lentää ja liikkumisesta nauttii.
Nuorena olen hiihtänyt kilpaa ja se söi nuorta ihmistä. Murrosiän loppupuolella lopetin ja päätin, että en ikinä enää kilpaile. Se syö ihmistä.
Lenkkeilen edelleen ahkerasti, mutta ei tulisi mieleenkään osallistua kilpailuihin. Mutta nautinnollisinta on hikinen bodycompact-tunti. Itse kukin sitä, mistä tykkää. Mutta se liikunnan nautinto. Ei se, että voittaa se työkaverinsa/seurakaverinsa/vihamiehensä/bestiksensä.

Kilpailu saa ihmisestä hänen pahimmat ja mustimmat piirteet esille.

Itse en sietänyt koulussa joukkuelajeja. Toiset nimittelivät ja kiusasivat, jos mokasi.

Löysin liikuntaharrastuksen noin vähän alle 20-vuotiaana. Juoksua ja hiihtoa sai harrastaa omaehtoisesti ilman paineita. Kukaan ei huudellut eikä tullut kampittamaan.

Myöhemmin aloin myös kiertämään kuntokilpailijana eri juoksu- ja hiihtotapahtumissa. En ole kokenut tätä rasitteena. Suunnilleen saman verran tulee liikuttua kuin ennen "kilpauraa".

Elämisen tuskan voi kokea monella tavalla. Fanaattinen juokseminen on vain yksi tapa.

Toisaalta. Ei voi kieltää, että kun näin vanhoilla päivillä (46) on sisällä aktiivikuntoilussa, niin väkisinkin siinä saa tyydytystä, kun kaupungilla törmää esim. kouluaikaisiin tuttuihin, eivätkä he kaikki ole jaksanet pitää kunnostaan. Kyllähän keski-ikäiset naiset havainnoivat toisiaan ja etenkin ulkönäköä.
Siinä vertailussa harvoin jään kakkoseksi ja kyllä sen kehtaan täälläkin sanoa.
No minulla liikunta ei ole vain lenkkeilyä. Se on uintia, tanssia, retkeilyä, hiihtoa, golfia, veneilyä. Oikeastaan kaikkea, mikä tuntuu mukavalta ja antaa sisältöä elämääni.
Elämänkumppania en ole tarvinnut (aloittajalle tiedoksi).

Juoksijat on loppupeleissä usein melko yksinkertaista ja saamatonta porukkaa, kun kaikki energia kulutetaan lenkkipoluilla.
Joku viitsii rääkätä itseään ihan kohtuuttomasti pelkästään sen takia, että voittaa jonkun juoksukilpailun, jota ei kukaan muista ja noteeraa viikon päästä.
Elämä jää elämättä ja kaikki muu elämän osa-alueet, kun suorittamiseta tulee pakkomielle.

"Toisaalta. Ei voi kieltää, että kun näin vanhoilla päivillä (46) on sisällä aktiivikuntoilussa, niin väkisinkin siinä saa tyydytystä, kun kaupungilla törmää esim. kouluaikaisiin tuttuihin, eivätkä he kaikki ole jaksanet pitää kunnostaan. Kyllähän keski-ikäiset naiset havainnoivat toisiaan ja etenkin ulkönäköä.
Siinä vertailussa harvoin jään kakkoseksi ja kyllä sen kehtaan täälläkin sanoa.
No minulla liikunta ei ole vain lenkkeilyä. Se on uintia, tanssia, retkeilyä, hiihtoa, golfia, veneilyä. Oikeastaan kaikkea, mikä tuntuu mukavalta ja antaa sisältöä elämääni."

Näinhän se menee. Naisilla on tapana kytätä toisiaan ja toisten kiloja ja ylimielisenä rehennellä, että minä tässä olen laihempi ja hoikempi ja kauniimpi kuin te muut läskit vanhat koulukaverit.
Ei ole juoksijanaisella empaattisuutta ja ymmärrystä muita naisia kohtaan vaan pelkästään halua esiintyä ja näyttää itseään ja vertailla.
Juuri näin, juoksijanainen haluaa vertailla. Siksi syy, miksi juoksee. Tässähän se tuli niin selkeästi ilmi. Kilpailu, vertailu ja kadehtiminen. Siinä motiivit.

Sääli vain jos joku valas ei kadehdikaan sinun upeaa ja laihaa vartaloaan vaan on ihan tyytyväinen pehmeisiin muotoihinsa ja elettyyn elämäänsä ilman suorituspaineita ja perheensä keskellä. Hukkaan meni sekin rehkiminen sitten.

Joku tuossa totesi, että juoksijat ovat yksinkertaista porukkaa, kun itseään rääkkäävät.

Noh, niinhän jääkiekkoilija ja potkupalloilijakin uhraavat valtavasti omia fyysisiä ja henkisiä voimavarojaan oikeastaan turhan takia. Onko keinotekoisempaa lajia kuin lätkä? Miksei jääkiekkoilija vaikkapa tee muuttohommia tai raudoita betonia? Kuluisi aika ja tarmo hyödyllisempään tarkoitukseen.

Jos tekee tänään tai huomenna maalin jossain liigassa, ei sitä kukaan muista enää viikon tai ainakaan kuukauden päästä kuin urheilija itse.

Puppua. Väitän, että hienot maalit muistetaan. Siitä osoituksena Youtuben monet videot. Mutta jos voitat jonkun Ossin kirmaisun, niin ei sitä kukaan noteeraa, paitsi joku tilastopajan fakki-idiootti.
Tämän keskustelun keskeisimmät dimensiot ovat mielestäni 1. Yksinäisyys ja eristäytyminen lenkkimaailmaan ja 2. Sosiaalisuus, yhdessäolo ja hauskanpito.
Lenkkeily aiheuttaa eristäytymistä ja toiseutta. Joukkueurheilu lisää yhteisöllisyyttä.

Väittäisin, että tuo "joukkueurheilija" on pelkkä sohvaperuna, joka ei sen paremmin kykene palloilemaan kuin juoksemaankaan. Surffaa vain netissä, ihailee maaleja youtubesta, käy välillä tupakalla takapihalla ja paisuttaa katkeruuttaan.

Mene poimimaan vaikka karpaloita. Saat hyötyliikuntaa, eikä energia mene hukkaan.

Täällähän on melkein oikeaa keskustelua. Kateus-ja kaktkeruuskorttia lukuunottamatta. Ne ovat jo niin läästseesonia.

Joo. Olet oikeassa. Ihan kasaria.

Samoin lätkän hehkutus on kai jo out. Mätkivät toisiaan ja huutavat kirouksia.

Paljon on ollut asiaa juoksusta ja vähän muustakin :)
Vastausta en ole vain saanut kysymykseen, milloin tää juoksuvouhotus loppuu.
Ilmeisesti paikalla ei ole lukemassa ketään, kuka ois treenannut/kilpaillut paljon ja säännöllisesti ja sitten lopettanut syystä:?
No toisaalta.
Olkoon mikä tahansa riippuvuus, se on geeneissä ja toiset on vaan altttiimpia jäämään riippuvaisiksi mistä tahansa asioista olkoon se sitten viina, seksi, pelaaminen, liikunta, huumeet ym. ym.
Saattaapi olla, jos tuo ukko ikinä juoksemistaan lopettaa, niin tilalle tulee esim. viina, voisin kuvitella, että siihen on helppo turvautua sen jälkeen, kun tyhjiö liikunnasta jää.....
Onhan noita huippu-urheilijoita nähty, kenen riippuvuus on siirtynyt suoraan viinaan.
Addiktio on sairaus ja helposti vaan vaihtaa kohdetta, kun toinen riippuvuus syystä tai toisesta loppuu, toinen alkaa.

Oletko ajatellut kysyä asiaa suoraan mieheltäsi? Usein ratkaisu syntyy, kun vaan rohkeasti tarttuu asiaan. Älä kuitenkaan kerro, että olet hakenut apua ongelmaan täältä Suomi24 palstalta (onneksi sentään täältä, etkä Juoksufoorumilta). Siellä on ollut pari varottavaa ketjua, kun joku onneton on mennyt avaamaan ongelmiaan.
Voi nimittäin olla, että puolisosi loukkaantuu, kun saa tietää, että levittelet parisuhteeseen liittyviä asioita nettiin.
Toivon, että ongelmanne ratkeaa ja elämänne palaa normaaliin päiväjärjestykseen.

No sanomattakin selvää, että turhaan kysellä mitään.
Eihän sitä kuitenkaan voi tietää. Ajattelin, jospa täällä ois ollut kokemusta jollain, eli missä vaiheessa mahdollisesti tulee kyllästyminen tai muuta.
Sitä kokemusta odotin, mutta taitaa se juoksu olla sitten vaan sellasta, ettei siihen kyllästytä, vaan tahkotaan menemään vielä seitsenkymppisenäkin, jos terveys säilyy :/
Ja ihan sama, vaikka tietäisikin minun kyselleen asiaa täältä.
Siis aivan sama!
Nytpä heräsikin kiinnostus, että voi kunpa löytäisin ne pari mainitsemaasi ketjua juoksufoorumilta....

Varmaan loppuu juokseminen eri syistä eri ihmisillä. Jos on impulsiivinen ihminen niin usein innostuvat nopeasti asioista mutta innostus voi myös sammua nopeasti. Pitkäjänteinen ja pitkäpiimäinen tyyppi puolestaan voi hyvinkin saada kiksejä juoksmisesta vaikka hamaan tappiin asti.

Maratilastoista voi päätellä, että siellä on pieni joukko, joka on juossut vuosikausia mutta varmaan keskivertohölkkääjä kyllästyy 1-6 maran jälkeen. Tai ei vaan paikat kestä.

Joskus ihmiset heräävät jossain vaiheessa ja ymmärtävät, mikä elämässä on tärkeintä. Joskus eivät.
Minulle herääminen tuli 8.n marathonin jälkeen. Olin ihan liian syvällä siinä maailmassa.
Viikonloput meni pitkiksissä ja viikoilla illat lenkillä. Lenkkejä tuli kirjattua ja netissä surffailtua.
Herätys tapahtui siinä vaiheessa kun huomasin, että perhe ei tatvitse minua enää. Olin itsekin ahdistunut ja masentunut ja ajatukset pyörivät vain tuloksissa ja siinä, kulkiko lenkki vai ei. Seuraava tavoite painoi päälle ja edellisestä palautuminen kesken.
Lapset ärsyttivät vaatimuksineen ja puolison toiveet sunnuntaiaamun aamuhellittelystä hermostutti. Minunhan pitää olla aamupitkiksellä. On ohjelman mukaan vuoro 28km loppua kohti kiihtyvävauhtisena, koska ilman sitä ei seuraavassa marathonissa rasvanpoltti riitä lopussa ja aika saattaa olla pari minuuttia huonompi. Monen kuukauden treeni menee pilalle puolison seksihalujen takia.

Lopetin ja heräsin kuin pitkästä painajaisesta. Enää ei ahdista ja viikonloppuaamuisin nukun pitkään ja hellin miestäni aamulla herättyämme. Perheenä vietämme aikaa ja kuuntelemme aidosti toisia. Enää en stressaa kiloista vyötärölläni ja mittarin olen upottanut laatikon perimmäiseen nurkkaan. Nykyään lenkkeilen omaksi ilokseni.

Tätä on vain entisen porukan vaikea ymmärtää. Koko ajan kysellään, vammauduinko vai luovutinko kun en saavuttanut tavoitteitani. Eikö näistä kuvioista voi päästä irti ihan vain siksi, että kyllästyy koko touhuun. Se ei meinaa sitä, että alkaa elää sohvaperunan elämää. Haluaa vain elämäänsä muutakin sisältöä kuin teennäisiä numeroita ja lukuja.
Ehkä ap.n puoliso myös joskus ymmärtää, mitä menettää, ellei heräämistä tapahdu.

Kovaa treenaat, jos viikossa 10h ja kilometrit enimmillään 180. Sehän tarkoittaa lähes viittä maratonia 3h vauhdilla. Onnittelut siitä!

18km/tunti eli peruslenkkien vauhti 3.20/km.
Selailin maratonlistoja lävitse ja mietin, kuka olet. Kovat on lenkkivauhdit ja tasokin on kova.
Tuo on jo oikeaa juoksua, eikä hölkkääjien wannabeejuoksua.
Jotkut ne osaa yhdistää perheen ja työn ja harrastuksen. Toiset eivät osaa priorisoida, mikä on tärkeintä.

Noin kova juoksija jaksaa varmaan myös tyydyttää vaimonsa.

180km 10 tunnissa on 3.20/km

Jos lopettaa juoksemisen yht'äkkiä niin alkaako sen jälkeen automaattisesti istua sohvalla ja juoda kaljaa?

Urheilu kuitenkin on parempi kuin kapakoissa istuskelu ja viinan juonti, johon minun tuttaviani on sortunut ja vaimot istuvat kyllästyneinä kotona heitä odottamassa. Siihen jos mihin uppoaa rahaakin. Yritä etsiä itsellesi joku kiva harrastus, jossa alat käydä - käsityökerho - seurakunta tai mitä tahansa missä voit olla vaikka avuksi toisille. Tai ala käydä kirpputoreilla ja keräillä vaikka vanhoja esineitä.

KYLLÄ SE LOPPUU AIKANAAN KUN UKKOS POLVET MENEE PASKAKS. NO HÄTÄ. EI IHMISTÄ OLE TEHTY JUOKSEMAAN. ETTÄ KYLLÄ SE TULEE VIELÄ SEINÄ VASTAAN HÄNELLE, ODOTTELE RAUHASSA.

T. POLVET MENI JO PASKAKS JUOKSEMISESTA

Olet ilmeisesti itse rupsahtanut plösö ja kateellinen miehellesi.

Ehkä sun kannattaa kysyä suoraan häneltä. Mikä uhkaa parisuhteenne ei ole miehesi harrastus, vaan kyvyttömys ymmärtää miestäsi ja kyvyttömyys puhua asiatsa ja kyvyttömyys hyväksyä ja kunioittaa miestäsi, sellaisena kuin on.

Se loppuu sit, ku eroatte. Miestäsi ei kiinnosta sun tarpeet. Omat vaan. Minä minä minä. Itsekäs ihminen. Hän saatta tarvita sua pitämään huushollia kunnossa; taloudenhoitajaa. Sen hän voi ostaa rahalla. Sä annat ilmaiseksi. Elämä on valintoja täynnä.

Olen 58 mies ja lompoottelen muutaman kerran viikossa , myös hiihtelen laskettelen , uimassaki käyn yms pelit päälle..eikä ikänumerot paina..päinvastoin , testosterooni antaa hyvät paukut yöks/ päiväks ois vaan joku.siihen vielä , ku vaimoke on siihen urheiluun niin haluton ?? pitäisköhän hänet vaihtaa ?

Se on hyvä peitetarina. Saa tulla hikisenä tai vaihtovaatteissa takaisin naimasta.

anteeksi aiheetomuus mutta tarvitsen näkyvyttä! Osallistuimme kaverini kanssa One direction kilpailuun, jossa ideana on ottaa levynkansikuva ja saada sille tykkäyksiä. Otimme neljä kuvaa pikkusisaruksistamme ja nyt tarvitsemme kipeästi tykkäyksiä jotta pääsisimme viiden parhaan joukkoon josta voittaja arvotaan; kyseessä on loistava palkintomatka New Yorkiin näkemään One direction pop-yhtye! Olemme suuria faneja ja yritämme kaikkemme! Siispä, auta meitä tykkäämällä neljästä kuvastamme jotka löytyvät seuraavista linkeistä; http://www.sub.fi/onedirection/#e/5086def3893149.62946891 http://www.sub.fi/onedirection/#e/5086e5129bdac7.80765239 http://www.sub.fi/onedirection/#e/5086e02e095733.61434043 http://www.sub.fi/onedirection/#e/5086e21dbe1f23.52135099 Tarvitsemme tykkäyksen kaikkiin kuviimme! Tykkäys tulee facebookkiisi, mutta sen voi piilottaa aikajanalta ja kisasivulla kukaan ei nää tykkääjien nimiä, joten et häviä mitään ja saat hyvän mielen kun olet ollut meille suureksi avuksi! :) KIITOS !!

Entä voiko parisuhde pilata harrastuksen?

Kohtuus kaikessa, jos haluaa elää parisuhteessa. Sano miehellesi, että tuet hänen tärkeää urheiluharrastustaan, kunhan miehesi tukee sinua sinulle tärkeissä asioissa. Parisuhteelle täytyy myös löytää aikaa ja voimia. Jos muuta ei jaksa tehdä, kuin treenata, sit menee yli. Sillon tällöin veren maku suussa tehdyn lenkin sijaan, yhteinen iltakävely voisi olla paikallaan. Mutta, voisi miehelläsi huonompiakin harrastuksia olla, kuin urheilu :)

Miksi harrastuksen pitäisi loppua? Onko se jotenkin teidän suhteellenne haitaksi? Pitäisikö sinunkin hankkia joku harrastus tai hurahtaa johonkin kivaan puuhaan.

Teki mitä teki kunhan suu on verellä ja kunto koholla.

ja kuolet sisäisesti!

miehet on onnellisia ja vaimot haluaa pilata sen onnen XD haha kaikki naiset on hulluja LOL

Anna juosta!

Minulla on vaimo jooka laittaa herkkuja. Sillon mun on mentävä polttamaan ylimääräiset läskit pois.

VAIMOt! älkää liikaa syöttäkö miehiä muuten he lähtevät lenkille.

Olisko sohvaperuna sitten parempi?

mieluummin kai se juokseva ja kuntoileva puoliso kuin sohvalla kaljan kans löhöävä??
miksei se juokseminen voisi olla teidän yhteinen harrastus?

Olisit iloinen että juoksee. Voisi olla pahemminkin. Älä valita olemattomista asioista.

Kun liitossa toinen puolisko alkaa vietää aikaa harrastuksessaan käytännössä kaikki illat pois kotoa on syynä aina tyytymätömyys toiseen puoliskoon.
Lähes aina kysymys on seksistä. Pihtarilta / impolta puoliso lähtee sananmukaisesti liikkeelle ja vaihtaa lopulta paria. Luonnollista.

Tai sitten hankit oman elämän ja annat miehesikin elää..

Juoksija tuskin lopettaa koskaan, jollei sitten jalat tai pumppu tee lakkoa. Se "juoksijan taivas" eli endorfiini ryöppy mitä siitä kilometrien taittamisesta kumpuaa, on sellainen innoste, että oksat pois. Ja tietenkin aina aikansa parantamisen yrittäminen on motivoivaa kilpailuhenkiselle.

Hyvä tai huono asia, niin maratoonaaminen yms pitkänmatkan juoskentelu ei ole terveyttä edistävää. Eli todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa "piiputtamaan" elimistö. Sinuna kuitenkin joko hyväksyisin ja antaisin miehen tehdä mitä rakastaa, tai sitten kertoisin rehellisesti, että en jaksaisi enää ja häipyisin. Mieluiten kuitenkin valitsisin pysymisen. Kyllä sen varmasti saa jotenkin järjestettyä, että pystyy itse elämään rennommin. Annat miehen touhuta omiaan ja sinä elät omaa elämääsi rinnalla. Kyllä se siitä.

Täällä ylipainoiset valaat huutelee kun oma mies viittii pitää itsestään huolta?. Ethän ole vain suklaata ylettömiä määriä syövä suomalainen femakkovalas joka kateellinen miehelleen hyvästä kunnosta ja kropasta?.

mie voin nusasta sinnuu sillon tällöin kun mulukkuuhan se aikuinen nainen tarviaa.ja sitä oot vailla.laita yhteystietoja niin käyn kylässä ja miehesi saa urheilla.

harrastan itse nykään tälläistä http://www.youtube.com/watch?v=NW_knngMZnM&feature=plcp

Kokemuksesta voin sanoa että kyllä siitä sellaisen kikin saa että ei sitä tahdo lopettaa. Aikansa kun on treenannut, ruumis alkaa vaatimaan sitä. Siksi juoksua on vaikea lopettaa. Älä vaadi miestäsi lopettamaan. Se voi olla katastrofi hänelle.

Olen itse tänä päivänä 50 enkä enää juokse. Minä kerron oman tapauksen miten ja miksi minä lopetin. Aloitin liikuntaharrastukseni n. 26 vuoden iässä lyhyillä kävelylenkeillä. Kävelymatkat pitenivät viikkojen ja kuukausien kuluessa. Viimein aloin pikkuhiljaa juosta lönkyttämään. Sitten siirryin juoksuun. Juoksin kymmenen kilometriä viitenä päivänä viikossa. Siis 50 kilometriä viikossa. Aika kohtullinen matka! En kuitenkaan juossut tuota matkaa aina lönkyttäen, vaan joskus todella lujaa. Nostin kuntoa pikkuhiljaa juosten mäkiä ylös ja alas. Tein ns. nopeita pikamatkoja jolloin juoksin lyhyen matkan täysillä kaikki pillit auki. Sillä tavalla kehitin hapenoottokykyä. Harjoittelin myös hengitystekniikkaa. Työkaverini oli vanhempi mies ja tottuneempi ja kovempi juoksija. Hän toimi "valmentajanani".
Kuntoni nousi ja vauhti kasvoi ja minä voin hyvin. Siksi olin motivoitu jatkamaan.

Tein tuolloin vorotöitä. Kun tulin kotiin myöhään iltavuorosta, kävin 10:n kilometrin lenkin. Vasta sen jälkeen otin suuhunpantavaa iltapalaa ennen nukkumaan panoa. Aamuvuorossa juoksin aikaisemmin illalla. Joskus kävin lenkillä sekä aamulla että illalla jolloin matkaa kertyi 20 kilometriä. Harrastin sen lisäksi lihasvoimistelua. Kaikenkaikkiaan liikuntaharrastukseni otti aikaa n.3 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Mutta sitten tuli katastrofi mikä sai minut lopettamaan. Minä kerron.

Minua valmentanut työkaverini osallistui juoksukilpailuun. Kilpailu oli joukkuekilpailu. Me juoksimme 2.5:n kilometrin pituista rataa ympäri. Se joukkue, joka ehti juosta eniten kierroksia radan ympäri määrätyssä ajassa (taisi olla pari kolme tuntia aikaa), se joukkue voitti kilpailun. Sillä ei ollut sitten mitään merkitystä kuka joukkueesta juoksee, mutta että joku juoksee. Joukkueen juoksemat kierrokset olivat ratkaisevat, ei se kuka ne kierrokset juoksi. Kaverini kokosi joukkueen ja minä olin mukana siinä. Kun tulin kilpailupaikalle, kohtasin kaverini. Hän kertoi että meitä on vain muutama, sillä moni juoksija oli jäänyt tulematta paikalle. Kaverini kertoi että hän on jo juossut niin monta kierrosta että hän ei enää jaksa juosta. Hän oli tyytyväinen että minä tulin paikalle. Niin minä sain alkaa juoksemaan välittömästi.

Minä olin alunperin varautunut juoksemaan lujaa 2- 3 kierrosta. Luulin jokaiselle kierrokselle lähtiessäni että tämä on nyt se viimeinen kierros ja että joku toinen joukkueesta lähtee juoksemaan minun tultuani maaliin. Siksi juoksin täysillä tuon 2,5 kilometriä. Kun tulin maaliin, kaverini huusi minulle: "Jatka! Juokse vielä kierros." No, minä juoksin vielä kierroksen ajatellen että tämä kierros on viimeinen. Mutta ei. Maalissa kaverin pyysi minua jatkamaan vielä YKSI kierros. En voinut lopettaa vaikka olin jo väsynyt. Näin juoksin kaikenkaikkiaan täysillä n. 17 kilometriä.

En ollut koskaan juossut niin pitkää matkaa samalla lenkillä enkä niin lujaa kuin nyt jouduin juoksemaan TÄYSILLÄ. Sitten kun viimein sain lopettaa juoksemisen, olin aivan loppu. Menin suihkuun. Kun sitten pukeuduin, siinä minä tein kohtalokkaan päätöksen. En enää koskaan juoksisi metriäkään. Enkä ole isommasti juossut sen jälkeen. Nyt on ikää tullut 50 ja juoksut on taitu juosta.

urheilijat on kovia panemaan,onko nahka jo lähtenyt vaginasta,,,,....

Kestävyysjuoksu alentaa testosteronitasoja. Ihme siis että jotkut 50-kiloiset ultrajuoksijat edes jaksavat naista vilkaista. Omaa tai vierasta.

tulipa nyt mieleen "kahdenlenkin Merja" joka jätti miehen ja lapset kotii ja läks nussuttaa toisen miehen kaa =) eikä ole ainoa

Olettaisin että silloin se on paha asia jos hän ei suostuisi ottamaan sinua mukaansa lenkeille (kysy).

Himojuoksijoilla on ajokoiran aivot.....
Ovat muutenkin kuin kuivan kesän oravia....

Selvästi miehesi on valinnut aivan väärän naisen.

Mutta älä huoli, kyllä hän löytää sellaisen joka osaa tukea nalkuttamisen ja huomionhaun sijaan. Aivan samoin kuin sinäkin odottaisit miehesi tukevan sinun harrastuksiasi, varsinkin kun kyseessä on liki maksuton harrastus.

Moi! Jos sitä köröttelee junalla päivät pitkät, niin se varmaan laittaa sit vapaa-ajalla juoksemaan....osuinko naulan kantaan?

Voi jumalaute, että sitä hyökätään yhden lajin harrastajien kimppuun taas oikein urakalla. Onko se sitten sen fiksumpaa ulkoiluttaa koiraa monta tuntia viikossa? Tai korjata autoa. Ihmisillä on harrastuksia, toiset istuu kapakassa. Mitä sitten? Juoksu on kilteimmästä ja joustavimmasta päästä kuitenkin. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, tarvitsee vain lenkkarit.

Enkä ymmärrä tuotakaan asennetta, että "silläkin ajalla voisi olla parempaa tekemistä" - siis niin kuin millä mittarilla parempaa? Pitäisikö kerätä mustikoita tai virkata? Häh? Oma laji on varmasti kullekin se parhaiten tyydytystä tuottava.

Minä juoksen maratoneja, edelleen, omaksi ilokseni. En kuvittele saavuttavani sillä muuta kuin hyvää mieltä. Sivussa tulee hyvä kunto.

Harmi, jos ei aloittaja ole päässyt kokeilemaan lajia itse. Kuulostaa ikävältä, että toisen harrastukseen suhtaudutaan noin kitkerän kateellisesti.

Meidän perheessämme löytyy fanaattista (useita tunteja viikossa, ajatelkaas!) hevosharrastajaa, sählypelaajaa, juoksijaa ja radioharrastajaa. Kaikki me perheenjäsenet elämme sovussa toistemme harrastuksien kanssa, toisiamme kannustaen.

Kun luen näitä keskustelun avauksia, tulee mieleen että onko parisuhde enää kahden välinen kun miehen harrastukset ja harrastamatta jättämiset jaetaan koko kansalle?
Kai voit keskustella miehesi kanssa asiasta. Miten uskot auttavan suhdettanne sen että kerrot miehelle mitä mieltä puoli Suomea on hänen juoksemisestaan? :O

Tiedän erään tälläisen fanaattisen juoksuharrastajan. Juokseminen on todistelua itselle ja muille omasta paremmuudesta. Kyse on myös narsistista lähipiirin mukaan. Ainiin ja hänet muuten vaimo jätti ja on nyt taatusti onnellisempi omassa elämässään.

Varmaan on parempi että juoksee kuin että vetää viinaa töiden jälkeen ja laittaa niin perhe-elämän riekaleiksi. Mutta toki valittaa voi kaikesta, meinaan ihan kaikesta...

Mulla asuu kans naapurissa yks sellainen pyykkinaru. Aamusta iltaan ravaa lenkillä ja venyttelee vielä tuossa ikkunani alla laihoja koipiaan lenkin jälkeen. Luulee äijä pahainen näyttävän muka meidän nuorten naisten silmissä hyvältä tiukissa trikoissaan. Voin vaan todeta, että juna meni jo tämänkin kuihtuneen ukon osalta ja sitä mennyttä nuoruutta ei edes sieltä lenkkipoluilta enää löydä, sori.

Kyllä tuollaiset urheilijat ovat jotenkin vinksahtaneita. Urheilu, varsinkin kestävyysurheilu, on samanlainen pahe kuin tupakointi, alkoholin juonti, tai kahvin juonti.

Tutkimusten mukaan kehon rääkkäämisestä saa "runner's highin", eli endorfiineja vapautuu, kun elimistö vahingoittuu rääkin seurauksesta. Nämä aiheuttavat riippuvuutta. Jo puolimaratonissa ollaan havaittu ihmisillä sydämen troponiiniarvojen kohoamista, joka indikoi että pieniä vaurioita on syntynyt sydämessä.

Erään toisen tutkimuksen mukaan säännöllinen kestävyysurheilu altistaa sydämen rytmihäiriöille, ja siinä oli kyseessä niinkin pienet määrät kuin yli 3 tuntia viikossa juoksua, pyöräilyä, jne.

Ammattiurheilijat eivät yleensä tervettä päivää näekään, ongelmana ovat esim. loukkaantumiset, ylikunto, astma, ja sydänongelmat.

Tutkimuksia:
Long-term endurance sport is a risk factor for development of lone atrial flutter
http://heart.bmj.com/content/97/11/918.abstract

Deleterious effects of short-term, high-intensity exercise on immune
function: evidence from leucocyte mitochondrial alterations and apoptosis
http://bjsm.bmj.com/content/42/1/11.full

Diverse patterns of myocardial fibrosis in lifelong, veteran endurance athletes
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21330616

Biochemical evidence of myocardial fibrosis in veteran endurance athletes.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17311809

Cardiac troponin T release and inflammation demonstrated in marathon runners.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20380359

Cardiac injury markers in non-elite marathon runners.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19177312

High prevalence of asthma in cross country skiers.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1679468/

Swimming and asthma: factors underlying respiratory symptoms in competitive swimmers.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20565483

Kestävyysurheilijoilla tavallista enemmän eteislepatus-rytmihäiriöitä
http://www.poliklinikka.fi/sydanterveyskanava/uutiset/kestavyysurheilijoilla-tavallista-enemman-eteislepatus-rytmihairioita-3104390

Onko miehesi,jopa ottanut mallia "forrest cumpista"?:D

kyllä urheilu pilaa monta tosihyvää ryyppymiestä ... tonkin energian kun käyttäis johonkin hyödylliseen.
sitä sohvaperuna sanontaa en kyl yhtään ymmärrä kun sohvalla on niin mukava rentoutua ja unohtaa maailman kiireet siinä samalla voi katsoa telkkaria jos pysyy hereillä ja voi ottaa vaikka parit oluetkin ... samaan aikaan toisaalla joku juoksuperuna vetää hikipäässä jotain treeniä ja sitten kun pitäis töissä jaksaa niin otetaan saikkua ja pilleriä kun on taas jokupaikka revähtänyt .
ja tää on ihan tosiasia on nähty niin monta kertaa.
kerrankin 1 treenimies oli munkans siirtämässä sellasia vähän raskaampa tavaroita ja melkein alkumetreillä jo sanoi..... huhhuh voimat loppuu ja pitäis vielä illalla salilla jaksaa ... mä sanoin sille että...huilaa sä vaan kyllä mä voin nää tästä siirrellä ... ja eihän ne mitään niin raskaita tavaroita edes ollukaan ,mutta eihän se silti jaksanut kun ne voimat meinas loppua .. muka voimamieskin vielä oli.
mulla on omatunto putipuhtaana ja voin ihan hyvin sohvalle rojahtaa vaikka koko illaks kun ei tarvii sinne salille mennä voimiansa esittelemään.

ainakin itellä lenkit venyy jopa kolme tuntisiksi jos kotona ei ole ketään "kotona"

Itse en ole koskaan treenannut ja kisaillut sen takia, että saisin elvistellä kisatuloksillani. Sen verran hidas olen aina ollut, että moni nainenkin juoksee kovempaa. Kova treenaaminen on vain edellytys päästäkseen uudelle tasolle ja parantaakseen selvästi ennätyksiään. Itseäni on aina ajanut haave siitä tunteesta miten hienoa on juosta huippukunnossa ollessaan kovempaa kuin ikinä ennen on päässyt. Pian alkaa tulla ikä vastaan, siksi olen siirtynyt maratonille. Vuoden pari jatkan enää kovaa treenausta mutta sen jälkeen siirryn tyytyväisenä kuntoilijaksi.

Kovaa treenaaminen ei tarkoita kuitenkaan sitä minusta että unohdetaan täysin muu elämä. Yritän vain ujuttaa lenkit parhaalla mahdollisella tavalla kiireiseen elämään. Kovilla jaksoilla vain yksinkertaisesti täytyy juosta usein 30-35km päivässä joko yhtenä lenkkinä tai kahdessa osassa. Mutta pian koittaa taas kevyt jakso jolloin on helpompaa elää muutakin elämää. En pystyisi treenaamaan täysillä jos kotiasiat ei olisi kunnossa. Halu nähdä omat rajansa ajaa vieläkin rääkkäämään itseään, ennenkuin on iän puolesta liian myöhäistä.

Se on varmaa että itse en enää 40-50vuotiaana kiertele maratoneja, ultrat jätän suosiolla kokeilematta.

Aloittajan tapaukseen antaisin neuvon ettävarmaankin turhaan yrität toista muuttaa.

Älkäähän naiset valittako. Pahinta jos ukko on eksynyt sitotumaan feministinaisen kanssa. Minua ainkain niin vietävästi vituttaisi semmonen sateenkaariämmä.
En halausi edes nussia sellaisen kanssa. Tosiääliöitä.
Hyvä mies lenkkeilee ja seksittelee vaimonsa kanssa ja tietenkin antaa vapauksia hänellekin omiin harrastuksiinsa.

Hurahti 5 vuotta sitten viineihin. Hän on aina menossa ravintoloihin,viinimessuille,viinin maistajaisiin ym. En ymmärrä mitä kicksejä joku voi saada joka päiväisestä viinin juomisesta? Kuinka kauan tämä viinin juonti kestää? Pitäisikö harkita eroa ja etsiä itselle urheileva puoliso?

Sanotaan että kovimmat maratoonarit juoksee vielä tuonpuoleisessakin. Juokseminen ei siis lopu ihan pian.

Hän juoksee pakoon muita ongelmiaan. Ehkäpä sinua ja kyvyttömyyttään.

Miten oikein saisin tuon alkoholiin verrattavan mielihyvän tunteen juoksusta? En ole siinä onnistunut.

Minulla olisi mahdollista juosta enemmänkin, mutta välillä juokseminen ei maistu juuri yhtään. Olisi kuitenkin mukavaa päästä huippukuntoon.

Kuntoilu ja harrastukset ihan jees, silloin kun ei mene överiksi..
Oletko miettinyt jos se mies purkaa kaiken energiansa juoksuun, jonka voisi muuhunkin käyttää ;)? Pitkässä liitossa kun kaikki tuppaa lässähtämään ja me naiset ollaan yleensä syypäitä siihen..

Mulla kesti tota 12 vuotta, nyt juoksen vaan tunnin kerran viikossa, puolimaratonin kerran vuodessa, tietysti kuntosalipilateshikijumpparullaluistelusoutu sen lisäksi mutta kohtuudella kuten kaljottelua ja seksiäkin, ikää vähän alle 60

Anna kaikkien kukkia ,kukkia rauhassa vaan. Minusta jokainen voi tehdä sitä, mikä tuo mieli hyvää. Tietenkin, jos on oma puoliso, tai tyttö, tai poika ystävä, ottaen myös hänet huomioon. Yhdessä koetut, ja suoritetut asiat, eivät voi hajottaa, tai tehdä mielipahaa toiselle osapuolelle. Kohtuuden rajoissa ilman,että loukkaa toista , elämä on auvoista. Nautitaan urheilusta , kaljan juomisesta, sohvalla makuusta silleen ,että toinenkin ymmärtää sen tärkeyden. Kun saadaan puolisomme ymmärtämään sen tärkeys , vomme jokainen toteuttaa omaa sisintämme .....koska silloin voimme jakaa hyvää tunnetta toisillemme. Eihän se silloin voi olla pahaksi?

Onko sitten niin, että nämä kovemmat maraton-ja ultranaiset sitten juoksevat sitä turhaumaa pois kun kotona ei saa. Jos siis suoraviivaisesti lasketaan, että kotona makaa läski impotentti, keneltä ei saa ja on pakko purkaa turhaumaa juoksuun.

No onneksi on niitä leirejä ja kisamatkoja jos ei kotoa saa.

Kyllä voi,lopeta se juokseminen

Sinun pitää amputoida miehesi jalat, jotta hänestä tulee yhtä laiska ja saamaton siiderivalas sohvalle kuten sinusta.

Voit myös vaihtaa laiskempaan mieheen, jolloin nykyinen miehesi saa rauhassa jatkaa terveellistä urheilua ja sinä voit kasvattaa perceeci leveyttä yhdessä uuden miehesi kanssa.

Juoksijan puoliso.Mikä siinä juoksussa sinua jurppii? Oletko liian paljon yksin, kun miehesi juoksee? Haluaisitko tehdä asioita yhdessä.Olette varmasti puhuneet avoimesti ongelmasta.En tunne teidän tilannetta, mutta juoksuun jää yhtä hyvin koukkuun, kuin muihinkin asioihin, jotka ottavat vallan ihmisestä. Kehottaisin puhumaan miehesi kanssa, ei syyllistäen. Koeta ymmärtää ja viisautta sinulle ja miehellesi.

Tuohan on mahdottoman ihana harrastus yhdessä, mieheni innostui kuntosalista ja sai minut sinne mukaan. Nyt se on sellainen "meidän juttu" hänen juoksulenkeilleen en lähde mukaan sillä hän juoksee aina sen parikymmentä kilometriä ja oma kuntoni siihen ei riitä :) mukavahan se on jos toinen liikkuu, jos ei liikkuisi niin valittaisitko sitten siitä että löhöää vain sohvalla eikä tee mitään?

Parempihan se on, että ukko on kaiket illat lenkillä. Mun ukko juoksee pari tuntia illalla ja sitten kaulitsee illat itseään läppärin edessä kaulimella ja surffailee siellä juoksufoorumilla.
Itse vien lapset mummolaan hoitoon ja lähden rakastajani luo viihdyttämään itseäni. Ukko ei huomaa mitään kun illalla kaatuu sänkyyn umpiväsyneenä hokien vain, että 3.45/km,4.14/km, huomenna 4.27/km.

Olen pikkuhiljaa jo siirrellyt tavaroitani rakastajani luo ja omaisuuttakin minun nimiini. Joku päivä ukolle on yllätys kun tulee lenkiltä, on vaimo ja lapset häipyneet ja tilit on tyhjät.
Saa juoksufoorumin ruikutusketju taas valittajan, että vaimo jätti ja siellä kaverit lohduttaa.

Me rakastajani kanssa käytämme aikaa toistemme lempimiseen ja hellimiseen. Toiset nääntyneinä kilpailemiseen.
Kuntoa voi ylläpitää niinkin, että pysyy elämän palikat kasassa.

No eihän 50 vuoden ikä ole mikään vanha. Ei liikuntaan oikein kyllästy kun siitä tulee hyvä mieli ja kunto pysyy hyvänä. Varmaan suurin osa ei liiku tulosten takia. Kyllästymistä ei silloinkaan tule vaikka terveys on mennyt, vaan ruvetaan harrastamaan jotain muuta liikuntaa mitä pystyy tekemään.

Itse olen tehnyt raskasta fyysistä työtä koko elämäni ja harrastanut liikuntaa. Jäin eläkkeelle 60 vuotiaana kun lain mukaan se oli minulle mahdollista (kaikille tämä ei ole mahdollista). Varsinaisesti juoksemaan en ole pystynyt vuosiin, mutta voimaliikuntaa jaksaa ihan hyvin vielä. Tykkään rehkiä rakennusprojektien parissa, kaadella puita ja autella ihmisiä. En enää ole niin vahva kuin nuorempana, mutta olen silti helposti paremmassa kunnossa kuin moni kolmekymppinen mies ja tässä kunnossa en olisi ilman liikuntaa nuorempana.

Jos et jaksa katsella kun miehesi on hyvässä kunnossa, niin jo on kumma. Vai meneekö hänen kaikki vapaa-aika juoksemiseen.

Kaikesta ne akat jaksaa valittaa, koskaan ei ole hyvä, milloin juostaan liikaa milloin ryypätään liikaa.

Ole siinä sitten.

Ei se lopu koskaan. Jos ihminen on fanaattinen jonkun asian suhteen, niin sitä ei korjaa kuin kuolema (tai ehkä joku uusi fanaattisuuden kohde).

Naurattaa tuo kuvitelma miehestä lattialla kaulimassa itseään läppäri edessä :D

Miehinen mies:DDDDDDD

Juokseminen on vellihousujen hommaa. Todellista luonteenlujuutta vaaditaan, jotta uskaltaa paukoa turhasta valittavaa, sohvalla makoilevaa kantturaa leukaan, ei pelkästään yöllä, vaan myös kirkkaassa päivänvalossa.

Toivon, että nimimerkki 'juoksijan puoliso' löytää myös omaan elämäänsä jotain sisältöä.

Sinunlaisia rouvia varten on varamiespalvelu soita sinne.:)

Hullut juoksijat kuuluvat mielisairaalaan aivan samalla tavalla kuin hullut leipurit tai hullut psykoosimurhaajat.

Jos herra on 50 ikävuotta hipova jo niin yleensä sen ikäiset röhnöttää sohvalla kaljatörppö kourassa ja muuta elämää ei ole kuin työ, televisio ja sohva. Olisit ylpeä siitä ettei miehesi tee samoin. Ihailtavaa suorastaan kun mies käy lenkillä, vaikka se menisikin jo yli hilseen..

Juostessa elimmistöön erittyy morfiiniakin voimakkaampaa hyvää oloa tuottavaa endrofiiliä..siksi juoksijat tulevat riippuvaisiksi jopapäiväisestä lenkistään.
Elleivät he pääse lenkille ovat todella kehnolla tuulella tai potevat hirveän huonoa
omaatuntoa. Terveydentilasta riippumatta.
Eli tostakin voi tulla riippuvaiseksi niin pahasti että, se häiritsee omaa ja muitten
elämää ehkä itse tiedostamattaan.

Ei se taida loppua ikänä. Otan äijäsi sellaisena kuin nyt on tai jätät.

Juokseminen on jossain vaiheessa terveellistä, mutta ei aina. Se on ikäänkuin
anoreksia-bulimia-ortoreksia-yliterveellinen elämä-juokseminen suorastaan sairaalloisesti. Juoksija ei itse ymmärrä.
Haave on ehkä "ikuisesta nuoruudesta" juoksemalla. Tämä ei parane, se on kuin
alkoholismi.

Kyllä siitä omat adrenalinnit "kicksit" saa. Ja juoksijaukolle on tarjolla timmejä eukkoja siellä reissuilla (näin kertoi yksi juoksija-ukko noin 20 v sitten).

Hurahdus mihin tahansa on sairasta.

Ei se lopu. Mutta mieti ensin voitko yrittää elämää näin. Äijä nuohoaa lenkkipolkuja, ja maratooneja. Sinä sillä aikaa voit etää omaa elämääsi. Kyseleekö äijä?
Tee omat reissusi, käytä rahojasi ja elä omaa elämää.

Älä odota mieheltä mitään. Palkkaa siivooja, miehen laskuun.
Kysy ohimennen maratoonien välillä, siivojasta.
Ei mies kuuntele, jos oikein ajoitat. Ja maksaja on sillä selvä, onhan lupa äijältä.

Vanhat hurahtaneet miehet on pe*****************seestä

Menkääpä lukemaan Juoksufoorumi.fi:n sepustuksia. Siellä on näitä hölkkääjiä, joiden tulostaso ei ole kummoinenkaan mutta jutut on kuin ammattilaisilla.

On siellä muutama todellinen ammattilainenkin joukossa, kuten esimerkiksi nimimerkit sairanen, Tombe76, Jodlaaja, Pantse, Prefontaine, Baldini.

Samaa mietin koiran talutuksen kohdalla, paitsi kyseessä puoliks nykyisen kumppanin (exän) kanssa vuorotellen talutus, tuppaa väliin kiehahtaa lämpötilat.

Oikea nainen seisoo miehensä rinnalla. Tulipa vastaan mitä hyvänsä. Rohkeutta.

A-studion keskustelussa puhuttiin tutkimuksesta, jonka mukaan oma mies on monelle naiselle suurin ärsytyksen aihe.

Tässä ketjussa ollaan juuri tämän aiheen äärellä.

Todellisuudessa nainen rakastaa miestä, mutta tämän pikku harrastukset ärsyttävät, koska mies ei ehdi/jaksa/kiinnosta tehdä omaa osaansa kotitöistä.

Eikö asioista todellakaan voi keskustella kotona järkevässä hengessä, minä vain kysyn?

Yksinkertaisesti joskus vaatii vähästä yhteisestä taikka yksityisestä vapaa-ajastakin moinen harrastus vähäsen liikaa joissain suhteissa?
Eikä se muka ole pois tehokkaastatyöajasta?

Anna ihmeessä miehesi harrastaa. Jotkut jäävät koukkuun urheilemiseen ja varsinki juoksemiseen. Jos olet terve, niin miksi et itse kokeilisi myös juoksemista. Tee sitä aluksi puoli vuotta ja katso haluatko jatkaa. Takaan että haluat. Liikkuminen alkaa tuntua niin hyvätlä, ettei sit ävoi jättää pois.

Miehelläsi ehkä on mennyt liiallisuuksiin, mutta kuinka monta maratonia hän vuodessa vetää. Ja miten ihmeessä aloittaja sanoo ettei jaksa. Ethän se sinä juokse. Hanki itsellesi oma harrastus. Juoksee minukin mieheni ja ei ikinä ole tuntunut siltä että voisin estää hänen harrastuksensa. Olen vain alkanut harrastaa itsekin. En tosin maratonia, mutta muuta liikuntaa, elokuvissa käyntiä ja tanssia sekä matkustelemista. Käymme myös yhdessä mieheni kanssa tanssimassa. Ihanaa kun on hyväkuntoinen hoikka mies, joka jaksaa tanssia monta tuntia, eikä väsähdä hiki otassa ison mahansa kanssa penkille puuskuttamaan..

Jotenkin toivon, että miehesi tosiaan lopettaa juoksemisen ja vetäytyy sohvan pohjalle juopottelemaan. Ja että pisin lenkki on matka lähimpään kaljabaariin.

Läskit täällä huutaa ja on kateellisia meille juoksijoille. Toivottavasti sun juoksijaukkos löytää uuden naisen, joka ymmärtää ja jaksaa tukea. Saa hyvän miehen.

Monelle ihmiselle keskitien kulkeminen on vaikeaa.

Sitä on joko juoppo tai täysin raitis.

Varmaan moni urheilua harrastava olisi täysi alkoholisti tai muuten hunningolla ellei urheilisi reippaasti.

Jokainen tietää, kumpi on parempi vaihtoehto.

Kuinka kauan aikaa miehesi harrastaminen sitten vie?
Juokseeko hän pelkästään vai käyttääkö oheisjuttuihin aikaa?
Kummastusta herättää tämä, että juoksun jälkeen kirjoitetaan omasta juoksusta omaan harjoituspäiväkirjaan. Sitten blogiin. Sen jälkeen naamakirjaan omalle seinälle. Sitten naamakirjan juoksufoorumin seinälle. Sen jälkeen parhaat vielä lenkkivihkoon.
Pelkäävätkö he, että joku onnittelu jäisi saamatta jos ei muista joka paikkaan kirjoittaa jokaista lenkkiään ja kisaansa.

Mies hurahti juoksuun jo kuusi vuotta sitten, eikä loppua näy, vaikka ikä huitelee kohta viidessäkympissä :(
Kertokaa mulle hyvät ihmiset milloin juoksuintoilija kyllästyy näihin maroihin ja ultriin?
Silloin kun tulokset ei enää parane vai?
En tajua mitä kiksejä ihminen saa, jos juoksee ties monennenko maratoninsa tai ulransa.
Eikö se kyllästyminen tule ikinä? Vai sitten kun terveys on mennyt?
Kohta minä en enää tässä jaksa katella ainakaan:/



Aivan kuin meillä. Mutta meillä juoksuun hurahti vaimo. Odotin vuosia, että lapset kasvaa ja pääsemme viettämään yhteistä aikaa ja saan vaimoni takaisin itselleni. Mutta mikä on tilanne nyt. Aina kun lähdemme lomalle, vaimo juoksee joka päivä pitkiä lenkkejä. Minä ajan pyörällä vieressä vesipullon kanssa. Illat menee tankatessa ja roikkuessa netissä virtuaalijuoksijoiden parissa. Illalla ei jaksa harrastaa seksiä, ei hellyyttä. Kotona puheenaiheena on ainoastaan, paljonko kilometrejä on tänään ja tuonko kylmäpussia jalkoihin ja mihin minun pitää huomenna tulla pyörällä vastaan.

Alussa tämä meni jotenkin, kun kuvittelin, että tämä on joku vaihdevuosien oire. Mutta nyt ei enää parisuhteessa ole mitään yhteistä. On vain huoltaja-juoksija.

Vuosia haaveilin turhaan, että saamme parisuhteemme kuntoon ja pääsemme nauttimaan yhteisestä ajasta ja saamme jakaa hellyyttä toisillemme ja harrastaa seksiä vapaasti, kun lapset eivät enää vaadi palvelua. Mutta juoksu vei vaimoni. Miespuoliset juoksukaverit kannustaa ja kehuu. Minun kehumiset ei enää ole mitään. Kuulemma vain lannistan, jos yritän sanoa, että elämässä olis muutakin. Meidän yhteinen elämä.

En tiedä, kuinka kauan jaksan polkea pyörällä huoltamassa, kuuntelemassa valituksia, kuinka on joku paikka kipeä ja kuinka paljon enemmän joku virtuaalikaveri on juossut tällä viikolla ja kuinka paljon paremman ajan.

Salaa mieleen hiipii ajatus tavallisesta naisesta. Naisesta, joka haluaa elää tavallista elämää, eikä kilpaurheilijan elämää. Naisesta, jonka kanssa voisi viettää illalla aikaa sylikkäin, eikä kylmäpusseja kannellen ja jalkoja hieroen ja huomisen päivän tankkausjuomia lantraillen.

ala ihraperse ittekkin juoksemaan, äläkä ruikuta.

Kannattaa katsella uutta kaveria vierelleen vanhuudenpäiviksi, jos suhde menee huoltosuhteeksi. Etsi itsellesi uusi kumppani. Juoksijapuolisosi on todennäköisesti jo hakenut lohduketta kaltaisistaan. Mukana on harrastusten piireissä on paljon eronneita ja karanneita, jotka mielellään hakevat uutta kaveria saman lajin harrastajista.
Sinä jäät toiseksi juoksulle ja juoksukavereille. Tulet aina soittamaan kakkossoitinta ja lopulta päädyt aisankannattajaksi.
Löydät kyllä oman kullan jostain muualta. Ihanan, lämpimän naisen, kenellä on aikaa muuhunkin kuin kiskoa mahanahkaa esille, onko tullut gramma liikaa ja onko mittari latauksessa ja paljonko on kilometrejä.
Olet hävinnyt jo taistelun juoksulle ja kilpailemiselle.

Loppuuko se hölkkä?

Hienoja tarinoita kaikki.
Eikö sillä soirolla seiso enää?

Tohtori, minulla on ongelma. Juoksukilpaileminen ei ole hauskaa. Jokainen kilpailu menee hiipuvalla vauhdilla. Alussa jaksan vielä joten kuten, lopussa en sitten yhtään. Maaliin juoksen väkisin itku kurkussa, koska olenhan voittaja, en luuseri. Missä vika? Mitä teen väärin? Useimmilla kilpailuihin osallistujilla näyttää olevan hauskaa, ovat tulleet viihtymään, ja pystyvät helposti nostamaan tahtia loppua kohden. Pitkät kilometrien kirit irtoaa. Kisan jälkeen heilua viilettävät kuin eivät olisi edes juosseet. Mistä on kyse? Onko heillä niin paljon parempi kestävyys eivätkä yritä täysillä? Jos lähtisin itse hitaasti, en saisi enää vauhtia nousemaan matkan aikana. Pakko lähteä täysillä ja toivoa, että se kestää. Joskus kestää, yleensä ei. Haluaisin muuttua kestäväksi, mutta en tiedä miten. Onko vika päässä?

Mitenkähän suuri osuus tavallisista ihmisistä ottaa juoksun niin tosissaan, että kymmeniä tunteja viikossa käyttävät aikaa siihen, jos ei harjoitteluun niin ainakin siitä kirjoittamiseen tai sen märehtimiseen kun kisoissa ei mennytkään niin kuin piti? Ainakin juoksufoorumilla osa porukasta vaikuttaa olevan niin tosissaan niin tosissaan, mutta kuitenkin tulokset todellisisiin juoksijoihin verrattuna surkeita.

Ja pitävätkö oikeat urheilijat sitten melua itsestään?

Totta turiset. Eräskin rouvashenkilö sai eilen puolikkaalla menemään 2.10 pintaan. Lenkkeilee toistakymmentä tuntia viikossa.

:-D Instaan naamaa ja kenkää vaan

Onko miehesi molari?

Vieläkö ukkosi kilpailee tavomaraa, vai onko vaihtanut rennosti polkuja kävelemään 😁

Laita tavo minttiin

Hurahti.
Tee perässä.

Loppuu kun sota ukrainassa

Wihan kilometrit ainaski loppui.
Pillit pussiin ja sitä rataa.

Juoksemalla saa terveyttä. Pitkää hidasta ja lyhyttä kovaa.

Ei lopu koskaan. Juoksen ainakin kaheksan kymppuseksi asti.

Huru-ukko juoksee aina vaan. Aina uusi tavo, kun edellinen dns.

Akka lähti, hehheh. Ei jaksanut katsella hölkkä-äijää.