Boxin ulkopuolella

Pyytäisin miettimään, miten on mahdollista, että näin täydellinen "kone" kuin ihminen on polveutunut apinasta?
Oma teoriani on, että me ollaan peräisin avaruudesta. Meidät on luotu. Tästä myös (lukuisien muiden tarujen ohella) uskovien käyttämä luomiskertomus on saanut alkunsa. Maapallo on vain muurahaispesä, jota joku tykkää tsiikailla. Meidän tehtävä täällä on harrastaa rakkautta sen kaikissa muodoissa ja sitten jatkaa matkaa. "Kuolemaa" ei ole.
21158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Nykyihminen on apina, ainoa elossa oleva ihmislaji (Homo) ihmisapinoiden (Hominidae) heimosta. Ei siitä ole tieteen piirissä mitään epäselvää ja sukulaisuussuhteet muihin apinoihin ovat kiistattomat.

DNA:n tutkiminen ja vertailu läheisimpien nykyään elossa olevien sukulaistemme simpanssien ja gorillojen perimän kanssa osoittaa selvästi sekä läheisen sukulaisuuden, että sen, ettei ihmisen perimässä kerta kaikkiaan ole eroavaisuuksia simpanssin vastaavaan nähden niin paljoa, että millekään "luomiselle" olisi enää loogista tilaa.

On lisäksi huomattava, että ihminen _ei_ ole kehittynyt simpanssista, vaan lajeilla on yhteinen esi-isä, josta useiden väliportaiden kautta on eriytymisen jälkeen muodostunut lopulta modernin ajan ihminen ja simpanssi.

Äänestä
  • "On lisäksi huomattava, että ihminen _ei_ ole kehittynyt simpanssista, vaan lajeilla on yhteinen esi-isä, josta useiden väliportaiden kautta on eriytymisen jälkeen muodostunut lopulta modernin ajan ihminen ja simpanssi."

    Näitä yhteisiä esi-isiä ei vain koskaan löydetä. Välimuodot ja puuttuvat renkaat ovat pelkkää spekulaatiota. Ihmisen evoluution sukupuu perustuu lähinnä teoretisoinnille. Kauniiltahan mallit näyttävät, mutta faktoja pitäisi saada pöytään. Missä ovat fossiilit, kovat todisteet? Enkä nyt tarkoita kehityksen umpikujia kuten erectusta ja neanderthalilaista, vaan juuri niitä yhteisiä esi-isiä ja välimuotoja.

    Äänestä

  • Kaipaan todisteita kirjoitti:

    "On lisäksi huomattava, että ihminen _ei_ ole kehittynyt simpanssista, vaan lajeilla on yhteinen esi-isä, josta useiden väliportaiden kautta on eriytymisen jälkeen muodostunut lopulta modernin ajan ihminen ja simpanssi."

    Pikkuporvaristohan elää tieteellisillä saduilla.

    Charles Darwin oli vain naisellisen tajunnan (sielunlaissa) omistanut pikkuporvari. Ja sama rahanarvoinen soopa jatkuu kaikissa porvarillisissa valtioissa.

    Äänestä

  • Kaipaan todisteita kirjoitti:

    "On lisäksi huomattava, että ihminen _ei_ ole kehittynyt simpanssista, vaan lajeilla on yhteinen esi-isä, josta useiden väliportaiden kautta on eriytymisen jälkeen muodostunut lopulta modernin ajan ihminen ja simpanssi."

    Näitä yhteisiä esi-isiä ei vain koskaan löydetä. Välimuodot ja puuttuvat renkaat ovat pelkkää spekulaatiota. Ihmisen evoluution sukupuu perustuu lähinnä teoretisoinnille. Kauniiltahan mallit näyttävät, mutta faktoja pitäisi saada pöytään. Missä ovat fossiilit, kovat todisteet? Enkä nyt tarkoita kehityksen umpikujia kuten erectusta ja neanderthalilaista, vaan juuri niitä yhteisiä esi-isiä ja välimuotoja.

    Mites ne tähtivierailun todisteet?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Mites ne tähtivierailun todisteet?

    Noin 40-50 tuhatta vuotta sitten ihmiset alkoivat yhtäkkiä käyttäytyä eri tavalla, esim. luoda taidetta ja muita todisteita korkeammasta symbolisesta ajattelusta ja kulttuurista. Jokin mutaatio homo sapiensissa tapahtui, vieläpä eri puolella maailmaa toisistaan eristäytyneissä populaatioissa. Miten se on mahdollista? Ehkä avaruudesta kävi vieraita panemassa ihmisen geenit uuteen uskoon. Monien kansojen mytologiassa on taruja muukalaisista jotka tulivat taivaasta tai tähtien takaa. Raamatussakin puhutaan olennoista jotka risteytyivät "ihmisten tyttärien kanssa", kuulemma heistä "periytyvät muinaisajan sankarit" tai jotain sinnepäin.

    Äänestä

  • Kaipaan todisteita kirjoitti:

    "On lisäksi huomattava, että ihminen _ei_ ole kehittynyt simpanssista, vaan lajeilla on yhteinen esi-isä, josta useiden väliportaiden kautta on eriytymisen jälkeen muodostunut lopulta modernin ajan ihminen ja simpanssi."

    Näitä yhteisiä esi-isiä ei vain koskaan löydetä. Välimuodot ja puuttuvat renkaat ovat pelkkää spekulaatiota. Ihmisen evoluution sukupuu perustuu lähinnä teoretisoinnille. Kauniiltahan mallit näyttävät, mutta faktoja pitäisi saada pöytään. Missä ovat fossiilit, kovat todisteet? Enkä nyt tarkoita kehityksen umpikujia kuten erectusta ja neanderthalilaista, vaan juuri niitä yhteisiä esi-isiä ja välimuotoja.

    Ihmisen evoluutiosta on kymmeniä tuhansia fossiileja. Lue Juha Valsteen Ihmislajin synty

    http://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2534

    Äänestä

  • Prometheus-hypoteesi kirjoitti:

    Noin 40-50 tuhatta vuotta sitten ihmiset alkoivat yhtäkkiä käyttäytyä eri tavalla, esim. luoda taidetta ja muita todisteita korkeammasta symbolisesta ajattelusta ja kulttuurista. Jokin mutaatio homo sapiensissa tapahtui, vieläpä eri puolella maailmaa toisistaan eristäytyneissä populaatioissa. Miten se on mahdollista? Ehkä avaruudesta kävi vieraita panemassa ihmisen geenit uuteen uskoon. Monien kansojen mytologiassa on taruja muukalaisista jotka tulivat taivaasta tai tähtien takaa. Raamatussakin puhutaan olennoista jotka risteytyivät "ihmisten tyttärien kanssa", kuulemma heistä "periytyvät muinaisajan sankarit" tai jotain sinnepäin.

    "Säätelyyn" ei ole kovin paljoa tilaa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Neanderthal_genome_project

    , mikä saattaa johtaakin sellaiseen poliittisesti epäkorrektiin johtopäätökseen, että mahdollisesti ihmisen perimän sekoittuminen neandertalin perimän kanssa oli se viimeinen silaus lajin menestymiselle etenkin viileissä ja kylmissä oloissa.

    Ankarat olosuhteet tekivät ihmisistä kaltaisensa: jäyhän toimijan, pohtijan ja kovaa työtä henkensä edestä tekevän raatajan huolettoman hulivilin sijaan. Tämä sitten näkyy Euroopassa ja Aasiassa verrattuna "muihin", siitä ajatuksen poliittinen epäkorrektius.

    Äänestä

"Pyytäisin miettimään, miten on mahdollista, että näin täydellinen "kone" kuin ihminen on polveutunut apinasta?"

Se on mahdollista, koska ihminen on apina.

"Oma teoriani on, että me ollaan peräisin avaruudesta. Meidät on luotu. Tästä myös (lukuisien muiden tarujen ohella) uskovien käyttämä luomiskertomus on saanut alkunsa. Maapallo on vain muurahaispesä, jota joku tykkää tsiikailla. Meidän tehtävä täällä on harrastaa rakkautta sen kaikissa muodoissa ja sitten jatkaa matkaa. "Kuolemaa" ei ole. "

Luomallasi kuvitelmalla ei ole mitään tekemistä tämän palstan aiheen kanssa (tiede/evoluutio).

Äänestä

Alkuihminen ei ollut alkuapina eikä tullut ajattomasta eli rahattomasta avaruudesta. Kylmä totuus on se, että alkuihminen oli herra dinosaurus.

Äänestä

Täydellinen?
Umpisuoli, häntäluu, paska selkä, joka ei kestä kunnolla vieläkään pystyasentoa...

Äänestä
  • Jo se että ihmisellä on häntäluu ja umpisuoli on todiste evoluutiosta.
    Kyllä se selkä kestää jos lihakset pitää kunnossa. Ihminen on "luotu" liikkumaan eikä istumaan tietokoneen edessä.

    Äänestä

  • /c kirjoitti:

    Jo se että ihmisellä on häntäluu ja umpisuoli on todiste evoluutiosta.
    Kyllä se selkä kestää jos lihakset pitää kunnossa. Ihminen on "luotu" liikkumaan eikä istumaan tietokoneen edessä.

    Ei se kaikilla kestä muutenkaan. Tunnen yhden tyypin jolla on ylimääräinen selkänikama, ja joka joutui tämän takia eläkkeelle.

    Se siitä täydellisyydestä.

    Äänestä

Porvariston taantumuksellinen käytös paljastaa sen, että alkuihminen oli herra dinosaurus. Ja hyödylliset idiootit eli pikkuporvaristo hännystelee kuninkaallisia yms.
köyhien riistäjiä.

Äänestä

>>Oma teoriani on, että me ollaan peräisin avaruudesta.

Ei olla. Menepä -273 C pakkaseen missä ei ole yhtään happea eikä muitakaan kaasuja niin kyllä huomaat.

Äänestä
  • Duodaduoda, oikaiskaa jos olen väärässä mutta käsittääkseni olemme parasta aikaa avaruudessa koko poppoo?

    Äänestä

Tälläista evoluutio keskustelua käydään yliopistoissa, todella mielenkiintoista.

Menee verorahat ihan hukkaan, evoluutio-tutkimuksiin syydetyillä rahoilla voisi tehdä tieteellisiäkin tutkimuksia.

Äänestä
  • Miksi kuvittelet, että yliopistoissa käytäisiin keskusteluja kretarditollojen kanssa?

    Äänestä

  • Hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kreationistit eivät ole lähelläkään päästä yliopistoihin, joten eipä käydä niissä tällaista "evoluutio keskustelua".

    Äänestä

  • Ei tämä ole yliopisto, jos et ole huomannut.

    Äänestä

Meidät on luotu, sitten tähän maapallolle tuotu. Meteoriittien mukana alkumaahan paiskattu, kohta täällä on kaikki raiskattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Studdie kirjoitti:

Pyytäisin miettimään, miten on mahdollista, että näin täydellinen "kone" kuin ihminen on polveutunut apinasta?
Oma teoriani on, että me ollaan peräisin avaruudesta. Meidät on luotu. Tästä myös (lukuisien muiden tarujen ohella) uskovien käyttämä luomiskertomus on saanut alkunsa. Maapallo on vain muurahaispesä, jota joku tykkää tsiikailla. Meidän tehtävä täällä on harrastaa rakkautta sen kaikissa muodoissa ja sitten jatkaa matkaa. "Kuolemaa" ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu