Olen aloittanut tällä viikolla eräät opinnot. Miltei kaikki opiskelijat ovat toisilleen tuntemattomia eli tämä viikko on ollut sellaista pientä tutustumista. Tehtiin mm. ryhmätöitä ja opeteltiin toistemme nimet yhdistämään oikeisiin kasvoihin.
No, ilmeisesti itse olen antanut nyt sitten itsestäni jonkin sortin myrkyllisen ja ainakin tyhmän ihmisen kuvan. Tässä perjantaina kun aamua aloiteltiin luokassa, yksi opiskelija tuli erikseen kertomaan: "Näin sinut bussipysäkillä."
Ajattelin, että jaa, olitkohan sinäkin sitten siinä ja sanoin, että sori, jos en huomannut sinua sitten pysäkillä. Hän sitten vastasi, että ei, kun ajoin autolla ohi.
No, itse olen vähän sitä mieltä, että jos on jonkun jossain nähnyt niin se on vähän niin kuin kertoisi sitten tämän jääneen pahanteosta kiinni, jos näkijä tulee sitten kertomaan: "Näin sinut." Eli pitääkö minun nyt sitten miettiä, että minun seisomiseni bussipysäkillä tai ylipäätänsä oleminen on pahantekoa?
Juu, ei kun näin se menee: Olen antanut itsestäni sen verran huonon kuvan, että hänelle tuli tarve tulla kertomaan, ettei minua edes kyytiinsä ota, vaikka kuinka näkisi bussipysäkillä!
Sillä lailla. Pidämme muuten oppimispäiväkirjaa, ehkä kirjoitan tämän viikon oppimistuloksekseni, että opin etten sovi ko. luokkaan, olen luokan paha henki!
Kiitos!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistähän laitoksesta lienee kyse...
halusikin nähdä sinut ja toivoi sinunkin huomanneen. Mietit liikaa tai hiukan erikoista huumoria.
No voi voi. Oletko koskaan kuullut "small talkista"? Tuohan oli ihan selvästi vain "avausrepliikki", hän halusi tulla juttelemaan kanssasi, ehkä tutustua. Tuo oli se hänen tapansa keksiä jotain sanomista murtamaan jään.