Painava lasti yhdelle miehelle!

On tapahtumia ollut vuoden aikana! Otin asuntolainan ja töissä käyminen sai sinä päivänä merkityksen. Tästä on kulunut n. Vuosi. Tämän lisäksi olen aina tiennyt omaavani vilkkaan mielikuvituksen joka on alkanut työpaineiden ja yksityiselämän vaikeuksen kasvaessa haittaamaan keskittymistä kaikkiin elämän asioihin. En pysty keskittymään töihin, telvisioon, kirjaan, lehteen tai ylipäätään yhtään mihinkään. Löydän itseni haaveilemasta mukavimmista asioista omassa päässäni. Luulen että pakenen elämääni päässäni oleviin mukaviin muistoihin tms. Tämän kaiken lisäksi tyttöystäväni tunnusti tänään minulle suhteemme alkuaikoina tapahtuneen pettämisen, anoen anteeksi antoa. Olemme seurustelleet n. Vuoden. Annoin pettämisen anteeksi koska, ero olisi ollut liian paljon koska olen todella rakastunut. Nyt en tiedä mitä ajatella tai tehdä. Voinko luottaa tyttöystävääni enää ikinä? En saa asioita pois mielestäni mikä vaikuttaa työkykyyni aika merkittävästi. Oliko ratkaisuni oikea? Entäpä kärsinkö add:stä (jonkilainen keskittymis häiriö)? Joka on ollut jo tiedossa ennen pettämis ongelmia! Työkiireiden takia en kerkiä käydä vielä puhumassa ammatti auttajalle. Puran tuntojani tänne ensiavun tarpeessa. Olisi mukava saada kuulla muidenkin kokemuksia ja neuvoja. Tiedän että en ole ainut!
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensinnäkin: ei kai ottamasi asuntolaina ole kohtuuttoman suuri? Esim. nettotuloistasi yli 40%? Onko työpaikkasi vakituinen? Onko sinulla alan koulutus? Onko työpaikallasi työterveyshuoltoa? Jos on, niin käy siellä puhumassa asioistasi. Jos ei, niin hakeudu muualle. Työkyky kannattaa nimittäin säilyttää ennenkaikkea. Ei vain sen vuoksi, että saa lainan maksettua. Kerrot lääkärille myös keskittymisvaikeuksistasi.

Se, että pakenet unelmiin on "normaali" keino vältellä ikävän todellisuuden kohtaamista. Sinuna miettisin tarkkaan, oletko aivan varmasti oikealla alalla. Teet sellaista työtä, jota haluat ja arvostat. Miettisin myös vuokralle muuttamista, tai vaikka asumisoikeusasuntoon. Koska mikään ei ole epävarmempaa kuin säännölliset tulot. Vuokra- tai asumisoikeusasunto antaisi taloudellista varmuutta, joka ei ole ihan vähäpätöinen asia.

Rakkaus ei ole mikään peruste jatkaa suhdetta, jossa toinen pettää. Sinun pitää ennenkaikkea rakastaa itseäsi ja kuunnella mitä itse todella tarvitset ja kaipaat. Miksi tyttöystäväsi tunnusti vasta nyt vuoden takaisen pettämisen? Vaikuttaako tyttöystävä katuvalta? Vai tunnistiko vain saadakseen purettua sinulle painolastia tapahtuneesta?

Äänestä

Sinun kannattaa jutellaa tyttöystävän kanssa ja kertoa että asia vaivaa sinua. Voit mysö sanoa, että uutta pettämsitä et voi enää misäänn nimessä sulattaa, että enisessäkin on tarpeeksi.

Äänestä

Lyhyesti ja ytimekkäästi.

"Voinko luottaa tyttöystävääni enää ikinä?"

Et voi.

"Oliko ratkaisuni oikea?"

Ei ollut, katso edellinen vastaus.

Äänestä

Enpä neuvoisi panostamaan suhteeseen, jonka alkumetreillä on heti petetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masa82 kirjoitti:

On tapahtumia ollut vuoden aikana! Otin asuntolainan ja töissä käyminen sai sinä päivänä merkityksen. Tästä on kulunut n. Vuosi. Tämän lisäksi olen aina tiennyt omaavani vilkkaan mielikuvituksen joka on alkanut työpaineiden ja yksityiselämän vaikeuksen kasvaessa haittaamaan keskittymistä kaikkiin elämän asioihin. En pysty keskittymään töihin, telvisioon, kirjaan, lehteen tai ylipäätään yhtään mihinkään. Löydän itseni haaveilemasta mukavimmista asioista omassa päässäni. Luulen että pakenen elämääni päässäni oleviin mukaviin muistoihin tms. Tämän kaiken lisäksi tyttöystäväni tunnusti tänään minulle suhteemme alkuaikoina tapahtuneen pettämisen, anoen anteeksi antoa. Olemme seurustelleet n. Vuoden. Annoin pettämisen anteeksi koska, ero olisi ollut liian paljon koska olen todella rakastunut. Nyt en tiedä mitä ajatella tai tehdä. Voinko luottaa tyttöystävääni enää ikinä? En saa asioita pois mielestäni mikä vaikuttaa työkykyyni aika merkittävästi. Oliko ratkaisuni oikea? Entäpä kärsinkö add:stä (jonkilainen keskittymis häiriö)? Joka on ollut jo tiedossa ennen pettämis ongelmia! Työkiireiden takia en kerkiä käydä vielä puhumassa ammatti auttajalle. Puran tuntojani tänne ensiavun tarpeessa. Olisi mukava saada kuulla muidenkin kokemuksia ja neuvoja. Tiedän että en ole ainut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu