Juoksu + alkoholi

lalalaa

Hei!
Olen 20- vuotias nainen ja ensi viikon sunnuntaina on tarkoitus juosta Vantaan puolimaraton. Olen kuntojuoksija, joten aika tavoite on siinä kahden tunnin päällä.
En käytä juurikaan alkoholia viimeksi olen sitä käyttänyt about 2 kuukautta sitten.
Olisin kysynyt seuraavaa:
Minun on tarkoitus tänään myöhään illasta juosta about tunnin pituinen rauhallinen lenkki ja huomenna illalla oli tarkoitus ottaa hieman kuppia, about 3 lonkeroa (0,33l) enintään 4. Lauantai olisikin sitten lepopäivä. Sunnuntai iltana oli tarkoitus juosta seuraavan kerran parin tunnin pituinen lenkki.
Kysymys kuuluukin, vaikuttaisiko tämä minun pieni ryypiskely perjantaina torstain lenkistä palautumiseen ja sunnuntai lenkki kuntoon ja mikä tärkeintä jopa ensi viikon puolimaratoniin?
Kiitos.

24

1482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löpare

      Eihän tuollainen määrä tunnu missään, vielä viikko ennen kisaa voi ottaa kunnon kännin. Turhaan enää Sunnuntaina juokset 2h lenkkiä, lyhyempikin riittää näin lähellä tapahtumaa. Kisaviikko sitten todella kevyttä treeniä, että on sitten virtaa itse tapahtumassa.

    • lärvit

      Sunnuntain lenkkiin se voi vaikuttaa, mutta kuten Löpare sanoi niin sen voit muutenkin pitää lyhyempänä kuin 2h. Mä joudun vetämään kevyet lärvit viikon päästä perjantaina, lauantaina toipumista ja sunnuntaina puolimaralle. Se saattaa vaikuttaakin.

      • Ultrakävely

        10 kaljaa voi ottaa edellisenä iltana jos 2 tunnin kävely tiedossa


    • apwoiemq+

      Toleranssisi on alentunut ja naisena kestät alkoholia huonommin kuin miehet. Kyllä se palautumiseen vaikuttaa, koska alkoholi on diureetti. Hieman, mutta ei ratkaisevasti se syö myös yleiskuntoa puolimaratoniin nähden. Ehdotan, ota 2 lonkeroa, välissä pyydä sekoitus, jossa puolet greippituoremehua (tai muuta tuoremehua) ja puolet vichyä. Syö etukäteen proteiinipitoinen, vähärasvainen ateria. Hauskaa iltaa!

    • menso

      kysy jtg:ltä

      • Pankreatiitti

        No se nyt juo niin paljon et kohta pamahtaa maksa.


    • älä ota kuppia

    • Enhänmiemitään

      Sinähän se juopiskelia oot. Miten siulla onkin kaikki maailman pahat tavat. Hyi,HYi!

      • Lestahölkällä

        Juu. Apumies on juoppo, uskovainen ja lesta.



      • Lestahölkällä

        Mikset juo? Niinpä.


    • JTGmyös

      Pahin dokaaja on kyllä JTG.

    • Mäkiveto

      Teemu, juo itsesi hengiltä vai juotko?

    • Teemuuteemuu

      Voi meirän Jani kun se on niin rikki. Eikö uusi eukko anna? Laitahan Paulalle taas kuvaa menee, joskos saat kullis taas seisomaan. Vitun säälittävä paska!!!

      • Rauhaajarakkauttavaan

        Oi voi mitä kielenkäyttöä. Mihinkäs ne Paulan lähettämät kuvat unohtui tarinasta? Ei kannattaisi tällaisia täällä alkaa ruotimaan ei.


      • Anonyymi

        Ryyppäät liian vähän, ota lärvit välillä, kuten lasse viren ja kunto nousee!


    • Soironen

      Viina ja ressi. Ota beroccaa apteekista. Joka uamu.

      • Liikaaonliikaa

        Ei viina häirinnältä ja väärän tiedon levittämiseltä suojaa.


    • SuutariHenriksson

      Saunan tahikka mättöpäivän jälkeen muutama Sandelss on ihan passeli. Ja muutama on tässä yhteydessä 12

    • Anonyymi

      vaikuttaako soirolla pieni ryypiskely vantaan kuntoon?

      • Anonyymi

        Ensimmäiset 37 vuotta on juotava, sitten juostava 20 vuotta, sitten on eläkkeen aika!


    • Anonyymi

      Viimeiset kaksi viikkoa oltava ryyppäämättä.

    • Anonyymi

      Alko tekee juoksijasta kyrpänaaman.

      • Anonyymi

        Juu. Tupla Greippilonkero ja naama norsunveellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      202
      11474
    2. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      88
      8949
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      62
      8518
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      132
      7935
    5. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      6
      7468
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      66
      7413
    7. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5862
    8. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      5696
    9. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      22
      5650
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      59
      5313
    Aihe