Lihasdysmorfia, jokainen päivä on yhtä tuskaa

Kenelläkään sama sairaus? Tässä lyhyesti mitä lihasdysmorfia on: Ruumiinkuva on häiriintynyt: ihminen näkee itsensä pienenä ja lihaksettomana tai hänen on tarpeen olla erittäin lihaksikas. Lihasdysmorfiasta kärsivä on tyytymätön lihastensa kokoon, muotoon ja erottuvuuteen. Ihminen saattaa välttää tiettyjä tilanteita kuten uimarannalle menoa vähissä vaatteissa, koska häpeää kehoaan. Tiukka, sisäisten sääntöjen alainen määrältään runsas painoharjoittelu, joka häiritsee ihmisen sosiaalista- ja muuta elämää.

Kiitos teille, jotka jaksatte lukea tämän.
Olen 18-vuotias nainen ja mielestäni olen sairastunut lihasdysmorfiaan. Tämä on jatkunut yli kaksi vuotta, mutta viimeisen vuoden aikana sairaus on riistäytynyt käsistä aiheuttaen minulle vakavan masennuksen.

Kaikki alkoi kun olin harrastanut kuntosalia jonkin aikaa. Aloin kiinnostua lihaksista ja halusin alkaa tavoitella kiinteää ja lihaksikasta vartaloa. Aluksi en tiennyt kuntosalitreenistä ja terveellisestä ruokavaliosta mitään, mutta kun tieto asioista lisääntyi, pakkomielle alkoi kasvaa.
Nykyään menen salille ns 'suorittamaan'. Pakotan itseni salille vaikka mikä olisi. En saa treenistä enää samalla tavalla hyvää oloa kuten ennen. Tyytyväinen olo tulee siitä kun olen itselleni määräämän treenin saanut tehtyä hyvin. Itse kuntosalilla liikkeiden tekeminen ei tuota nautintoa, se on vain pakonomaista toimintaa. Hermostun ja koko päiväni menee pilalle jos treeni ei jostai syystä onnistu hyvin. Pyrin treenaamaan sairaanakin jos se on vain suinkin mahdollista. Tiedän ettei siinä ole mitään järkeä, mutta pakotan silti itseni. Katson itseäni jatkuvasti peilistä ja kaikesta mahdollisesta mistä voin oman kuvani nähdä. Yleensä en näe itsessäni mitään hyvää, koska ajattelen ettei minulla ole tarpeeksi lihasmassaa/minulla on liikaa rasvaa kehossani. Saan itselleni todella pahan mielen ja epätoivon tunteen kun näen fitnesskilpailijoiden kuvia/treenivideoita. Ajattelen, etten koskaan voi näyttää sellaiselta. On kuitenkin päiviä jolloin tämä asia hieman lohduttaa oloani: Monet ovat sanoneet, että olen minun ikäisekseni ja vasta muutamaan treenivuoteeni nähden hyvässä kunnossa ja huomaa, että olen treenannut. Se ei kuitenkaan minulle riitä, haluan vain lisää ja tuloksia pian.

Kontrolloin ruokavaliotani. Paljon proteiinia ja hyviä hiilihydraatteja. Terveellistä ruokaa eikä mitään liian rasvaista/paljon valkeaa sokeria tai valkoisia jauhoja. Herkkupäivä korkeintaan kerran viikossa. Minulla on pakkomielle juoda vettä suuria määriä, 3-5 litraa/pvä. Ahdistun jos en voi tuntiin tai pariin päästä vesipulloni ääreen. Tämä ruokavalion tarkkailu ahdistaa, koska koko päivä on sitä, että mietin mitä syön ja milloin, mitä voin syödä mihinkin kellon aikaan ja kuinka paljon yms. Koska ahdistun, myös repsahdan useammin kiellettyyn ruokaan. Kun ruokailu riistäytyy käsistä, syön suuria määriä. Tämän ahmimisen jälkeen tulee tietysti huono olo ja vaadin itseäni olemaan tarkempi ja treenaamaan tuplasti enemmän koska hairahdin herkuttelemaan.

Tietyn treenin ja ruokavalion pakonomainen noudattaminenarkk/tailu häiritsee jokapäiväistä elämääni. Opiskeluni on kärsinyt: en ole jaksanut koulua, koska olen pahasti masentunut. Usein käy myös niin, että laitan treenin koulunkäynnin edelle (vaikka järki sanoo ettei niin todellakaan kannata tehdä, mieli tekee silti toisin). Jos on pitkä päivä koulussa, lähden joltakin tunnilta pois, että jaksan tehdä sille päivälle tarkoitetun treenin. En voi enää mennä yökylään minnekkään, koska siellä ei ole sellaista ruokaa jota minun 'kuuluisi' syödä. Ja jos tarkoitukseni on esim treenata viikonloppuna, en voi lähteä minnekkään jossa en voisi treeniäni suorittaa. Olen kuitenkin alkanut siirrellä treenipäiviä jos on jotain menoa, tai jättää välistä kokonaan, koska ahdistus on viimeiset kolme kuukautta ollut niin voimakasta ja tunnen täydellistä epätoivoa.
Parisuhteessa olen ollut nyt 7kk. Poikaystävän kanssa ei aina voida syödä samaa, koska haluan sen mahdollisimman terveellisen ruoan. Ahdistuneisuuteni vaikuttaa käytökseeni. Olen joka päivä allapäin ja tiedän, että se on kumppanilleni raskasta katsottavaa. Saan ahdistuskohtauksia, olen vihainen/ hermostunut. Haluan päättää elämäni.

Mielessäni pyörii jatkuvasti se miltä minä näytän nyt ja miltä minun pitäisi näyttää. En tee tätä muiden takia, haluan vain miellyttää itseäni. Viime aikoina olen kuitenkin myös alkanut ajatella, että poikaystävänikin toivoo minun olevan lihaksikkaan näköinen. Vaikka saan kehuja vartalostani, se ei vaikuta olooni. Saan siitä kuitenkin itseluottamusta. Haluisin kirjoittaa tänne, koska en ole kuullut vastaavasta tilanteesta naispuolisella henkilöllä ja haluaisin kuulla niin miesten kuin naistenkin kokemuksia samantyyppisistä ongelmista. Ja asian jakaminen nimettönämä ja kirjoittamalla auttaa selvittämään ajatuksiani.