Ystäväporukka päijät-häme seudulta

Hei,

olen muuttanut päijät-hämeen seudulle ja en juurikaan tunne täältä ihmisiä ja minulla ei ole tuttuja tai ystäviä täällä päin entuudestaan.

Kyselenkin löytyisikö tältä seudulta muita naispuoleisia, jotka olisivat kiinnostuneita tutustumaan ja saamaan uusia tuttavuuksia ja tutustumisen kautta kenties ystävystymäänkin. Ajatuksena olisi saada kehiin jonkinlainen ystäväporukka, missä eri tai samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset voisivat tavata toisiaan ja kun on tarvetta ystävälle. Tästä joukosta voisi sitten löytyä se kaipaamansa ystäväkin, jonka kanssa kolahtaa ne kemiat ja ajatusmaailmat syvemminkin yhteen ja/tai löytyisi samanmoiset kiinnostukset, harrastukset, menot ym.

Naispuoliselle ystävälle olisi itselläni toive, että hän mahtuisi n. 35-45 v. ikähaarukkaan. Samoja kiinnostuksen kohteita voisi olla taiteet/kädentaiteet, luonnossa liikkuminen, kirpputorit, kahvilat, kissat. Eri tapahtumat kiinnostavat myös taiteen, kulttuurin ja musiikin saralla. Olen lapseton, parisuhteessa elävä ja kissallinen. Toivoisin ystäviä lapsettomista ihmisistä.

Toivoisin muitakin löytyvän tältä seudulta, jotka kaipaavat tai ovat vailla ystävää. Ehkäpä tämän kautta nämä ystävävättömät voisivat löytää toisensa.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ystäväänsä vailla kirjoitti:

Hei,

olen muuttanut päijät-hämeen seudulle ja en juurikaan tunne täältä ihmisiä ja minulla ei ole tuttuja tai ystäviä täällä päin entuudestaan.

Kyselenkin löytyisikö tältä seudulta muita naispuoleisia, jotka olisivat kiinnostuneita tutustumaan ja saamaan uusia tuttavuuksia ja tutustumisen kautta kenties ystävystymäänkin. Ajatuksena olisi saada kehiin jonkinlainen ystäväporukka, missä eri tai samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset voisivat tavata toisiaan ja kun on tarvetta ystävälle. Tästä joukosta voisi sitten löytyä se kaipaamansa ystäväkin, jonka kanssa kolahtaa ne kemiat ja ajatusmaailmat syvemminkin yhteen ja/tai löytyisi samanmoiset kiinnostukset, harrastukset, menot ym.

Naispuoliselle ystävälle olisi itselläni toive, että hän mahtuisi n. 35-45 v. ikähaarukkaan. Samoja kiinnostuksen kohteita voisi olla taiteet/kädentaiteet, luonnossa liikkuminen, kirpputorit, kahvilat, kissat. Eri tapahtumat kiinnostavat myös taiteen, kulttuurin ja musiikin saralla. Olen lapseton, parisuhteessa elävä ja kissallinen. Toivoisin ystäviä lapsettomista ihmisistä.

Toivoisin muitakin löytyvän tältä seudulta, jotka kaipaavat tai ovat vailla ystävää. Ehkäpä tämän kautta nämä ystävävättömät voisivat löytää toisensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu