Kulmien summa

Kolmion kulmien summa on jostain syystä aina 180 astetta. Neliössähän on kaksi kolmiota, joten sen kulmien summa lienee kaksinkertainen, eli 360. Mutta miten on kaksion ja yksiön kulmien kanssa? Kaksiohan on puolet neliöstä, mutta sehän tekisi 180 astetta, joka taas kuuluu kolmiolle. Yksiö voisi olla sitten 90 astetta, mutta onko kuitenkaan?
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaksiota ja yksiötä ei olekaan. Ne eivät ole yksinkertaisia suljettuja tasokuvioita.

Äänestä

"Kaksiohan on puolet neliöstä"

Yleensä kaksio on isompi. Neliö saattaa olla vaikkapa 80 m^2, kun kaksio on vaikka 52 m^2. Selvästi yli puolet siis. Johtunee siitä, että molemmissa on niiden huoneiden (joiden määrä neliössä siis on kaksinkertainen) lisäksi pesutilat ja keittiö. Lisäksi olohuone on tyypillisesti isompi kuin makuuhuoneet, ja makuuhuoneiden määrä on se, joka muuttuu.

Joo, tiedän. Mutta ei ollut aloituskaan yhtään asiallisempi. :)

Äänestä

Tunnetusti n-kulmion kulmien summa on (n-2)⋅180°. Koska n-kulmion kulmien summan pitää olla vähintään nolla, niin tästä seuraa, että n-kulmioita voi olla vain silloin, kun n ≥ 2. Näin yksikulmio on mahdoton.

Mikä sitten on kaksikulmio? Kaksikulmion muodostavat kaksi päällekkäistä janaa, ja siinä on kaksi kärkipistettä. Kaksikulmion pinta-ala ja kulmien summa ovat nollia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksiö,kaksio,kolmio, kirjoitti:

Kolmion kulmien summa on jostain syystä aina 180 astetta. Neliössähän on kaksi kolmiota, joten sen kulmien summa lienee kaksinkertainen, eli 360. Mutta miten on kaksion ja yksiön kulmien kanssa? Kaksiohan on puolet neliöstä, mutta sehän tekisi 180 astetta, joka taas kuuluu kolmiolle. Yksiö voisi olla sitten 90 astetta, mutta onko kuitenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu