Pimeänäkölaite kuluttajaosista koottuna

Järviäkki

On näyttöjä joissa toteutettu optinen temppu mahdollistaa niiden käytön molempien silmien edessä. Katso google glass ja oculus rift. (Dian tai diojen katsomiseen on ollut puoli-ilmaisia view-master 3d stereo katselulaitteita joissa on sama optinen keino.)

Jos jonkun tällaisen näytön yhdistää kahteen tarpeeksi isolinssiseen kameraan pienen tietokoneen kautta ja laittaa ne vaikkapa pyöräilykypärään, siinä on laite jolla näkee pimeässä paremmin. Hyöty on suurin silloin kun reitti kulkee valaistujen ja valaisemattomien paikkojen läpi kun näkö ei ehdi tottua valaistuksen vaihteluihin ja silloin kun autojen valot ovat häikäisemässä. Ihmisillä on isoja eroja hämäränäössä ja häikäisyn kestossa.

Jos kameran linssi on puhdas ja linssin materiaali sellainen että vastavalon aiheuttama häiriö on mahdollisimman pieni, ei mikään autojen valo häikäise kameraa. Joku kamera näyttää jopa hitsauksen kuin sytkärillä polttaisi.

Helikopterilentäjät ovat käyttäneet elektroniputkiperiaatteella toimivia pimeänäkölaseja vuosikausia. Sellainen valonvahvistin on herkempi kuin mitä tarvitaan liikenteessä tai koiraa kusetettaessa. Herkkyyteen on myös kaksi halpaa syytä: se ottaa myös lähi-infrapunavalon eikä suodata värikanavia. Lisäksi pimeänäkökamerassa ei tarvitse olla 10 miljoonaa pikseliä, kun näyttö ei sitä kuitenkaan pysty näyttämään, vaan valoherkän mikrosirun pinta-alaa on parempi käyttää pikselien kokoon joka yksinkertaistaa kameraa vielä lisää.

Kameramallin on oltava ilman normaaleja digikameran lisukkeita kuten näyttöä ja nappuloita. Ainut yhteys on ethernet tai usb. Tietokoneena voi olla 1 tai 2 raspberry pi konetta tai jotain vastaavia. Akku ja tietokoneet voi olla takin taskussa josta on johto kypärään.

Se on yhdenlaista HDR videointia eli high dynamic range eli suuren dynaamisen skaalan kuvausta.

8

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+19

      Katopa kun se pyöräilylamppu on keksitty jo aikaa sitten. Ja halvempaa kun jotain näyttöjä ja kameroita teippailla kypärään. Sulla tuntuu tulevan noita ääliömäisiä ideoita useampi päivässä niin pidä vähän taukoa, jookosta? Mikään niistä ei toimi. Otapa joku päivä ne lääkkeesi ajallaan, ja koita pitää tämä tapa. Joskohan se helpottaisi.

      • Järviäkki

        Polkupyörän valo näkyy pienelle alueelle edessä. Jos oletetaan yhdenlainen lamppu yhdellä teholla, silti auttavasti valaistun alueen koko riippuu katsojan silmien terveydestä, häikäisystä sillä hetkellä ja minuuttien sisällä ja lääkityksistä. Vaikka olisi niin että valo on liikenneturvallisuuden kannalta riittävä, silti pyöräilyltä ym. liikkumiselta voi toivoa muutakin kuin siirtymistä paikasta a paikkaan b ja liikuntaa. Varsinkin Suomessa on ison osan vuotta niin että maisemien katselulle riittää päivänvalo liian vähiksi tunneiksi. On myös makuasia haluaako käyttää toiminnallisuuden kannalta samankaltaisia mutta halvempia ja vähemmän herkkiä pimeänäkölaitteita kuin helikopterilentäjät. Se halvempi tekniikka on cmos- tai ccd-kuvakennoon perustuva.

        "Sulla tuntuu tulevan noita ääliömäisiä ideoita"

        Joskus helpoin tapa selvittää onko idea ääliömäinen, hyvä vai jotain siltä väliltä, on kysyä siitä netissä. Jos aina tietäisi etukäteen mielekkyyden, niin kysymisessä / ehdottamisessa olisi paljon vähemmän ideaa.


    • NiksiNurkka

      Tiesitkö että silmälaseista saa kätevästi kiikarin kun niihin kiinnittää kaksi kaukoputkea!

    • ressu-kessu

      Tota noin. Olet varmaan käynyt armeijan ja huomannut siellä että henkilökohtaiset-yökiikarit eivät ole käteviä, kuin vastustajan asemia tarkkaillessa.

      Muulloin ne ovat aina tiellä ja metsässäkin niillä on aika kömpelöä liikkua, koska kuten aiemmassa viestissä mainitaan, niin näkökenttä on kalteva, etkä näe kuin yhteen pisteeseen edessäsi. Lisäksi maaston muotojen havainnointi on yllättävän vaikeaa lasit päässä. Lisäksi laite on verrattaen raskas ja sen päässä pitäminen on yllättävän vaivalloista ja kömpelöä. Nopeassa liikkeessä ympäristö hahmottuu yllättävän hitaasti ja kuva on erittäin rakeinen.

      • 20+18

        "Tota noin. Olet varmaan käynyt armeijan"

        Juttujen tason perusteella en ole ihan vakuuttunut siitä että aloittaja olisi käynyt armeijaa.


    • <<>>
    • Nimi Erkki

      Pyöräillessä olisi kuitenkin melko hyvä, että sen lisäksi, että sinä näet muut, muut näkee sinut. Ja pimeänäkökiikareilla ei se jälkimmäinen toteudu. Pimeänäkökiikarit ei suojaa autonpuskureilta.

      Mutta jos välttämättä haluaa, niin halpis käytetty pokkarikamera - ettii vaikka semmosen jostain huutonetistä, jossa ei SD-kortit enää toimi (kun ei tarvii kun sen LCD-näytön), sen riggaa lippikseen kiinni niin, että näkee sen LCD-paneelin, 12V patteri ja riittävästi UV-ledejä lippaan yläpuolelle eteenpäin osottamaan, niin eiköhän sillä saisi aikaan taskunpohjalta löytyvillä kolikoilla "pimeänäkökiikarin".

      • Järviäkki

        Mistä näitä harhojen näkijöitä sikiää. Kukaan ei neuvonut sammuttamaan valoja missään kohdassa.

        Pitäkää valot päällä vaikka käyttäisitte pimeänäkölaitetta / valonvahvistinta. Pimeänäkölaseissa kannattaa olla oma lamppunsa muita lamppuja täydentämässä. Pitääkö nyt sanoa että kaikkia muita valoja ei kannata sammuttaa jos valonvahvistimen yhteydessä on myös lamppu, koska muuten joku näkisi harhoja että sellaista on neuvottu?

        Jos yrittäisi saada maastoon ja tiehen samanlaisen selvyyden kuin valonvahvistimella voi saada, mutta pelkästään lampulla, pitäisi sen lampun olla niin kirkas että se häikäisee vastaantulijat ja on tieliikennelain asettamaa ylärajaa kirkkaampi, ja lisäksi vaatii isompaa akkua kuin jalan tai pyörällä viitsii kantaa. Eikä se silti ole yhtä selkeä koska valo tulee 99 prosenttisesti katsojan suunnasta, eikä esim. puolikuusta omasta pienestä lampusta kaupungin hajavalosta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5247
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      28
      3498
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2854
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      18
      2031
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1830
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1596
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1115
    Aihe