Sää ei pitäisi kuulua tiede-palstalle, koska television meteorologit ennustavat optimistisesti eivät realistisesti tulevia säitä. Sää tunnetusti vaikuttaa mielialaan, joten on parempi ennustaa hyvää säätä kuin huonoa. Kansantaloudellisestikin.
sää ei kuulu tiede-palstalle
3
573
Vastaukset
- Alan opiskelija
On täällä sentään sen verran meteorologeja tai sellaista tieteenalaa opiskel/evia/leita, jotka suostuvat keskustelemaan jopa sellaisesta kansanomaisesta termistä kuin sää, eikä vaan klimatologisista kliseistä tai adiabaattisista absurdibiteeteista alan syväjargoniikalla.
Tuli muuten heinäkuussa paikoitellen mittaushistoriallisia ennätyksiä sademäärissä, millä ei voi todistaa voimistuvan kasvihuoneilmiön jyllääntymistä.
Sitäpaitsi ammattimeteorologeissakin on niitä myrskyihin mieltyneitä, jotka ennustavat numeerismahdollisista mieluummin niitä äärevyyksiä kuin tylsän kauniita ilmoja.- pistetään visa vinkumaan
juu, itse olen alan kehitystä TV:stä seuraava. Kovin tuntuu olevan biasia ennusteissa.
Toivottavasti eläisin edes keskimääräisen suomalaisen miehen eliniän, jotta näkisin a) kasvihuoneilmiön todellisen voiman, b) öljyvarojen loppumisen (laskennalliset varat 41v ja c) maailman valtioiden nöyrtymisen luonnonvoimien edessä.
- Meteorolgi
Kuule kuka tietämätön kirjoittelee tällaisia viestejä!! METEOROLOGIA on aivan kaikkea muuta kuin sään ennustamista! Varmaan prosentti metkuista työskentelee säänennustamisen parissa. Ja tiedoksi vaan, että meteorologian fysikaaliset probleemat peittoavat jopa teoreettisen fysiikan vaikeusasteellaan. Tule itse kokeilemaan Helsingin Yliopistoon, että onko sää oikeasti tiedettä. Siellä törmäät noin viiteenkymmeneen kurkkuaan myöten tätä iänikuista "säänennustus-meteorologia" -pölpötystä olevaa meteorologian opiskelijaa. Ja muuten vielä huomautuksena, että meille ei edes opeteta sään ennustamista oikein yhtään. Ja säät ennustetaan säämallien (esim. Suomessa on käytössä mm. HIRLAM) ja kokemuksen avulla, ja ilmakehän kaaottisten virtausten takia säätä on aivan mahdoton ennustaa realistisesti. Ja me meteorologit haluisimme kyllä ennustaa niin hyvin kuin mahdollista, eikä todellakaan ajatella ensimmäiseksi kenenkään mielialoja!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327