Miksi puhutaan elatuksesta eikä elätyksestä? Onko elatus lainkaan suomalaisperäinen elää-verbistä johdettu sana? Se voisi olla latinan ulos kannettua tarkoittava sana (vrt. sijamuodon nimi elatiivi).
Tinnituskin kuulostaa aivan suomelta. Vokaalisointu kuitenkin paljastaa sanan vierasperäiseksi. Se suomalaistuu usein tinnitykseksi.
Tinnituskin kuulostaa aivan suomelta. Vokaalisointu kuitenkin paljastaa sanan vierasperäiseksi. Se suomalaistuu usein tinnitykseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Johtuisikohan tuo siita, etta meilla on suomen kielessa vokaaleja mista valita?
Jos kirjoitellaan ihan skandiääkkösiäkin käyttäen, niin todettakoon, että olihan täällä Helsingissä joskus muinoin suuri ja mahtava Elanto, ei Eläntö.
Isävainaa (1914–2000) käytti parin viimeisen vuosikymmenensä aikana itsestään suullisesti titteliä ”elakelainen”. Kirjallisessa muodossa hän varmastikin osasi lisätä ä:n päälle pisteet.
Isäni setä oli liki yhdeksänkymppinen papparainen käydessäni yli 50 vuotta sitten hänen ja isäni kanssa katsomassa hänen lapsuudenkotiaan. Talon nimi oli Elento.
Niin, ja aikoinaan, kun huoltoapua (--> toimeentulotuki) köyhille annettiin, myönnettiin elantoon niin ja niin paljon. Monet veivät elantoon tarkoitetut rahat Elantoon, jottei raha olisi päätynyt porvarin perkeleille.
Meillä maalla ei ollut Elantoakaan. Eräs sukulaiseni oli 50-luvulla käymässä ensimmäistä kertaa Helsingissä. Hän ihmetteli pylväissä olleita mainoskylttejä, joissa luki "Ei päivää ilman Elantoa". Itsestään selvä asia, miksi tuota tarvitsee mainostaa? Myöhemmin hänelle valkeni, että kyseessä on edistysmielisen osuusliikkeen markkinointi eikä yleisluontoinen toteamus.
Hyvä kysymys. Mitä ilmeisimmin kyseessä on supisuomalainen johdos. Suomen murteissa on kaikenlaisia variaatioita etu- ja takavokaalien välillä. On "niittyä" ja "niittua", on "tuhmaa" ja "tyhmää". Voi sanoa "hiljempää" tai "hiljempaa", voi sanoa "kivempää" tai "kivempaa". Ymmärtääkseni itämurteet suosivat takavokaaleja ja länsimurteet etuvokaaleja.
Erityisesti on huomattava "-o" ja "-os" -johtimet, jotka poikkeuksellisesti "haluavat" olla takavokaalisia, kun yleensä etuvokaaliset ovat voimakkaampia: rientää > riento; tietää > tieto; viiltää > viilto, viillos; pistää > pisto, pistos; hiihtää > hiihto: sietää > sieto; kiertää > kierto, kierros; kiittää > kiitos; siittää > siitos; liittää > liitto, liitos jne (mutta tietenkin kääntää > kääntö, käännös; myöntää > myöntö; ryöstää > ryöstö jne).
"Elatuksen" kanssa samankaltaisia sanoja ovat vaikkapa "kielari" (*"kieläri") ja "liituri" (*"liityri").
Samaa sarjaa on myös elää > elo.
Huomaa myös: kihistä ~ kihahtaa, sihistä ~ sihahtaa, pihistä ~ pihahtaa, vilistä ~ vilahtaa, itkeä ~ itkahtaa.
Jos sen sanan alku onkin alunperin "el".
ELämä, ELanto, ELo.
"Elo tää juoksuhaudoissa on..."
"Elon mainingit korkeina käyvät...", lauletaan.
Ja elokuu ja elonkorjuu. (Laulussa tuskin kuitenkaan tarkoitettiin juoksuhaudoissa olevan ruista, vehnää, kauraa, lanttua..).
Elattaa, elaa, elama, elava, elake,
elättää, elää, elämä, elävä, eläke
Onhan näitä vokaalisointua vaihtavia sanoja kuten: merta vs. meressä.
Elatus... on varmasti johdos elää-juuresta. Aivan standardijohdos se ei kyllä ole.
Voisi tosiaan olla johdos sanasata elo, joka toki on johdos elämisestä. elo-ttaa>elattaa>elatus.
Toisaalta vaikka morfologiaa voi (varsinkin agglutinatiivisessa) kielessä tehdä noin asteittai, se ei tarkoita että niin olisi eina tehtu vaan analogisesti voidaan sanoja muodostaa vaikka "karkoittaa"-sanan mukaan.
Toisaalta kummia vokaalisointumuutoksiakin on vain tapahtunut, syy on hämärän peitossa, kuten tälvi > talvi
Jännä huomio kyllä