uni jota olen nähnyt lapsesta asti

Olen lapsesta asti sepittänyt mielessäni tarinaa, jota varsinkin ennen nukahtamista "seuraan". Onko täällä muita samanlaisia? :)

Kuulostaa varmaan hieman pöpiltä, mutta on kuulemma ihan normaalia vaikkei kovin yleistä :) (olen vuosia sitten varmistanut lääkäriltä)

Olisi kiva tietää jos täällä on samanlaisia mielikuvistusmaailman omaavia :)

Mun mielikuvitus maailmassa on ihan normaaleita ihmisiä erilaisine taustoineen. Huomaan että kausittain seuraan enemmän tai vähemmän tiettyjen hahmojen elämää. Kelaan uudestaan ja uudestaan esimerkiksi samoja tapahtumia tai sitten sepitän uusia juonikäänteitä.

Nyt on menossa sellainen vaihe, että seuraan erään nuoren pariskunnan elämää tai oikeastaan olen itse tuon pariskunnan naishenkilö ja eläydyn hänen elämäänsä.

Tuntuu niin hassulta että pienestä asti olen tällaista mielikuvitusmaailmaa pääni sisällä kehittänyt... :) Olen kuitenkin ihan normaali paljon kavereita omaava, aktiivista elämää viettävä työssäkäyvä nainen (26v). Eli ei ole kyse siis mistään "vintti pimeenä ilmiöstä".

Onko täällä siis muita joilla samanlainen setti pyörii päässä? :)
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näen sisarestani tällaisia unia, hän on vieraalla paikkakunnalla ilman mitään laukkua ja rahapussia, sitten olen huolissani miten hän pärjää.
Välillä olen itse tutuissa maisemissa ja kaikki on ennallaan. Välillä unet ovat ahdistavia, helpottaa ajatus ne ovat vain alitajuista käsittelyä.

Äänestä

"mielikuvitusmaailma",
tutulta kuulostaa! Samaa olen "harrastanut" pienestä lähtien!
Minulle on sanottu, että se ilmaisee vilkasta, rikasta mielikuvitusmaailmaa, usein myös siihen liittyy muunkinlainen luovuus.
Se on lahja, suuri siunaus ihmiselle, älä vaan ala yrittää tukahduttaa sitä!
Ja kannattais kuulostella itseään, jos et jo tiedä, mitä muuta luovuutta sinusta löytyy!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielikuvitusmaailma kirjoitti:

Olen lapsesta asti sepittänyt mielessäni tarinaa, jota varsinkin ennen nukahtamista "seuraan". Onko täällä muita samanlaisia? :)

Kuulostaa varmaan hieman pöpiltä, mutta on kuulemma ihan normaalia vaikkei kovin yleistä :) (olen vuosia sitten varmistanut lääkäriltä)

Olisi kiva tietää jos täällä on samanlaisia mielikuvistusmaailman omaavia :)

Mun mielikuvitus maailmassa on ihan normaaleita ihmisiä erilaisine taustoineen. Huomaan että kausittain seuraan enemmän tai vähemmän tiettyjen hahmojen elämää. Kelaan uudestaan ja uudestaan esimerkiksi samoja tapahtumia tai sitten sepitän uusia juonikäänteitä.

Nyt on menossa sellainen vaihe, että seuraan erään nuoren pariskunnan elämää tai oikeastaan olen itse tuon pariskunnan naishenkilö ja eläydyn hänen elämäänsä.

Tuntuu niin hassulta että pienestä asti olen tällaista mielikuvitusmaailmaa pääni sisällä kehittänyt... :) Olen kuitenkin ihan normaali paljon kavereita omaava, aktiivista elämää viettävä työssäkäyvä nainen (26v). Eli ei ole kyse siis mistään "vintti pimeenä ilmiöstä".

Onko täällä siis muita joilla samanlainen setti pyörii päässä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu