Innokkaimpia seuraan pyrkijöitä ovat viime aikoina olleet jotkut viidenkympin hujakoilla olevat, kaljuuntuvat, lihavatkot ja lyhyet mieshenkilöt (siis oikeasti itseäni päätä lyhyempiä, vaikka en todellakaan ole mikään mallinmittainen), jotka kuvittelevat olevansa suuriakin hurmureita.
Pitääkö tässä nyt sitten uskoa, että tällaiset miehet ovat sitä "minun tasoani" ?
Ja jos ovat, niin miten ihmeessä pystyn rakastumaan mieheen, joka ei herätä minussa minkäänlaista kiinnostusta.
Pitääkö tässä nyt sitten uskoa, että tällaiset miehet ovat sitä "minun tasoani" ?
Ja jos ovat, niin miten ihmeessä pystyn rakastumaan mieheen, joka ei herätä minussa minkäänlaista kiinnostusta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pullea paljas vatsa selässäsi ja turpeat viikset kaikilla huulillasi ovat taivas maan päällä...
Älä huoli. Ainakin minä lupaan jättään rauhaan. Tajusin tänään viimeinkin kuinka ruma olen, luultuani olevani suht normaalin näköinen. Olen niin ruma, että jos olisin nainen, en edes minä huolisi itseäni.
En enää ikinä lähesty ketään. Se vain olisi väärin sitä naista kohtaan, joka joutuisi lähestymiseni kohteeksi. Parhaimmillaankin nainen ei koskaan aidosti rakastaisi ja haluaisi minua.
Jos minä selviän yksinäisyyteni kanssa, kyllä sinäkin selviät ja löydät jonkun tasoisesi tai paremman. Onhan sinulle sentää ottajia.
hauskaa porukkaa täällä
Ei tarvitse rakastua. Sulje silmät ja ajattele isänmaata, niin kyllä se siitä.
Itse mittaan "tason" ihan muilla kriteereillä kuin kaljuuntumisella tai pituudella/paksuudella. Mutta taidankin olla kummajainen tässä pinnallisuuteen keskittyvässä yhteiskunnassa.