Haluan osata ulkoa

En aio ruveta kuljettelemaan mitään astrolabia tai planisfääriä mukanani. En myöskään aion tietokoneohjelmalla selvitellä asiaa.

Haluan tietää, mutta haluan käyttää minimäärän resursseja tietämiseen.

Haussa on systemaattinen menetelmä jonka avulla pystyisi kaupunkialueella ulkomuistista, ilman mitään apuvälineitä, sanomaan mikä kirkas tähti tai planeetta näkyy missäkin. Riittää kun menetelmä toimii Suomessa. Ilmansuunnat, päiväys ja kellonaika ovat suunnilleen tiedossa.

Onko sellaista tiivistä kurssimateriaalia olemassa jonka perusteella pystyy ulkomuistista tunnistamaan kirkkaan tähden kun tietää ajan ja ilmansuunnat, myös silloin jos koko taivas ei ole selkeä vaan näkyy vain se yksi tähti? Mitään ylimääräistä en halua opetella.

Olen kyllä periaatteessa tuntenut paljain silmin näkyvän tähtitaivaan ainakin neljänteen magnitudiin saakka lapsuudesta lähtien, lähes 40 vuotta, mutta sellainen tähtien tunnistaminen perustuu pitkälti siihen että näkee useita kirkkaita tähtiä. Sellainen tunnistus tapahtuu tähtikuvioittain. Yksittäistä tähteä ei tuolta pohjalta luultavasti pystyisi tunnistamaan, esim. silloin kun taivas on suurimmaksi osaksi pilvessä.
13445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Et ole käynyt koulua aikana, jolloin lähes kaikki opeteltiin ulkoa. Sinulla ei ole aivoissasi kouliintunutta ulkoaoppisenkykyä.

Sellainen kyky, siis parikymmentä vuotta vanhemmilla ja lapsuudessa ollut into tähtitaivaaseen, jolloin oppiminen on helppoa ja opittu pysyy mielessä koko loppuiän.

Ei tarvittaisi muuta kuin ulkoaopittu tähtitaivaan kartta ja vuodenaikainen tähtitaivaan liikeen hyvä tuntemus. Silloin voisi aina luetella vaikkapa sata tähtitaivaan kirkkainta tähteä sijainteineen päivätaivaalta tai pilvitaivaalta.

Itse en sitä opetellut lapsena ja nyt sitä ei enää opi. Avuksi tarvitaan almanakka planeettoihin, planisfääri taskuun ja Ursan tietokonetähtitaivas ja tarkempaan tähyilyyn stellarium.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur

Äänestä

... ennen peruskoulua piti koululaisten opetella tunnistamaan tähtikartalta muutama tähtikuvio taivaalta. Ainakin Otava (Iso Karhu), Kassiopeija (se W näköinen), Orion (väinämöisen vyö) ja Härän tähdistön (Seulaset ja Hyadit). Otavan avulla löytyy Pohjantähti, joka on aina taivaalla samassa kohdassa.

Nuo kun osaa etsiä taivaalta on "perusmaamerkit" jo olemassa. Sitten opettelee muutaman kirkkaimman tähden ja niihin liittyvät tähtikuviot, Capella/Ajomies, Vega/Lyyra, Deneb/Joutsen, Arcturus/Karhunvartija ja Sirius, joka löytyy Orionin avulla. Tähtikuvioiden suunnan eri kellon/vuorokaudenaikaan taas oppii melko nopeasti.

Kirkkaimpien ulkoplaneettojen (Mars, Jupiter ja Saturnus) liike tähtitaivaalla on sen verran hidasta, että riittää kun pari kertaa vuodessa suurin piirtein tarkistaa niiden sijainnin.

Venus taas on näkyessään helppo erottaa muista (paitsi Jupiter) kirkkautensa vuoksi, Merkurius sitten on vähän missäkin kohti, joten hankalampi tunnistaa/löytää.

Äänestä
  • Minä en ole peruskoulu-ikäluokkaa, vaan vanhempi, mutta koulussa ei opetettu tähdistä mitään.

    Äänestä

En usko että ihan tuollaista kurssimateriaalia olisi valmiina missään. Ehkä se kannattaisi kehittää itse.

Tähtitaivaan (näennäinen) pyörimisliike on hyvin säännöllistä. Nyrkkisäännöksi voi riittää esim. tämä: Paikallinen tähtiaika tunteina kuun 21. päivänä klo 18 vyöhykeaikaa on kuukauden numero kerrottuna kahdella.

Siis esimerkiksi syyskuun 21.päivä tulos on ( 2 * 9 = ) 18 tuntia, joka helpottaa muistamista sikäli että Aurinko on tuolloin syystasauspisteen suunnalla. Aurinko ja syystasauspiste ovat periaatteessa meridiaanissa eli etelässä klo 12 vyöhykeaikaa (tarkimmin Itä-Suomessa). Joten klo 18 eli 6 tuntia myöhemmin etelän suunnalle on pyörähtänyt rektaskensioltaan 18h tähtiä, eli toisin sanoen paikallinen tähtiaika on 18h.

Kirkkaimmista tähdistä täytyy opetella likimääräiset rektaskensiot ja deklinaatiot. Siltä pohjalta tavoite ehkä toteutuisi. Planeetat ovat kuitenkin hankalampia koska niiden asema vaihtelee. Vuosittain kannattaa ehkä opetella ulkoa ulkoplaneettojen oppositiot ja sisäplaneettojen suurimmat elongaatiot. Planeettojen liike on kuitenkin näihin perustuen melko säännöllistä.

Kovin suureen tarkkuuteen lie vaikea käytännössä päästä ulkomuistista. Esimerkiksi astrolabi voisi olla ihan hyvä harjoiteluväline jolla saisi asiaan oikean tuntuman. Perinteisessä astrolabissa tähtiä on vain parikymmentä.

Äänestä
  • Ja tähtiajan laskennassa on tietysti se idea että tähtitaivas on kohtuullisen helppo opetella tietylle tähtiajalle, siis kirkkaimpien tähtien suunnat ja korkeudet noin likimääräisesti. Apuna voi käyttää esim. vanhaa Kalajan tähtikarttaa jossa tähdet ovat horisonttikoordinaatein. Tärkeimpiä ovat opetella ne tähdet jotka nousevat ja laskevat.

    Luulen kuitenkin että käytännössä aika vaikeaksi menee vaikka miten treenaa, jos näkee vain esim. yhden tähden pilvien lomasta. Tähden kirkkaudenkin arviointi voi olla vaikeaa ilman vertailukohtaa.

    Kuukauden kertomisessa kahdella on se idea että tähtiaika edistää 2 tuntia kuukaudessa. Tämä taas johtuu siitä että maapallo kiertää radalla Auringon ympäri kerran vuodessa. Vuodessa tähtiaika siis muuuttuu 24 tuntia joka vastaa kulmaa 360 astetta. Palautamme kuitenkin tähtiajan aina välille 0 ... 24 tuntia. Jos tulos on esim. 28 tuntia niin siitä vähennetään 24 tuntia ja lopputulos on 28h - 24h = 4 h.

    Toinen laskuesimerkki: Tähtiaika 7. huhtikuuta klo 21 kesäaikaa? Tämä on siis klo 20 vyöhykeaikaa joten sen johdosta lisätään 2 tuntia.

    21. päivä klo 18 vyöhykeaikaa tähtiaika olisi 2 * 4 = 8 tuntia johon siis lisätään tuo 2 tuntia eli tulos tässä vaiheessa 10 tuntia.
    7.päivä on kuitenkin 2 viikkoa ennen 21.päivää, joten vähennetään 1 tunti ja saadaan tulos tähtiaika 9 tuntia.
    Jos ollaan läntisimmässä Suomessa niin tarkempi tulos saadaan vähentämällä vielä puoli tuntia eli tulos olisi tähtiaika noin 8h ja 30minuuttia

    Sitten tarvitsee vain muistaa ulkoa tähtiajan 8h tai 10h horisontaalisen tähtikartan oleelliset piirteet, erikoisesti tähdet jotka ovat lähellä horisonttia. Zeniitin lähellä olevat tähdet ovat helpompia tapauksia.

    Äänestä

  • 1. pitää arvioida mitkä näkyvän tähden koordinaatit ovat
    Kun tietää havaintopaikan leveyspiirin ja pohjoisen suunnan voi arvioida pohjantähden paikan. Sen perusteella voi vaikkapa vaaksalla mittaamaalla arvioida havaitsemansa tähden deklinaation. Rektakensio vaatii sitten paikallisen tähtiajan tuntemisen. Siihen voi käyttää edellisen viestin ohjeen apuja.

    2. Pitää muistaa tähtitaivaan kuvioiden ja tähtien koordinaatit
    Nyt pitää vain yrittää opetella kirkkaimpien tähtien tai tähdistöjen paikat taivaanpallolla. On ehkä helpompaa muistaa tärkeimpien tähdistöjen keskinäinen sijainti kuin vain yksittäisten tähtien.
    http://www.netikka.net/mpeltonen/siirretyt/tekstit/ptahdis.htm

    Parhaiten se onnistunee muistamalla tähtikuviot
    http://www.astro.utu.fi/zubi/map/pic/map18.jpg

    Nyt pitäisi vain kehitellä hyvä muistisääntö (esim. loru), jolla sitten voi palauttaa mieliin tärkeimpien tähtien tai tähdistöjen koordinaatit.

    Hyvä tekniikka on opetella mielessään joukko mielikuvia, jolla tähdistöjen asemat muistaa, alkuperäiset myytit, joihin nimet perustuvat ovat siitä esimerkki. Karhunvartija ajaa takaa isoa karhua, Perseus ja Andromeda olivat rakastavaisia, Kassiopeija oli Andromedan äiti. Andromeda kalastelee yms... Noilla voi palauttaa mielikuvan tähtikartasta mieleensä ja siitä suurin piirtein eri tähtien sumittaiset deklinaatiot.

    Mielikuvan voi yrittää samalla yhdistää esim rektakensiota vastaavaan vuorokaudenaikaan. Eli Andromeda kalastaa pegasoksella ratsastaen keskiyön auringossa... Neitsyt ratsastaa leijonalla Bereniken peruukki päässä turun tuomiokirkon julistaessa joulurauhaa klo 12...

    Äänestä

  • Muistisäännöillä... kirjoitti:

    1. pitää arvioida mitkä näkyvän tähden koordinaatit ovat

    Helpoin muistisääntö tähtitaivaan asennolle tiettyyn aikaan vuodesta on keksitty jo muinaisena aikana. Eli horoskoopin käyttämät eläinradan merkit periaatteessa liittyvät auringon paikkaan tähtitaivaalla eri vuodenaikoina. Auringon suunta (talviajassa) taas riippuu suurin piirtein kellonajasta, joten sen voi arvioida yölläkin.
    http://dailycollegian.com/media/2011/10/sun_in_zodiac.jpg

    Äänestä

  • Jos muistaa pohjoisen tähtitaivaan ja on opetellut lähellä horisonttia olevat tähdet esim 2 tunnin tähtiajan välein eli 12 erilaista "Kalajan horisonttikarttaa" niin kyllä sillä perusteella pitäisi aika hyvin pystyä arvioimaan ulkomuistista mitä tähtiä missäkin suunnassa pitäisi olla.

    Yhden ainoan tähden tunnistaminen voi silti olla vaikeaa jos ei näe yhtään tunnistettavaa asterismia.

    Äänestä

  • Babylooni kirjoitti:

    Helpoin muistisääntö tähtitaivaan asennolle tiettyyn aikaan vuodesta on keksitty jo muinaisena aikana. Eli horoskoopin käyttämät eläinradan merkit periaatteessa liittyvät auringon paikkaan tähtitaivaalla eri vuodenaikoina. Auringon suunta (talviajassa) taas riippuu suurin piirtein kellonajasta, joten sen voi arvioida yölläkin.
    http://dailycollegian.com/media/2011/10/sun_in_zodiac.jpg

    Tuo linkitetty sivu kylläkin kuvaa astronomian tähdistöjä, eikä astrologian eläinradan merkkejä.

    Äänestä

Se on sun ongelmas!

Äänestä

Aika fakiirihommaa jos tuon tavoiteen ihan kirjaimellisesti ottaa. Pieni planisfääri tekisi homman paljon helpommaksi. Jos kirkkaimmat tähdet riittävät niin aika pienikin planisfääri olisi kyllin iso.

Näppärä koneistaja pystyisi ehkä kaivertamaan tarvittavat toiminnot esim. metalliseen kännykkäkoteloon joka kiinnitettäisiin housujen vyöhön. Kännykkää kun käytännössä joutuu joka tapauksessa kuljettamaan mukana. Tosin ei kai se kännykkä radiolaitteena saisi kokonaan metallin sisällä olla...

Tai ehkä sen voisi kaivertaa jopa kookkaaseen sormukseen? Kunhan poliisi ei pitäisi sitä nyrkkirautana ...

Äänestä
  • Pienellä planisfäärillä varustettuja kelloja löytyy hintaluokassa 150-40000 euroa monenkinlaisia.
    http://www.google.fi/search?q=planisphere watch&hl=en&prmd=imvns&tbm=isch

    Mutta onhan siinä oma hupinsa yrittää tuommoinenkin taito opetella, jos jo tähtitaivaan muuten tuntee.

    Äänestä

  • Kännykkäkotelo kannattaisi ehkä tehdä nahasta, ei metallista tai muusta sähköä johtavasta. Nahkakoteloonkin pystynee niittaamaan tarpeeksi hyvän omatekoisen pienehkön planisfäärin tai astrolabin muistin tueksi jos tähtitaivaan melko hyvin tuntee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

omniamea mecum porto kirjoitti:

En aio ruveta kuljettelemaan mitään astrolabia tai planisfääriä mukanani. En myöskään aion tietokoneohjelmalla selvitellä asiaa.

Haluan tietää, mutta haluan käyttää minimäärän resursseja tietämiseen.

Haussa on systemaattinen menetelmä jonka avulla pystyisi kaupunkialueella ulkomuistista, ilman mitään apuvälineitä, sanomaan mikä kirkas tähti tai planeetta näkyy missäkin. Riittää kun menetelmä toimii Suomessa. Ilmansuunnat, päiväys ja kellonaika ovat suunnilleen tiedossa.

Onko sellaista tiivistä kurssimateriaalia olemassa jonka perusteella pystyy ulkomuistista tunnistamaan kirkkaan tähden kun tietää ajan ja ilmansuunnat, myös silloin jos koko taivas ei ole selkeä vaan näkyy vain se yksi tähti? Mitään ylimääräistä en halua opetella.

Olen kyllä periaatteessa tuntenut paljain silmin näkyvän tähtitaivaan ainakin neljänteen magnitudiin saakka lapsuudesta lähtien, lähes 40 vuotta, mutta sellainen tähtien tunnistaminen perustuu pitkälti siihen että näkee useita kirkkaita tähtiä. Sellainen tunnistus tapahtuu tähtikuvioittain. Yksittäistä tähteä ei tuolta pohjalta luultavasti pystyisi tunnistamaan, esim. silloin kun taivas on suurimmaksi osaksi pilvessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu