Olette kai lukenut saman kuin minäkin alkuviikosta OPD-dieetistä. Ruotsissa ja USA:ssa oli 2 miestä syönyt vain perunaa
12 päivää, miinus 6 kg
2 kuukautta, miinus 9 kg.
Koska olemme jo olleet vegetaareja 2 kuukautta, ei ole vaikea kokeilla tätä dieettiä.
Emme kiellä itseltämme hyviä lisäkkeitä. Tällä viikolla olen siis laittanut miehen avustuksella perunalättyjä, jotka tunnetaan Ruotsissa nimellä "raggmunk". Siihen tulee 3 dl maitoa, 1 muna, 1,5 dl vehnäjauhoja, vähän kurkumaa, 800 gr. raakaa, raastettua perunaa. Taikinasta lusikallinen lättypannuun. Söimme koko 4 hengen määrän.- Eilen sitten perunalaatikkoa, jossa oli sipulia, porkkanaa, kermaa, 2 munaa, 3 dl kermaa. - Tänään herkku perunoita, pitkulaisia. Keitän ne ja puolitan pitkittäin, maustan yrteillä ja ihan vähän valkoisella sianläskillä, syödään jonkun hyvän kastikkeen kanssa, mojo-soosi, avokado-soosi tms. Tietenkin makeat juomat yms. jää pois, mutta se ei haittaa. Peruna, pitkästä aikaa hyvällä omalla tunnolla syötynä, ihanaa. Haen netistä lisää hyviä perunareseptejä, joten palataan 12 pv:n kuluttua. Ja ruoka tulee halvaksi:))

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.