Minä vihaan sinua.
Olet vienyt koko elämäni eikä mikään tunnu muuttuvan.
Nuorena , melkein tyttönä vielä kohtasin sinut ensi kerran.
Kuinka rakastinkaan sinua, kulkien ja ihaillen haaveksien....
Auringon kylpiessä illan koittaessa punaisen taivaanrannan laitamilla olin pyörryksissä kauneuden autuudesta. Halasin kumpareitasi, suutelin pehmeätä olemustasi.
Tunsin eläväni sinua rakastaen, kesätuulien puhaltaessa ihastukseni sinuun vahvistui entisestään.
Vuodet vierivät , vuosikymmenetkin vaihtuivat , katselin sinua huomaten, olit omistanut minun elämäni. Kaikki talvet , kaikki kesät ja vuodenajat olin antanut elämäni sinun haltuusi.
Itään katsellessani levisit eteeni laajuudessasi kesällä kukkien koristamina, syksyisin mustana sateisena kolkkona .Nyt katselen sinua idän suunnasta, valkoisen lumen jo kerääntyneenä kuoppiisi ja kainaloihisi.
Kuinka vihaankaan sinua , aukea pelto. Otit minut nuorena ja omistit vuosikymmenet , Mutta mitä saimme kumpikaan. Sinä et antanut minulle mitään, et yhtään mitään, opetit vain vihaamaan olemassaoloasi.
Kohta minä jätänkin sinut, mutta sinä jatkat siinä jököttäen aukeudellasi, PELTO
Mutta vaikka tullessani rakastin sinua, niin pois lähden kiukku ja katkeruus mukanani sen takia että omistit minun elämäni jonka olisi kuulunut olla jossain muualla.
Olet vienyt koko elämäni eikä mikään tunnu muuttuvan.
Nuorena , melkein tyttönä vielä kohtasin sinut ensi kerran.
Kuinka rakastinkaan sinua, kulkien ja ihaillen haaveksien....
Auringon kylpiessä illan koittaessa punaisen taivaanrannan laitamilla olin pyörryksissä kauneuden autuudesta. Halasin kumpareitasi, suutelin pehmeätä olemustasi.
Tunsin eläväni sinua rakastaen, kesätuulien puhaltaessa ihastukseni sinuun vahvistui entisestään.
Vuodet vierivät , vuosikymmenetkin vaihtuivat , katselin sinua huomaten, olit omistanut minun elämäni. Kaikki talvet , kaikki kesät ja vuodenajat olin antanut elämäni sinun haltuusi.
Itään katsellessani levisit eteeni laajuudessasi kesällä kukkien koristamina, syksyisin mustana sateisena kolkkona .Nyt katselen sinua idän suunnasta, valkoisen lumen jo kerääntyneenä kuoppiisi ja kainaloihisi.
Kuinka vihaankaan sinua , aukea pelto. Otit minut nuorena ja omistit vuosikymmenet , Mutta mitä saimme kumpikaan. Sinä et antanut minulle mitään, et yhtään mitään, opetit vain vihaamaan olemassaoloasi.
Kohta minä jätänkin sinut, mutta sinä jatkat siinä jököttäen aukeudellasi, PELTO
Mutta vaikka tullessani rakastin sinua, niin pois lähden kiukku ja katkeruus mukanani sen takia että omistit minun elämäni jonka olisi kuulunut olla jossain muualla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kysyn vaan edellisen kirjoittajan innoittamana.
Miksi liityt minun jokaiseen hetkeeni, aamuun päivään iltaan ja jopa yöhön olet osa minua olet kuitenkin elämäni ylläpidossa tärkeä.
Olen takiasi tehnyt turhia yrityksiä, turhia satoja kilometrejä olen hiilijalallani ajanut toivoen että ehdin ajoissa, olen ehtinyt ja tässä nyt.
Kuitenkin olet tärkeä vaikka rakkaus puuttuu väliltämme, ajatuksissani aamulla ensimmäiseksi illalla viimeiseksi, yllätyksiä toki olet järjestänyt, sinua syytän en itseäni, muistihan minulla on hyvä, tosin aukkoja on sen tunnustan.
Kun alan hikoilla ja saan voimakasta vapinaa, pelkotilakaan ei ole jäänyt kokematta, olet saanut niskalenkin elämästäni joka on hyvin epämiellyttävää.
Inhoan sitä miten riippuvainen olenkaan suhteeseesi, mutta alistun tavallaan nöyränä, olethan suuri osa elämää, ilman sinun vaikutustasi en tuskin olisi muonavahvuudessa.
Sinun takiasi olen sidottu aikaan ja paikkaan, lääkäreihin, läheisiini koko elämä pyörii sinussa.
Siitä lähtien kun työnsin sinut ihoni alle olen kyllä kieltämättä voinut paremmin, kiitos kuitenkin olethan olemassa.
Helppoa se jo nyt kun kuljet käsilaukussa mukana mutta auta armias jos sieltä en sinua löydä, olemmehan erottamattomat.
Usein lapseni kysyvät onko minulla sinut mukana, no on on sinähän olet tärkein osa kaiken aikaa arjessa ja juhlassa.
Sehän on insuliini
Olipa upea oodi kesälle.
Talviaika alkaa ja näkyy horisontissa,itäinen taivas kuultaa pilviverhon takaa.
Se rajaa pienen autereen peilityynen järven ylle,voisin yhtyä sanoittajan sanoihin,niin kaunis on maa,niin,,Hyvää alkavaa vaalipäivää,minä annoin ennakkoon..ääneni ama
Näin erikoisesti tähän vuodenaikaa olet erityisen rakas minulle.
Tiedän etten saisi kiintyä sinuun liikaa. Olenhan niin monta kertaa joutunut sinusta luopumaan ja vaihtamaan parempaan tai sanoisinko sopivampaan.
Ystäväni, jotka ovat tyytyneet siihen yhteen ja ainoaan, eivät voi minua ymmärtää. Minulle vaihtaminen on tehnyt hyvää, saan aina aloittaa ikään kuin alusta, katsoa ympärilleni uusin silmin.
Aina olet kuitenkin tärkein, lämpöösi saan aina käpertyä, olet yksin minun. Kun laskeudun koneesta Vantaan lentokentälle, lämmin tunne valtaa minut. Tiedän että kohta pääsen luoksesi.
Tekeeköhän ikääntyminen sen, että viihdyn luonasi aina vaan paremmin ja tiiviimmin.
Kun sinut valitsin asetin muutamia tärkeitä ehtoja sinulle. Sinun oli sijaittava lähellä työpaikkaani, jotta pystyn kävellen sinne menemään niinä viimeisinä kolmena vuotena. Toinen tärkeä asia oli esteettömyys, eihän sitä koskaan tiedä vaikka liikkuminen sitten vanhana tuottaisi vaikeuksia. Siis ei portaita mutta hissi oltava. Palvelut lähellä, nämä tärkeimmät tässä olivatkin.
Rakas kotini, olet täyttänyt toiveeni.
ELÄTIN sinut!
Ethän elättänyt minua yhtään millään lailla .
Sain rämpiä tuiskussa ja tuulessa päästäkseni aukeutesi ylitse kokonaisena työmatkoilleni ja kaupunkiin töihin.
Korkeissa kinoksissa kahlaten sain kuljetettua lapseni ehjinä kouluun jatkaen matkaani leivän hankitaan,
Sinä et elättänyt minua, mutta minä maksoin verojani että sait komeilla koneillasi itsesi hyvään rahan tuotton . Missä sinun maksetut verosi ovat, kasvavat pankissa korkoja . Itse makasit vaippasi alla puolivuotta nauraen ja hirnuen kun jouduin pakkasessa ja myrskyissä kulkemaan jäisissä mantereilla.si,
Sinhän et veroja maksanut , et sinä etkä omistajasi,
Nyt on myöhäistä surra ettei eläketulosi ovat pienenpieniä.Mutta ethän eläkkeitä tarvitsekaan, sinä lepäät ja makaat toisen puolen vuodesta, olet maannut jo tuhansia vuosia.
Pelto, se ei kosketa minua, se on myyrien temmellyskenttä, apilan koti,
talvisin peiton alla, kesäisin kielto LÄPIKULKU KIELLETTY.
Karhuemo ahmi makeita puolukoita näppärästi huulillaan hamuten. Pitkin syksyä se oli keskittynyt pelkkään ruuanhakuun, mutta kesä oli otollinen marjojen runsaudessa, mustikoitakin oli yltäkyllin.
Punaiset puolukat oli jo pakkasen makeuttamia, mutta vastustamattoman hyviä. Paksu rasvakerros oli jo pyöristänyt karhun, sen lisäksi se oli kantava ja synnyttäisi talven aikana pesässä poikasensa joita se imettäisi pitkän talven.
Kankeana se löntysteli kaatuneen kuusen alta paljastuneeseen syvään maaonkaloon, jonne tuuli oli puhaltanut kuivia syksynlehtiä pohjalle.
Huohahtaen se kellistyi selälleen paljastaen vatsapuolensa kokonaan, ja kuusten huminan täyttäessä laulullaan sen mielen, syvään huokaisten se vajosi uneen.
Vain pieni liike vatsanahassa ilmaisi pentujen hakevan myös uniasentonsa.
Minusta tämä hieni aloitus eikä kannnata unhoon jättää. Sitä pitää miettiä jkv ennenkuin keksii mitä tähän riipustaisi
PELLOSTA oli puhe. Mikä suhde minulla on ollut peltoihin. Ei pelto ole minua paljon sitonut aikuisena, eikä ole henkilökohtaista suhdetta peltoon syntynyt, ellen laske sitä kolmea vuotta kun kasvimaatani appivanhempien pellossa hoidin.
Kotipeltoja en erikoisesti rakastanut lapsena ja nuorena, sillä sokerijuurikkaan harvennus oli kuumalla ilmalla raskasta, mieluiten olisin uimassa ollut.
Heinäpellolla haravoinnissa sai kämmeniinsä rakot samoin kauraaa viikatteella leikaten.
Perunannostotalkoissa oli kivaa, kun siellä oli paljon nuorta väkeä. Yksi haittatekijä oli, nimittäin pojat heittelivät osumia siemenperunoilla.
Appivanhempien peltoihin minulla oli parempi suhde, kun olin saanut käyttööni hyvämultaisen nurkkauksen kasvimaata varten.
Peltoja on kuitenkin kiva katsella, etenkin heilimöiviä viljapeltoja. Olen huomannut että viljalajeista on kehitelty lyhytkorsisia lajeja, siksi kai etteivät niin helposti lakoaisi
Huomaan ajatusteni harhailevan väsymyksen takia. Unirytmi on vielä kesäajassa.
Minullakin on rakkausuhde peltoihin ja niittyihin. Voisin kuvitella viihtyväni myös Pohjanmaan lakeuksilla, ellen pääsisi avariin maisemiin meren äärellä. Tuleentuneet viljapellot auringon kultaamina, lehmät vehmailla laitumillaan, kukkaniityt kukoistuksessaan, pellavapellot sinisissään, rypsipellot kellan voimassaan...suomalaisia sielunmaisemia ihanimmillaan.
Näitä kulttuurimaisemia näkee vielä eteläisimmissä Suomen osissa, muualla pusikoituminen ja metsittäminen on näitä surullisen paljon kadottanut . Enää eivät viljapellot tosiaan aaltoile tuulessa lyhytkortisuuden takia, enää ei löydä ruiskaunokkeja. Minulla on omakohtaiset raadantakokemukset mummolan henäpellota ja savolaiselta mansikkapellolta , perunannostotalkoissakin olen joskus ollut. Lapsuukodissa oli suuri kasvimaa, kitkeminen jokakesäistä hikistä uurastusta, jonka välillä kirmattiin uimaan, sitten harvennusporkkanoiden makeus lohdutti. Nykyinen perunamaani pitää meidät perunoissa heinä-syyskuun ajan, herneet, pensaspavut, salaatit ja muut pikkuvihannekset kasvatan itse myös. Odotan maaliskuuta, jolloin saan mikropalan peltoa kukkaruukuissa ikkunalaudalle vihreitä yrttejä puskemaan kohti valoa.
Tapani Kansa on sanoittanut suomeksi tämän laulamansa Kultaniityt, kuunnelkaapa, siinä on aika eroottiset sanat. Onhan meillä kotoinenkin Suomi-filmien kuvaama heinälatojen ja kypsien elopeltojen erotiikkamme, ja juhannusyönä neidot ovat alastomina niityillä pyöriskelleet.
http://www.youtube.com/watch?v=gv6XZfRKpSQ
Tässä versiossa ei ole kaikki säkeistöt
Onhna Vihreät niitytkin ihana
http://www.youtube.com/watch?v=voDejrH0hC0
MIksi ketjuluettelossa aloituksen tekijän nimimerkki on Tuota noin.. vaikka ketjussa se on anonymous
Ahaa, se onkin kalstan uudistus, mitä hyötyy. Olis sitte ketjuluettelossakin. Olisi sitten vaan anonymouseja ja muutama rekattu listalla.
Lapsuuden kotini pellot
Kun siellä asuimme oli pihapiiri marjapensaiden ja hyötykasvien sekä tietysti kukkasten rinnakkaiseloa hyvässä järjestyksessä.
Niitä hoidettiin ja 'koulutettiin' huolella, kasteltiin ja harvennettiin, vanhat kukinnot piti nyppiä jotta näkymä ikkunoista ja ohikulkutieltä oli siisti, ja sitähän se oli.
Pellot.... ojitettuja osa viljalla osa eläinten ruokintaan heinää kasvavina.
Sieltä löytyi leinikit ja ruiskukat pitkäkorsisen rukiin joukosta, ruiskukan kaunis sininen on niitä ihmeellisyyksiä jota on vaikea jäljentää, väri tavallaan elää kukassa, nuoressa se on tummempi ja vanhetessaan vaalenee.
Niin, se oli silloin kun olin alakouluikäinen, työtä riitti ja sitä tehtiin silloin lapset saivat hyviä 'eväitä' elämään vanhempiensa kanssa tehdessään kevyempiä töitä voimiensa mukaan.
Kun viimeksi poikkesin uteliaisuuttani tuolle tilalle, oli näkymät muuttuneet, pihapiiri ruohokenttänä ja pellot pelkkää apilaa.
Olihan se mentävä tervehtimään ja katsomaan oliko pellon ojan pengermillä
vielä mesimarjoja, olihan toki ja pellon päädyssä niitä vasta olikin.
Istuin tovin pientareella, söin pitkästä aikaa noita voimakasaromisia marjoja ja muistelin lapsuuteni kesiä.
Mietin sitä kuinka turvallista elämä siellä olikaan, kaikki tunsivat toisensa ja naapureissa käytiin milloin minkäkin asian tiimoilta ja vaikkapa vain tervehtimässä.
Pelto se on tänäkin päivänä vielä tärkeä ihmiselle, ruuan kasvattajana sekä ihmisille että eläimille.
Taisi illalla väsyneenä tullut mieleen vaan ne työnteot kotipellolla, kun ei mitään kaunista muistoa mieleen noussut muka.
juuri leikattu heinäpelto ja miltä ruiskuhilaat tuoksuvat. Taisi illalla muistissa olla kohmeisen sokerijuurikaspellon tuoksu savisine juurikaskasoineen.
Ne pellot joilla kävin tienaamassa syysulsterirahoja koululaisena työnteon vaivoja helpotti se palkka, vaikka se ei todellakaan iso ollut. Myös ne emännän pellonlaitaan tuomat kahvit ja "nisut" ovat mukavia muistoja. Saimmehan myös ruoan talosta, vaikka se oli joka päivä samaa, isännän rysän ahvenista tehty ruoka, perunat, kalakastike, ruiskyrsä voi ja piimä. Hyvältä maistui, maistuisi vieläkin.
Huolimaton olin taas, osa jäänyt pois ja kirjoitusvirheitä.
Ne erilaiset peltojen tuoksut. Muistattehan kukassa olevan apilapellon tuoksun, juuri leikatun heinäpellon, kukassa olevan rypsipellon ja sen miltä ruiskuhilaat tuoksuivat.
Taisi illalla muistissa olla kohmeisen sokerijuurikaspellon tuoksu savisine juurikaskasoineen.
Miellyttävä löytö .
MInusta aloitus on kauhea katkeruudessaan! Peltohan oli aivan syytön olemassaolossaan onneksi, ja silti saamme kuulla vihaa peltotilkkua kotaan siihen jääneeltä. Olisiko tiettömän tuvan isäntä näin säästynyt katkeruudelta, ? tuskimpa.Italialainen filmi "Katkeraa riisiä" tulee mieleen, mutta siihen raadantaan ei uhkea nuori nainen jäänytkään. Helpointa maailmassa on syyttää itsensä ulkopuolella olevaa.
Samaa ajattelin. Nuo vastaukset onkin taas ihannoivia peltojen kuvauksia. Aloittaja ei taida ottaa kantaa niihin. Maaorjatkin oli turpeeseen sidottuja, ei ulospääsyä.
Kirjoitin sadun karhun talviunesta tuolloin, en minä pystynyt pelloista edes kirjoittamaan!