nainen kuntosalille, mihin laitteisiin keskityn

Oon parikymppinen nuori nainen ja tänään olis tarkoituksena lähteä kuntosalille oikeastaampa ensimmäistä kertaa elämässäni koska en laske niitä aikoinaan koulun kanssa käyneitä kertoja jolloin juurikaan mitään ei tullut tehtyä.
Nyt siis paino noussut aivan liikaa ( 8) reilun vuoden sisällä ja polttava halu päästä niistä kiloista eroon.
Lihaksia en tavoittele, vaan tosiaan laihduttajana tuonne salille menisin.
Mitä muita laitteita paitsi juoksumattoa ja pyörää kannattaisi kokeilla?
Tuntuu jotenkin niin pelottavalta ja paikoittain jopa nololta mennä salille, kun on täysin keltanokka enkä tiedä yhtään kuinka kauan juoksisin tai polkisin ja riittääkö se.

Jos joku voisi antaa pikaisia neuvoja ennen iltapäivää mutta muutenkin saa kirjotella, käyn kuitenkin poimimassa tietoja täältä :-)

ps. Onko tietoa miten pitäisi toimia jos haluaisin jonkun suunnittelevan itselleni ruokaohjelman esim. kuukaudeksi? Vai onko typerää maksamista, kun totta kai tiedän miten pitäisi syödä ja mitä mutta en vain pysy suunnitelmissani..
19518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Crosstrainer on parempi ja kokonaisvaltaisempi kuin juoksumatto tai kuntopyörä.

Vatsa- ja selkälihaslaitteita, jalkaprässejä eka päivänä. Toisena päivänä yläkroppa.

Koko kehon treeni varmaan parhaiten laihduttaa pitemmällä tähtäimellä

Äänestä

Kaupallisilla saleilla on lähes aina osaava henkilökunta tai joku kiertävä personal trainer jolta voi kysellä. Eri asia sitten Evo- tai kunnalliset salit joissa ollaan sitten ihan oman osaamisen varassa. Jos siis kyseessä on joku Elixia, Fressi, SATS, Finnbody niin kysy neuvoja paikan päältä.

Laihduttajana keskityt aerobiseen harjoitteluun ja lisäksi 1-2 kertaa viikossa lihasharjoitteluun. Aerobiseksi voit ihan oman maun mukaan valita laitteet (tai ryhmäliikunnat jos sellaisia on). Oman mielesi ja kehosi puolesta suosittelen käyttämään eri aerobisia harjoitteita monipuolisesti jotta kehitystä tapahtuu ja et kyllästy käymään. Eli kuntopyörää, ellipsiä, soutulaitetta jne. sekä tietysti voit salin ulkopuolellakin harjoitella monipuolisesti.

Jos haluat ruokaohjelman vain kuukaudeksi niin sellaisia on lehdet (vaikkapa FIT) pullollaan. Kirjastoista löytyy vanhempia numeroita sen verran että löydät sopivan artikkelin. Tyypillisesti tammikuun lehdet, otsikolla "joulukiloista eroon" tms. Jos sinulla taas on joku pidemmän aikavälin tavoite tai muutostarve niin silloin voi jo maksaakin ravintoneuvoista.

Periaatteessa pienellä lukemisella pystyy itsekin keksimään sopivan ruokavalion mutta helpommalla pääsee kysymällä ammattilaiselta, VARSINKIN jos ei ole sen kummempaa tietoa ravinto-opista. Netistäkin löytyy erilaisia ohjeita, valitettavasti vaan osa on melko vaarallisiakin sokkona seurattavaksi.

Äänestä

Laihduttajana ei oikeastaan ole kovin paljon merkitystä sillä miten liikut kunhan liikut. Eli kannattaa kokeilla kaikkea ja etsiä mieluisia laitteita.

Toki kannattaa yrittää vahvistaa kroppaa monipuolisesti samalla kuin laihdutat, vaikka lihakset eivät varsinaisesti kasva kun ole miinuskaloreilla.

Syömiseen kannattaa kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Proteiinia paljon, hiilihydraattia vähemmän ja suosi hyviä rasvoja kuten kalaa. Kanassa ei ole paljon rasvaa, mutta paljon proteiinia. Ehdottomasti laihduttajan ruoka kunhan jättää kermat pois. Minun mielestäni kanasalaatti on yksi parhaista dieettiruuista.

Äänestä

Unohda kaikki koneet ja laitteet ja keskity vapaisiin painoihin ja tankoihin. Mutta fakta on se, että tarvitset jonkun näyttämään sulle oikeat ja turvalliset liikesuoritukset. Ne kun eivät selviä noviisille edes juutuubista. ;)

Äänestä
  • Tuohon ei ole mitään lisäämistä!

    Tämäkin kommentti on siis tarpeeton mutta irtovälineiden käytön suositus on niin harvinaista etten malta olla hiljaa.

    Äänestä

  • 68-v kirjoitti:

    Tuohon ei ole mitään lisäämistä!

    Tämäkin kommentti on siis tarpeeton mutta irtovälineiden käytön suositus on niin harvinaista etten malta olla hiljaa.

    Kehitys menee eteenpäin myös kuntoilussa. Tulee uusia parempia kuntoilulaitteita

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Kehitys menee eteenpäin myös kuntoilussa. Tulee uusia parempia kuntoilulaitteita

    " Tulee uusia parempia kuntoilulaitteita "

    -Se on totta. Mutta sellaista laitetta ei ole, eikä tule joka pystyisi kilpailemaan vapaiden painojen kanssa.

    Toki laitteet ovat hyvä lisä, mutta pääpainon tulisi ehdottomasti olla vapaissa painoissa.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    " Tulee uusia parempia kuntoilulaitteita "

    -Se on totta. Mutta sellaista laitetta ei ole, eikä tule joka pystyisi kilpailemaan vapaiden painojen kanssa.

    Toki laitteet ovat hyvä lisä, mutta pääpainon tulisi ehdottomasti olla vapaissa painoissa.

    Kyllä niitä laitteita on, jotka pystyvät kilpailemaan myös vapaiden painojen kanssa, Tosin paljon on myös turhia romulaitteita.

    Kotikäytössä vapaat painot ovat ehkä järkevimmät ja kustannustehokkaammat.

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Kyllä niitä laitteita on, jotka pystyvät kilpailemaan myös vapaiden painojen kanssa, Tosin paljon on myös turhia romulaitteita.

    Kotikäytössä vapaat painot ovat ehkä järkevimmät ja kustannustehokkaammat.

    Aloittelijalle varsinkin kuntosalilaitteet ovat turvallisempia

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Kyllä niitä laitteita on, jotka pystyvät kilpailemaan myös vapaiden painojen kanssa, Tosin paljon on myös turhia romulaitteita.

    Kotikäytössä vapaat painot ovat ehkä järkevimmät ja kustannustehokkaammat.

    "Kyllä niitä laitteita on, jotka pystyvät kilpailemaan myös vapaiden painojen kanssa,"

    -Ei ole ja piste. Tämä kun EI ole mielipideasia vaan fakta.

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Aloittelijalle varsinkin kuntosalilaitteet ovat turvallisempia

    "Aloittelijalle varsinkin kuntosalilaitteet ovat turvallisempia "

    -Mikäli saa asianmukaista ohjausta (ja sitä olisi syytä saada JOKAISEN joka ekaa kertaa menee salille) eikä yliarvioi voimiaan ottamalla liian suuria painoja, ni vapailla painoilla tehtävät liikkeet eivät ole yhtään sen "vaarallisempia" kuin laitteetkaan.

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Kyllä niitä laitteita on, jotka pystyvät kilpailemaan myös vapaiden painojen kanssa, Tosin paljon on myös turhia romulaitteita.

    Kotikäytössä vapaat painot ovat ehkä järkevimmät ja kustannustehokkaammat.

    Pystytkö vastaamaan. Miksi huippu-urheilijat käyttävät fysiikan treenaamiseen levypainoa? Arvaan, että vastaat valmentajien olevan juntteja, jotka eivät seuraa aikaansa. Tosin nämä valmentajat ovat usein entisiä huippu-urheilijoita, sekä liikunnan ja lääketieteen tohtoreita ja heidän valmennettavansa maailman parhaita. Kuntosali yrättäjyys on bisnestä, jonne valitaan vimpaimet suuren yleisön makuun. Urheiluseurojen ja kuntien punttisalit ovat usein karuja paikkoja. Vammautuneille ja vammoista toipuville sopii laitteet. Liikkuvuus, tukilihakset ja tasapaino eivät kehity laitteissa. Myös itse havaittu, että pecdekki tulos kehittyy paremmin penkkiä punnertamalla kuin pecdekillä.

    Äänestä

Kiitos vastauksista :)
Äsken juuri palasin salilta ja yllätyin positiivisesti kun menin sinne, minua neuvottiin laitteissa ja kierreltiin kysymässä aina välillä että tarvitsenko apua.
Ehdottomast aion alkaa käymään tällä salilal jatkossakin.
Tosin olin vain 1 tunnin ajan, onkoan se liian vähän.. Aluksi se ainakin tuntuu hyvält idealta heh..
Poljin ihan alkajaisiks 6min kuntopyörää, sit 16min juoksumatolla erittäin reipasta kävelyä ja lisäks tein parissa eri laitteessa jalkatreenejä ja yhdes laittees vatsalihastreenin 3 x 12 suoritusta.
Toivon ettei tää into tuu laskeentumaan ennenku pääsen näistä kiloista eroon..
Ajattelin 2 kertaa viikos kuntosalille ja 1 krt joku aerobinen jumppa tai muuta :)
Nyt vaan kun ois itsekurii syödä terveellisesti

Äänestä
  • Kyllä sulta itsekuria riittää siihen syömiseenkin! Liikuntaan jää himo, se koukuttaa eli se jää päälle automaattisesti. Nyt vaan keskityt siihen syömispuoleen siten, että et tee itselles liian ankaraa dieettiä, koska jos rajotat hirveesti varsinkin alkuun syömistäs koko homma kaatuu saman tien, sillä repsahdat todennäköisesti ensimmäisten viikkojen aikana pahasti. Salli ruokavalioosi joku terveellinen herkku jota voit syödä vaikka päivittäin välipalana/aamupalalla, esim. hedelmäsalaatti, rasvaton (maustettu joku hyvä maku) jogurtti rasvaton maitorahka tai jos tykkäät marjoista ja kaurapuurosta. Noita voit syödä huoletta vaikka santsiannoksenkin jos makeanhimo yllättää. Älä kuitenkaan anna itsesi syödä mitään huonoja herkkuja edes pienen pientä määrää, tyyliin jos olet jossain kylässä kahvittelemassa, kieltäydy kohteliaasti siitä pienestä keksistäkin, koska kyse on periaatteesta. Terveellisestä ruokavaliosta pitää tulla tapa! Ja varmaan jo tiedätkin että pääruokina pelkkiä kasviksia/vihanneksia ja mieluiten kalaa ja kanaa ja puhdasta lihaa. Ja vaikka monet kylmät salaatit onkin hyviä ja helppoja, yritä syödä pääruoka lämpimänä, sillä se ravitsee ja täyttää paremmin! Ja syö aina vähän kerralla mut usein! Ja sit yks juttu vielä: aseta tossa syömisessä sellasia tavotteita, että annat itses herkutella tiettyinä juhla-tai merkkipäivinä. Esim.jos sulla on vaikka synttärit 2kk päästä, päätä että herkuttelet vasta silloin. Tai jos sulla on lomareissu 4kk päästä, keskity siihen asti syömään terveellisesti. Tommosia pieniä motivaatioita ja "väliasemia", niistä on sit helppo taas jatkaa seuraavaan "hölläilypäivään". Samalla noi motivoi panostaan kuntokuuriin kun ajattelee, että "siihen mennessä mä näytän hyvältä ja oon paremmassa kunnossa".

    Ajattelin vaan antaa tollasia vinkkejä, sillä itsekin olen tässä parin kuukauden ajan tapellut ton ruokailun kanssa ja nyt alkaa vasta kokonaisuudessaan hahmottua mikä sopii ja mikä ei :) Mulla ei siis ole tarvetta laihtua, mutta kiinteytyä ja parantaa ruokavaliota, sillä syömiseni on ollut aina mahdotonta, syön kuin hirvi ja ihan mitä vaan,onneks on hyvät geenit:D Tsemppiä elämäntapamuutokseesi!

    Äänestä

Olen varma, että TheOne on tässä asiantuntevampi, mutta mielestäni kuntosalille on aivan turha mennä tekemään mitään muuta kuin kehittämään lihaksia. Kuntosalilla laihduttaminen tapahtuu lihasten kasvun myötä, kun suuremmat lihakset kuluttavat enemmän energiaa levossakin. Jos haluaisit vain yksinkertaisesti polttaa kaloreita, ei siihen kuntosalia tarvittaisi vaan esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä tai juoksemista. Jos nuo tuntuvat tylsiltä niin vaikka aerobiccia.
Varsinaisilla painoilla ei ainakaan ole mitään järkeä treenata suora laihdutus mielessä, sillä ne kuluttavat mitättömän määrän energiaa verrattuna vaikka siihen juoksemiseen.
Mutta varsinkin naisena painoja on turha pelätä, ei sinulle vahingossa mitään häiritseviä muskeleita kehity kuitenkaan (ainakaan vuosiin), joten siitä vaan punttien kimppuun lihasta kasvattamaan rohkeasti.

Päinvastoin kuin itse epäilit, tunti on MAKSIMI aika mitä salilla kannattaa olla. Sen jälkeen kroppasi energiavarastot alkavat olla tyhjät, eikä voimia kehittävään treeniin enää ole ja tarvitsetkin pikaista tankkausta, jotta palautuminen pääsee alkuun. Tämän tunnin aikarajoituksen takia onkin tärkeää tehdä liikkeet suht rivakkaan tahtiin, eikä pitää ylipitkiä taukoja välissä, jotta ehtii tehdä kaikki tunnissa.

Kaikkein tärkein osa laihduttamista on tosiaan syöminen, treenin merkitys siihen verrattuna on mitätön. En tällä tahdo sanoa, ettei kannata treenata, mutta sen hyödyt ovat enemmän terveydessä, lihaskunnossa ja ulkonäössä.

Myöskään tuota aerobista treeniä ei kannata tehdä väsyksiin asti ennen painoharjoittelua, sillä painoharjoittelun idea on siinä, että se tehdään täydessä iskussa olevilla lihaksilla, eikä ennalta väsytetyillä. Tämän takia myös palautumisajalla on väliä eli älä tee samoilla lihaksilla treeniä joka päivä tai edes joka toinen päivä lukuunottamatta ehkä vatsalihaksia tms. poikkeuksia.

Yllämainittu Youtube netti ylipäänsä ovat muuten hyvä idea. Löytyy neuvoja, harjoitusohjelmia ja jopa videokuvaa, josta katsoa mallia. Vaikka tosiaan parempi olisi jonkun opastaa paikan päälläkin.
Ruokaohjelmaankin löytyy netistä varmasti apua. Jos jostain opastuksesta aiot maksaa, niin mieluummin siitä salitreenin opastamisesta sitten, ettet loukkaa siellä itseäsi.

Äänestä
  • Pari tuntia on MAX. varsinkin jos haluaa laihduttaa

    Äänestä

  • punttirääkkiä, jos tavoitteena ei ole lihasmassa kasvatus. Miinuksena, että kovatehoiset happokuntopiirit voivat olla liian rankkoja miinuskaloreilla. Salilla myös opetetaan liikkeiden suoritustekniikat. http://www.youtube.com/watch?v=tzD9BkXGJ1M

    Äänestä

Kun et halua lihaksia, niin pienillä painoilla (pienellä vastuksella) kannattaa tehdä jalka ja käsiliikkeitä. Lisäksi salitreenille, uinti, pyöräily, juoksu ja jumpat ovat hyviä monipuolistamaan viikottaista liikuntaa.

Jos olet huonoitsekurinen, makeannälkään auttaa esim. hedelmäsalaatti, ja jälkiruuaksi voi pakastaa jugurttia pienellä ripauksella sokeria-> maistuu jätskille!:)
älä mene nälkäisenä ruokaostoksille, kärryyn tarttuu enemmän herkkuja, jos verensokeri on alhainen:)

Äänestä
  • "Kun et halua lihaksia, niin pienillä painoilla (pienellä vastuksella) kannattaa tehdä jalka ja käsiliikkeitä."

    Tämä on juuri pahin virhe minkä aloittelija voi tehdä! Painot tulee valita sen mukaan, että toistoja saa tehtyä 6-15. Pikkupainoilla vemputtelu on pelkkää ajan haaskausta (ellei tarkoitus sitten ole pelkkä aerobinen jumppa, mikä ei luo lihasmassaa eli kiinteytä).

    Naisen ei todellakaan lihaksia tarvitse pelätä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtooeroonkiloista kirjoitti:

Oon parikymppinen nuori nainen ja tänään olis tarkoituksena lähteä kuntosalille oikeastaampa ensimmäistä kertaa elämässäni koska en laske niitä aikoinaan koulun kanssa käyneitä kertoja jolloin juurikaan mitään ei tullut tehtyä.
Nyt siis paino noussut aivan liikaa ( 8) reilun vuoden sisällä ja polttava halu päästä niistä kiloista eroon.
Lihaksia en tavoittele, vaan tosiaan laihduttajana tuonne salille menisin.
Mitä muita laitteita paitsi juoksumattoa ja pyörää kannattaisi kokeilla?
Tuntuu jotenkin niin pelottavalta ja paikoittain jopa nololta mennä salille, kun on täysin keltanokka enkä tiedä yhtään kuinka kauan juoksisin tai polkisin ja riittääkö se.

Jos joku voisi antaa pikaisia neuvoja ennen iltapäivää mutta muutenkin saa kirjotella, käyn kuitenkin poimimassa tietoja täältä :-)

ps. Onko tietoa miten pitäisi toimia jos haluaisin jonkun suunnittelevan itselleni ruokaohjelman esim. kuukaudeksi? Vai onko typerää maksamista, kun totta kai tiedän miten pitäisi syödä ja mitä mutta en vain pysy suunnitelmissani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu