Pirkanmaan naiset, varokaa huijaria

Hei, muutama varoituksen sana Suomi24:ssa ja muissa vastaavissa treffisivustoissa naisia lähestyvästä miehestä. Mies asuu tampereella, pitkät kihartavat vaaleanruekeat hiukset, siniset silmät, pituus 185, väittää olevansa sinkku vaikka onkin kihloissa ja 2 lapsen isä, ikänsä 48 v valehtelee 6-7 vuotta nuoremmaksi. Hän vertaa itseään Johnny Deppiin, ikä on kuulemma vain numeroita jne. Hän vaikuttaa alussa viehättävältä, osaa puhua, vie elokuviin, mutta hetken päästä haluaa jo ottaa alastonkuvia jne. Hän alkaa maksattamaan naisilla omia kulujaan. Aloin ottamaan selvää tästä miehestä, ja meitä naisia on todella kymmeniä, joihin hän on kontaktissa yhtä aikaa!!!!! Lisäksi mies on väkivaltainen ja epätasapainoinen. Sain selville hänen kihlattunsa nimen ja mies elää hänen siivellään, maksattaa kaikki, koska on luottokelvoton ym.
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen törmänyt täällä yhteen huijariin. Hän asuu Turussa, 52v., tumma, pitkä, viihdealalla työssä. Hän on ihan selvästi hyväksi käyttäjä, mutta osaa esittää alussa herrasmiestä ja sitä että on oikeasti kiinnostunut,mutta hänen tarkoituksena on kuitenkin hyväksi käyttö sekä henkisesti että fyysisesti.

Äänestä

Samanlaisia myös oulun suunnalla. Olkaa varovaisia. Jos mies vaikuttaa jotenkin liian hyvältä ja ikä todellakin "vain numeroita", katsokaa tarkasti ennen kuin alatte noita "pikku vippejä" ennen tilipäivää antaan. Kohta se äijä istuu vakiovieraana sun ruokapöydässäs - ilmaiseksi.

Äänestä

Kiitos tieodosta, minuakin on lähestynyt noilla tuntomerkeillä varustautunut mies, samoja sanoja oli käytetty emailissa. Huh - kehen sitä voi enää luottaa...

Äänestä

No joo, ns. yleisen elämänkokemuksen perusteella ylläolevan kaltaiset yölliset tunteenpurkaukset pitävätkin sisällään ihan muuta.
Kyseessä saattaa olla torjutuksi tulleen naisen katkeraa tilitystä tai kysymyksessä saattaa olla esim. ex-puolison puolelta tapahtuvaa mustamaalausta jonka tarkoituksena on hajoittaa uusi suhde/vaikeuttaa uuden elämän alkuunpääsemistä tms.
Nykyäänhän ihmistä on helppo mustamaalata esim.lasten huoltajuus tai -tapaamiskiistelyn merkeissä ns sosiaalisen median kautta.Yllättävän moni syyllistyy tälläiseen, mikä on näkynyt esim. tuomioistuimissa käsitellyissä jutuissa.
Yleensä epäasiallinen mustamaalaus kääntyy tekijäänsä vastaan, varsinkin huoltajuuskiistoissa.

Tässäkin kirjoituksessa on sellaisia piirteitä jotka saattavat täyttää herjauksen ja kunnianloukkauksen piirteet kun tekijä selviää.

Vaan mitäpä näistä, Pirkanmalla lienee kymmeniä miehiä huijaavia yksinhuoltajiksi tekeytyviä tai muita naispuoleisia "Mata Hareja"..

Äänestä

Pirkanmaalla huijari,pelimies 50 Valheita paljon,väittä kaikenlaista paikkansa pitämätöntä,osaa sanoa oikeat sanat...Tunnistaako kukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stiger2 kirjoitti:

Hei, muutama varoituksen sana Suomi24:ssa ja muissa vastaavissa treffisivustoissa naisia lähestyvästä miehestä. Mies asuu tampereella, pitkät kihartavat vaaleanruekeat hiukset, siniset silmät, pituus 185, väittää olevansa sinkku vaikka onkin kihloissa ja 2 lapsen isä, ikänsä 48 v valehtelee 6-7 vuotta nuoremmaksi. Hän vertaa itseään Johnny Deppiin, ikä on kuulemma vain numeroita jne. Hän vaikuttaa alussa viehättävältä, osaa puhua, vie elokuviin, mutta hetken päästä haluaa jo ottaa alastonkuvia jne. Hän alkaa maksattamaan naisilla omia kulujaan. Aloin ottamaan selvää tästä miehestä, ja meitä naisia on todella kymmeniä, joihin hän on kontaktissa yhtä aikaa!!!!! Lisäksi mies on väkivaltainen ja epätasapainoinen. Sain selville hänen kihlattunsa nimen ja mies elää hänen siivellään, maksattaa kaikki, koska on luottokelvoton ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu