Olen ihmetellyt miksi

kotimaista

esim S-ryhmä ottaa myyntiin virulaista skeidaa, ei kuulu minun ostoksiin.
Sitten ne vielä ovat samalla hyllyllä oikeitten elintarvikkeiden kanssa.

27

310

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yliarvostettu kaikin

      Valmistus tai kasvatusmaa ei välttämättä oikeasti laatuun vaikuta, se on enemmän luuloa ja mainonnan tulosta.
      No nyt tulevien kilpailulakien myötä häviää ne pienten kotimaisten tuottajien tuotteet isojen ketjujen hyllyistä, eli ne mitkä luulivat saavansa lisämyyntiä valituksillaan...

      Itse siirtynyt ulkolaisten tuotteiden käyttöön entistä enemmän, kokeilu ja matkailu avartaa tässäkin asiassa.

    • rasisti go home

      Olen ihmetellyt miksi S-ryhmä ottaa asiaikseen rasisteja.
      Ei kuulu minun tuttavapiiriin.
      Sitten ne vielä ovat samalla hyllyväliklöllä oikeiden asiakkaiden kanssa.

      • kotimaista

        Sitä minäkin ihmettelen kun olen suomalainen, ihan kuin olisi aivan muissa maisemissa kun kuluu sellaista molotusta ettei tiedä onko torilla vai huutokaupassa.
        Mutta todellakin suomalaisena olen tervetullut esim S-ryhmän kauppaan vaikka siellä kuuluu kaikenmaailman molotusta.

      • Kaikki käy
        kotimaista kirjoitti:

        Virolaiset tuotteet on yhtä hyviä siinä missä Suomaisetkin.Erityisesti Viron Kalev
        suklaa on todella hyvää.Myös Saksalaisetkin tuotteet on hyviä.Miksi olette noin
        saatanan rasistista ja ennakkoluuloista porukkaa?

    • Voita sen olla pitää

      Mulle kyllä kelpais vuosi sitten S-ryhmän kaupoissa ollut KOHTUUHINTAINEN (siis halpa nykykäsityksen mukaan) virolainen ja tanskalainen VOI! Minne katosi Lurpak & X-tra voit markettejen kylmätiskistä? Kilohinnat oli noin puolet Valion, Ingmannin ja Maitokolmion voihin verrattuna ja laatu parempi. Rasvaprosentti isompi, niissä siis ei ollut VETTÄ, kuten näissä "suomalaisissa voissa"...

      • kotimaista

        Hyvä että veivät ongelmajätteet pois elintarvikeliikkeestä.
        Voin pitää olla suomalaista, olkoon se sitten Valion, Ingmannin tai Maitokolmion, pääasia että on suomalaista.

      • Miksi kotimaista?
        kotimaista kirjoitti:

        Hyvä että veivät ongelmajätteet pois elintarvikeliikkeestä.
        Voin pitää olla suomalaista, olkoon se sitten Valion, Ingmannin tai Maitokolmion, pääasia että on suomalaista.

        Eiku voin pitää olla virolaista tai tanskalaista.Miksi aina suomalaista jos on huono
        tuote?no me suomalaiset ollaan hölmöjä,ostetaan kotimaista ja vannotaan sen
        nimeen oli miten huonoa tahansa.Joskus ulkolainen tuote saattaa olla paljon
        parempaa kuin kotimainen.Mitäpä hölmö suomalainen tajuaakaan,etenkin jos on
        vielä niin ennakkoluuloinen.

    • Aistit avoimina

      Minä ostan virolaisia elintarvikkeita oikein mielelläni niin Virosta kuin Suomestakin. Laatu ja maku ovat monessa tapauksessa vähintään suomalaisten vastineittensa tasolla.

      Oma suu ja oma kukkaro ovat paras neuvonantaja ja nyky-Viro on monessa suhteessa aivan eri maa kuin parin vuosikymmenen takainen neuvosto-Viro. Kehitys on ollut hämmästyttävän ripeää.

      • rikas ja kranttu

        Sinäpä sen sanoiksi loihdit, juuri oma suu ja oma kukkaro kertoo että pysyy erossa tuosta virulaisesta skeidasta.

      • Rikas ja aistikas
        rikas ja kranttu kirjoitti:

        Sinäpä sen sanoiksi loihdit, juuri oma suu ja oma kukkaro kertoo että pysyy erossa tuosta virulaisesta skeidasta.

        On kotimaisessakin sitä skeidaa,jota minä ainakin mieluiten välttelen ja pysyn
        erossa.

    • Vettä vai lihaa

      Tänään taas saksalaista possua paistaneena voin todeta, että parempaa on kuin vastaavat kotimaiset ja paistamisen jälkeen liha ei ole kutistunut puolikkaaksi, kuten kotimaiset vesidoupatut tuoteet.

      • Nautiskelija...

        Miksi et sitten osta tuoretta lihaa, siinä ei ole vettä ja on todella hyvää suomalaista lihaa. Siitä valmistamalla saat minkämakuista tahansa vaihtelemalla mausteita.

      • hintalaatusuhde
        Nautiskelija... kirjoitti:

        Miksi et sitten osta tuoretta lihaa, siinä ei ole vettä ja on todella hyvää suomalaista lihaa. Siitä valmistamalla saat minkämakuista tahansa vaihtelemalla mausteita.

        Ja palvelutiskiltä sen lihan hinta onkin sitten taas..., vielä kalliimmaksi tulee hakea jostain erikseen.

    • juntti oot

      mitä sinä reppana sitten syöt kun oot virossa? on vissiin lanttukukko, puukko ja kilo voita repussa.

      • rikas ja kranttu

        Missäs on sanottu ja kuka että olisin virussa, en todellakaan ikinä ole ollut enkä mene.

      • sonkajärveläinen
        rikas ja kranttu kirjoitti:

        Missäs on sanottu ja kuka että olisin virussa, en todellakaan ikinä ole ollut enkä mene.

        Siihen tietoon se sinun asiantuntemuksesi sitten perustuukin, näämmä. Tietämättömyyteen ja suunnattomaan tyhmyyteen.

    • hoitoonohjaaja

      Olisi aika sinun hakeutua hoitoon!

      • Näin on

        Joo todellakin kannattaa hakeutua hoitoon ja juntti on jos ei pidä uusista
        makuelämyksistä ja matkustelusta yms.Minä olen ainakin ollut Virossa ja
        muissakin paikoissa.Suosittelen lämpimästi,matkailu avartaa.

      • Totta -
        Näin on kirjoitti:

        Joo todellakin kannattaa hakeutua hoitoon ja juntti on jos ei pidä uusista
        makuelämyksistä ja matkustelusta yms.Minä olen ainakin ollut Virossa ja
        muissakin paikoissa.Suosittelen lämpimästi,matkailu avartaa.

        Matkailu avartaa. Eräässäkin maassa oli kaduilla myynnissä lihaa auringonpaisteessa ilman kylmälaitteita. Eihän sellainen onnistuisi Suomessa.
        Eräässä kaupassa patonki nostettiin lattialta ja laitettiin takaisin hyllyyn - patongit olivat ilman pakkausta.

      • omenatee
        Totta - kirjoitti:

        Matkailu avartaa. Eräässäkin maassa oli kaduilla myynnissä lihaa auringonpaisteessa ilman kylmälaitteita. Eihän sellainen onnistuisi Suomessa.
        Eräässä kaupassa patonki nostettiin lattialta ja laitettiin takaisin hyllyyn - patongit olivat ilman pakkausta.

        No voi voi voi. Siihenkö kuolit.
        Mulla on ollut onni päästä Turkissa paikallisoppaan mukana maaseudulle. Ihan oikeaan alkuperäiseen kylään, ei turistirysään. Siellä oli savi-risumajoja, tulipesä keskellä lattiaa jossa tehtiin ruoka kyykyllään tai risti-istunnassa perhe koolla sen aikaa.
        Ulkona vapaasti tallusteli koirat, kanat ja vuohet.
        Ruoka syötiin sormin.

        Iloisen oloista porukkaa, natiiveja, ja viittoilivat mukaan syömään.

        Eipä näkynyt taulu teeveetä, mikroa, hellaa, pleikkaria, tietsikoita yhtään missään. Sähköjä vain paikka paikoin.

        Nii et lopeta sinä se narina ja käyppäs katsomassa maailmaa.

      • kotimaista
        omenatee kirjoitti:

        Mielestäni Kreikka ei ole viru. Ei edes kovin lähelläkään.

      • .... =!
        kotimaista kirjoitti:

        Mielestäni Kreikka ei ole viru. Ei edes kovin lähelläkään.

        Turkki, sinä pölhö, opetteles lukemaan
        t u r k k i
        onko liian vaikea sana osata

      • kotimaista
        .... =! kirjoitti:

        Turkki, sinä pölhö, opetteles lukemaan
        t u r k k i
        onko liian vaikea sana osata

        Kyllä minä lukea osaan, minä tarkoitin Kreikkaa, tarkoituksellisesti.
        Sinnehän suomalaisten eurot ovat menneet.
        Ja itse olet pölhö.

    • Minä Ostan kotimaista ruokaa sen puhtauden takia. Itse BR tilalla varttuneena tiedän, mitä jaskaa se brasilialainen on. Tiedän ettei se kaasupakattu jauheliha kummoista ole mutta sitä ei ole sentään montaa kertaa pakastettu toisin kuin saksalainen.

      • brassi lentopallotyt

        Ja sulla kahvi on varmaan suomalaista, kerrohan toki kuinka kasvatat, paahdat ja jauhat kahvisi.

    • opsikelijaduunari

      S- ryhmä on mennyt kohinalla alaspäin kilpailun vuoksi. Porukkaa otetaan hommiin vuokrafirmasta ja omien työntekijöiden päiviä lyhennetään. Miksi? No kilpailu, ahneus ja ponuskorttijärjestelmä. Ja ennen kaikkea tyhmät asiakasomistajat!

      • Kilpailu puuttuu

        Minkä ihmeen kilpailun? Ässä ja Koo hallitsee markkinoita ja on kummankin etu, että hinnat pidetään yhdessä korkealla... näitä kahta jättiä kun ei se muiden kauppojen vajaa 20% markkinaosuus heiluta, saati uhkaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      192
      11256
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      43
      8223
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      110
      7857
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      5
      7419
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5812
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      54
      5262
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      15
      5099
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      40
      5058
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      4446
    10. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      27
      3188
    Aihe