No, sellainen vaikutelma minulle on ainakin tullut, että AT.miehet keskimäärin taitavat aika lailla haaveilla vahvoista ja suorastaan pomottavista naisista. Siis sellaisesta "nainen vie ja mies vikisee" -suhteista.
Esimerkkinä tulee mieleen alotteiden teko, Suurimmalle osalle ihmisistä se on uskoakseni ihan sama, kumpi sen aloitteen tekee, mutta AT.miehelle on ilmeisestikin olennaisen tärkeää, että nainen on jo heti suhteen alussa (ja oletan, että myös suhteen jatkuessa) se aktiivisempi osapuoli ja mies itse saa heittäytyä passiiviseksi osapuoleksi suhteessa.
Ja onhan siinä toisaalta järkeäkin. Kun AT-miehet itsekin myöntävät olevansa kilttejä (joidenkin väitteiden mukaan jopa nössöjä), niin kaitpa tällainen kiltti mies sitten tarvitsee vahvan naisen ,huolehtimaan ja "suojelemaan" itseään (tätä miestä siis).
AT-mies tarvitsee vahvan naisen ?
4
129
Vastaukset
- debunk hulk
Olet väärässä heti monessakin kohtaa. ATM todennäköisemmin haluaa juurikin itseään heikomman ja kokemattomamman naisen. Siitä syystähän moni täällä haaveilee niistä teineistä (ja jopa neitsyistä) eikä mistään milffeistä. Vaikka ATM on jo aikuinen niin hän haluaa itseään nuoremman naisen, koska tällainen nainen olisi lähempänä sitä kokemustasoa mikä aikuisella ATM:llä on.
Olet myös väärässä tuossa että "suurimmalle osalle ihmisistä se on uskoakseni ihan sama, kumpi sen aloitteen tekee". Tuohan on ihan naurettava väite, jos olet naisten kommentteja tälläkään palstalla seurannut. Naisillehan se tuntuu olevan nimenomaan elintärkeää että aloitteen tekee mies. Perusteluna tarjotaan jotain sellaista että miehen pitää olla Mies eikä mikkihiiri jne. Aito syy taitaa olla kuitenkin, se, että naiset haluavat säilyttää seksuaalisen valta-asemansa ja valkkailuasemansa, sillä aloitteen tekijähän aina luovuttaa vallan aloitteensa kohteelle, jolla on valta päättää hyväksyäkö vai hylätä aloite. Miehille sen sijaan tuo ei ole niin tärkeää, mutta monet ATM:t täällä huomauttaa että olisi mukava jos naisetkin joskus tekisi niitä aloitteita. Eli nimenomaan naisille se on tärkeää että aloitteen tekee mies, kun taas ATM:lle se ei ole niin tärkeää, mutta tasapuolisuuden nimessä toivottavaa, että naisetkin joskus niitä tekisivät. - omillaan asuvat
" . Kun AT-miehet itsekin myöntävät olevansa kilttejä (joidenkin väitteiden mukaan jopa nössöjä), niin kaitpa tällainen kiltti mies sitten tarvitsee vahvan naisen ,huolehtimaan ja "suojelemaan" itseään (tätä miestä siis)
Ainakin omillaan asuvat ja toimeentulevat kiltit ja nössöt miehet ovat oppineet huolehtimaan itsestään, koska heillä ei ole naista.
Huolehtimista tarvitsevat ne ihanat komeat miehet jotka eivät ole tottuneet olemaan ilman naista. Mulle kyllä kelpais hieman pomottava nainen. Olen niin saatanan laiska etten saa mitään aikaiseksi, jos kukaan ei ole käskemässä.
- mies32
Omaa elämääni taaksepäin katsoen oikeassa olet. Kun teininä olin enemmän arka ätmi-henkinen, ihastuin tosiaan niihin luonteeltaan kaikkein maskuliinisimpiin naisiin, eli aktiivisiin, dominoiviin, äänekkäisiin neitoihin.
Nykyisin kun oma itsetunto noussut ja kokee itsensä silverbackiksi, ei naisen dominoivuus enää ole minkäänlainen plussa, vaan ennemmin miinus. Toki en edelleenkään ihan ujojen hissukoiden kanssa helposti tule juttuun, kun ei sitä juttua kerran vaan ole eikä tule. Mutta äärimmäisen harvassa näin hissukat naiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574