Eikö ole mitään vaatimuksia pienten lasten tuomareille. Olin eilen ensimmäistä kertaa katsomassa lastenlasteni (7v ja 4v) jalkapalloturnausta. Olihan elämys, kaikki 14 yhdessä ryppäässä potkimassa, pienimmät eivät edes tienneet, minne palloa olisi kuljetettava, etenivät vain omaa maalia kohden onnellisena, kun kukaan ei tullut vastaan. Olin ylpeä kaikista vanhemmista vain kannustusta ja taputuksia ja lapset kirmasivat täysillä. Mutta tuomarit olivat väärässä paikassa, tuomiot varmasti olivat oikeita, mutta pillin vihellys ja kädellä viittaus johonkin suuntaan sai pikkumiehet joukkueessa kuin joukkueessa hämilleen. Eikö tämän ikäisten peli pitäisi olla myös opetusta, olisivat edes sanoneet vihreille sivurajaheitto tai punaisille vapaapotku, mutta kädellänäyttö ja siitä olisi pitänyt ymmärtää, vanhemmat sitten kiljuivat kurkku suorana ohjeita, että peli saatiin taas käyntiin. On seuroilla paljon työtä näinkin pienen asian kanssa, toivoisin pienille lapsille asiansa osaavia tuomareita, neuvovia ja opastavia. Jos valmentaja käyttää puolet ajasta selittääkseen sääntöjä, ei pikkumiehet jaksa kuunnella ja harrastus hiipuu. Tämä nyt oli ensimmäinen kokemus, miten on, onko yleistä?
Tuomarityöskentely
2
207
Vastaukset
- raksutiikeri
Mulla oli pienenä samoja ongelmia. Muistan hyvin. Kun koriksessa tuomari vihelsi peleissä mulle virheitä, ei mulla ollu hajuakaan mitä sai tehdä ja mitä ei. Sama futiksessa, mut onneks siinä oli vähemmän kontakteja. Valmentaja ei koskaan kertonu mistä tulee virhe ja mistä ei, saatikka pelien tuomarit...
Ihan hauskaa silti oli. - duumari (lätkä)
tuo ongelma on tiedostettu ainakin jääkiekkossa.. asiasta on keskusteltu varsin useinkin. Me pyrimme laittamaan ihan pikkupoikien peliin (jos mahdollista) vähän iäkkäämmän tuomarin, tai muuten vain sellaisen joka osaa toimia lasten kanssa. Olemme myös painottaneet kaikille tuomareille, että on tärkeää neuvoa pikkuisia.. ei aivan lapsille tarvitse olla kentällä se suuri auktoriteetti.. eiväthän he raukat ihan oikeesti ymmärrä mitä tehneet väärin, tai miten pitäisi toimia. Opastamalla saadaan uskoakseni tulevaisuuttakin helpommaksi; pelaajan ja tuomarin välinen työskentely luonnistuisi asiallisesti jo nuoresta iästä saakka.. toivotaan, että asiaan kiinnitetään huomiota muuallakin! p.s avasimme juuri kotisivut, työn alla vielä, mutta käykee katsomassa.. www.saje.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788