Olen tehnyt suhteissani erään havainnon naisista. Menneet suhteet tuhoavat naisen paljon pahemmin kuin miehen. Mies ei jää kaihoilemaan entisiään samalla tapaa kuin naiset. Tietenkin mieskin voi yrittää uudelleenlämmittelyä suhteelle, ja joskus se onnistuukin. Mies ei kuitenkaan jää henkisesti kiinni entisiinsä kuten naiset.
Tässä mielessä palstan pahimmat huutelijat kuten "suomihuora 15 nussima" ovat valitettavasti oikeassa, vaikka ilmaisevatkin mielipiteensä vulgaarilla tavalla. Nainen, joka on rakastunut aiemmin, ei usein pysty enää rakastumaan uudestaan. Samoin nainen, joka on useammalle miehelle antanut kaikkensa sängyssä, ei pysty enää myöhemmille miehille antamaan samanlaista seksuaalisuuttaan kuin aiemmille miehille. Nainen on pilalla. Ei ehkä ensimmäisen suhteen jälkeen kuten jotkut täällä väittävät, mutta muutaman jälkeen kuitenkin.
Mieheen kokemukset eivät vaikuta näin. Siksi tuntuukin kovin ikävältä olla näin aikuisena, vajaa nelikymppisenä miehenä valmis vielä rakastumaan naiseen ja alkamaan loppuelämän pituiseen suhteeseen, mutta joutua joka kerta hylkäämään ajatus, koska nainen on pilalla. Naisesta ei vain ole siihen.
Näitä naisia joudun sitten panemaan, ja ilmoittamaan jossain vaiheessa suhdetta, että en ole kiinnostunut enää syventämään tästä. Usein suhde päättyy ja nainen syyttää minua. Syyttäisi vain itseään, kun on pilannut itseltään kyvyn parisuhteisiin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mielenkiintoinen teksti. Eikö naisilla ole kommentoitavaa asiaan?
Tämä nainen ei ainakaan ala ottamaan kantaa samaan vanhaan levyy, joka on jo vähemmän hiotuiisa muodoissa kuultu aivan riittävän monta kertaa.
Samaa vanhaa syyttelyä siitä, että on elettyä elämää - ja sitä mukaa siis seurustelu- ja seksikumppaneitakin. Katkeraa puhetta, jota on turha lähteä lietsomaan.
Valitettavasti olen joutunut saman havaitsemaan. Hylkytavaraa ja ajopuuta on monesti kainaloon ajautunut, mutta lyhyen seurustelun jälkeen on ollut pakko todeta, että hommasta ei tule mitään, koska nainen on tunnetasolla kiinni exässään. Juuri siinä ensimmäisessä panosonnissa, joka vei neitsyyden, huoritteli ja hakkasi melkein sairaalaan asti.
Ilman on elettävä.
Älä välitä vaikka oletkin kokemattomampi kuin naisesi . . . ei se siitä mihinkään, se menee kiinni kuin vesi veneen takana, kokenut kaiken taitaa ja menneet on menneitä.
En ole kokemattomampi enää kuin ne naiset. Olen joutunut niin monta naista käännyttämään siinä vaiheessa, kun on puhuttu kihloista tai muusta vastaavasta. Itselleni on naisia kertynyt aikuisiällä, koska naiset ovat pilalla.
Joo, ei muuta kuin paperit vetämään. Dosentiksi on päästy tässä maassa vähemmälläkin aivotoiminnan ponnistelulla.
Aikamoinen panohistoria äijällä, kun on ehtinyt kaikki naiset läpi käydä.
Käsitys maailmasta ja muista ihmisistä lähtee tietysti aina omista kokemuksista, mutta kuten tälläkin palstalla voidaan lukea, niitä on monenkirjavia ja täysin päinvastaisia. "Totuus" on siis täysin subjektiivinen.
Monissa tutkimuksissa taas on todistettu, että miehelle negatiiviset parisuhdekokemukset aiheuttavat enemmän emotionaalisia ongelmia kuin naisille. Tämä johtunee osittain myös siitä , että miesten on vaikeampi puhua asioista ja miesten sosiaaliset verkostot ovat monesti heikommat kuin naisten.
Sinähän tuossa pilalla olet eivätkä naiset.
Tilanne olisi toinen, jos koko maailma pyörisi juuri sinun napasi ympärillä, mutta kun kuutta miljardia ihmistä sinun mielipiteesi eivät liikauta vähääkään. Annapa siis itkun jatkua vain, kyllä tälle palstalle mahtuu!
Naiset ovat pilalla, en minä.
Ja asiaa jankkaamalla täällä se varmasti parenee!
Naisen ensimmäinen seksikumppani omistaa naisen henkisesti aina, ja juuri siksi minä en koske käytettyihin huoriin. Sellaisen kanssa seurusteleminen ja/tai seksin harrastaminen olisi enemmän tai vähemmän pelkkää aisankannattelua.
olet mahtanut ihan ajatella asiaa :D