Pätevän oloinen

Onko tuolla ilmaisulla jokin tuore muotimerkitys? Siis niin, että sillä määritellään joku "umpikierolla" tavalla, eli merkitys ei ole positiivinen, vaan jotenkin haiskahtavan negatiivisesti arvosteleva.

Eli itse olen nyt lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa kuullut tuon kommentin itsestäni. Ensin olin vieraassa tutussa kaupungissa, eli kotikaupungissa pitkästä aikaa, ja ilmeisesti sitten vaatetukseni (villakangastakki) ei sopinut muuhun ulkonäkööni - ja olin siis pätevän oloinen - eli ilmeisesti tarkoitettiin sitä, että esitän muuta kuin olen? Villakangastakkihan on sellainen pätevän toimistoihmisen takki näin syyssäillä - vai mitä.

Ja toisen kerran nyt ihan viime viikolla, kun olin työnhakemista opettelemassa kurssilla, kouluttaja itse eka päivänä, kun tehtiin kurssilaisten kesken toisiimme tutustumisen vuoksi harjoituksia, mm. piti sanoa uppouudesta tuttavuudesta jokin laatusana, joka ensin tuli mieleen, niin tämä kouluttaja sanoi minusta: "Olet pätevän oloinen." No, minä sanoin hänestä sitten äkkiseltään: "Sinä taas olet asiantuntevan tuntuinen." Joo, tarkoittiko tämä kouluttaja nyt sitten, että joo, sä olet sellainen, joka kyllä on koulut käynyt, mutta et sä kyllä mitään osaa - eli olet pätevä, mutta et sopiva!

No, tämä kouluttaja sai kyllä muutenkin pariksi päiväksi ainakin (tiedä vaikka pitemmäksi aikaakin) masentumaan ja pillittämään, kun piti tehdä oikein elämänhistoria häntä varten kirjallisena työnä. No, eipä tuo sitä mun elämänhistoriaa mitenkään kommentoinut eikä muutenkaan ole mitenkään ohjausta antanut. Tietokonekorttejakin saa kuulemma suorittaa kurssin aikana, ilmoittautumiset kokeisiin vaan eivät oikein onnistu kouluttajan kautta, eli itse ne on ne kokeet sitten kuitenkin maksettava! Viestintää se on sekin, kun kouluttajan naama ei enää olekaan hymyä täynnä, kun tulee puheeksi ne tietokonekortit, ja jotenkin jää viime tippaan ilmoittautumiset kokeisiin hänen kauttaan. Ehkä hän kokee kuitenkin, että se koemaksun suorittaminen hänen pussistaan on hukkaan heitettyä rahaa, kun ei se ilmoittautuja kuitenkaan pääse läpi! 20 kymppiä per koe...

Mutta siis se pätevän oloinen - onko se joku uusi juttu katuslangissa tai näitten akateemisten sosiaalipsykologien sun muiden maistereiden keskuudessa? Joku sana, jolla voi tyhmempää vedättää? "Sinä olet ainutkertainen, kukaan muu ei ole kuin sinä!" ynnä muita mietelauseita mielialaa ja itsetuntoa nostattamaan.
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No, kohteliaisuus ja diplomatiahan ovat itse asiassa "umpikieroutta", sillä ne saattavat antaa jopa todellisuudelle päinvastaisen kuvan.

"Pätevän oloisella" voivat eri ihmiset - suppean nettikäytön tarkasteluni perusteella - eri yhteyksissä tarkoittaa jopa päinvastaista, ja onhan ironia/sarkasmikin otettava huomioon.
Päämerkitys näyttää olevan se varovainen kanta, että pätevän oloinen ainakin päältäpäin tai ensikatsannossa näyttää kunnolliselta ja mukiinmenevältä, mutta todellista tilannetta ei uskalla varmuudella arvioida. Joissakin yhteydessä luonnehdinta merkitsee suoraan sitä, että kohde on vain näennäisesti, muodollisesti pätevä.
Opettajilta ja kouluttajilta odottaisi edellistä myönteissävyistä käyttöä. Mutta ehkä hän vain huomaavaisuuttaan tai arkuuttaan peittää huonon käsityksensä mitäänsanomattomaan ilmaukseen, josta arvelee vastaanottajan käsittävän asian - tai ei välitä ymmärtämisestä. Tämä käyttö on kyseiseltä toimijalta tietysti vastuutonta.

Kieli ja ihmissuhteet ovat niin monisävyisiä asioita, että ulkopuolinen ainakaan itse tilanteessa mukana olematta ei voi sanoa mitään varmaa. Paitsi ehkä joku kouluttaja: onko tuo tosiaan ammattislangia?

Äänestä

En tiedä onko tästä selityksestäni apua, mutta minä koen tämän ilmaisun samanlaiseksi, kuin jos sanottaisiin "täyspäisen tuntuinen". Jos käsitykseni on oikea, silloin jonkun jonkun kutsuminen pätevän oloiseksi vihjaisi että muiden läsnäolijoiden sielun tilasta ei voi olla niin varma. Umpikierous kohdistuisikin näin kaikkiin muihin, ei sinuun.

Äänestä

Normaalikielessä ymmärrän tuon "oloinen" sellaiseksi, että kohde vaikuttaa joltakin, mutta laadusta ei ole varmuutta tai kantaa siitä ei haluta ottaa. Se siis vastaa ilmauksia "näköinen/kuuloinen/tuntuinen" jne., mutta käsittääperiaatteessa kaikki nuo puolet.

Jos "oloisuutta" korostetaan, se ilmaisee puhujan varmuutta siitä, että kohde e i ole sellainen, niin hyvä kuin miltä se päällisin puolin näyttää.

Tämäkin selitysyritys on tehty kokonaan ilman sanakirjojen tukea, siis "omalta korvakuulolta".

Äänestä

nolostuttaa, siis kakskymppiä eikä kaksikymmentä kymppiä per koe!
Auta armias, kun olen taas pätevän oloinen. Mutta olen kyllä joskus huomannut, että kymppien kanssa, numeroin ja kirjaimin, menee moni muukin ansaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätevän oloinen! kirjoitti:

Onko tuolla ilmaisulla jokin tuore muotimerkitys? Siis niin, että sillä määritellään joku "umpikierolla" tavalla, eli merkitys ei ole positiivinen, vaan jotenkin haiskahtavan negatiivisesti arvosteleva.

Eli itse olen nyt lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa kuullut tuon kommentin itsestäni. Ensin olin vieraassa tutussa kaupungissa, eli kotikaupungissa pitkästä aikaa, ja ilmeisesti sitten vaatetukseni (villakangastakki) ei sopinut muuhun ulkonäkööni - ja olin siis pätevän oloinen - eli ilmeisesti tarkoitettiin sitä, että esitän muuta kuin olen? Villakangastakkihan on sellainen pätevän toimistoihmisen takki näin syyssäillä - vai mitä.

Ja toisen kerran nyt ihan viime viikolla, kun olin työnhakemista opettelemassa kurssilla, kouluttaja itse eka päivänä, kun tehtiin kurssilaisten kesken toisiimme tutustumisen vuoksi harjoituksia, mm. piti sanoa uppouudesta tuttavuudesta jokin laatusana, joka ensin tuli mieleen, niin tämä kouluttaja sanoi minusta: "Olet pätevän oloinen." No, minä sanoin hänestä sitten äkkiseltään: "Sinä taas olet asiantuntevan tuntuinen." Joo, tarkoittiko tämä kouluttaja nyt sitten, että joo, sä olet sellainen, joka kyllä on koulut käynyt, mutta et sä kyllä mitään osaa - eli olet pätevä, mutta et sopiva!

No, tämä kouluttaja sai kyllä muutenkin pariksi päiväksi ainakin (tiedä vaikka pitemmäksi aikaakin) masentumaan ja pillittämään, kun piti tehdä oikein elämänhistoria häntä varten kirjallisena työnä. No, eipä tuo sitä mun elämänhistoriaa mitenkään kommentoinut eikä muutenkaan ole mitenkään ohjausta antanut. Tietokonekorttejakin saa kuulemma suorittaa kurssin aikana, ilmoittautumiset kokeisiin vaan eivät oikein onnistu kouluttajan kautta, eli itse ne on ne kokeet sitten kuitenkin maksettava! Viestintää se on sekin, kun kouluttajan naama ei enää olekaan hymyä täynnä, kun tulee puheeksi ne tietokonekortit, ja jotenkin jää viime tippaan ilmoittautumiset kokeisiin hänen kauttaan. Ehkä hän kokee kuitenkin, että se koemaksun suorittaminen hänen pussistaan on hukkaan heitettyä rahaa, kun ei se ilmoittautuja kuitenkaan pääse läpi! 20 kymppiä per koe...

Mutta siis se pätevän oloinen - onko se joku uusi juttu katuslangissa tai näitten akateemisten sosiaalipsykologien sun muiden maistereiden keskuudessa? Joku sana, jolla voi tyhmempää vedättää? "Sinä olet ainutkertainen, kukaan muu ei ole kuin sinä!" ynnä muita mietelauseita mielialaa ja itsetuntoa nostattamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu