Oon tässä kuukauden verran tapaillut yhtä miestä, ja mukavaa on ollut. Herra on nyt parina edellisenä kertana kysynyt minulta, että "Saako susta tykätä?" Tässä vaiheessa olen todennut, ettei kai siinä mitään estettäkään ole..(?)
Ihan kivaltahan tuo "luvan kysyminen" tuntuu, mutta mitä siihen pitäis oikeasri vastata? Voinko heittää vastakysymyksen "Miks ei sais?" tai "Saako susta tykätä?" Mä olen aivan hukassa tän ihmisen kanssa, koska tunnistan itessäni ne ihastumisen makiat kutinat, mutta en vaan osaa tehdä alotetta tämän ihmisen kanssa..
Ihan kivaltahan tuo "luvan kysyminen" tuntuu, mutta mitä siihen pitäis oikeasri vastata? Voinko heittää vastakysymyksen "Miks ei sais?" tai "Saako susta tykätä?" Mä olen aivan hukassa tän ihmisen kanssa, koska tunnistan itessäni ne ihastumisen makiat kutinat, mutta en vaan osaa tehdä alotetta tämän ihmisen kanssa..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vastaa että "saa vaikka rakastaa jos siltä tuntuu" jos itsetäsi siltä tuntuu :)
Mutta eikö se oo vähän turhan aikasta kuukauden tapailun jälkeen? Tai eihän mulla mitään tuota vastausta vastaan ole, mutta ettei vaan toinen pelästy ja katoa kokonaan maan alle? :))
Jos ihminen pelästyy siitä että puhutaan vain yleisluontoisesti rakastamisesta, niin se joutaakin kadota, sehän vaan tuhlaa sun aikaas muuten.
Jos haluaa löytää elämässään onnen on syytä valmistautua siihen että rakkaudesta ja rakastamisesta joutuu puhumaan muutamankin kerran. En suosittele suhteita miesten kanssa joille ko. asiasta puhuminen on liian ylivoimaista.
Kyllä kuukauden tapailun jälkeen, ainakin mun mielestä, voi jo puhua tunteista ja siitä mihin ollaan menossa vai ollaanko mihinkään. Voihan kysymykset sitten asetella eri tavoin.. "voisitko rakastaa minua, mitä luulet" tms. ettei toinen vallan ahdistu.
Itse olen varsin suorasananainen toiminnan mies joten otan hyvinkin pikaisesti tuollaiset asiat käsittelyyn.. voinko minä rakastaa tuota ihmistä riittävästi. Ja uskallan myös kysyä rakastamisesta, voiko toinen ajatella rakastavansa minua. Ei se tarkoita samaa kuin "minä rakastan sinua" jos vain pähkäilee noita asioita.
Kas kun varsinkaan aikuisilla se rakastaminen ei aina mene niin että törmätään kulmilla ja kolahtaa ja menee polvet spagetiksi, ei.. joskus joutuu miettimään asioita ja sitä mitä tuntee toista kohtaan, elämä ei ole elokuvaa.
Tarkoitin nyt lähinnä tuolla vastauksella että ikäänkuin sallit hänen tulla lähemmäksi, ilmaiset hyväksyntäsi ja jopa tarjoat syvempää ystävyyttä hänelle, jos se kerran noin vaikeaa hänelle on. Jos vastaat että "saat vaikka rakastaa" hänen pitäisi tajuta että päästät hänet lähellesi, luotat häneen. Jos ei siitä ymmärrä niin sitten on tilanne aika heikko, ehkä parempi sulle vaihtaa maisemaa.
Samallahan sä avaat hyvin pelin jos vastaat noin ja päästät hänet lähelle sydäntäsi.. voi olla että kaveri on vaan ujo ja kohtelias ja ei siksi osaa toimia suoremmin.. muista kuitenkin että kyseessä voi olla joku luonnevikainenkin että pidä itestäs huolta ja ole tarkkana.
Monesti tuollaisen hmm.. käytöshäiriön takana ei ole normaali ihminen joten pidä varasi, en halua maalata piruja seinille sen enempää, kunhan olet tarkkana miehen käytöksen suhteen.
Jep. Maistelin tuota sun aikaisempaa kommenttia jo jonkin aikaa, ja yht'äkkiä osasin lukea sen ihan niin kuin olit sen tarkoittanut. Se niinkö nasahti tuolla nupissa. :)
Ja totta, että jos toinen ei ymmärrä minua, niin parempi itse nostaa kytkintä ja hävitä maisemista ajoissa. Sekin on tullut koettua kantapään kautta, mutta voittajana siitäkin selvitty.
Ja tosiaan, kaveri on ujo ja kiltti. Onneksi. ;)
Ilmeisesti olet itsekin jonkin verran ujo joten pääset tuolla lausella isoimman kynnyksen yli..
Ujoudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, itsekin olin melko ujo ja sulkeutunut nuorena siten että mun oli vaikea puhua tunteistani. Kunnes törmäsin elämäni ensimmäiseen todelliseen ihmissuhteeseen, tyttöön kaukaa pohjanmaalta. Hän opetti minulle ettei puhumisessa ja tunteissa ole mitään häpeämistä, opetti nauttimaan kosketuksesta.
Juuri kun olin asian oppinut hän menehtyi tapaturmassa kotona 24 vuotta sitten :( Että siihen loppui meidän yhteiselo ja kaikki suunnitelmat meni romuksi.
Mutta mä en unohda koskaan mitä hän opetti mulle ja joskus mietin asiaa aika paljonkin, olen todella kiitollinen että sain tuntea hänet koska hän avasi sieluni lukot. Nyt osaan olla aikuinen mies, hänen ansiostaan :) Toisinaan kaipaan häntä paljon mutta sitten palaan tähän nykyhetkeen taas ja olen onnellinen siitä mitä mulla nytkin on. Olen aika onnekas mies kun olen saanut elämääni tällaista rikkautta, lapsia ja rakkautta sekä hivenen viisautta. mitä tässä nyt enää osaa toivoa, oikeasti?
Sikäli sanoisin että yrittäkää purkaa ujous pois, se on turha tunnetila jossa ei oikeastaan ole mitään järkeäkään. Vapauttakaa itsenne, elätte vain kerran.
Täytyy myöntää, että jollakin tasolla olen ujo ja varsinkin tunteista puhuminen on todella hankalaa itselleni. Toki on minussa se sosiaalinenkin puoli, ja isommassa porukassa en jää hiljaiseksi. Ehkä tuo ujous tuleekin ilmi vasta nyt, kun uuden ihmisen olisi vuoro astua elämään.
Se on jännä asia, miten yksi ihminen voi auttaa toisen ihmisen ulos kuorestaan, niinkuin sinun tapauksessasi.
Myös minun elämässäni on yksi ihminen, jonka autoin ulos omasta kuorestaan. Tuolloin hän tuntui siltä oikealta ihmiseltä, mutta elämäntilanteet olivat meille epäsuotuisat. Lopulta kaikki meni poskelleen; paljon väärinkäsityksiä ja tunteista puhumattomuus. Toki, edelleen olemme jollakin tasolla ystäviä, mutta kumpikaan ei osaa/halua lämmittää suhdetta uudelleen, ja eteenpäinkin on siirrytty.
Kiitos paljon näistä sanoistasi. Ehkä seuraavan kerran, kun näen tykkääjä-herran, otan neuvostasi vaarin...jos tilanne tuntuu hyvältä ja oikealta. Ja mitäänhän minä en menetä. Eli nokka kohti vastatuulta ja menoksi! :)