Uhvoja Kemijärvellä

Glingon

Voihan se lentävä lautanen olla joka pirtissä. Esim. jos emännät saa raivarin niin jo on lautasia ilmassa.
Toisaalta kun katselee Kemijärven katukuvaa, näkee sielläkin uhvoja. Muutampia olen itsekin nähnyt; eteenpäin kulkevia olentoja, joilla ei näytä olevan mitään määränpäätä. Pää pyörii kuin pöllöllä ympäri. Ihme kun eivät jää auton alle. Yksi tunnetuimmista on kuulemma saanut jo nimenkin; ZZ TOPi...

67

1217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wertsi 0.5

      Nimimerkillä lienee kokemuksia esittämistä uhvoista, emännästä
      nakkelemassa lautsia raivarikohtausten aikana.
      Maapallollwertsie kun mahtuu - jopa Kemijärvelle kaikenlaisia lautasia, mutta se ei selitä tunnistamattomien lentävien kohteiden (esineiden) lentämisiä.
      Se vaatii jotain muutakin kuin eukon ärsyttämistä, tai puolison ärsyttämistä lautasia heittelemään.

      • Glingon

        Se oli joskus aikoinaan sepänkadun valkoisessa kerrostalossa kun naapurista alkoi kuulua jumalaton lasin helinä. Joku akka oli kimpaunu miehelleen ja alkoi viskelemään ties mitä. Voi sitä lasin helinää niin kauan kun pollarit vissiin hakivat rouvan putkaan.
        Että tiedoksi vain että joukkoon mahtui varmaan lautasiakin.
        Muuta uhvokokemusta ei ole kuin ehkä Sinä kun vaivaudut löpisemään joutavia. Mene töihin.

      • UFo pohdinta

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11022177

        UFO-keskustelua on käyty myös tuolla ja sitä käydään yhä.

        Onko ufoja olemassa, jaa-a. Jos älyllisiä ihmisenkaltaisia käy täällä, mikseivät tule juttelemaan ja mene keskustelemaan Kemijärvellä päättäjien ja suurten johtajien kanssa, kuten Nivala ja Pikkarainen. Miksi juttelevat vain sellaisten kanssa, jotka eivät ole valtuustossa?

      • niin juuri
        UFo pohdinta kirjoitti:

        Juuri siksi.., ovat toisella tasolla, valtuusto taas toisella.., muut voivat olla yhteydessä...

      • K.N.
        UFo pohdinta kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11022177

        UFO-keskustelua on käyty myös tuolla ja sitä käydään yhä.

        Onko ufoja olemassa, jaa-a. Jos älyllisiä ihmisenkaltaisia käy täällä, mikseivät tule juttelemaan ja mene keskustelemaan Kemijärvellä päättäjien ja suurten johtajien kanssa, kuten Nivala ja Pikkarainen. Miksi juttelevat vain sellaisten kanssa, jotka eivät ole valtuustossa?

        Johtunee siitä, että eivät ns. ufoille lentävät sekaannut ihmiskunnan, -eikä kemijärviläisten politiikkaan.

        "Ufoila" lentävät pyrkivät viestittämään omilla teknisillä laitteillaan olemassa olostaan
        ja myös esiintyvät jopa täällä Kemijärvellä, -joista erilaisia havaintoja säännöllisesti olen saanut havaita helmikuusta 1992 alkaen, -yhä tiiviisti.

        Emme ole toisiamme kätelleet, ja ei ole jutelleet, samalla tapaa, kuin me kemijärviläiset toisillemme.

        Yhteydenpitoon puhtaasti on teknisellä tasolla, eri keinoin...
        Myönnän, että yhteyksien ja havaintojeni suhteen olen erikoisessa asemassa, ja
        saanut luvan raportointiin havaintokokemuksista, -olemalla heidän yhteyshenkilö 888. -ja en ole ainoa
        He ovat itse minut valinnut, en minä heitä... -ja meitä yhteyshenkilöitä on Maapallolla monissa eri valtioissa, -lentävätkin sadan valtion alueella, -heidän tieto...
        Omalla nimellä kokemuksista raportoidessa, -olen saanut osakseni kylähullun, ja harmittoman höppänän yms. nimikkeet, -mutta haittaako se, -ei ainakaan minua pätkääkään, -sillä yhteysyhä pelaa välillämme säännöllisesti, -mikä alkoi helmikuunalussa 1997 Särkikankaalla, -kerrostalo Korkeakummussa.
        -Ja jatkuu nykyisessä kerrostalossa, täällä kaupungin keskustassa, helmikuusta 1994 lähtien.

        Kaarlo N... Kemijärvi

        Kaarlo Nurmikumpu (k.n. 888) Kemijärvi

      • Suomun ufo
        K.N. kirjoitti:

        Miksi avaruusolennot eivät puutu Kemijärvellä käydessään poliittisiin kysymyksiin?

        Esim. tämä Suomun keskus -kysymys nousisi uudelle tasolle, jos saataisiin muutamia humanoideja asiaa tukemaan. Tulisi koko valtakunnan ja maailman kuuluksi tämä keskus ja sinne virtaisi ihmisiä.

        Paikallinen kontaktihenkilökin voisi perustaa yrityksen ja kerätä suuret bisnesvoitot tällaisella luennointitoiminnallaan Suomun UFO-konferensseissa. Amerikassa on jo suuren rahan liiketoimintaa avaruusaktiivien ympärillä.

        En ole tavannut koskaan avaruuden olentoja, olen vain lukenut näistä asioista. En osaa sanoa, onko heitä käynyt Kemijärven seudulla, mutta matkailua tämä UFO-hanke edistäisi ufoasioissa.

      • no hohoi
        Suomun ufo kirjoitti:

        Onko poliittiset kysymykset jotenkin UFOjen tekemiä? No ei ole, niin ei kai heidän pidä niihin puuttuakaan. Ihminen se on meleko pöljä kun aiheuttaa itselleen vahinkoa; eivät UFOt vaan niin tekisi? Ihmisen pitää asiat korjata, ja siihen saisivat varmaan apuakin.

        Humanoidit kyllä tukevat Suomun asiaa ;). On se heillä tiedossa..

        Mutta olisiko tämä UFO käsitys jotenkin väätä, Kemijärvellä ja muuallakin Suomessa yleisesti? Kyllä jotkut sen ymmärtävät, mutta että suuri yleisökin ymmärtäisi?

        UFO ei suinkaan ole mikään sensaatio, vaan todellisuus jokaisen ihmisen pitää ymmärtää osaksi itseään.

      • no hohoi
        no hohoi kirjoitti:

        ..siis UFO-käsitys väärä

      • kontaktihenkilö
        Suomun ufo kirjoitti:

        Miksi avaruusolennot eivät puutu Kemijärvellä käydessään poliittisiin kysymyksiin?

        Esim. tämä Suomun keskus -kysymys nousisi uudelle tasolle, jos saataisiin muutamia humanoideja asiaa tukemaan. Tulisi koko valtakunnan ja maailman kuuluksi tämä keskus ja sinne virtaisi ihmisiä.

        Paikallinen kontaktihenkilökin voisi perustaa yrityksen ja kerätä suuret bisnesvoitot tällaisella luennointitoiminnallaan Suomun UFO-konferensseissa. Amerikassa on jo suuren rahan liiketoimintaa avaruusaktiivien ympärillä.

        En ole tavannut koskaan avaruuden olentoja, olen vain lukenut näistä asioista. En osaa sanoa, onko heitä käynyt Kemijärven seudulla, mutta matkailua tämä UFO-hanke edistäisi ufoasioissa.

        En ole oppinut ahneeksi, joten jätän bisneksen teon niille, jotka siihen ovat vihkiytyneet.
        Omaan heidän valitsemana mahdollisuuden havaita, nähdä ja kokea luonnon ykseyttä, ja sitä en pilaa bisnesajattelulla..
        .

      • runo asiaan
        kontaktihenkilö kirjoitti:

        En ole oppinut ahneeksi, joten jätän bisneksen teon niille, jotka siihen ovat vihkiytyneet.
        Omaan heidän valitsemana mahdollisuuden havaita, nähdä ja kokea luonnon ykseyttä, ja sitä en pilaa bisnesajattelulla..
        .

        UFO lentää taivaalla

        Kylmä on pakkasyö
        Kirkas tähtien vyö
        Ufoalus maiseman valaisee
        Yllä puiden latvojen liitelee
        Metsän reunaan alus laskeutuu
        Ovi aluksen reunassa avautuu
        Maan asukki siit´ sisään livahtaa
        Ja alus taas ylös kimmahtaa
        Ken mukaan näin matkaan otettiin?
        Kas, kontaktihenkilö tietenkin !

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9783205

      • Anonyymi
        UFo pohdinta kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11022177

        UFO-keskustelua on käyty myös tuolla ja sitä käydään yhä.

        Onko ufoja olemassa, jaa-a. Jos älyllisiä ihmisenkaltaisia käy täällä, mikseivät tule juttelemaan ja mene keskustelemaan Kemijärvellä päättäjien ja suurten johtajien kanssa, kuten Nivala ja Pikkarainen. Miksi juttelevat vain sellaisten kanssa, jotka eivät ole valtuustossa?

        Kansanedustaja Tavio: ”Nyt on kaikki nähty!”

        Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi irakilaismiehen hengellä tehtyä epäiltyä kusetusta Irakissa, josta KRP ilmoitti eilen keskiviikkona aloittaneensa esitutkinnan.

        ”Nyt on kaikki nähty. Palautettu irakilaismies, jonka kuolemasta Irakissa Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion, ONKIN ILMEISESTI YHÄ ELOSSA!,”

      • Anonyymi
        Suomun ufo kirjoitti:

        Miksi avaruusolennot eivät puutu Kemijärvellä käydessään poliittisiin kysymyksiin?

        Esim. tämä Suomun keskus -kysymys nousisi uudelle tasolle, jos saataisiin muutamia humanoideja asiaa tukemaan. Tulisi koko valtakunnan ja maailman kuuluksi tämä keskus ja sinne virtaisi ihmisiä.

        Paikallinen kontaktihenkilökin voisi perustaa yrityksen ja kerätä suuret bisnesvoitot tällaisella luennointitoiminnallaan Suomun UFO-konferensseissa. Amerikassa on jo suuren rahan liiketoimintaa avaruusaktiivien ympärillä.

        En ole tavannut koskaan avaruuden olentoja, olen vain lukenut näistä asioista. En osaa sanoa, onko heitä käynyt Kemijärven seudulla, mutta matkailua tämä UFO-hanke edistäisi ufoasioissa.

        Kansanedustaja Tavio: ”Nyt on kaikki nähty!”

        Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi irakilaismiehen hengellä tehtyä epäiltyä kusetusta Irakissa, josta KRP ilmoitti eilen keskiviikkona aloittaneensa esitutkinnan.

        ”Nyt on kaikki nähty. Palautettu irakilaismies, jonka kuolemasta Irakissa Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion, ONKIN ILMEISESTI YHÄ ELOSSA!,”

    • Glingon

      Niin, unohtui kysyä miltä tuntuu olla jonninjoutava, rahaton ja työtön juokale?

      • k.n.

        Asuin aikanani Sepänkadulla - kerrostalo Korkeakummussa,
        josta helmikuussa 1994 pois muutin - Lumppiolle.

        -Korkeakummussa aloin näkemään ns. "ufoja" - joista en höpise tyhjää, sillä olen yli 20 vuotta tullut toimeen niiden kanssa.

        -Pitäisikö minun vielä vanhuuseläkeläisenä, jo yli 72 ja 1/2 vuotiaana mennä töihin?
        On minulla vanhuuseläke - lähes tonni joka kuukausi jytkähtää tilille - tiedät, että sillä hyvin pärjää vuokralainen,
        kun ei juopottele eikä tupakoi.

        Ilmeisesti puhut - kirjoitat eri henkilöstä kuin minusta, joka
        oikeasti näkee ufoja - eikö höpise rahattomana ufoista,
        joitten kanssa aloin "seurustelemaan" Korkeakummussa, helmikuussa 1992 ja yhä jatkuu...

        Jos olet kiinnostuntu raporteistani netissä: Kemijärvi - suomi24 - Kaarlon sivu, avaruuskokemuksia, - niin vilkaise niitä väliin ainakin uteliaisuutta.

        Olet oikeassa, kyllä sekaan mahtuu heitettyjä lautasia, jos armas aviosiippa pillastuu, mutta se on eri kokemus kuin minun ufokokemukset, jotka alkoivat Korkeakummun kerrostalossa helmikuussa 1992.
        Tervehtien Kaarlo Nurmikumpu
        Olen täysin raitis ollut yli 15. ja 1/2 vuotta.

      • k.n.
        k.n. kirjoitti:

        Lisäys: Kamuni ei ole kertaakaan vielä heittänyt yhtäkään lautasta - vaikka olemme yhdessä asuneet jo pian 35 vuotta.
        ... Sama Kaarlo...

      • ufo määritelmä
        k.n. kirjoitti:

        Asuin aikanani Sepänkadulla - kerrostalo Korkeakummussa,
        josta helmikuussa 1994 pois muutin - Lumppiolle.

        -Korkeakummussa aloin näkemään ns. "ufoja" - joista en höpise tyhjää, sillä olen yli 20 vuotta tullut toimeen niiden kanssa.

        -Pitäisikö minun vielä vanhuuseläkeläisenä, jo yli 72 ja 1/2 vuotiaana mennä töihin?
        On minulla vanhuuseläke - lähes tonni joka kuukausi jytkähtää tilille - tiedät, että sillä hyvin pärjää vuokralainen,
        kun ei juopottele eikä tupakoi.

        Ilmeisesti puhut - kirjoitat eri henkilöstä kuin minusta, joka
        oikeasti näkee ufoja - eikö höpise rahattomana ufoista,
        joitten kanssa aloin "seurustelemaan" Korkeakummussa, helmikuussa 1992 ja yhä jatkuu...

        Jos olet kiinnostuntu raporteistani netissä: Kemijärvi - suomi24 - Kaarlon sivu, avaruuskokemuksia, - niin vilkaise niitä väliin ainakin uteliaisuutta.

        Olet oikeassa, kyllä sekaan mahtuu heitettyjä lautasia, jos armas aviosiippa pillastuu, mutta se on eri kokemus kuin minun ufokokemukset, jotka alkoivat Korkeakummun kerrostalossa helmikuussa 1992.
        Tervehtien Kaarlo Nurmikumpu
        Olen täysin raitis ollut yli 15. ja 1/2 vuotta.

        Ufoja voi nähdä kyllä, mutta välttämättä ufot eivät ole avaruusmaailmasta peräisin. Ufo on tunnistamaton lentävä esine. Usein ufoja näkevät ihmiset ovat ihan rehellisiä ja todella ovat nähneet tällaisia esineitä, mutta ne eivät ole avaruusaluksia, vaan esimerkiksi satelliitteja, ohjuskokeita tai muuta sellaista. Voi olla myös eri valtioiden asekokeita, jotka ovat salaisia ja joista ei tule julkisuuteen tietoja.

      • monia
        ufo määritelmä kirjoitti:

        Mitäpä ajattelet toisista tasoista tässä asiassa? Me ihmiset elämme monilla tasoilla ns. (ihmisellä on nejä eri kehoa mm., fyysinen on vaan yksi niistä.)

        Toki saattaa olla, ja onhan USA:lla mm. näitä häive-aluksia, joita saattaa kyllä myös olla liikenteessä.

      • k.n.
        ufo määritelmä kirjoitti:

        Ufoja voi nähdä kyllä, mutta välttämättä ufot eivät ole avaruusmaailmasta peräisin. Ufo on tunnistamaton lentävä esine. Usein ufoja näkevät ihmiset ovat ihan rehellisiä ja todella ovat nähneet tällaisia esineitä, mutta ne eivät ole avaruusaluksia, vaan esimerkiksi satelliitteja, ohjuskokeita tai muuta sellaista. Voi olla myös eri valtioiden asekokeita, jotka ovat salaisia ja joista ei tule julkisuuteen tietoja.

        Voitte määritellä ufot niin kuin haluatte... kuitenkin pidän ufoina kaikkia näkemiäni kohteita, eli esineitä, siis tunnistamattomina lentävinä kohteina, vaikka havaitsen, kun ne ovat ihan lähellä, -aina jonkun muotoiseksi esineeksi valmistettuna, esim. -lentävälautaseksi, näyteitä ottavaksi-, pallomaiseksi, jne, mutta ei niissä näy, mistä ovat peräisin, minkä lipun alla tai salassa toimivat?
        Minulla on havaintokokemuksia yli 20 vuoden ajalta, ja jatkuu.
        Alkoi helmikuussa 1992 Särkikankaalla - kerrostalo Korkeakummussa. Jatkuu edelleen täällä, asuessani Lumppiolla.

        Lähimmillään ovat toimineet muutaman metrin päässä tai alta kilometrin, on helppoa havaita, etteivät ole raketteja,
        ohjuskokeita, sateliitteja, vaan sanallisesti kertomia kohteita, eri takoituksiin kehitettyjä ja rakenenttuja todellisia esineitä.

        Kuka ne on rakentanut, en tiedä.
        Miksi ne ovaty kiinnostuneita, jos on jonkun valtion laitteita, lentäviä koheita, juuri minusta, esittelemällä olemassaoloaan.
        Sitä se on ollut jo yli 20 vuota, ja onhan minulla heidän pienoisesineitä, mm. hyttyseltä vaikuttavia lentäviä robottilaitteita muutama - tosin ne aika hävittää, aika tuhoaa!?

        Lupasivat huolehtia minusta Korkeakummussa tapahtuneen asian vuoksi, -lue Kaarlo sivulta - Kemijärvi - suomi24.

        -Kaikki "ufot kävelee", jolla on jalat tai joille on rakennettu tekniset jalat, -mutta kun en ole insinööri enkä tietemies -
        en voi teknisiä asioita kertoa, raporteissa, vain sen kerron, mitä näen... koen ja tunnen.
        Mielestäni olen "ufologi", -empiiriseti omakohtaisen kokemuksen perusteella kouluuntunut - "ufo asiantuntija 888".

        En ole näistä asioista saannut missään laitoksessa koulutusta, enkä ole muuta kuin, sallitteko sanoa: kansan
        tavallinen filosofi.
        Kävin Sirolan opiston v.v. 1966 - 1967, (9 kk. pääkurssin),
        Moskovassa opiskelin 1967 - 1968, 10 kk.
        Jatkoin M...opiskeluja .v.v. 1971 - 1973... sen jälkeen itseopiskeellut kiertäessän eri työpisteissä, -armaassa Suomen maassa, mm. siirtotyöläisenä, (hätäaputyöt), ollut
        kahta tehdasta rakentamassa, Kemijärven massatehdasta ja Raahen rautaruukkia, sekä ollut nahkavärjärinä ym. nahkatehtaalla, Alaveelissä, siellä sahalla, ja Kemi (jokisuulla), Yrttisen sahalla Kemi, jne, eri savotoilla.., että erillaista työläisoppia on; vaan joukkokannatus puuttuu, kun olen.., -nähnyt ja kertonut ufoista, ja niin sain uuden "tittelin" -olevan alikersantti tittelin komistukseksi ja ylennykseksi. : -"harmiton höppänä"!

        -Niin sanottu ufo on kone, teknisesti korkatasoinen kone...
        -kone, joka ei ole elävä kone, vaan sieluton masina, toimii
        älyllisten suunnitelman mukaisesti, lentää joko miehitettynä tai "robottien miehittäminä" tai kauko-ohajttuina.
        Niitä tuhotuukin...

        -Olen kuullut, -ihmistenkaltaisia humanoideja on kävellyt tuiskuisilla kaduila - nitä en ole nähnyt,
        -Todella paha aukko sivistyksessäni...
        -Kerron, jos joskus kättelemme!?

        Kaarlo Nurmikumpu, 888, "ufologi".

    • UFO

      ei taija alotuspostaaja oikein tietää ees mikä ufo on?? ei piä puhua asioista mistei tiijä mittään!!

      • ufon määritelmä

        ufo on ufo, tunnistamaton lentävä esine

        ufologi on ufo-kysymyksiin perehtynyt henkilö, nimitystä voi käyttää myös muuten

        nurmikumpu on opiskellut marxismi-leninismiä nettilähteiden mukaan moskovalaisessa oppilaitoksessa ja onko myös sirolan opistossa ?? , mutta ei ole kouluissa opiskellut ufoasoita, kuitenkin hän on ilmeisesti itse perehtynyt asiaan

      • UFO
        ufon määritelmä kirjoitti:

        nurmikummusta en tiiä mutta mulla jäi jo kansakoulukin väliin.. no millä ilveellä ne ufot sitten KÄVELEE kaduilla?

      • k.n.
        ufon määritelmä kirjoitti:

        ufo on ufo, tunnistamaton lentävä esine

        ufologi on ufo-kysymyksiin perehtynyt henkilö, nimitystä voi käyttää myös muuten

        nurmikumpu on opiskellut marxismi-leninismiä nettilähteiden mukaan moskovalaisessa oppilaitoksessa ja onko myös sirolan opistossa ?? , mutta ei ole kouluissa opiskellut ufoasoita, kuitenkin hän on ilmeisesti itse perehtynyt asiaan

        Kouluissa ei ole opetettu ufo alaa...

        Omakohteinen kokemuskoulu alkoi säännöllisenä helmikuussa 1992, ja jatkuu yhä.

        Näin tosin jo ennen helmikuuta 1992 harvemmin, ja olen käsittämäni mukaan, tukeutun viesti numeroihin:: 888, jo aikaisemmkin olut valittu yhteishenkiöksi...
        Säännöllinen yhteys alkoi siis helmikuussa 1992, - yhteishenkilänä 888...
        Minä raportoi Kaarlon sivulla kokemuksita ulkoavarruudessaq, mutta lopetin kun lehterihuutajat jatkoivat omaa rituaaliansa...

        Suosittelen siksi lukemaan Kemijärvi inffo foorumista raportit kokemuksista, ja ne rqportit on lapinverkkolehti komistannut kuvilla, - joita en ole ottanut enkä piirtänyt...

        Kyseiseen foorumiin pääsee: Kaarlon kokemuskia ullkoavaruudessta foorumin loppupuoloella olevasta: Kemijärvi inffo matrikkelist, klikkaamalla avatusta osoitteesta.

        Kävin Sirolan opistossa pääkurssin v.v. 1966 - -67... ei Sirolaan silloiseen opetusohjelmaan kuukunut ufo LK, niihin on minut valöinnut ne tahot, jotka kertovat elämästään--.-. osa jopa elää Maapallolla, - maan uumenissakin...

        Ovat tosi mainioita naamionnissa ja siten suojatumaan, vain Maapallon yhteishenkilöt saavat yhteyksia teknisesti.
        On tiedossa sarja numeroita: 345 543 ja kun ne kaksi osaa laskee yhteen: 345
        543 on tuulo: 888, siis minun yhteyshenkilän numero... ja en tätä kerro kerskatakseen, vaan tosiaan he pyrkivät viestimään kauttamme olemisesta, mutta varovat yleistä mielialaa, - siis ns. "mukalaisten vastaisuutta", joka ilmenee kaikenlaisena skeptisenä yms. letkauksina...

        Kaarlo Nurmikumpu, - 888 - Kemijärvi

      • Sirolan opistosta on

        valmistunut monta muutakin "uhvomiestä" kautta aikain.

      • k.n.
        Sirolan opistosta on kirjoitti:

        valmistunut monta muutakin "uhvomiestä" kautta aikain.

        Samaa mieltä, -ko, opiston loppuvuosina tuli monimielisiä pikkuporvari - "ufoja"...

    • monia

      Häive-teknologia on UFO-teknologiaa, tiedoksi vaan tämmöinen asia.

    • nimim. UFO

      Kemijärvelle pitäisi pystyttää UFO-patsas, siis lentävä lautanen, vaikka Pöyliövaaran päälle.

      Esitän että kaupunginvaltuusto ottaa lainaa ja rakentaa lentävän lautasen.

      t. nimimerkki UFO

    • Ufon

      Sehän on jo pöyliövaarassa olemassa. Sen kun hyppäät siellä olevasta mäestä se on hyppy avaruuteen. Hyvä valtuusto kaukonäköistä toimintaa.

      • hyppyasia

        Onko sieltä hypätty?

      • Anonyymi
        hyppyasia kirjoitti:

        Onko sieltä hypätty?

        Se on hyppyportti rinnakkaisiin ulottuvuuksiin, joita on tässä maailmassa nykyisen lisäksi 5 muuta.

    • ufo jee !!!

      Ei ole hypätty, koska se rakennettiin väärin, mutta kaupungin rahoja hukutettiin siihenkin huu-haa juttuun. Sen rinnalla parit ufo-rakennelmat vaaramaisemien huipulla ovat vain myönteistä asiaa.

      Esitän linturetkien sijaan uforetkiä Kemijärvellä.

    • io iotuyiorutoiguio

      uiiöotuj sotguöio wug qoitujg qiotp uoitujeg ipqouetpio uqpoiig poqipäg iqäorepgiäqpo qoipr poäqi äqp0ogä pquireg qiäporegiäeqop äiäpoe4poiä03t4 opiwejägfepoig äpojeäwgpoija poeä p9riit90e4 qi0e9i54g p0i9p5g uapdgjriardg jaljrpojg äporpogkaäporkjg äpOAREIÄPOtpoqei5ä4tä 1qpoäpoigjaÄPOIJA ÄPOIJEPOI5 POJAÄPIOGPOIAJE POIA40GIREÖOIT YOIPEJGIPOJEI OAJEGR JAIORJGI OAJILRJIOJRG IOAJREGIO JAOIJIO J IOJiojiojudiöojfiodjoigj äoijeoi gjedgjoiaj iogrejiojgoiejgoiöejio5u03u09439u52u093u94098437u95 9oöwoiou io4uti oweuiout4oiw4 utoiwutio3uoi4tuut uroutouirutirouoiw 90u409u90tu349u3t09 3u0909u94t 8u4 t0409u t093u09tu 309u49ut903t703 u304ut 093u45t09 u309u54909t 09u54t0309t3u09 t90548t 945ut 09utreiougioteru igudriougroidurioguiodrigioeio ot e09ue09tgu eiori ogeioergu ioeiuoirgu idugl du ioogiuido ioruioguiodiuioguoieiu ogiuoidug oeiu5rotu98eu54t083ue0tu8o4u84uo8t8oewourhgiuhiughuihurhuwhuihuiwiuihuewhr

      • Ylisuvanto särkeläst

        Ahaa!

        Tässähän on Beethoovenin 4. sinfonia, QWERTY- näppäimistöllä "soitettuna".

      • tiedoksi ufoille!
        Ylisuvanto särkeläst kirjoitti:

        Ahaa!

        Tässähän on Beethoovenin 4. sinfonia, QWERTY- näppäimistöllä "soitettuna".

        Esitän poistettavaksi kaikki ufojen kielellä kirjoitetut pelleilyt.

        Joku sanoi, se on ufojen kieltä, mutta ufo on vain tekninen esine, ei mikään elävä olento. Humanoidi voi olla eri asia, tosin en ole koskaan nähnyt ja epäilen vahvasti, että heitä olisi Kemijärvellä käynyt. Kemijärven valtuuston päätökset on monesti aika "ufoja", mutta avaruusolennot tuskin ovat siihen silti vaikuttaneet.

      • EI UMMARRA

        VAIKEA VASTATA, KUN EI UMMARRA SANAAKAAN...

      • epäile pois.-
        tiedoksi ufoille! kirjoitti:

        Esitän poistettavaksi kaikki ufojen kielellä kirjoitetut pelleilyt.

        Joku sanoi, se on ufojen kieltä, mutta ufo on vain tekninen esine, ei mikään elävä olento. Humanoidi voi olla eri asia, tosin en ole koskaan nähnyt ja epäilen vahvasti, että heitä olisi Kemijärvellä käynyt. Kemijärven valtuuston päätökset on monesti aika "ufoja", mutta avaruusolennot tuskin ovat siihen silti vaikuttaneet.

        Saa sitä epäillä.

      • UFOLAULU
        Ylisuvanto särkeläst kirjoitti:

        Ahaa!

        Tässähän on Beethoovenin 4. sinfonia, QWERTY- näppäimistöllä "soitettuna".

        Ufolaulu

        Kemijärvellä ufo nähdään
        Sinne siis lomalle tähtään
        Kosmisuus meidät ympäröi
        Humanoidi nyrkin pöytään löi

        (kertosäe)
        Tule, tule, outoon paikkaan
        Asiat Kemijärven kannalle
        Siirrä jo kirjat tähän maahan
        Onnellisten rannalle

        Kaupungissa on ihanaa elää
        mystinen luonto on lähellä
        Suomun ihanuus täyttää mielen
        Ufo-aluksiakin voit nähellä

        (kertosäe)
        Tule, tule, outoon paikkaan
        Asiat Kemijärven kannalle
        Siirrä jo kirjat tähän maahan
        Onnellisten rannalle

    • velho3

      Avaruusolennot eivät osaa puhua, koska niiden kehityshistoria aivan erinlainen ihmisen.
      Pratiisi tilassa asuessaan ihminen, alkoi käyttämään apunaan työkaluja ja seuraukaena syntyi puhekieli,ja ajatus joka on materian korkein tuote.
      Tuon ajatuksen ansiosta ihmisen kehitys on edennyt huimaa vauhtia, informatiivisesti ja teknisesti, mutta
      ajatuksen tietämättään synnyttämä ajallinen , ihmisen ajattomalle aluelle, johti henkisen kehityksen pysähtymiseen ja sen seurausta on sitten tämä kaaosmainen, ja kärsimysten täyttämä yhteiskunta.

      Sen seurauksena, tuo ihmisen henkisesti köyhä jolla on määräysvata ihmisessä, panee ajatuksen keksimään
      kaiken maailman tappovälineitä, ikuistaakseen tuon valtansa uskontojen ja aatteiden avulla.

      Näin kertovat nuo avaruusolennot tulemalla sellaisten ajatuksiin jotka nykyhetkessä elävät vailla menneisyyden taakkaa.

      Monet tuhannet ovat yhteyksissä noihin olentoihin ,mutta eivät ole tuon perimänä saamamme taakan vuoksi vapaita ymmärtämään heidän sanomaansa oikein
      Ne yrittävät varoittaa ihmiskuntaa, sen tien seurauksista jota se nyt kulkee, sillä se on elämistä kuilun partaalla, kunnes joku lahko saa valmiiksi tuomiopäivän pasuunansa, ja seurauksena saattaa olla paluu kivikauteen
      Syyn ja seuraksen lain mukaan, sen elämän on kuitenkin jatkuttava, kunnes vapautuu henkisesti tuon lain alaisuudesta
      Siinäpä jouluksi miettimistä, mitä joulu palvelee rituaaleineen.

    • UBI1

      Ihminen on avafruusoleto, ja tosiaan:: -"työ on luonnut ihmisen", (Engels).

      Ihmisen kanssakäynnin tarve oli syy puhekielen syntymiseen, ja kehittymiseen.
      Ihmisellä on kaksi siggnalijärjestelmää: -ensimmäinen ja toinen siggnalijärjestelä.

      -ULKOAVARUUDEN sivilisaatioilla on muodostuntu kolmas siggnalijärjestelmä: -TELEPAATTINEN KOMMUNIKOINTI.

      TOSIN AVARUUDESSA ON ÄÄRETÖN MÄÄRÄ SIVILISATIOITA, JOTEN KOMMUNIKOINTI VOI OLLA HYVIN KIRJAVA.

      AJATUSTEN REKSITERÖINTI- JA KÄÄNTÖKONE RATKAISEE MONET ONGELMAT, IHMISKUNTAKIN SELLAISTA KEHITTELEE...

      MAAPALLOLLA ON ULKOAVARUUDESTA SIIRTYNEITÄ SIVLISAATIOIDEN EDUSTAJIA, -JOLLE ON PALAUTUNTU TARVESYYSTÄ JOPA PUHETAITO, MUTTA HALLITSEVAT TELEPAATTISEN KYVYN. -JA KONEILLA VOIVAT KEKSUTELLA JOPA MEIKÄLKÄISTEN KANSSA, KENET VALITTSEVAT YHTEYSHENKILÖKSI...
      ON USKONNOTON JOULUTUNNUSSANOMAA, -AINAKIN VELHO3-.

    • sarjatuli

      Ufonaaraat voivat ottaa minkä muodon haluavat onka vuoksi he ovat erinomaisia naimisessa. He ovat nii upeen näköisiä ja osaavat kaikki jutut. Siinä kokeneellakin konkarilla herahtaa alle minuutin.

      • Anonyymi

        Tämä viimeinen viesti muuten asiaketjussa on ihan höpö höpö. Avaruusolennot eivät ota fyysistä kontaktia Kemijärvellä ihmisiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellisten jupinaa.

    • Anonyymi

      Yhteyshenkilön 888 maallinen taival päättyi sydänkohtaukseen mutta mistä se johtui? Näytettiinkö hänelle jotain todella kauhistuttavaa?

      • Anonyymi

        Kaarlo Nurmikumpu poistui Kemijärveltä marraskuussa 2016 sairaskohtauksen seurauksien johdosta, mutta hänen muisto elää! Se ei koskaan sammua voi!

      • Anonyymi

        Ikuinen muisto!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikuinen muisto!!!

        Kansanedustaja Tavio: ”Nyt on kaikki nähty!”

        Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi irakilaismiehen hengellä tehtyä epäiltyä kusetusta Irakissa, josta KRP ilmoitti eilen keskiviikkona aloittaneensa esitutkinnan.

        ”Nyt on kaikki nähty. Palautettu irakilaismies, jonka kuolemasta Irakissa Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion, ONKIN ILMEISESTI YHÄ ELOSSA!,”

      • Anonyymi

        Yhteyshenkilö 888 poismenosta tulee jo kohta neljä vuotta. Hän kirjoitti täälä aika hyviä kirjoituksia. Muistammeko hänet vielä? Ihmisenä?

    • Anonyymi

      Voi poijat kuinka hauskaa onkaan puuhailla avaruusnaaraiden kanssa. Niistä touhuista ei puutu lotinaa ja eritteitä, aijaijaaaaaaih!

      • Anonyymi

        Poistakaa tämä viesti.

        Syy: siveettömyys, ruokottomuus, sukupuoliviittaus

        T: Palstantarkastaja

    • Anonyymi

      Oma emäntä on aivan himmeä. Siitä ei ota selvää hullukaan. Ihan ufo.

    • Anonyymi

      Kansanedustaja Tavio: ”Nyt on kaikki nähty!”

      Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi irakilaismiehen hengellä tehtyä epäiltyä kusetusta Irakissa, josta KRP ilmoitti eilen keskiviikkona aloittaneensa esitutkinnan.

      ”Nyt on kaikki nähty. Palautettu irakilaismies, jonka kuolemasta Irakissa Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion, ONKIN ILMEISESTI YHÄ ELOSSA!,”

      • Anonyymi

        Miksi sä jaat jotain persujuttuja ufoketjuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sä jaat jotain persujuttuja ufoketjuun?

        Persut persupalstalle pois täältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut persupalstalle pois täältä

        Ufo on Kemijärven symboli.

    • Anonyymi

      Kaarlon muisto elää

      • Anonyymi

        Paritellessa voi päästä myös ykkösestä pierua muistuttava ääni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paritellessa voi päästä myös ykkösestä pierua muistuttava ääni

        Vaikka työstät kakkosta, hyvä kuitenkin että orkku irtosi, siis neidiltä

    • Anonyymi

      Huh huh, entisen vaimon aikana näkyi paljon lentäviä lautasia. Onneksi ei näy enää. Miehekäs harrastushommoilu pelasti minut. Onnen Kemijärvi <3

      ANTI-NEGA-I7

      • Anonyymi

        Täälläki matkija voi nenä oikein matkisika oikein matkijoidek tosi kuningas. Et oikea.

    • Anonyymi

      Hyvät Kemijärven ihmiset!

      Kerron paljastuksen. En ole koskaan nähnyt avaruusolioita!

      Teen paljastuksen vain nimimerkin takaa.

      • Anonyymi

        Mukavaa not avauduit, ei paina taakka mieltäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukavaa not avauduit, ei paina taakka mieltäsi

        Avaruusolennot ovat monesti tutkineet peräpäätäsi ja pitäneet pussin päässäsi?

    • Anonyymi

      Minä olen ufo.

      • Anonyymi

        Olen vain pieni ufo.

    • Anonyymi

      Humanoidinaaraat ovat pelottavan pakkomielteisiä vaanijoita.

      • Anonyymi

        Huomio huomio! Vaihe BETA-4 on päättynyt. Kemijärven valioyksilö-miehet on jo valittu rikastuttamaan "Arcturus" planeetan geeni-perimää planeetan kauneimpien humanoidinaisten kanssa. Enää ei voi ilmoittautua!

    • Anonyymi

      Ookko nä nähny ufon?

      • Anonyymi

        En oo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe