Vieroitus

Lastenlääkäri

Pidä säännölliset ruoka ajat vielä sittenkin, kun lapsi on vieroitettu.
Jos tahdotaan, että pikku vatsa pysyy kunnossa, niin tulee ateriain olla
määrättyinä aikoina, ei liian usein, ei alituista pientä syömistä, niin
ettei vatsa koskaan saa levätä, mutta ei myöskään liian harvoin. Elä
anna lapsille liian harvoin ruokaa , sanoi professori Voss, sillä
silloin tulevat ne niin nälkäisiksi, että syövät sen ahmimalla, kun
viimeinkin sen saavat. Ja ruoan ahmiminen on tavallisimpia syitä lasten
tauteihin . Harvemmin kuin joka kolman tunti ei lapsen koskaan tule
saada ruokaansa. Kernaammin vähän useammin. Eihän se silloinkaan saa
enempää kuin 5, korkeintaan 6 ateriaa päivässä, jonka märään moni
täysikasvuinenkin pitää itsellensä välttämättömänä. Pienokaiset heräävät
usein aikaiseen ja tulevat aikaiseen nälkäiseksi. Eräs äiti kertoo:
Vahvin ja vilkkain lapsistani tahtoi 2 vuoden vanhana aamiaisensa noin
kello 6, eikä häntä mitenkään saatu pysymään vuoteessaan sen kauemmin.
Kun pikajuna siihen aikaan kulki asuntomme ohitse, istui hän joka aamu
täysin puettuna, terveenä ja hymyilevänä ikkunassa ja huiskutti
kädellään junankuljettajalle . Jos ensimmäinen aamiainen syödään kello
6, niin on toinen syötettävä viimeistään kello 9, päivällinen kello 12,
iltapäivä ateria kello 3 ja illallinen kello 6. Tämä on kaikkein vähin
määrä, johon vieroitettu lapsi voi tyytyä vaurastuaksensa oikein hyvin.
Mutta en luule olevan vahingoksi, jos lapsi vuoden ajan vieroittamisen
jälkeen saa bähän maitoa juodakseen kupista kerran tai kahdesti myöskin
yöllä, jos se herää ja pyytää juomista, ja että se jatkaa aterioitansa
totutuilla ajoilla. Aterioiden aikaa ei ole muutettava heti, kun lapsi
on vieroitettu, vaan ainoastaan niiden laatu lusikkaruokaa rinnan ja
pullon sijaan . Mutta kun lapsi tulee suuremmaksi ja näyttää hyvin
tyytyvän pitempiin aterioiden väliaikoihin, ja siis yhtä ateriaa
vähempään, voi se saada 5 ateriaa päivässä eli noin kolmas tunti, jota
sen sitten on noudatettava koko kasvamisaikansa. 1½ vuoden jälkeen
voidaan suosittaa seuraavaa ruokajärjestystä: Ensimmäinen ateria kello
7: Lämmitettyä maitoa lasta varten keitettyä ja terveyskorppuja, tai
vasta keitettyä kauravelliä maidosta ja jauhoista . Toinen aamiainen
kello 10: Mannaryynipuuroa ja maitoa tai velliä. Päivällinen kello 1:
Kalaa tai munaa tai sahtisoppaa tai lihalientä munanruskuaisen kanssa
tms. niinkuin edellä sanottiin. Välipalaa kello 4: Korppuja tai hyvää
ruokaleipää maidon kanssa, joka on tarpeeksi lämmintä. Illallinen kello
7: Vähän hyvää puuroa maidosta ja mannaryyneistä tai ohra , kaura
taikka vehnäjauhoista . Tai voipuuroa, joka ei ole kovin rasvaista eikä
kovin paksua, vaan hyvästi keitettyä. Tätä ruokajärjestystä tai tämän
tapaista voi lapsi seurata kauan vuoden ajan tai vielä kauemmin.
Vähitellen voi se sitten ruveta syömään enemmän voileipää ja muuta
tavallista ruokaa. Katso että lapsi syö rauhassa, kunnollisesti ja istuu
hyvin. Elä anna sen liian aikaiseen ruveta syömään itsekseen, niin että
se vaan hutiloi syödessään, vaan anna sille ruokaa levollisesti ja
säännöllisesti, kunnes sen käsi on kyllin vakava voidakseen käyttää
lusikkaa. Leukaliina ja kiitos ruoasta kuuluvat asiaan. Puhtaat kädet
aina ennen aterioimista suun ja käsien peseminen syönnnin jälkeen on
myöskin tavallisesti välttämätöntä. Elä toru lasta sen syödessä, vaan
ole sille ystävällinen. Elä työnnä ruokaa sen suuhun eläkä koskaan
pakoita sitä syömään semmoista, jota se ei halua. Kaikki
vastenmielisyyttä herättävä ruoka vaikuttaa vahingollisesti , sanovat
nykyajan lääkärit. Lapsen tulee myöskin syödä ainoastaan siksi, kunnes
se on ravittu, eikä kauempaa. Jos sinusta näyttää, että lapsen on
järjestyksen vuoksi syötävä myöskin se vähä, mikä on lautasella, ja sinä
työnnät sen lapsen suuhun hänen vastahakoisuudestaan huolimatta, niin
teet väärin. Sinusta ehkä tuntuu, että On synti heittää hyvää ruokaa
porsaan pyttyyn , mutta paljon suurempi synti on työntää se siihen
pieneen, täytettyyn vatsaan, joka silloin täyttyy liiaksi.
Ylensyömisestä voi seurata vatsan ja suolen laajentumisia siitä
johtuvine pitkällisine sairauksineen.

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinkkumies.

      Ei ihme ettei monikaan halua lapsia hankkia kun se noin työlästä on. Hui helevetti....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1779
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1111
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1086
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      972
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      53
      745
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe