Näin muistan uumoillun. Onhan imperatiivi yleensä lyhin ja myös kaikkein käyttökelpoisin muoto teonsanoista, sanotaan vaikka kun on nukahdettu savannilla iltapäivän kuumuuteen ja havahdutaan sitten joukolla puolustautumaan hyökkääviä leijonia vastaan.
Jossain järjestyksessä modusten kirjo on kai kuitenkin ajan saatossa kehkeytynyt, ellei sitten usko kielten kertaluontoiseen luomiseen, tyyppiä Baabel.
Verbien alkuperäinen tapaluokka ehkä imperatiivi?
7
132
Vastaukset
Alkuperäistä tapaluokkaa tuskin on lainkaan, koska todennäköisesti on ollut aika, jolloin verbeillä ei ollut tapaluokkia. Tapaluokista voi puhua vain vastakohtana muille tapaluokille. Jos tarkoitit, että verbiä on alkujaan käytetty käskemiseen, niin se tarkoittaisi, että lauseita ja siten ylipäänsä kieltä on käytetty käskemiseen. Tämä ei tunnu todennäköiseltä. Asian tutkiminen vaikuttaa mahdottomalta, koska sen enempää historian kuin arkeologiankaan keinoilla emme pääse selvittämään tällaisia kaukaisia asioita.
Jos esimerkiksi joku huomaa leijonalauman, niin luonnollista olisi, että hän varoittaa kertomalla asiasta siihen tapaan, kuin me huudahtaisimme ”Leijona tulee!”
Luonnolliselta tuntuisi ajatella, että verbejä käytettiin aluksi lähinnä kuvailuun, kunnes myöhemmin kehittyi kehottamismuoto (”imperatiivi”, ”käskytapa”, jonka käytöstä vain pieni murto-osa on käskemistä).
Suomen kielessä muuten imperatiivin lyhyys on osittain näennäistä. Tavallisin imperatiivimuoto, yksikön 2. persoona, on todellisuudessa päättellinen, mutta päätettä (assimiloituvaa konsonanttia) ei nykyisen oikeinkirjoituksen mukaan saa kirjoittaa näkyviin. Sanotaan ”menep pois”, mutta kirjoitetaan ”mene pois”. Indikatiivin muodoissa muuten loppuosa on persoonapäätettä, ei moduspäätettä, esimerkiksi mene-n, mene-t jne., joten imperatiivi on tavallaan niitä pitempi!- Eiköhän
useimmiten "käsketä" kun nähdään jotain vaarallista kuten leijona. Vaikkapa "varo", "hiljaa" tai "katso, leijona tulee".
- Seman Tikko
Eiköhän kirjoitti:
useimmiten "käsketä" kun nähdään jotain vaarallista kuten leijona. Vaikkapa "varo", "hiljaa" tai "katso, leijona tulee".
Kun joku sanoo ”leijona tulee”, niin ei siinä ole käskemisestä tietoakaan. Jos siihen liittyy imperatiivimuoto ”katso”, niin se on pelkkä huomionkiinnityssana eikä sisällä käskemistä. Mitä valtaa ihmisellä olisi *käskeä* toista katsomaan leijonaa? No sirkuksen johtajalla on valta käskeä eläintenhoitajaa katsomaan, että leijona on kunnossa, mutta sellaisesta ei todellakaan ole kyse.
- Katso katso
Seman Tikko kirjoitti:
Kun joku sanoo ”leijona tulee”, niin ei siinä ole käskemisestä tietoakaan. Jos siihen liittyy imperatiivimuoto ”katso”, niin se on pelkkä huomionkiinnityssana eikä sisällä käskemistä. Mitä valtaa ihmisellä olisi *käskeä* toista katsomaan leijonaa? No sirkuksen johtajalla on valta käskeä eläintenhoitajaa katsomaan, että leijona on kunnossa, mutta sellaisesta ei todellakaan ole kyse.
Katso on käskymuoto ja siitähän on kyse. Yhtä hyvin voisi sanoa jotain vielä käskevämpääkin, kuten vaikka "juokse", "ammu"...Harva vain toteaisi ellei toinen ole jo huomannut.
Minä ainakin toivoisin, että joku käskisi katsomaan jos jotain vaarallista lähellä. Harvemmalla tulisi mieleen pyydellä, "voisitko katsoa, leijona tulee". Katso katso kirjoitti:
Katso on käskymuoto ja siitähän on kyse. Yhtä hyvin voisi sanoa jotain vielä käskevämpääkin, kuten vaikka "juokse", "ammu"...Harva vain toteaisi ellei toinen ole jo huomannut.
Minä ainakin toivoisin, että joku käskisi katsomaan jos jotain vaarallista lähellä. Harvemmalla tulisi mieleen pyydellä, "voisitko katsoa, leijona tulee".Kivasti pyörit kehässä, kun selität imperatiivin käskymuodoksi sillä, että imperatiivi on muka käskymuoto.
Minä olen aika usein nähnyt leijonan. En ole koskaan sanonut ”Katso, leijona” enkä muutenkaan käyttänyt ns. imperatiivia, saati käskenyt ketään.- Hyvä niin
Yucca kirjoitti:
Kivasti pyörit kehässä, kun selität imperatiivin käskymuodoksi sillä, että imperatiivi on muka käskymuoto.
Minä olen aika usein nähnyt leijonan. En ole koskaan sanonut ”Katso, leijona” enkä muutenkaan käyttänyt ns. imperatiivia, saati käskenyt ketään.Imperatiivi on verbin tapaluokka, joka ilmaisee käskyä tai kehotusta[1]. Esimerkiksi kävele!
Aito käsky- tai kehotustehtävä imperatiivilla voi oikeastaan olla vain yksikön ja monikon toisessa persoonassa (kävele! kävelkää!) sekä mahdollisesti monikon ensimmäisessä persoonassa (kävelkäämme!).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Imperatiivi
En ainakaan minä noudattaisi käskyjäsi. - hupsistaaaa
Yucca kirjoitti:
Kivasti pyörit kehässä, kun selität imperatiivin käskymuodoksi sillä, että imperatiivi on muka käskymuoto.
Minä olen aika usein nähnyt leijonan. En ole koskaan sanonut ”Katso, leijona” enkä muutenkaan käyttänyt ns. imperatiivia, saati käskenyt ketään.Yucca5.11.2012 20:090
Asia on helpohko järjestää. ETSI netistä vapaa fraktuurafontti, LATAA ja ASENNA se koneeseesi ja MUUTA ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587